Irakin vastarinta

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Uusimmat tiedot vuodelta 2009.

Irakin vastarinta koostuu monista eri ryhmistä, jotka taistelevat Yhdysvaltain johtaman liittouman miehitystä vastaan. Vastarintataistelijoita kutsutaan myös usein kapinallisiksi, varsinkin englanninkielisessä mediassa (engl. insurgent). Vastarintataistelijat eivät ole järjestäytyneet yhtenäiseksi armeijaksi, vaan he toimivat pienissä ryhmissä, joiden toimintatavat ja tavoitteet ovat osittain tai kokonaan toisistaan poikkeavia. Näistä ryhmistä osa taistelee paitsi miehittäjiä, myös toisiaan vastaan, ja osa Irakin hallitusta vastaan.

Sodan aikana irakilaisten muodostama vastarinta oli varsin hajanaista, koska merkittävä osa irakilaisista sotilaista ei taistellut, kun hyökkääjän ylivoima ja eteneminen näytti vääjäämättömältä. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush julisti suuret taistelut päättyneiksi ja miehitysvallan alkaneeksi, kun Saddam Husseinin hallinto oli kaadettu. Pian tämän jälkeen varsinainen vastarintaliike alkoi muotoutua ja saada suosiota irakilaisten keskuudessa.

Vastarinnan kasvaminen ja laajeneminen oli luonnollista seurausta Irakin sodasta ja siitä seuranneesta miehityksestä, mutta vastarinta on saanut lisää voimaa myös erinäisistä tapahtumista. Joissain paikkakunnilla se alkoi, kun ihmiset menettivät kärsivällisyytensä jälleenrakentamisen suhteen. Toisissa se oli suora vastaus Yhdysvaltojen hyökkäyksiin, surmiin, pidätyksiin ja nöy­ryytyksiin. Irakilaisten loukkaaminen, heidän uskonnollisten arvojensa hyljeksiminen ja herjaaminen, pahoinpitelyt ja kidutus eivät olleet omiaan tukemaan Yhdysvaltain onnistumista. Fallujassa ja Samarrassa, jotka kuuluvat ns. sunnikolmioon, vasta­rinta alkoi, kun amerikkalaisjoukot avasivat tulen mielen­osoittajia vastaan miehityksen al­kuvaiheessa. Mosulissa yhdysvaltalaiset lähettivät suurimman osan joukoistaan turvaamaan Kirkukin öljykenttiä, eikä ketään estämään mellakoita ja ryöstelyä kaupungissa. Samoin kävi myös Irakin pääkaupungissa Bagdadissa. Liittouman joukot ovat miehityksen aikana surmanneet muun muassa irakilaisia poliiseja, journalisteja, diplomaatteja ja hääseurueita. Tällaiset tapaukset vain vahvistivat vastarintaliikkeen asemaa entisestään ja yllyttivät kostoiskuihin. Lisäksi miehityshallinto ja eräät yhdysvaltalaiset virkamiehet ovat myöhemmin tunnustaneet, että Saddam Husseinin hallinnon hajottaminen oli virhe. Kun sadattuhannet upseerit ja miehistön jäsenet jäivät työttömiksi, ei heille jäänyt paljon vaihtoehtoja.^[1]

Irakin vastarinta on muodostunut kovemmaksi kuin odotettiin, eivätkä taistelut ole vielä osoittaneet laantumisen merkkejä.^[2] Vapunpäivänä 2003 Yhdysvaltain presidentti George W. Bush piti näyttävät voitonjuhlat lentotukialus Abraham Lincolnin kannella, jossa hän kertoi, että suuret sotatoimet Irakissa ovat päättyneet ja Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat voittaneet taistelun Irakista. Taistelut ovat kuitenkin tästä huolimatta jatkuneet ja Yhdysvallat on kertonut, että se on luopumassa joistakin sodanjälkeistä Irakia koskevista suunnitelmistaan. Yhdysvaltalaisen prikaatikenraali Mark Kimmittin mukaan taistelut saattavat kestää jopa vuosikymmeniä. Pitkittynyt miehitys on houkuttelee Irakiin taistelemaan yhä enemmän ulkomaisia taistelijoita.^[3]

Vastarinnan tavoitteena on ajaa ulkomaiset miehitysjoukot pois Irakista. Monet irakilaistaistelijat ovat kansallisesti motivoituneita ja asettavat prioriteetin Irakille, kun taas useat Irakiin saapuneet ulkomaiset vapaaehtoiset näkevät sodan osana laajempaa taistelua länsimaailman välillä. Koska osa irakilaisista pitää Irakin hallintoa Yhdysvaltain asettamina nukkehallitsijoina, haluaa he vähentää Irakin hallituksen valtaa ja taistelevat siksi hallituksen joukkoja vastaan.

