Intiaanit

Intiaanit
Amerikan alkuperäiskansojen eli intiaanien ja heidän jälkeensä saapuneiden eskimoiden osuus väestöstä.
Väkiluku	Ei tarkkaa tietoa; todennäköisesti alle 70 miljoonaa.
Kielet	englanti, espanja, portugali, ranska, Amerikan alkuperäiskielet
Uskonnot	luonnonuskonnot, kristinusko
Infobox OK

Intiaanit ovat niitä Amerikan alkuperäiskansoja, joiden esi-isät saapuivat Amerikkaan jääkauden aikana Aasiasta Beringinsalmen yli useassa muuttoaallossa.^[1]

Etnologisesti ei ole olemassa mitään tekijää, joka yhdistäisi kaikki intiaaniväestöt: Intiaanien alkuperäisissä kielissä, kulttuureissa, yhteiskuntajärjestelmissä, elinkeinoissa ja uskonnoissa oli suuria eroja. Amerikan mantereella oli ennen eurooppalaisten tuloa sekä keskitetysti hallittuja imperiumeja että vaeltavien metsästäjä-keräilijöiden pienyhteisöjä. Useimmat intiaaniheimot kuitenkin elivät eurooppalaisten saapuessa kivikautta.^[2] Sellaiset teknologiset keksinnöt, kuten rauta ja vetoeläimet, ilmaantuivat kuitenkin kaikkialle Amerikkaan vasta eurooppalaisten myötä.

Eurooppalaisten tulo Amerikan mantereelle osoittautui intiaaneille tuhoisaksi. Aluksi kaupankäyntiin perustuneet suhteet muuttuivat vihamielisiksi ja eurooppalaiset alistivat sotilaallisesti monia intiaaniyhteiskuntia. Suurimman katastrofin aiheuttivat eurooppalaisten mukana tulleet tautiepidemiat, joita vastaan intiaaneilla ei ollut vastustuskykyä. Monia intiaanikansoja ja -heimoja hävisi kokonaan, ja kaikkialla Amerikassa useiden intiaanien elämää leimaavat yhä syrjäytyminen ja köyhyys.

Intiaani-nimitys juontaa Kristoffer Kolumbukselta, joka Karibian saarille saapuessaan vuonna 1492 uskoi tulleensa Intiaan ja alkoi kutsua alkuasukkaita nimellä indios, 'intialaiset'. Suomen kieleen sana on luultavasti lainattu ruotsin sanasta indian. Pohjois-Amerikassa sanan Indian rinnalle on 1960-luvulta alkaen otettu muitankin nimityksiä, ja jotkut pitävät Indian-sanaa epäkorrektina. Suomen kielen intiaani-sanalla ei Kielikelloon kirjoittaneen dosentti Riku Hämäläisen mukaan ole loukkaavia tai kielteisiä merkityksiä, vaan sana on neutraali yleisnimitys, jolle ei ole olemassa yhtä toimivaa vaihtoehtoa.^[3]

Pääartikkeli: Intiaanien alkuperä

Ensimmäisen intiaaniryhmän uskotaan kulkeneen Siperian ja Alaskan välillä sijaitsevan Beringinsalmen läpi vähintään 14 000 vuotta sitten. Yleisimmin käytetyn teorian mukaan nämä ihmiset levittäytyivät Alaskasta Amerikan muihin osiin ”jääkäytävää” pitkin, joka syntyi Kordillieerien ja Laurentianin jäätikköjen repeydyttyä irti toisistaan.^[4] Toinen muuttoaalto seurasi noin vuonna 11 500 eaa. Osa tutkijoista uskoo intiaanien tulleen Siperiasta maasiltaa pitkin ja meloneen sen jälkeen etelään jäätöntä rannikkoa myötäillen. Merinisäkkäiden nahoilla päällystetyt puurunkoiset veneet olivat varsin merikelpoisia ja saattoivat kantaa painavankin lastin. Nämä Pohjois-Amerikkaan saapuneet ensimmäiset ihmisryhmät tunnetaan paleointiaanien yhteisnimellä, ja heidän jäljiltään muotoutui nuolenkärkien yhdenmukaisuuteen perustunut Clovis-kulttuuri.^[5]

