Hintasääntely

Hintasääntely tai hintasäännöstely[1] tarkoittaa valtiovallan jollekin tuotteelle määräämää maksimi- tai minimihintaa. Usein sääntelyn tavoitteena on varmistaa maksimihinnalla peruselintarvikkeiden edullisuus kansalaisille. Vaihtoehtoisesti minimihinnalla voidaan pyrkiä esimerkiksi varmistamaan ruoan tuottajien tulotaso.

Mikäli määrätty hinta on korkeampi kuin markkinahinta eli se hinta, jolla kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret, tuloksena on ylitarjontaa ja alikysyntää (esim. maatalouden "voivuoret" ja "viljavuoret), koska tuottajien into tuottaa kasvaa mutta kuluttajien ostohalu laskee, ks. minimihinta.

Mikäli määrätty hinta on alhaisempi kuin markkinahinta, tuloksena on ylikysyntä eli pula ja alitarjonta (esim. Neuvostoliiton ja muiden sosialististen maiden ruokakauppojen jonot - tai Suomen jonot toisen maailmansodan hintasääntelyn aikana), ks. "hintakatto" eli maksimihinta.

Vaikka hallitukset usein käyttävät hintasääntelyä, taloustieteilijät yleensä sanovat, että hintasääntelyä pitäisi yleensä välttää ja sen seuraukset ovat toista kuin mihin sillä pyritään.[2] Esimerkiksi kolme neljästä taloustieteilijästä on eri mieltä väitteestä "Hinta- ja palkkasääntely on hyödyllinen keino säädellä inflaatiota", 8 % samaa mieltä.[3]

Hintasääntelyn seurauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markkinahinta on se hinta, jolla tietyn tuotteen kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret. Jos hallitus määrää tätä alhaisemman maksimihinnan, kysyntä kasvaa ja tarjonta vähenee. Tällöin tuotetta ei riitä kaikille. Kun näin hintamekanismi ei pääse säännöstelemään hyödykkeen riittävyyttä, säännöstely tapahtuu jollain toisella mekanismilla:[4]

  • Jonottaminen oli yleistä Euroopan sosialistisissa itäblokin valtioissa. Yhdysvalloissa hallitus määräsi bensiinille maksimihinnan 1973 - 1979, jolloin autoilijat jonottivat bensa-asemille ja jonotusvaiva huomioon ottaen bensiini tuli heille usein kalliimmaksi kuin olisi tullut markkinahinnalla.[4]
  • Laadun heikentyminen on toinen ratkaisu.[4] Jos laatu putoaa niin alhaiseksi, että kysyntä ja tarjonta ovat markkinahinnalla yhtä suuret, jonoja ei muodostu. Ja miksipä valmistajat tekisivät sen laadukkaampia tuotteita, kun niistä ei saa enempää rahaa ja sellaisetkin menevät kaupaksi. Yhdysvalloissakin toisen maailmansodan aikana maksimihinnat ja maksimivuokrat vähensivät pihvien lihaa ja vuokra-asuntojen kuntoa.[4] Tällöin hallitus voi määrätä vaadittavan lihan määrän ja asuntojen uudelleenmaalaustiheyden, mutta tällöin byrokratia vain lisääntyy.[4]
  • Kytkykauppa. Kun vehnäjauhoille määrättiin maksimihinta ensimmäisen maailmansodan aikana, niitä usein myytiin kytkykaupalla ei-haluttujen ruis- tai perunajauhojen kanssa.[4]
  • Pakottaminen laadukkaampiin tuotteisiin.[4] Yritykset saattavat lakata tuottamasta tuotteita, joiden hinta on määrätty halvaksi, ja tuottaa samoilla resursseilla kalliimpia, laadukkaampia tuotteita.[4] Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain hallitus yritti monta kertaa turhaan pakottaa vaatevalmistajia olemaan lopettamatta halvempien vaatteiden tuotantolinjoja.[4]
  • Pimeät markkinat. Ostajat maksavat salaa ylihintaa tuotteista. Hinta on korkeampi kuin olisi vapaiden markkinoiden markkinahinta, koska hinnan pitää lisäksi korvata myyjille laittomuudesta kiinnijäämisen riski.[4]
  • Säännöstely. Esimerkiksi valtio jakaa jokaiselle autoilijalle yhden renkaidenostokupongin - enempää ei saa ostaa.[4] Valtion on kuitenkin vaikea osata jakaa osto-oikeuksia yksilöiden erilaisten tarpeiden mukaan.[4] Eräs ratkaisu on sallia ostokorttien vapaat markkinat.[4] Sekään ei kannusta lisäämään tuotantoa toisin kuin markkinahinta tekisi.[4] Se ei myöskään saa tuotteita siirtymään niihin osiin maata, joissa niitä tarvittaisiin eniten.[4]

Jos joidenkin hyödykkeiden hinnoille asetetaan maksimi, voimavarat tuppaavat kulkeutumaan toisten hyödykkeiden tuotantoon.[4] Siksi hallitus voi joutua sääntelemään näiden toistenkin hyödykkeiden tuotantoa, jne.[4]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä hintasääntelyä että vapaasti markkinoilla määräytyviä hintoja on ollut vaihtelevassa määrin eri puolilla maailmaa läpi historian ja on yhä.

