Ala-Kauvatsan joki

Ala-Kauvatsan joki
Ala-Kauvatsan joki kuvattuna alajuoksulla ylävirtaan päin retkeilyreitin maihinnousulaiturin läheltä.
Ala-Kauvatsan joki kuvattuna alajuoksulla ylävirtaan päin retkeilyreitin maihinnousulaiturin läheltä.
Maat Suomi
Maakunnat Satakunta
Kunnat Huittinen
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue Kokemäenjoen vesistö (35)
Valuma-alue Kauvatsanjoen valuma-alue (35.15)
Pinta-ala 813,08 km² [1]
Pääuoman pituus noin 90 km [a]
Pääuoman osuudet Ala-Kauvatsan joki ←PuurijärviKauvatsanjokiSääksjärviJaaranjokiKiikoisjärviMouhijokiMouhijärviKourajokiLeppijokiTaipaleenjokiToijasjokiOksjokiJyräjoki
Yhtyy Kokemäenjoki
Joen uoman kohteita
Alkulähde Puurijärvi, Huittinen
  61.2552°N, 22.5796°E
Laskupaikka Kokemäenjoki, Huittinen
  61.2473°N, 22.5449°E
Esteet Puurijärven pohjapato
Mittaustietoja
Lähdekorkeus 43,7 m [2]
Laskukorkeus 42,6 m [3]
Korkeusero 1,1 m
Pituus 2,973 km [1]
Kaltevuus 0,37 m/km
Muuta
Ala-Kauvatsan joki Kokemäenjoen suulla. Ala-Kauvatsan joki virtaa hitaasti, sillä korkeuseroa ei ole paljon ja vuosisataisissa perkauksissa on poistettu kivet ja uppotukit.

Ala-Kauvatsan joki on 2,6 kilometriä pitkä joki Satakunnassa Huittisissa, joka on Kokemäenjoen oikeanpuoleinen sivuhaara. Se on Kauvatsanjoen valuma-alueen laskujoki, joka alkaa Puurijärvestä. Ala-Kauvatsan joki on viimeinen osuus Puurijärven, Kauvatsanjoen, Sääksjärven, Piili- eli Jaarajoen muodostamasta jokiosuudesta. Kauvatsanjoki on osa Kokemäenjoen vesistöä ja Kokemäenjoki laskee Selkämereen Porissa.[1] Joki virtaa kapeassa raossa, joka jää Puurijärven ja Isonsuon kansallispuistossa olevien luonnontilaisten Isosuon ja Korkeasuon väliin.[3]

Ala-Kauvatsan joen yläjuoksulla oleva Puurijärvi on syntynyt kivikaudella, kun merenpinta aleni maankohoamisen seurauksena niin alas, että yhteys Kokemäen Kankaantaustan kautta umpeutui. Tällöin kaikki Kokemäenjoen vedet johtuivat pohjoiseen ja purkautuivat Kynsikankaan kautta mereen. Aluksi Huittisten aukea oli suuri ruohikkoinen järvi, mutta maankohoamisen ja joen kulutuksen takia syntyi uomia, jotka halkoivat laajaa luhta-aluetta. Uomien tulviminen keväisin irrotti ja kasasi heinikkoa ja kaislaa äyräiden päälle. Kasautuneiden ruovikkojen taakse jäi seisomaan vettä, joka oli pääsyynä soiden kehittymiseen.[4][5] Nykyiset soidensuojelualueet muodostuvat kohosoista, joiden korkeus on useita metrejä ympäristöään ylempänä. Suot ovat olleet osaltaan erottamassa Puurijärveä Kokemäenjoen laakeasta laaksosta ja ohjaamassa Ala-Kauvatsan jokea nykyiselle paikalleen.