Paleointiaanien jälkeen saapunut kolmas suurempi maahanmuuttajien joukko luokitellaan na-dene-intiaaneiksi. He olivat athabascankielisiä kansoja, joihin lukeutuivat apaššit ja navajot.^[6]

DNA-tutkimusten mukaan intiaanien perimästä noin kaksi kolmasosaa on tullut itäaasialaisilta. Yksi kolmasosa on tullut muinaiselta pohjoiseuraasialaiselta väestöltä, joka on sittemmin kadonnut risteydyttyään muihin väestöihin. Tämä väestö antoi geenejään myös eurooppalaisille, minkä seurauksena intiaanien ja eurooppalaisten välillä on havaittu geneettinen yhteys.^[7] Erään vanhemman teorian mukaan osa ensin saapuneiden intiaanien esi-isistä saattoi olla Euroopan lounaisia rannikkoalueita asuttaneita solutrealaisia, jotka tulivat Amerikkaan Ranskasta ja Espanjasta jään reunaa kulkevaa Atlantista reittiä pitkin.^[8] Monet kiistellyt arkeologiset löydöt viittaavat vahvasti siihen, että Amerikassa on saattanut asua ihmisiä jo noin 40 000–20 000 vuotta sitten. Jotkut tutkijat ovat löytäneet varhaisimpien amerikkalaisten populaatioiden yhteyksiä Australian ja Melanesian alkuasukkaisiin.^[9] Vanhimmat luurankolöydöt ovat noin 10 000 vuotta vanhoja.^[8]

Uusien DNA-kartoitusten odotetaan tarkentavan ihmisen leviämishistoriaa myös Amerikan mantereella. Eräät alkuperäiskansoja edustavat järjestöt ovat kuitenkin ilmaisseet epäluulonsa näitä tutkimuksia kohtaan, koska niiden pelätään vaarantavan kansojen omat alkuperäkertomukset.^[10]

Arviot intiaanien määrästä ennen Kolumbusta eroavat toisistaan paljon, ja varhaisten tutkijoiden luvut ovat hyvin summittaisia. Vasta vuonna 1928 saatiin ensimmäinen tarkka arvio. Tuolloin Smithsonian-instituutin etnografi James Mooney kävi läpi siirtomaiden aikaisia asiakirjoja ja tuli siihen lopputulokseen, että Pohjois-Amerikassa asui vuonna 1491 noin 1,15 miljoonaa intiaania.^[11] Myöhemmät tutkijat ovat kuitenkin arvioineet, että yksinomaan Keski-Meksikossa ja asteekkien valtakunnassa asui noin 25 miljoonaa intiaania Kolumbuksen aikoihin. Tämän väitteen mukaan Keski-Meksiko oli maailman tiheimmin asuttu alue. Brasilian alueella uskotaan eläneen noin 5–12 miljoonaa intiaania samalla aikakaudella.^[12]

Antropologi Henry F. Dobynsin tutkimustulokset antoivat Amerikan intiaaniväestön määräksi 1400-luvun lopulla 90–110 miljoonaa eli noin viidesosa koko maailman väestöstä.^[13]

1600-luvun puoleenväliin mennessä yli 80 prosenttia intiaaneista on arveltu kuolleen eurooppalaisten tuomiin tartuntatauteihin.^[13] Intiaanien lukumäärää vähensi tautien lisäksi se, että eurooppalaiset kohdistivat heihin kansanmurhan määritelmän täyttäviä toimenpiteitä, kuten joukkomurhia, raskasta pakkotyötä, nälkiinnyttämistä, pakkosiirtoja karuihin reservaatteihin ja lasten siirtoja valkoisiin perheisiin.^[14]