Rooma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diocletianus (keisarina 284-305 jaa.) yritti estää nopeaa hintojen nousua määräämällä yli tuhannen tuotteen enimmäishinnat kuolemantuomion uhalla. Moni tuottaja lakkasi myymästä ja kaupankäynti lähes loppui. Toiset myivät kalliimmalla salaa mustassa pörssissä. Diocletianus luopui vallasta (305) ja vähitellen hintoja ei enää valvottu.[5]

Johtava antiikin Rooman taloushistorioitsija, Michael Ivanovich Rostovtzeff, kertoo, että hinta- ja palkkasääntelyä oli käytetty usein myös ennen ja jälkeen Diocletianuksen. Diocletianuksen hintasääntely johti pahaan pulaan, ja väkijoukot saattoivat tappaa myyjiä saadakseen tavarat. Muodollisesti lakia ei kumottu. Myös korkea verotus vähensi työntekoa, säästämistä, investointeja ja kauppaa.[6]

Intia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1300-luvun alussa Delhin sulttaanikunnan hallitsija Alauddin Khalji määräsi hinnat viljalle, vaatteille, orjille, eläimille ja monella muulle tuotteelle. Pian hänen kuoltuaan hänen poikansa Qutbuddin Mubarak Shah kumosi hintasääntelyn.[7]

1900- ja 2000-luvut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnitelmatalousmaat yleensä määräävät useimpien tai kaikkien tuotteiden hinnat. Niiden talous on tyypillisesti toiminut huonosti ja melkein kaikki on korvattu sekatalouksilla. Myös ei-suunnitelmatalousmaissa on ollut hintasääntelyä, kuten vuokrasääntelyä.[2] Ensimmäisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa säänneltiin ruoan hintaa.[8][9][10][11] Toisen maailman sodan aikana muun muassa Yhdysvallat ja natsi-Saksa sääntelivät hintoja.[12][13]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ https://www.hs.fi/ura/art-2000003903832.html
  2. ↑ a b Rockoff, Hugh: Price Controls The Concise Encyclopedia of Economics. OCLC:237794267
  3. ↑ Alston, Richard M.; Kearl, J.R.; Vaughan, Michael B.: Is There a Consensus Among Economists in the 1990s?. Määritä julkaisu!May 1992, 82. vsk, nro 2, s. 203–209. American Economic Review. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Price Controls, The Concise Encyclopedia of Economics, 2013.
  5. ↑ Else Christensen ja Niels-Peter Granzow Busch: Verotus musersi Rooman (11/2021, sivut 34-39) Historia-lehti. 7.7.2021.
  6. ↑ How Roman Central Planners Destroyed Their Economy Foundation for Economic Education. 5.10.2016.
  7. ↑ Banarsi Prasad Saksena: ”The Khaljis: Alauddin Khalji”, A Comprehensive History of India: The Delhi Sultanat (A.D. 1206–1526), s. 429. 5 Second painos The Indian History Congress / People's Publishing House, 1992. OCLC:31870180 Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ File: "Prices charged in this store will not exceed those indicated in the most recent list of Fair Prices applicable to this – NARA – 512556.jpg – Wikimedia Commons commons.wikimedia.org. Viitattu 21.1.2012.
  9. ↑ File: "Closed. Public Notice. For Violation of the rules of the United States Food Administration This Place is Closed days... – NARA – 512564.tif – Wikimedia Commons commons.wikimedia.org. Viitattu 21.1.2012.
  10. ↑ File: "This Store sells at FAIR PRICES as interpreted by U.S. Food Administration...", ca. 1917 – ca. 1919 – NARA – 512714.tif – Wikimedia Commons commons.wikimedia.org. Viitattu 21.1.2012.
  11. ↑ File: "We violated the regulations of the Food Administration but have pledged Full Obedience in the Future.", ca. 1917 – ca. – NARA – 512528.jpg – Wikimedia Commons commons.wikimedia.org. Viitattu 21.1.2012.
  12. ↑ Paths to Democracy: Revolution and Totalitarianism By Rosemary H. T. O'Kane page 135
  13. ↑ File: "Cost of Living 1918–1944" – NARA – 514088.jpg – Wikimedia Commons commons.wikimedia.org. Viitattu 21.1.2012.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hintasääntely&oldid=22388596”