Ennen Puurijärven vedenpinnan laskua joki toimi Puurijärven yläpuolisille asukkaille vaihtoehtoisena kulkuväylänä Kokemäenjoelle. Sen rannoilta niitettiin heiniä talojen eläimille rehuksi. Vanhoista kartoista näkyy vielä sekä Kokemäenjoelle ja Ala-Kauvatsanjoelle yhteydessä oleva Takajärvi, joka on nykyään ojitettuna pelkkä kosteikko.[6]

Tulvansuojeluun tähdänneet koskenperkaukset Kokemäenjoella alkoivat 1750-luvulla. Niiden vaikutukset Ala-Kauvatsanjoelle ja sitä kautta Puurijärven vedenpinnalle alkoivat kuitenkin vasta 1820-luvulla, kun Kyttälän kylän koskissa ja Vitikkalanluodon ympärillä perkaukset menivät aiempaa syvemmälle. Kun perkauksia jatkettiin vielä 1870-luvuilla, alkoi sekä Puurijärvi että Raijalanjärvi ruohottua.[7] Tämä vaikutti Ala-Kauvatsan joken virtaukseen ja sen suulla ollut pieni Takajärvi maatui nykyiseksi suoksi.

Osana Puurijärven kuivatushanketta vuonna 1926 joki perattiin joiltakin osin. Kun sahateollisuus käynnistyi Suomessa 1900-luvun alussa, käytettiin Ala-Kauvatsanjokea tukkipuun uittoväylänä Kokemäenjoen sahoille. Tällöin Lauttayhdistys joutui 1909–1914 patoamaan osin kuivattua Puurijärveä, jotta puita voitiin ylipäätänsä uittaa järvellä. Kun Puurijärvi aiottiin 1940-luvulla lopullisesti kuivattaa Raijalanjärven tapaan, tuli esteeksi Kolsin voimalaitoksen patoaltaan vedenkorkeus, joka nosti taas Ala-Kauvatsanjoen pintaa.[8][9]

Kokemäenjoen LIFE-hankkeen yhteydessä vanha joen neulapato purettiin ja tilalle rakennettiin Puurijärven luusuaan uusi korkeampi pohjapato, jolla Puurijärven vedenpintaa nostettiin pysyvärsti.[10]

Virkistyskäyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joelle on veneellä Kokemäenjoelta vapaa pääsy, mutta Puurijärvellä vastassa on maapato, johon matka päättyy. Ala-Kauvatsanjoen ympäristö kuuluu kansallispuistoon ja joen rannat ovat yksityisomistuksessa, joten rantautuminen onnistuu vain nuotiopaikan laiturilla.

Puurijärven maapadolla on kuitenkin leveä keräilyoja, jota pitkin voi veneillä eteläisen lintutornin viereen. Tornilta on opastukset luontopolulle, josta pääsee Isosuon lintutornille. Sekä venelaiturilla että eteläisellä lintutornilla on parkkipaikat.

  1. Pääuoman muodostuminen on selostettu artikkelin Kauvatsanjoen valuma-alue kappaleessa ”Pääuoma”.
  1. a b c OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 2.1.2011.
  2. Ala-Kauvatsan joki, lähde (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 5.7.2022.
  3. a b Ala-Kauvatsan joki, suisto (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 5.7.2022.
  4. Virkkala, Kalevi: Kokemäenjoki geologis-historiallisen kehityksen valossa, s. 75–89. (julkaisusta Satakunta XII) Vammala: Satakuntalainen osakunta, 1946. Satakunta sarjan skannatut kirjat (pdf) (viitattu 26.1.2012).
  5. Alhonen, P., Hurme, M., P. 1991, Satakuntaliitto, Satakunnan historia I,1, s. 58, ISBN9529617062
  6. Maakirjat: Työtilän kylä Kauvatsalla, piirtänyt Olof Mört vuonna 1696
  7. Salminen, Tapio: Joki ja sen väki – Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle, s. 68–72. Jyväskylä: Kokemäen ja Harjavallan kaupungit ja seurakunnat, 2007. ISBN 978-952-99941-0-6
  8. Jokela, Pekka: Kokemäenjoki – Lohikiloista megawateiksi. (Suomen ja Skandinavian historian tutkielma) Helsinki: Helsingin yliopisto, 1996.
  9. Metsähallitus: Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston sekä Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelma metsa.fi. 26.1.2009. Viitattu 29.10.2011.[vanhentunut linkki]
  10. Lievonen, Tommi: Puurijärven kunnostus osa Kokemäenjoen LIFE-hanketta (pdf) (posteri) 24.8.2011. SYKE. Viitattu 17.3.2012.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]