Pääartikkeli: Pohjois-Amerikan intiaanit

Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuuri ja yhteiskunta vaihtelivat huomattavasti alueesta toiseen. Monet intiaanikansat asuivat hajallaan ja metsästivät, kalastivat sekä keräsivät hyötykasveja. Jotkut omaksuivat maanviljelyn ja asuivat suurissa linnoitetuissa kylissä. Asutus oli tiheintä seuduilla, joissa maanviljely tai kalastus olivat pääelinkeinoja. Merkittäviä maata viljelleitä Pohjois-Amerikan kulttuureja olivat Lounais-Yhdysvaltain pueblointiaanien kulttuuri, Isojenjärvien idänpuoleisen alueen irokeesiliitto ja jo ennen eurooppalaisten tuloa hävinnyt Mississippin jokialueen itäisen metsämaan kummunrakentajien perinne. Pitkälle kehittyneitä päällikköjohtoisia heimoja oli myös luoteisella alueella sekä Kaliforniassa. Preeriaintiaanien kulttuuri syntyi lopullisessa muodossaan vasta eurooppalaisten mukana tulleiden hevosten myötävaikutuksella. 1000-luvun alussa tapahtuneet suuret kansainvaellukset saivat intiaanit etsimään uusia asuinmaita kaukaisiltakin alueilta. Osa Great Basinin intiaaneista siirtyi etelään ja heistä tuli asteekeita. Apaššit ja navajot vaelsivat Kanadasta New Mexicoon asti.^[15].

Yhteistä kaikille Pohjois-Amerikan intiaanikulttuureille on jumalkäsitys ”suuresta hengestä”, joka maailman luotuaan ei enää puutu ihmisten kohtaloihin. Aurinko, kuu ja tähdet olivat tärkeitä jumaluuksia. Myös kaikkeen epätavalliseen kuten ennennäkemättömiin eläimiin, uskottiin liittyvän yliluonnollista voimaa. Lähes kaikki intiaanit tunsivat suojelushengen, joka oli joillekin henkilökohtainen ja joillekin yhteinen. Yhteys henkien maailmaan kulki tietäjien välityksellä. Laajoilla alueilla intiaanit pelkäsivät vainajien henkiä.^[16]

Eurooppalaisten tulo Amerikkaan hävitti suurimman osan intiaanikulttuureista. Sotien ja tautien jäljiltä voimansa menettäneet intiaanit joutuivat muuttamaan alkuperäisiltä asuinsijoiltaan mantereen itäosista länteen Yhdysvaltain hallituksen määräyksestä. 1900-luvulla intiaanien määrä alkoi hiljalleen kasvaa ja kulttuuri jossain määrin elpyä.^[17]

Pääartikkeli: Mesoamerikan intiaanikulttuurit

Nykyisen Ciudad de Méxicon alueella kehittyi noin 1800–1200 ennen ajanlaskun alkua Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuureja kehittyneempi ja monimuotoisempi kulttuuri, jonka kehitystyöhön osallistui useita kansoja. Suuri merkitys tälle olmeekkien korkeakulttuurin synnylle oli maissin viljelyn kehittyminen. Maissi antoi suuren sadon suhteellisen vähällä työllä ja teki mahdolliseksi suuremman väestötiheyden saavuttamisen.^[18]

Kehitys johti monien voimakkaiden sivilisaatioiden syntyyn. Eräs tällainen oli Teotihuacán, joka perustettiin arviolta 100 vuotta eaa. Ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana Teotihuacánin kulttuuri saavutti kukoistuskautensa huipun. Olmeekit ja muut mesoamerikkalaiset yhteiskunnat olivat edelläkävijöitä matematiikassa ja tähtitieteessä sekä kehittivät myöhemmillä kansoille periytyneen kuvakirjoituksen. Mesoamerikkalaiset keksivät myös useita erilaisia kirjoitustapoja ja loivat 365-päiväisen kalenterin, joka oli tarkempi kuin eurooppalaiset aikalaisversiot.^[19]

