Johann Sebastian Bach

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Lähteetön tai viitteetön, perustelemattomia oletuksia ja mielipiteitä

Johann Sebastian Bach
Elias Gottlob Haussmann, Johann Sebastian Bach.
Henkilötiedot
Syntynyt	21. maaliskuuta 1685 Eisenach
Kuollut	28. heinäkuuta 1750 (65 vuotta) Leipzig
Kansalaisuus	Saksi-Eisenach
Ammatti	säveltäjä, kapellimestari, urkuri
Muusikko
Tyylilajit	barokkimusiikki
Soittimet	urut, cembalo, viulu ja alttoviulu
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Johann Sebastian Bach (31. maaliskuuta (J: 21. maaliskuuta) 1685 Eisenach – 28. heinäkuuta 1750 Leipzig^[1]) oli saksalainen säveltäjä, kapellimestari ja urkuri. Hän oli barokin ja samalla koko taidemusiikin historian merkittävimpiä säveltäjiä. Bach sävelsi kaikkia aikansa teostyyppejä oopperaa lukuun ottamatta.

Johann Sebastian Bach syntyi kahdeksantena lapsena Eisenachissa itäisessä Saksassa musikaaliseen perheeseen.^[2] Bachin isä oli aktiivisena muusikkona työskentelevä Johann Ambrosius.^[3] Uskotaan, että hän opetti Bachin soittamaan viulua.^[1] Bach aloitti koulun joko vuonna 1692 tai 1693. Hän menestyi koulussa monista poissaoloista huolimatta.^[4] Hänen vanhempansa kuolivat, kun hän oli yhdeksänvuotias ja hän muutti asumaan veljensä Johann Christophin luokse Ohrdrufiin.^[2][5] Viiden lyseovuoden jälkeen Bach lähetettiin 15-vuotiaana Lüneburgiin, jossa hän lauloi poikakuorossa äänenmurrokseen asti.^[5]

Ei tiedetä tarkasti, kuinka nuorena Bach hankki urkujensoittotaitonsa, mutta on oletettu,^{kenen mukaan?} että hänen veljensä Johann Christoph vaikutti asiaan. Lüneburgissa taas vaikuttajana on saattanut olla Johanniskirchen urkuri Georg Böhm. Bach valittiin 17-vuotiaana urkuriksi Sängerhauseniin, mutta herttua kumosi päätöksen ja palkkasi vanhemman ehdokkaan.

Vuonna 1703 Bach aloitti muusikkona herttua Johann Ernstin hovissa Weimarissa. Hänen tehtäviinsä kuului ensisijaisesti viulun soitto, mutta myös urkujen soitto.^[1]

Käydessään muutamia kuukausia myöhemmin lähellä syntymäkaupunkiaan Arnstadtissa tarkastamassa uudet urut Bach teki niin suuren vaikutuksen vallanpitäjiin, että sai jo toiselle luvatun urkurin paikan. Arnstadtissa Bachia pidettiin liian nuorena opettamaan kuorolaisia, mikä synnytti riitoja Bachin ja auktoriteettien välille. Esimerkiksi Geyersbach-nimisen fagotistin kanssa Bach joutui tappeluun, jossa ehti käyttää miekkaansakin kiistakumppanin vaatteiden silpomiseen. Tilannetta ei parantanut sekään, että Bach otti pitkän vapaan kävelläkseen Lyypekkiin kuuntelemaan Dietrich Buxtehuden urkujensoittoa. Koska Bach oli kaiken lisäksi taitava viulisti, on syytä olettaa, että hän Lyypekissä ollessaan soitti Buxtehuden järjestämässä Abendmusik-konsertissa viulua.

