Hepatiitti C

Hepatiitti C
Luokitus
ICD-10 B17.1
ICD-9 070.70
OMIM 609532
MedlinePlus 000284
Huom! Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.
Elektronimikroskooppikuva hepatiitti C -viruksesta.

Hepatiitti C on viruksen aiheuttama maksatulehdus, joka hoitamattomana voi johtaa maksakirroosiin ja maksasyöpään. Tauti on yleensä oireeton, kunnes maksavauriot ovat jo huomattavia. Toisin kuin A- ja B-hepatiitti, hepatiitti C:hen ei ole rokotetta. Se voidaan kuitenkin hoitaa viruslääkkeillä.[1]

Suomessa todetaan vuosittain noin 1 200 C-hepatiittitapausta[2], Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan noin 58 miljoonalla ihmisellä on akuutti HCV-infektio, ja noin 1,5 miljoonaa uutta tartuntaa tapahtuu joka vuosi.[3]

Suonensisäisten huumeiden käyttäjien kohdalla sairauden esiintyvyys on erittäin korkea, sillä jopa 80 % heistä kantaa virusta. Tartunnan saaneista 85 % jää kantamaan virusta pysyvästi, ja 40–70 prosentilla tartunta johtaa krooniseen aktiiviseen hepatiittiin.[2]

Hepatiitti C -virus (HCV) on positiivissäikeinen RNA-virus, joka kuuluu flavivirusten ryhmään.[1][4] Virus on muodoltaan ikosahedraalinen, ja sillä on ympärillään lipidivaippa. HCV-genomi koodaa polyproteiinin, joka prosessoidaan seuraaviksi proteiineiksi: E1, E2, p7, NS2, NS3, NS4A, NS4B, NS5A, NS5B ja Core. NS5A vaikuttaa virusgenomin replikaatiossa, Core on rakenneproteiini ja NS5B on tärkeä tekijä virus-RNA:n synteesissä, minkä vuoksi se on hyvä kohde viruslääkekehitykselle.[4]

Viruksen aiheuttama infektio voi olla joko akuutti tai krooninen.[3]

Krooninen infektio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HCV-infektio luokitellaan krooniseksi, jos se on jatkunut diagnosoinnin jälkeen vähintään puoli vuotta. Krooninen infektio on usein oireeton tai vähäoireinen mutta johtaa maksakirroosin kehittymiseen kolmanneksella potilaista seuraavan 20 vuoden aikana. Toinen kolmannes sairastuu maksakirroosin diagnoosin jälkeen 30 vuoden sisällä, ja yhdellä kolmanneksella tauti etenee niin hitaasti, ettei kirroosia havaita. Kirroosi on maksasyövän tärkein riskitekijä.

HCV:lle on myös tyypillistä, että se esiintyy usein yhdessä HIV:n kanssa. Immuunijärjestelmää heikentävä autoimmuunisairaus HIV rajoittaa elimistön kykyä hankkiutua taudinaiheuttajista eroon tuhoamalla elimistön valkosolut, ja riski sairastua muihinkin infektiosairauksiin on tämän vuoksi kasvanut. HIV-positiivisilla potilailla hepatiitin eteneminen on tavallista nopeampaa[5].

Diagnostiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hepatiitti C -diagnoosi tehdään vain harvoin akuutin infektion aikana, sillä akuutti infektio on useimmiten oireeton tai vähäoireinen. Myös kroonisten infektioiden diagnosointia vaikeuttaa oireiden vähäisyys ja/tai yleisluontoisuus, sillä henkilö voi sairastaa HCV:tä useita vuosia ennen laajamittaisten maksaoireiden ilmenemistä.