Teotihuacán valtapiiri ulottui suureen osaan Keski-Meksikoa, kunnes se kukistettiin 700-luvulla.^[20] Myöhemmin kaikki alueen kansat omaksuivat Teotihuacánissa syntyneet uskonnolliset tavat. Kulttiin kuuluivat jättimäiset, palvontapaikkoina toimineet pyramidit. Kulttuurin käsiteollisuustuotteet levisivät laajalle, muun muassa sapoteekeille, jotka elivät eteläisessä Meksikossa nykyisen Oaxacan maakunnan alueella. Sapoteekkien teknisestä taidosta, arkkitehtuurista ja taitavasta metallien käsittelystä on todisteena heidän pyhä kaupunkinsa 26 000 neliökilometriä laajuinen Monte Albán.^[21] 900-luvun aikana misteekit valloittivat Monte Albánin ja idemmässä sijainneen Mitlan, josta tuli myöhemmin sapoteekkien tärkein seremoniakeskus.^[22]

Vuoden 1000 paikkeilla pohjoisesta Meksikoon tunkeutuneet tolteekit valtasivat alueen. Raakalaisina pidetyt tolteekit uhrasivat sotavankeja ja loivat voimakkaan poliittisen järjestelmän. Heidän pääkaupunkinsa oli Tula. Tolteekit tulivat kuitenkin uusien valloittajien myötä syrjäytetyksi ja ajetuksi Jukatanin niemimaalle, minne he perustivat uuden Tulan kaupungin mayojen pääkaupunkiin Chichén Itzáan.^[23]

Asteekit olivat viimeinen kansa, joka otti vallan keskisessä Meksikossa ennen espanjalaisten konkistadorien tuloa. Aluksi halveksitut ja syrjityt maanviljelijäasteekit rakensivat Texcocojärven soiselle saarelle pääkaupunkinsa Tenochtitlánin, jonka raunioille rakennettiin myöhemmin Ciudad de México. Vuoden 1200 tienoilla asteekit suorittivat jättimäisen valloituksen, joka varmisti heille suurimman vallan alueella ajalla ennen espanjalaisia. Vuoden 1520 tienoilla espanjalaiset kukistivat asteekit muutamassa vuodessa muiden intiaanikansojen avulla.^[24]

Pääartikkeli: Mayat

Mayat asuivat alun perin Guatemalan pohjoisosassa, joka nykyisin on sademetsää. He kehittivät korkeimman kulttuurin, mikä Amerikan intiaaneilla on koskaan ollut. Mayakalenterin mukaan heidän kulttuurinsa huippu saavutettiin vuonna 790. Merkinnät loppuivat kokonaan vuoteen 909. Tuona aikana heidän miljooniin asukkaisiin kasvanut yhteiskuntansa romahti. Tuhoutumiseen syytä etsitään ylikansoittumisesta ja sen aiheuttamasta nälästä ja janosta, jotka tappoivat miljoonia.^[25]

Loput mayat jättivät kaupunkinsa ja muuttivat Jukatanin niemimaalle, jossa heidän kulttuurinsa koki uuden kukoistuksen. 1100-luvulla mayat saivat kulttuurivaikutteita tolteekeilta. 1400-luvulla tämä kulttuurialue järkkyi sisäisten ristiriitaisuuksien vaikutuksesta ja oli jo hajaantumistilassa espanjalaisten saapuessa.^[23]

Pääartikkeli: Etelä-Amerikan intiaanikulttuurit

Andien ylängöillä ja Etelä-Amerikan luoteisilla rannikkoalueilla kehittyneitä kulttuureja kutsutaan perulaisiksi, vaikka ne eivät rajoittuneetkaan nykyisen Perun alueeseen. Noilla alueille kehittyi Meksikon ja Keski-Amerikan kulttuureja vastaavia korkeakulttuureita. Inkat olivat valtakunnan hallitseva luokka. He valvoivat alistamiensa kansojen etua ja ottivat huomioon näiden omat kulttuurilliset lähtökohtansa.^[26]

Alueen korkeakulttuurit kehittyivät alkujaan paikallisina ylänköjen jokilaaksoissa ja rannikolla, jossa viljely perustui keinokasteluun. Viljelykasveja olivat muun muassa maissi ja peruna sekä puuvilla, joka toimi korkeatasoisen kudonnan aineksena. Laamaa käytettiin vetojuhtana ja alpakasta saatiin villaa.^[26]

