Hiki
Hiki on ihmisen ja joidenkin eläinten iholla olevien hikirauhasten erittämää suolaliuosta, jonka tärkein tehtävä on osallistua lämmönsäätelyyn. Hien avulla keho luovuttaa lämpöenergiaa ja viilenee, sillä hiki sitoo lämpöenergiaa haihtuessaan iholta.[1]
Hyödyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hikoilu on ihmisen lajinomainen tapa viilentää kehoaan. Ihmisen esimuodoille kehittyi hikirauhaset noin 35 miljoonaa vuotta sitten. Voimakas hikoilu tekee ihmiselle mahdolliseksi liikkua kuuman aurinkoisella säällä keskellä päivää, kun monet eläimet joutuvat lepäilemään viileässä varjossa. Hikoileva metsästäjä-keräilijä pystyy myös jahtaamaan saaliseläintä keskellä päivää niin kauan, että se kupsahtaa lämpöhalvaukseen sen elimistön kuumennuttua liikaa.[1]
Synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihossa on varsinaista hikeä tuottavia ekriinirauhasia sekä apokriinirauhasia, jotka myös tuottavat nestemäistä eritettä. Ihmisellä on kahdesta viiteen miljoonaa ekriinirauhasta, jotka avautuvat pieninä reikinä iholle. Hiki niiden kiemuraisiin putkiin tihkuu viereisistä kudoksista. Ihmisen juomalta nesteeltä kuluu vain 15 minuuttia imeytyä ruoansulatuselimistöstä verenkierron kautta hikirauhasiin ja iholle.[1]
Ihminen voi hikoilla enimmillään yli kuusi teelusikallista yhden neliömetrin ihoalueella minuutissa.[2] Lähes kaikki ihmiset hikoilevat hiukan koko ajan, vaikkakin huomaamattomasti. Ihminen ei voi tahdonalaisesti kontrolloida hikoiluaan. Lämmön lisäksi hikoilua kiihdyttävät myös stressi ja kiihottuminen adrenaliinin ja noradrenaliinin vaikutuksesta.[1]
Ihmiset ovat yksilöllisiä sen suhteen, mistä kohtaa kehoaan he alkavat ensiksi hikoilla jouduttuaan lämpöön. Jotkut esimerkiksi alkavat hikoilla kasvoistaan, toiset vartalostaan, jotkut jaloistaan, ja jotkut pakaroistaan. Lopulta ihminen kuitenkin hikoilee joka puolelta.[1]
Miesten ja naisten välillä ei ole merkittäviä synnynnäisiä eroja hikoilun suhteen, vaan monet sukupuolierot selittyvät kokoeroilla ja erilaisella rasituksella.[1]
Eläimillä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka jotkin muutkin eläimet hikoilevat, ihminen hikoilee selvästi enemmän kuin yksikään niistä. Kädellisistä paviaanit, makakit, gorillat ja simpanssit hikoilevat ihmisen tavoin ekriinirauhastensa kautta. Hevosetkin hikoilevat, mutta niillä hikeä erittyy ainoastaan apokriinirauhasista. Kilpahevoset alkavat joskus hikoilla jo lähtöviivalla, koska ne tietävät mitä on tulossa. Myös naudat, kamelit ja jotkin antiloopit hikoilevat apokriinirauhasillaan. Virtahevon punertava erite sen sijaan ei ole hikeä.[2]
Useimmat eläimet poistavat lämpöä muilla tavoin, kuten koirat läähättämällä ja norsut suurten korviensa kautta.[1] Jotkin eläimet viilentävät itseään voitelemalla ihonsa syljellä, virtsalla, oksennuksella tai ulosteella.[2]
Ilmaston merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siirtyessään viileästä ilmastosta lämpimään ilmastoon ihminen sopeutuu muutokseen alkamalla heti hikoilla aiempaa nopeammin. Kuumaan tottuneet ihmiset hikoilevat vain tarpeellisen määrän.[1]
Kuivassa ja kuumassa säässä hiki haihtuu iholta hyvin nopeasti, minkä seurauksena hikirauhaset pukkaavat liian nopeasti uutta hikeä iholle. Tämän vuoksi kuumilla ja kuivilla seuduilla, kuten Lähi-idässä, asuvat ihmiset pukeutuvat löysiin ja peittäviin vaatteisiin, jotka säilyttävät hiukan kosteutta ihon pinnassa. Kuumassa ja kosteassa säässä ihmisen täytyy päinvastoin riisua vaatteensa, jotta hiki pääsee haihtumaan ja viilentämään ihoa. Liian kuumassa ja kosteassa ihminen voi olla jopa hengenvaarassa, koska hiki ei haihdu lainkaan iholta ja keho kuumenee liikaa. Tämä ongelma voi syntyä esimerkiksi syvissä kaivoskuiluissa.[1]
Koostumus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hien koostumus on pitkälti samaa kuin verenkin koostumus, lukuun ottamatta punasoluja, verihiutaleita ja valkosoluja.[1]
Hiki maistuu suolaiselta siinä olevien natrium- kloori- ja kaliumionien takia. Hiki sisältää 0,3–0,4 prosenttia ruokasuolaa, pieniä määriä kaliumkloridia, fosfaatteja, valkuaisaineita, virtsa-aineita, aminohappoja sekä maitohappoa. Hiki on lievästi hapanta. Sen pH vaihtelee tyypillisesti välillä 4,5–7,0.
