Ekologinen lokero

Ekologinen lokero eli ekolokero kuvaa eliölajin tai -populaation paikkaa eliöyhteisössä. Myös ympäristö käsitetään osaksi ekologista lokeroa, koska se vaikuttaa eliölajipopulaatioon. Ekologinen lokero kertoo myös sen, miten populaatio suhtautuu esimerkiksi ravinnon, tilan ja petojen määrän muutokseen.^[1]

Ekologisen lokeron termin mainitsi ensimmäistä kertaa Roswell H. Johnson vuonna 1910. Ensimmäisenä termiä käytti artikkelissa Joseph Grinnell vuonna 1917. Brittiläinen ekologi Charles Elton määritteli ekologisen lokeron vuonna 1927 ja vaati sitä yleisempään käyttöön lajien kuvailussa. Ekologisen lokeron käsite on muuttunut vuosien mittaan, ja nykyisen kaltainen G. Evelyn Hutchinsonin muotoilema ekologisen lokeron määritelmä on peräisin vuodelta 1957. Esimerkiksi vuonna 1967 kehitellyllä MacArthurin ja Levinsin indeksillä voidaan tutkia matemaattisesti eri lajien ekologisten lokerojen päällekkäisyyttä.

Kun lajilla ei ole kilpailua ympäristössään, esiintyy laji peruslokerossa. Mikäli kilpailua kuitenkin on, niin kuin luonnossa yleensä, supistuu peruslokero toteutuneeksi lokeroksi. Ydinlokerosta puhutaan silloin, kun toteutunut lokero on niin pieni, että sitä pienemmässä lokerossa laji ei enää selviytyisi.

Lajin ekologinen lokero vaikuttaa myös muihin lajeihin. Lajit kilpailevat sitä rajummin, mitä enemmän niiden ekologiset lokerot menevät päällekkäin. Ekologisen lokeron käsitettä käytetäänkin paljon lajien välisten kilpailutilanteiden tarkasteluun. Kilpailutilanteessa ekologinen lokero yleensä kutistuu toteutuneeksi lokeroksi. Esimerkiksi talvella parveksi lyöttäytyvät tiaiset ruokailevat puun eri osissa, vaikka tiaislajit kesällä käyttäisivätkin samoja puun osia. Yleensä ekologinen lokero palautuu normaalikokoonsa kilpailun vähetessä (kesällä tiaiset ruokailevat suuremmilla alueilla puuta), mutta mikäli kilpailu jatkuu pitkään, voi ekologinen lokero muuttua pysyvästi. Luonnonlakina pidetään sitä, että kaksi lajia, joiden ekologiset lokerot ovat samat, eivät voi asuttaa samaa aluetta pitkään.

Esimerkkinä ekologisen lokeron käsitteen avulla tapahtuvasta tutkimuksesta on seuraava myyrähavainto. Pohjois-Euroopan myyriä tutkittaessa on huomattu, että pienempiä myyriä esiintyy useamman kaltaisissa ympäristöissä kuin isompia myyrälajeja. Tämä johtuu siitä, että isommat ja vahvemmat myyrät ovat vallanneet suotuisimman lokeron, ja pienet lajit joutuvat tyytymään erilaisiin vähemmän suotuisiin lokeroihin, joissa isommat lajit eivät menesty.

Kun kilpailevien lajien ekologiset lokerot osuvat päällekkäin jonkin tekijän suhteen, mutta ei toisen, puhutaan lokeroiden komplementaarisuudesta. Esimerkiksi talvisessa tiaisparvessa tiaisten ekologiset lokerot saattavat mennä päällekkäin ravinnon suhteen, mutta lokerot eivät käytännössä ole päällekkäin, koska linnut ruokailevat puun eri osissa. Päällekkäisyyttä aiheuttava tekijä on tällöin ravinto, ja toinen, ei-päällekkäinen tekijä on ruokailupaikan sijainti.

Koska kaikkia moninaisia ympäristötekijöitä on vaikea määrittää, on ekologisen lokeron täydellinen määrittäminen käytännössä hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta.

• Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti: Biologia: Ympäristöekologia. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29702-X
• Hanski, I. ym. Ekologia. WSOY, 2003. Toinen painos.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ekologinen lokero Wikimedia Commonsissa