Alueen kulttuureista erotetaan erilaisia ja toisiaan seuraavia intiaanikulttuureja. Näistä kolmella (Chavín, Tihuanaco ja Inka) on ollut suurempiluokkainen vaikutus. Chavín-kulttuuri sai nimensä Chavín de Huántarista, Urumbalaakson keskuksesta. Tihuanacon keskuspaikka sijaitsi Titicaca-järvellä. Inkat olivat aluksi pieni heimo Titicaca-järven tienoilla. 1400-luvulla heistä kehittyi suurin ja lyhytikäisin Andeilla vaikuttanut valtakunta. Inkojen pääkaupunki oli Cusco.^[27]

Etelä-Amerikan intiaanit asuvat nykyään pääasiassa mantereen sisäosien vaikeakulkuisilla alueilla. Suuret määrät Keski- ja Etelä-Amerikan intiaaneja on sekoittunut eurooppalaiseen väestöön. Näitä jälkeläisiä nimitetään mestitseiksi.^[28]

Argentiinan intiaanien lukumäärä on epäselvä, ja arviot vaihtelevat 300 000 (0,7 % väestöstä) ja kahden miljoonan (5,6 %) välillä. Argentiinassa eläviä intiaanikansoja ovat esimerkiksi chorotet, chulupít, guaranit, mapuchet, tehuelchet ja selknamit.^[29]

Boliviassa ja Perussa intiaanit muodostavat suurimman väestönosan. Paraguayssa intiaanikieli guarani on maan toinen virallinen kieli. Guatemalassa mayat muodostavat noin 45 % väestöstä, mutta heidän puhumillaan noin 20 kielellä ei ole virallista asemaa. Belizessä noin 40 prosentilla väestöstä on intiaanialkuperä ja 12 % on täysverisiä mayoja.^[30]

Nykyisestä Meksikon väestöstä 60 prosenttia on puoliverisiä mestitsejä ja 30 prosenttia täysverisiä tai perimältään suurelta osin intiaaneja. Chiapasin ja Oaxacan osavaltioiden sekä Jukatanin niemimaan keskiosan väestöstä valtaosa on intiaaneja. Meksikon intiaanit ovat sekä aiemmin mainittujen korkeakulttuurikansojen jälkeläisiä ja apaššien sekä yuma- ja pima-kansojen sukulaisia. Suurimpia kansoja ovat nahuat, purépechat ja misteekit. Huicholet eli wixarikat elävät keskisessä Meksikossa. Chihuahuassa elävät tarahumarat ja Sonorassa yaquit sekä serit. Vaikka monet meksikolaiset ovat ylpeitä intiaanijuuristaan, alkuperäiskansat kärsivät silti rasismista ja syrjinnästä. Intiaanien elämäntavalla ja kulttuurilla ei ole tunnustettua asemaa.^[31]

Brasilian intiaanit koostuvat lukuisista eristyksissä eläneistä ryhmistä. Perinteisesti intiaanit ovat yhä pääasiassa metsästäjiä, kalastajia sekä keräilijöitä, ja jotkut kansat ovat oppineet maanviljelyn taidon. Monet ennen eurooppalaisten saapumista eläneet kansat ovat kuolleet sukupuuttoon, ja suuri osa väestöstä on sulautunut myöhemmin tulleisiin maahanmuuttajiin.^[32] Brasiliassa asuvia intiaanikansoja ovat muun muassa baniwat, guaranit, kaiapót, mundurukut, terenat, ticunat ja yanomamit.^[33]

Vuonna 1988 Brasilian perustuslaki tunnusti virallisesti yli 200 heimoa, ja heidän elämänsä reservaateissa aiottiin hoitaa kuntoon seuraavan viiden vuoden aikana. Hanke eteni kuitenkin suunniteltua hitaammin. Hallituksen kyvyttömyys rajata alueita johti kasvaviin erimielisyyksiin, joita lisäsivät intiaanien mailta löydetyt timantti- ja kultaesiintymät. Vuonna 2004 Amnesty International puuttui asiaan ja tuomitsi hallituksen yritykset riistää intiaaneilta näiden saavuttamia oikeuksia. Karjatilallisten surmattua useita intiaanijohtajia maakiistojen seurauksena Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva joutui epäedulliseen valoon, koska hän oli luvannut järjestää Brasilian alkuperäisväestölle ”puolueettoman, demokraattisen ja yhtenäisen politiikan” kykenemättä pitämään lupaustaan.^[34]