Ekriinirauhasista erittyvän suolaisen ja viilentävän hien lisäksi murrosiässä aktivoituvat apokriinirauhaset tuottavat karvatuppien kautta voimakkaamman hajuista eritettä, joka kulkeutuu ihokarvoihin ja leviää tehokkaasti ilmaan. Hikeen yhdistyy lisäksi talirauhasten tuottamaa öljyä. Hiki koostuukin veden ja suolan lisäksi monesta muustakin aineesta, joita ihmisen kehoon on tullut hänen nauttimastaan ruoasta, juomasta, nautintoaineista ja antibiooteista. Jotkin tällaiset aineet voivat jopa värjätä hien kirkkaanväriseksi. Hiessä on myös aineenvaihduntatuotteita, kuten maitohappoa ja ureaa, sekä glukoosia ja metalleja. Lisäksi immuunijärjestelmä tuottaa hikeen proteiineja, jotka hillitsevät ihon mikrobien ja sienien lisääntymistä.[1]
Hikoilun haitallinen sivuvaikutus on se, että ihminen menettää hikoillessaan arvokkaita suoloja, sillä keho ei pysty poistamaan niitä kaikkia hiestä. Kuumalla ilmalla ulkona työskentelevä ihminen voi menettää päivässä jopa 25 grammaa suolaa.[1]
Hikoilun myötä kehosta poistuu kaikkea mitä veressäkin kiertää, myös haitallisia aineita. Hikoilu ei kuitenkaan puhdista kehoa myrkyistä, vaan se on munuaisten tehtävä.[1]
Jotta ihminen voisi hikoilla riittävästi, hänen täytyy saada nestettä menetetyn nesteen tilalle.[1]
Sormenjäljet ovat hikijälkiä. Niiden kemiallisessa analyysissä havaitaan, mitä ihmisen veressä on kiertänyt.[3]
Haju
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hiki on tuoreena itsessään hajutonta. Runsas hikoilu aiheuttaa kuitenkin epämiellyttävää hajua, kun bakteeritoiminta alkaa ja bakteereista haihtuu pistävän hajuisia yhdisteitä, kuten indolia, 1-dodekanolia ja 3-metyyli-1-butaania. Ruoka-aineista valkosipuli, sipuli ja parsa vaikuttavat voimakkaimmin pahan hienhajun syntymiseen.[4]
Vauriot vaatteille
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hikitahrat tärvelevät tekstiilejä etenkin kainaloiden kohdalta. Silkki on erityisen herkkää hielle. Hiki voi vaurioittaa tekstiiliä niin happamena kuin emäksisenäkin. Tuore hiki on yleensä hapanta, ja sen happamuusaste voi olla vain 4,5, mutta hajotessaan ja kuivuessaan hien happamuus nousee neutraaliin 7:n tasolle ja jopa lievästi emäksiseksi. Hiki heikentää kuitujen vetolujuutta, ruokkii hyönteisiä, jotka syövät myös tekstiiliä, sekä liuottaa väriaineita ja aiheuttaa värimuutoksia.[5]
Torjunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Deodorantteja käytetään kainaloiden hien hajun ehkäisemiseksi. Deodorantti tappaa apokriinirauhasten tuottaman eritteen ruokkimia, hajua aiheuttavia bakteereja ja tuhoaa hajumolekyylejä.[6] Antiperspirantit pysäyttävät hikoilun. Kaikissa antiperspiranteissa käytetään alumiinia.[7]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Everts, Sarah: The Joy of Sweat: The Strange Science of Perspiration. W. W. Norton & Company, 2021. ISBN 9780393635683
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Everts 2021, ”1. To Sweat Is Human.”
- ↑ a b c Everts 2021, ”2. Sweat Like a Pig.”
- ↑ Everts 2021, ”6. Sweatprints.”
- ↑ Tuominen, Jari: Tuoksujen ihmeellinen maailma, s. 34–36. Kureeri, 2012. ISBN 978-952-67831-0-9
- ↑ Everts 2021, ”11. Sweat Stains.”
- ↑ Everts 2021, ”3. The Sweet Smell of You.”
- ↑ Everts 2021, ”9. Arming the Armpit.”
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Liikahikoilu,Terveyskirjasto: Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2009
- Hienhaju, Terveyskirjasto.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- Marcus Ziemann: Suomi, hajuttomien ihmisten maa – kun hiki ei saa haista. Yle uutiset 15.3.2015.
- Jarmo Wallenius: Hiki buustaa ajattelua ja bisnestä, Kemia-lehti, 5/2016 (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf)