Imagine (John Lennonin kappale)

”Imagine”
John Lennon
Singlen ”Imagine” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Imagine
 Julkaistu 11. lokakuuta 1971
 Tuottaja(t) Phil Spector, John Lennon ja Yoko Ono
 Tyylilaji soft rock, pop
 Kesto 03.04
 Levy-yhtiö Parlophone
John Lennonin muut singlet
Power to the People
1971
”Imagine”
1971
Happy Xmas (War Is Over)
1971

Imagine on John Lennonin säveltämä ja yhdessä vaimonsa Yoko Onon kanssa sanoittama kappale vuodelta 1971. Kappale on Lennonin albumin Imagine avausraita. Rauhasta ja veljeydestä haaveileva "Imagine" on yksi Lennonin tunnetuimmista lauluista, ja sitä esitetään edelleen runsaasti Lennonin kuoleman jälkeenkin.

"Imaginen" säveltäjäksi ja sanoittajaksi merkittiin alun perin vain Lennon. Haastattelussa hän kuitenkin sanoi, että Yoko Ono vaikutti niin paljon sanoitukseen, että hänet olisi pitänyt merkitä toiseksi tekijäksi, ja 2017 näin tapahtui.[1]

"Imaginessa" Lennon kehottaa kuvittelemaan (engl. imagine) maailmaa, jossa ei ole taivasta, helvettiä, valtioita tai uskontoa, eli ei mitään minkä puolesta tappaa tai kuolla, eikä myöskään omistusta ja syytä ahneuteen tai nälkään. Niiden sijaan ihmiset eläisivät tätä päivää rauhassa ja veljeydessä, jakaen kaiken maailmassa.

Lennon kertoi saaneensa kappaleen tekoon inspiraation saamastaan kristillisestä rukouskirjasta ja positiivisen rukouksen käsitteestä, jonka mukaan hyvän asian kuvitteleminen voi tehdä siitä toden. Kappale sai vaikutteita myös kommunistisesta liikkeestä – "Imagine" on Lennonin mukaan "käytännössä kommunistinen manifesti" ja laulun kuvaamien ihanteiden yhteydet kommunismiin ovat tarkoituksellisia.[2] Lennon myös kuvasi kappaletta suklaakuorrutetuksi versioksi aikaisemmasta kappaleestaan ”Working Class Hero”.[3]

Haastattelussa Playboy-lehteen laulusta John Lennon kertoi että Maailmankirkko otti häneen yhteyttä ja kysyi voisiko kohdan "Imagine no religion" vaihtaa muotoon "Imagine one religion". Lennonin mukaan "se näytti hänelle etteivät he ymmärtäneet siitä mitään, se olisi pilannut koko laulun tarkoituksen, koko idean".[4]

Kuvankaappaus "Imagine"-musiikkivideosta.

Kappaleen musiikkivideo on yksi tunnetuimpia 1970-luvun musiikkivideoita. Siinä John ja Yoko Ono kävelevät puutarhan läpi suureen valkoiseen taloon, jonka oven yläpuolella on teksti "This is not here". Sisällä Lennon soittaa valkoista flyygeliä ja laulaa katsoen kameraan: ”Imagine all the people, living life in peace”. Videossa myös valkoiseen pukeutunut Yoko Ono avaa ikkunoita täysin valkoisessa huoneessa ja istuutuu hänen viereensä. Lopussa Yoko katsoo Johniin ja kun John lopettaa soittamisen, he suutelevat.

Menestys ja jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappale nousi julkaisunsa jälkeen Yhdysvaltain singlelistan sijalle kuusi ja Britannian singlelistan sijalle kolme. Lennonin kuoltua vuonna 1980 kappale nousi listaykköseksi.[3] Kappale äänestettiin Isossa-Britanniassa vuosituhannen vaihteessa kaikkien aikojen suosituimmaksi lauluksi.

Lennon ja Ono käyttivät "Imaginea" monesti hyödykseen omissa rauhankampanjoissaan, eikä se loppunut Lennonin kuoleman jälkeenkään. Laulua lauletaan ja siteerataan monenlaisissa yhteyksissä[5]. Vuoden 1996 kesäolympialaista lähtien "Imaginea" on laulettu useissa olympialaisten avajais- ja päätösseremonioissa.[1]

Yhdysvalloissa on New Yorkin keskuspuistoon tehty Lennonille omistettu Imagine-ympyrä.

"Imaginen" sanoitusta on joskus arvosteltu tekopyhäksi. Brittiläinen muusikko Elvis Costello kutsui "Imaginea" yhdeksi Lennonin huonoimmista lauluista ja sanoi omassa laulussaan "The Other Side of Summer", että "oliko se miljonääri, joka sanoi: 'kuvitelkaa, ettei ole omistuksia'"? Myös "Imaginen" videon kuvauspaikka, Lennonin omistama valtava kartano, on nähty ristiriitaisena kappaleen sanoman kanssa. Myöhemmin Lennon alkoikin itse laulaa mainitussa kohdassa "mahdammeko pystyä" eikä enää "mahdatteko pystyä". Lisäksi Lennonin oma väkivaltainen menneisyys on nähty ironiseksi kappaleen rauhansanoman rinnalla.[6]

Kappaleen uskonnonvastaisuus ja kehotus kuvitella ettei taivasta ole olemassa on suututtanut joitain amerikkalaisia kristillisiä johtajia.[6]

Cover-versiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleesta on myös tehty paljon cover-versioita. Ympäri maailmaa Imaginea ovat tulkinneet muun muassa Joan Baez, Madonna, Khaled, Guns N' Roses, The Shadows Connie Talbot, Emeli Sandé ja Neil Young. Khaledin versio on kuitenkin sanoituksiltaan osittain arabiankielinen.

  1. a b Everything To Know About "Imagine" at The Paris 2024 Olympics Opening Ceremony NBC. 26.7.2024. Viitattu 29.7.2024.
  2. Joe Taysom: The misunderstood meaning of iconic John Lennon song ‘Imagine’ Far Out Magazine. 14.12.2020. Viitattu 29.7.2024.
  3. a b "Imagine" - John Lennon BBC. Viitattu 29.7.2024.
  4. Sheff, David: All We Are Saying: The Last Major Interview with John Lennon and Yoko Ono, St Martin's Griffin 1981, ISBN 978-0-312-25464-3, ss. 212-213.
  5. Stereo Williams: Imagine No More Pandering: Why John Lennon’s Protest Perennial Became an Anthem For the Clueless Billboard. 6.5.2020. Viitattu 29.7.2024.
  6. a b Matt Neal: Imagine 50 years of John Lennon's 'anti-religious, anti-nationalistic, anti-capitalistic' anthem ABC News. 4.7.2021. Viitattu 29.7.2024.