Vielä 1970-luvulla intiaaniasiain virasto Bureau of Indian Affairs kannatti aktiivisesti intiaanien sulauttamispolitiikkaa valtavirran amerikkalaiseen kulttuuriin.^[35] Nyttemmin tilanne on muuttunut ja monet intiaaniyhteisöt ovat muodostaneet paikallisia hallituksia, jotka vastaavat monista eri asioista kuten palo- ja pelastustoimista, luonnonvarojen käytöstä sekä lakien täytäntöönpanosta. Lisäksi monilla yhteisöillä on oma tuomioistuinjärjestelmänsä vastaamassa niistä tarpeista, jotka heidän paikallinen elämäntapansa vaatii. Tyydyttääkseen intiaanien asuntotarpeet liittovaltion kongressi on hyväksynyt erityisen asetuksen, (”Native American Housing and Self Determination Act”) vuonna 1996.^[36]

Vuonna 1987 Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että liittovaltion tunnustamilla intiaaniheimoilla on oikeus harjoittaa vapaasti rahapelitoimintaa. Vuotta myöhemmin kongressi sääti Indian Gaming Regulatory Actin, jossa mainitaan intiaanien oikeudet pyörittää kasinoita ja bingosaleja. Nykyään rahapelien tarjoaminen onkin Yhdysvaltain intiaanien pääasiallinen elinkeino. Monet intiaanihallitukset pyörittävät pelikasinoita, ja monissa intiaaniyhteisöissä on niiden avulla pyritty myös rakentamaan monimuotoisempaa talousrakennetta. Erityisesti suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitsevat reservaatit, kuten pequotien Mashantucket Connecticutissa, ovat hyötyneet tästä suuresti, ja kasinoista saaduilla tuloilla on parannettu heimon terveydenhuoltoa ja rakennettu oppilaitoksia.^[37]

Jotkut intiaanikansat kieltäytyivät hyväksymästä kasinotoimintaa. Esimerkiksi navajot äänestivät pitkään kasinoja vastaan, kunnes muuttivat mielensä ja osallistuivat ensimmäisen kasinonsa avajaisiin marraskuussa 2008. Seuraavan vuoden aikana maailmanlaajuinen taantuma pienensi kasinoiden liikevaihtoa ja vuonna 2010 Detroitissa toiminut chippewien Greektown-kasino ajautui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.^[38]

Viimeisten vuosikymmenten aikana intiaanien perinteiset uskonnolliset seremoniat ovat elpyneet. Lounaisalueen pueblojen rituaalit keräävät suuret osallistujajoukot ja eri puolilla maata pidettävät pow-wow-tilaisuudet keräävät yhteen satoja tanssijoita ja monilukuisen yleisön.^[39] Pohjois-Amerikan intiaanien suurin uskonnollinen järjestö on Amerikan alkuperäiskansojen kirkko, jolla on noin 250 000 jäsentä.^[40]

Vuonna 2010 Yhdysvalloissa oli 565 liittovaltion tunnustamaa intiaaniheimoa tai -kansaa. Yhdysvallat tunnustaa näiden heimojen oikeudet itsehallintoon ja tukee heidän heimollista itsemääräämisoikeuttaan. Heidän itsehallinnolliset rajoitukseksensa ovat samoja kuin ne ovat Yhdysvaltain osavaltioilla, kuten sodasta päättäminen, ulkopoliittiset suhteet tai oikeus painaa rahaa. Tälläkin hetkellä yli sata intiaaniryhmää hakee virallista tunnustusta Yhdysvaltain liittovaltiolta. Liittovaltion tunnustamien territorioiden lisäksi joillakin heimoilla on yksittäisten osavaltioiden tunnustama asema, joiden oikeudet hieman vaihtelevat osavaltiosta riippuen.^[41]