HCV-infektiota epäiltäessä huomioidaan henkilön tausta ja erityisesti HCV-riskiä kasvattaville tekijöille altistuminen, kuten suonensisäisten huumausaineiden käyttö, saadut verensiirrot tai verivalmisteiden käyttö, tatuoinnit ja lävistykset jne. Joskus HCV diagnosoidaan kuitenkin sattumanvaraisesti esimerkiksi verenluovutuksen yhteydesä. HCV-infektiota epäiltäessä ensimmäisenä testinä suoritetaan HCV-vasta-aineiden määritys verinäytteestä. Virukselle altistunut, normaalin immuunipuolustuksen omaava henkilö kehittää infektion seurauksena vereensä virusta neutraloivia vasta-aineita, mutta niiden muodostumisessa on aina viive infektioon nähden. Noin 80 %:lla infektion saaneista vasta-aineita voidaan havaita 15 viikon kuluessa tartunnasta. Viiden kuukauden jälkeen vasta-aineita on yli 90 %:lla tartunnan saaneista ja kuuden kuukauden kuluttua 97 %:lla. Joskus vasta-aineita ei kehity lainkaan johtuen esimerkiksi henkilön kyvyttömyydestä vasta-aineiden tuotantoon. Tällaisissa tapauksissa suositellaan HCV-RNA-testin tekemistä (ks. alla), vaikka vasta-ainekoe olisikin negatiivinen, etenkin mikäli muut tulokset viittaavat maksan epänormaaliin toimintaan.

Vasta-ainetestillä saadaan ainoastaan tieto siitä, onko virus ollut elimistössä, mutta parhaillaan käynnissä olevaa infektiota niillä ei pystytä havaitsemaan. Tätä tarkoitusta varten tarvitaan HCV-RNA-määritys, jossa tutkitaan sisältääkö verinäyte viruksen perimäainesta eli RNA:ta. Mikäli vasta-ainekoe on positiivinen, RNA-testi tulisi suorittaa jatkotutkimuksena. Parhaillaan käynnissä olevan infektion toteamisen lisäksi näillä menetelmillä on mahdollista selvittää myös määrällisesti, paljonko virusta on elimistössä (ns. viral load). Viruksen määrä verenkierrossa ei suoraan kerro sairauden vakavuudesta tai maksavaurion kehittymisen todennäköisyydestä mutta kylläkin todennäköisyydestä, jolla sairaus vastaa interferonihoitoon.

Hepatiitti C:n levinneisyys maailmassa.

Hepatiitti C tarttuu lähes yksinomaan verikontaktin kautta ja vain harvoin limakalvokontaktien välityksellä. Pisaratartuntoja ei tapahdu lainkaan. Useimmiten HCV-infektiotartunta tapahtuu saastuneiden veren tai verivalmisteiden käytön yhteydessä tai saastuneita injektiovälineitä käytettäessä. Lääkinnällisiin tarkoituksiin tai huumeiden käyttöön liittyvien tapausten lisäksi muun muassa epähygienisissä oloissa tehdyt tatuoinnit ja lävistykset altistavat tartunnan saamiselle.[4][1][6] Vaikka limakalvojen kautta välittyvät tartunnat ovat harvinaisia, on viitteitä myös siitä, että HCV-tartunta voi tapahtua inhaloitavien tai nenän kautta käytettävien huumausaineiden käytön yhteydessä. Seksikontaktin kautta tapahtuva tartunta on harvinainen, ja niitä esiintyy lähinnä HIV-potilailla ja muilla immuunivajeesta kärsivillä. Riski on kuitenkin olemassa, ja siksi kondomia suositellaan käytettävän yhdynnässä sekä suuseksissä.[6] HCV-infektio tarttuu synnytyksen aikana äidistä lapseen noin kuudessa tapauksessa sadasta silloin, kun äidin veressä on synnytyshetkellä mitattavissa GCV-RNA:ta. Muutoin äiti–lapsi-tartunnan todennäköisyys on pieni.