Vuonna 1707 Bach erosi Arnstadtin virastaan ja otti tilalle paikan Mühlhausenissa. Samana vuonna hän meni naimisiin serkkunsa Maria Barbara Bachin kanssa, jonka kanssa hän sai seitsemän lasta.^[6] Vuotta myöhemmin hän soitti urkuja Weimarin herttualle,^[7] joka lupasi Bachille paremman työpaikan urkurina, kamarimuusikkona ja myöhemmin konserttimestarina. Weimarissa Bach kehitti säveltämistaitoaan, ja sovitti muun muassa Antonio Vivaldin konserttoja uruille ja cembalolle. Vivaldin tuotanto vaikutti siten hänen myöhempiin viulukonserttoihinsa. Valtaosan Bachin urkumusiikista uskotaan olevan peräisin Weimarin-ajalta.

Vuonna 1716 Bach kuuli Weimarin herttuan kaavailevan Bachille luvattua kapellimestarin paikkaa Georg Philipp Telemannille, mihin Bach vastasi hankkimalla itselleen vastaavan paikan Köthenistä. Bachin suunnitelmien estämiseksi herttua vangitutti tämän marraskuussa 1717. Kuukautta myöhemmin Bach vapautettiin, ja hän siirtyi suunnitelmiensa mukaisesti prinssi Leopoldin palvelukseen Kötheniin. Siellä Bach sävelsi kuuluisat Brandenburgilaiset konserttonsa, joissa erilaiset soolosoitinten ryhmät soittavat muun orkesterin säestäessä. Osa yhdistelmistä oli poikkeuksellisia: viidennessä konsertossa soolosoittimina ovat viulu, huilu ja cembalo. Näitä nykyään suuresti arvostettuja konserttoja ei ilmeisesti kuitenkaan esitetty Bachin aikana niiden vaativuuden vuoksi. Muita tämän kauden teoksia olivat kuusi sellosarjaa ja ensimmäinen osa teoksesta Das wohltemperierte Klavier, jossa jokaiseen sävellajiin on sävelletty preludi ja fuuga.

Vuonna 1720 Bachin ollessa 35-vuotias hänen vaimonsa kuoli,^[8] ja vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Anna Magdalena Wilcken kanssa, jonka kanssa hän sai 13 lasta.^[9] Wilckekin oli musikaalinen, ja hän tuki Bachin säveltämistä samoin kuin Bach vaimonsa laulu-uraa. Myös prinssi Leopold avioitui samoihin aikoihin. Koska prinssi Leopoldin vaimo ei pitänyt musiikista, alkoi Bachin ura Köthenissä vaikeutua.^[10] Hänen onnekseen vuonna 1722 avautui Tuomaskirkon vieressä sijainneessa Thomasschulessa Leipzigissa kanttorin virka, jota siihen saakka oli hoitanut Johann Kuhnau.^[11] Virkaa tarjottiin ensin Telemannille ja sitten Christoph Graupnerille, mutta nämä eivät voineet lähteä työnantajiensa palveluksesta. Bach otti paikan vastaan, muutti Leipzigiin vuonna 1723 ja vietti kaupungissa koko loppuelämänsä.^[12][4]

Bachin tehtäviin kuului opettamisen lisäksi kantaattien kirjoittaminen sunnuntain jumalanpalveluksiin ja kirkollisia juhlapäiviä varten. Koulun laulajien ja soittajien runsauden ansiosta hän pystyi säveltämään myös laajamittaisia teoksia, kuten Johannes-passio ja Matteus-passio, joka sai ensiesityksensä Tuomaskirkossa vuonna 1727 tai 1729. Huolimatta tuotteliaisuudestaan Bach ilmaisi vuonna 1730 tyytymättömyytensä työpaikkaansa kirjeessään eräälle diplomaatille. Myöhemmin hän koetti tuloksetta hakea töitä Dresdenistä. Hänen työmääränsä kasvoi entisestään, ja lopulta hän joutui olemaan poissa eräistä kirkollisista tehtävistä joko opettamisen tai sävellystyön takia.