Vuosien varrella koetut sotatappiot, elämäntaso reservaateissa, kulttuurilliset sulautumisyritykset, perinteisten kansallisten kielten ja kulttuurien kieltäminen ovat vaikuttaneet intiaanien henkiseen ja ruumiilliseen terveyteen. Nykyaikana monet intiaanit kärsivät köyhyydestä, alkoholismista, sydänvaivoista ja diabeteksesta. Itsemurhatilastossa heidän määränsä ylittää selvästi kansallisen keskiarvon.^[42]

Nykyään yli kolmannes Yhdysvaltain noin kolmesta miljoonasta intiaanista asuu kolmen osavaltion, Kalifornian, Arizonan ja Oklahoman alueella. Vuonna 2010 Yhdysvaltain väkirikkaimmat intiaanikansat olivat cherokeet, navajot, choctawit, siouxit ja chippewat.^[43]

Kanadassa intiaanikansoja, joilla on tunnustettu asema, kutsutaan nimellä First Nations (”ensimmäiset kansat”). 1960-luvulle saakka intiaaneja yritettiin sulauttaa kanadalaiseen valtakulttuuriin, kunnes seuraava vuosikymmen muutti käytäntöä. Tuolloin Kanadan intiaanien kansallinen veljesjärjestö (NIB) ehdotti Amerikkojen ulkopuolelle yltävää kansainvälisestä järjestöä, joka pyrkisi alkuperäiskansojen aseman parantamiseen YK:n välityksellä. Monivaiheisten valmistelujen jälkeen järjestö loi yhteydet Australian ja Uuden-Seelannin alkuasukkaisiin sekä saamelaisiin.^[44]

Väestömäärältään suurin Kanadan intiaanikansoista on creet.^[45] Kaupungeista eniten alkuperäiskansoja asuu Winnipegissä ja Vancouverissa.^[46]

• Henkitanssi
• Tipi (teltta)
• Luettelo Yhdysvaltain liittovaltion tunnustamista intiaaniheimojen entiteeteistä
• Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit

• Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku: Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
• Fagan, Brian: Pitkä kesä, ihmiskunnan historia ja ilmastonmuutos. (The long Summer) Suomentanut Osmo Saarinen. Jyväskylä: Gummerus, 2008. ISBN 978-951-20-7595-9
• Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia. Helsinki: Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-385-9
• Hämäläinen, Riku: Miten puhua intiaaneista? Kielikello 3/2020. https://www.kielikello.fi/-/miten-puhua-intiaaneista-
• Hämäläinen, Riku (toim.): Pohjois-Amerikan intiaaniuskonnot: Kirjoituksia perinteistä, muutoksesta ja jatkuvuudesta. (Tietolipas 204) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-594-7
• Mann, Charles: 1491, Amerikka ennen Kolumbusta. (1491) Helsinki: Into kustannus Oy, 2011. ISBN 978-952-264-076-5
• Meltzer, David J.: First Peoples in a New World. Univ of California Press, 2009. ISBN 978-0-520-26799-2 (englanniksi)
• Pakkasvirta, Jussi & Teuvainen, Teivo: Kenen Amerikka: 500 vuotta Latinalaisen Amerikan valloitusta. Jyväskylä: Gummerus, 1992. ISBN 951-717-788-7
• Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: Intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 605) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-662-536-3
• Waldman, Carl: Atlas of North American Indian. Fact on file Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9 (englanniksi)

• Andersson, Rani-Henrik; Hämäläinen, Riku; Kekki, Saara: Intiaanikulttuurien käsikirja. Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Gaudeamus, 2013.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amerikan alkuperäisasukkaat.

• Suomen intiaaniyhdistys.
• NativeWeb, linkkejä kansoittain ja maantieteellisesti järjestettynä.
• Riitta Laitinen: Intiaanitietoutta suomalaisille Kirja-arvostelu teoksesta: Andersson, Rani-Henrik; Hämäläinen, Riku; Kekki, Saara: ”Intiaanikulttuurien käsikirja. Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa.” Gaudeamus, 2013. (Agricolan kirja-arvostelut, 10.7.2013).
• Indian Gaming.