C-hepatiitin hoitoon on käytettävissä useita suun kautta otettavia lääkeyhdistelmiä. Tällä hetkellä saatavat hoitomuodot eivät kuitenkaan ole kovinkaan tehokkaita, ja lääkkeillä on ei-toivottuja sivuvaikutuksia.[4]

Interferoneihin perustuvat lääkkeet olivat yleinen käytäntö, mutta ne eivät olleet niin tehokkaita kuin toivottiin, ja haittavaikutukset olivat hyvin yleisiä. Kyseinen hoitomuoto on silti käytössä jossakin päin maailmaa, kuten Aasiassa.[4][1]

Suoraan vaikuttavat mikrobilääkkeet (engl. direct acting antiviral agents, DAA:t) virusproteiineja vastaan on myös tapa hoitaa hepatiitti C -infektiota. Ensimmäiset DAA:t hyväksyttiin hoitokäyttöön vuonna 2011. Muutaman DAA:n yhdistelmä voi parantaa noin 80–90 % potilaista. DAA:t aiheuttavat kuitenkin vakavia sivuvaikutuksia, kuten fotosensitiivisyyttä. Toisen sukupolven DAA:iden farmakokinetiikka on ensimmäisen sukupolven proteiini-inhibiittoreita parempi, ja tämä mahdollistaa niiden päivittäisen käytön. Vaikka toisen sukupolven DAA:t ovatkin parempi vaihtoehto kuin ensimmäisen sukupolven DAA:t, niiden tukena täytyy käyttää myös muitaa DAA-lääkkeitä, sillä ne eivät ole kovin tehokkaita.[4][1]

Hepatiitti C -virusta vastaan ei ole olemassa tehokasta rokotetta.[1][4]

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut C-hepatiitin hoitopolku -ohjeistuksen C-hepatiitin hoidon toteuttamiseksi terveyskeskuksissa ja päihdehuollossa.[7] Kattavasti toteutettu C-hepatiitin hoito johtaisi myös C-hepatiitin häviämiseen tartuntatautina. Tämä on myös lopullisena tavoitteena Suomen kansallisessa C-hepatiittistrategiassa.[8]

Koska HCV kiertää pääasiassa suonensisäisten huumeidenkäyttäjien keskuudessa, tärkein infektion ehkäisymenetelmä on steriilien neulojen käyttö. Tatuointeja ja lävistyksiä kannattaa ottaa vain paikoissa, joissa työ tehdään puhtailla neuloilla.[1]

  • Feitelson, Mark A. Hepatitis C. Port Chester, NY, USA: Cambridge University Press, 2002.
  • M. Koulu ja J. Tuomisto: Virustautien hoitoon tarkoitetut lääkeaineet. (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf) Farmakologia ja toksikologia. Luku 57. Medicina Oy.
  • Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:63. SUOMEN C-HEPATIITTISTRATEGIA 2017–2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3845-8
  • Kansallinen hiv- ja hepatiittiasiantuntijaryhmä. C-hepatiitin hoitopolku - Maksasairauden hoidosta infektion eliminaatioon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Ohjaus 4/2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-324-3
  • Färkkilä M, Rautiainen H. C-hepatiitin hoitostrategiaa tulee muuttaa. Suomen Lääkärilehti 2017; vsk 77(34): s.1783 - 1784.
  1. a b c d e f g Hepatitis C virus infection. Nature Reviews Disease Primers, 2.3.2017, 3. vsk, nro 1, s. 17007. doi:10.1038/nrdp.2017.7 ISSN 2056-676X Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  2. a b Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL):Hepatiitti C
  3. a b Hepatitis C www.who.int. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  4. a b c d e f g Ahmed K. Oraby, Cassandra L. Gardner, Robert F. Needle, Hassan M. Kofahi, Kylie R. Everard, Nathan G. A. Taylor, Suzette G. Rutihinda, Jacqueline P. Barry, Kensuke Hirasawa, Paris E. Georghiou, Rodney S. Russell: A Novel Small Molecule Inhibits Hepatitis C Virus Propagation in Cell Culture. Microbiology Spectrum, 3.9.2021, 9. vsk, nro 1, s. e00439–21. PubMed:34319169 doi:10.1128/Spectrum.00439-21 ISSN 2165-0497 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  5. 1. C-hepatiitti. Roche.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. a b http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/seksi/seksitaudit/mita_seksitaudit_ovat/hepatiittic/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. C-hepatiitin hoitopolku : Maksasairauden hoidosta infektion eliminaatioon www.julkari.fi. 2019. Viitattu 11.11.2024.
  8. Suomen C-hepatiittistrategia 2017–2019 21. marraskuuta 2016. sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 11. marraskuuta 2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]