Bach ei elinaikanaan käynyt kertaakaan saksankielisen alueen ulkopuolella. Pohjoisimpana hän kävi Lyypekissä, etelässä Karlsbadissa, lännessä Kasselissa ja idässä Dresdenissä. Elämänsä viimeisenä vuosikymmenenä Bach sävelsi monia fuugia sekä vuonna 1741 Goldberg-muunnelmat, joiden kerrotaan olleen tarkoitettu hänen oppilaansa, Johann Gottlieb Goldbergin, soitettaviksi.

Viimeisinä aikoina syntyivät myös Bachin pääteoksiin kuuluva h-mollimessu sekä kesken jäänyt Die Kunst der Fuge.

Bachilla oli ongelmia näkönsä kanssa. Maaliskuun lopulla vuonna 1750 hän pyysi apua Leipzigiin tulleelta englantilaiselta silmälääkäriltä John Taylorilta. Taylor leikkasi Bachin silmät. Tämän jälkeen hän sokeutui täysin ja kuoli neljä kuukautta myöhemmin.^[13]

Bachin perintö jäi elämään hänen lukuisissa musikaalisesti lahjakkaissa lapsissaan, joista Wilhelm Friedemann Bach, Johann Gottfried Bernhard Bach, Johann Christoph Friedrich Bach, Johann Christian Bach ja ehkä merkittävimpänä Carl Philipp Emanuel Bach, loivat itselleen ammattimuusikon uran. Myös Bachin tyttäret todennäköisesti lauloivat ja soittivat hänen esityksissään.

Bachin maine hänen elinaikanaan perustui sävellystaidon lisäksi hänen mestarilliseen soittotekniikkaansa uruilla. Osa hänen valtavasta tuotannostaan ei ole säilynyt nykyaikaan asti, sillä Bach itsekin suhtautui moniin sävellyksiinsä kertakäyttömateriaalina. Lisäksi monet Bachin teokset olivat aikansa soitin- ja soittotekniikan huomioon ottaen hyvin vaikeita ja niitä esitettiin sen vuoksi vähän.^lähde?

Bachin kuoleman jälkeen hänen nuottikäsikirjoituksensa jaettiin hänen kahden poikansa Carl Philipp Emanuelin ja Wilhelm Friedemannin kesken. Wilhelm Friedemann oli jo isänsä elinaikana joutunut moniin taloudellisiin vaikeuksiin, ja tämän kuoleman jälkeen hänen täytyi rahapulassa myydä monia isänsä käsikirjoituksia, joista osa katosi näin jäljettömiin. Carl Philipp Emanuelin huostaan jääneet käsikirjoitukset puolestaan säilyivät suurimmalta osaltaan. 1800-luvulla Felix Mendelssohn Bartholdy nosti esiin muun muassa Matteus-passion, joka esitettiin nyt ensimmäistä kertaa mestarisäveltäjän kuoleman jälkeen ja joka sai valtavan menestyksen. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa monet Bachin sävellyksistä löytyivät uudestaan, ja Bachin musiikkia esitetään nykyisin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. 1900-luvun jälkipuoliskolla heräsi kiinnostus myös Bachin musiikin esittämiseen autenttisin soittimin ja kokoonpanoin, ja lisäksi on yritetty rekonstruoida alkuperäistä barokki-ihanteiden mukaista esitystyyliä.

Yleisesti katsotaan, että barokkiajan musiikki huipentui häneen, ja sen voidaan myös katsoa päättyneen hänen kuoltuaan. Bach joutui elinaikanaan muun muassa Johann Adolph Scheiben arvostelemaksi musiikillisesta vanhakantaisuudestaan, koska ei seurannut orastavaa galanttia tyyliä.^lähde? Hän oli Vivaldin ja Telemannin ohella yksi musiikkihistorian tuotteliaimmista säveltäjistä: yli tuhannen teoksen tiedetään syntyneen Bachin kynästä. Hän sävelsi paljon kirkollista musiikkia, kuten messuja, oratorioita, passioita ja ainakin 215 kantaattia; konserttoja eri soittimille kuten klaveerille, cembalolle ja viululle; teoksia yksittäisille soittimille kuten klaveerille, luutulle, viululle ja sellolle; urkumusiikkia kuten fuugia ja preludeja; sekä runsaasti kamarimusiikkia. Fuugan hän kehitti täydellisyyteen: hän loi hyvin monimutkaisia, mutta silti kauniita melodioita, jotka kehittyivät kappaleissa samanaikaisesti useamman melodian ryhmissä, kontrapunktisesti.

Kari Rydman on verrannut Bachia musiikin historiassa kahtaalle heijastavaan peiliin. Toisaalta Bach kokosi yhteen kaiken sen, mitä ennen häntä oli saatu aikaan, ja kohotti edeltäjiensä kehittämät muodot taiteellisesti ja teknisesti huippuunsa, jopa niin, että monessa tapauksessa ei enää ollut pääsyä eteenpäin. Toisaalta hän viitoitti musiikin tulevan kehityksen noin vuosisadan ajaksi ennakoiden ne tunnukset ja menetelmät, joiden mukaan Joseph Haydn, Wolfgang Amadeus Mozart, Ludwig van Beethoven ja muut myöhemmät säveltäjämestarit avasivat uusia näkymiä.^[14]

Musiikkitieteilijät ovat löytäneet Bachin tuotannosta karkeasti kolme tyylikautta.^lähde?

Ensimmäisen kauden loppuna voidaan pitää vuotta 1713. Tälle ajalle sijoittuvissa teoksissa (jotka ovat lähinnä urku- ja klaveeriteoksia) kuuluu voimakkaana saksalaisen 1600-luvun loppupuolen sävellysperinteen vaikutus. Bachin esikuvana toimineet saksalaiset säveltäjät olivat saaneet vaikutteita Ranskasta ja Italiasta, mutta eivät olleet omaksuneet Napolin ja Venetsian uusia oopperatyylejä. Yhtään oopperaa Bach ei uransa luonteen vuoksi koskaan säveltänyt, joskin passiot ja jotkin maalliset kantaatit muistuttavat kuunneltuina pitkälti oopperoita resitatiivien viedessä juonta eteenpäin.

Vuodesta 1713 vuoteen 1739 ulottuvalla mestaruuden jaksolla Bach sai vaikutteita aikansa uusista italialaisista musiikkityyleistä, erityisesti italialaisesta konserttomuodosta. Tämän kauden tuotannossa italialaisen tyylin melodinen selkeys ja kadenssien määrittelemät rakenteet kohtaavat luterilaisten koraalien vakavuuden ja saksalaisen kontrapunktiperinteen.

Bachin viimeisen luomiskauden aloittaa Clavier-Übung III. Myöhäisen luomiskauden sävellyksissään Bach tuotti Ludwig van Beethovenin lailla enimmäkseen soitinmusiikkia (lukuun ottamatta h-mollimessua). Loppukauden sävellyksille oli ominaista, ettei niitä useinkaan sävelletty mitään tiettyä esitystä varten, vaan paremminkin ehkä eräänlaiseksi säveltäjämestarin musiikilliseksi testamentiksi.

Wolfgang Schmieder luetteloi Bachin tuotannon vuonna 1950, ja tämän luettelon pohjalta kaikille sävellyksille on olemassa BWV-luettelonumero (Bach-Werke-Verzeichnis).

• Brandenburgilaiset konsertot nrot 1–6, BWV 1046–51
• Sarja nro 1, C-duuri, BWV 1066
• Sarja nro 2, h-molli, BWV 1067
• Sarja nro 3, D-duuri, BWV 1068
• Sarja nro 4, D-duuri, BWV 1069
• Kaksoisviulukonsertto, d-molli, BWV 1043
• Cembalokonsertto, d-molli, BWV 1052

• Messu, h-molli, BWV 232
• Matteus-passio, BWV 244
• Johannes-passio, BWV 245
• Jouluoratorio, BWV 248
• 6 Motettia, BWV 225-230
• Magnificat, BWV 243
• n. 350 kantaattia joista n. 209 on säilynyt. Kantaateista tunnetuimpia ovat:
  • BWV 4, Christ lag in Todesbanden
  • BWV 8, Liebster Gott, wann werd ich sterben
  • BWV 78, Jesu, der du meine Seele
  • BWV 80, Eine feste Burg ist unser Gott
  • BWV 82, Ich habe genug
  • BWV 140, Wachet Auf ruft die Stimme
  • BWV 147, Herz und Mund und Tat und Leben
  • BWV 202, Weichet nur, Betruebte Scatten
  • BWV 208, Was mir behagt

• Das Wohltemperierte Klavier I–II (48 preludia ja fuugaa), BWV 846–93
• Goldberg-muunnelmat, BWV 988
• Clavier-Übung
• 15 kaksiäänistä inventiota ja 15 kolmiäänistä sinfoniaa, BWV 772-801
• Fantasia ja fuuga a-molli, BWV 904
• Italialainen konsertto, BWV 971

Pääartikkeli: Urkumusiikki (Bach), Luettelo Bachin urkuteoksista

• Fantasia ja fuuga c-molli, BWV 537
• Preludi ja fuuga a-molli, BWV 543
• Toccata ja fuuga d-molli, BWV 565
• Toccata ja fuuga E-duuri, BWV 566
• Orgelbüchlein, BWV 599–644,

• 6 sonaattia viululle, huilulle ja pianolle, BWV 1020–1025
• Die Kunst der Fuge, BWV 1080
• Musikalisches Opfer, BWV 1079
• Kuoroteosten alkusoitot

• http://www.jsbach.org/ (Arkistoitu – Internet Archive)
• John Stanley: Classical Music – The Great Composers and their Masterworks. Mitchell Beazley, 1994. ISBN 1-85732-343-2 ^{lähde tarkemmin?}

• Boyd, Malcolm: Bach. ((Bach, 1983.) Suomentanut Kati Hämäläinen) Helsingissä: Otava, 1991 (2. painos 2002). ISBN 951-1-09991-4
• Gardiner, John Eliot: Musiikkia taivaan holveissa: Johann Sebastian Bach – muotokuva. ((Music in the Castle of Heaven: A Portrait of Johann Sebastian Bach, 2013.) Suomentanut Sampsa Laurinen) Helsinki: Fuga, 2015. ISBN 978-952-93-5106-0
• Rabe, Julius: Bach. ((Bach, 1948.) Suomentaneet Anna Kerttu Wiik, Paavo Soinne) Helsinki: Fazerin musiikkikauppa, 1958.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johann Sebastian Bach Wikimedia Commonsissa

• Vapaasti käytettävissä olevia Bachin partituureja Mutopia Project
• Johann Sebastian Bach International Music Score Library Project (englanniksi) (englanniksi)
• Heikki Poroila: Yhtenäistetty Johann Sebastian Bach: teosten yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelo (pdf) (ISBN 951-8903-99-9) syyskuu 2012. Suomen musiikkikirjastoyhdistys.

n k m Johann Sebastian Bachin teokset Klaveerimusiikki Goldberg-muunnelmat Das wohltemperierte Klavier Clavier-Übung Koraalit Inventiot Vokaalimusiikki H-mollimessu Passiot Oratoriot Magnificat Motetit Kantaatit Barokkisarjat Sellosarjat Luuttumusiikki Orkesterisarjat Viulusarjat ja -sonaatit Muut Die Kunst der Fuge Musicalisches Opfer Brandenburgilaiset konsertot Konsertot Urkumusiikki

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Chile Espanja Ranska BnF data Argentiina Katalonia Saksa Italia Israel Suomi (KANTO) Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani Tšekki Australia Kreikka Korea Romania Kroatia Alankomaat Puola 2 Portugali Vatikaani Tieteilijät CiNii Taiteenala Discography of American Historical Recordings KulturNav MusicBrainz Henkilöt BMLO Deutsche Biographie Trove Yle Muut RISM SNAC IdRef Te Papa (New Zealand) Hufvudstadsbladet