Irakin al-Qaidan strategia on erilainen ja järjestön tavoitteet poikkeavat selvästi muiden vastarintaryhmien tavoitteista. Se on nimennyt joukon kohteita, joita vastaan se käy taistelua, ja on valikoinut kohteikseen maassa olevien liittouman sotilaiden lisäksi liittouman kanssa yhteistyössä tekeviä henkilöitä ja yrityksiä sekä Irakin šiiamuslimeja ja sellaisia vastarintaryhmiä, jotka eivät tee yhteistyötä sen kanssa. Tässä nousee esille voimakas kontrasti kansallismielisen Irakin vastarinnan valitsemiin kohteisiin, joita ovat maassa olevat liittouman sotilaat ja laajempi taloudellinen infrastruktuuri, joita vastaan suunnatuilla taistelutoimilla pyritään osoittamaan miehityksen epäonnistuvan Irakissa.

Näiden taktisten erojen taustalla on täysin erilaiset strategiset tavoitteet: Irakin kansallismielisellä vastarinnalla on toteutettavissa oleva poliittinen tavoite. He haluavat lopettaa miehityksen ja hallita sen jälkeen maata. Irakin al-Qaida taas näkee Irakin vain väliaikaisena, mutta tällä hetkellä tärkeimpänä rintamana paljon suuremmassa maailmanlaajuisessa kamppailussa salafilaisten ja Yhdysvaltojen välillä.

Osa vastarintaryhmistä on valmis lopettamaan taistelutoimet, mikäli Yhdysvallat vetää joukkonsa pois Irakista. Sunnikapinallisia edustava Association of Muslim Scholars on useaan otteeseen sanonut olevansa valmis neuvottelemaan kaikkien irakilaisten osapuolten kanssa, jos vain miehitysjoukot lähtevät maasta.

Merkittävä osa vastarinnasta sijoittuu Keski-Irakin alueille. Alueella sijaitsevat al-Qaim, Ramadin, Fallujan, Bagdadin ja Tikritin kaupungit, joiden hallinnasta on usein käyty rajuja taisteluja. Mosulin ja Tal Afarin kaupungeissa esiintyvä vastarinta on ollut myös melko voimakasta. Eniten vastarintaliikkeen toimintaa on kuitenkin Irakin keski-osissa sunnimuslimien asuttamilla alueilla. Pohjoisen kurdialueet ovat olleet pitkään melko rauhallisia, mutta vuonna 2007 ja sen jälkeen kurdit ja sunnit ovat alkaneet taistella alueiden hallinnasta ja luonnonvaroista. Šiiaenemmistöisissä Kutin, Nasirijan, Hillan ja Samawan kaupungeissa on myös aika ajoin käyty taisteluja.

Miehitystä vastustavien taistelijoiden määrää on vaikea arvioida, sillä taistelutoimiin osallistuvien irakilaisten lukumäärä riippuu monista eri tekijöistä, kuten esimerkiksi Yhdysvaltain suorittamista erikoisoperaatioista jonkin alueen valtaamiseksi vastapuolelta. Tästä syystä taistelut voivat joko laajeta tai laantua hyvinkin nopeasti. Vastarintataistelijoiden ja liittouman välillä on myös solmittu tulitaukoja. Osa taistelijoista on liittoutunut Yhdysvaltain kanssa. Useiden arvioiden ja asiantuntijoiden mukaan vastarintaa ei pystytä täysin kukistamaan sotilaallisesti.

New York Times paljasti lokakuussa 2007 Yhdysvaltain hallituksen tekemän selvityksen, josta käy ilmi, että vastarinnan tekemistä iskuista 74 % on kohdistettu liittouman sotilaita vastaan ja vain 10 % irakilaisiin siviilikohteisiin. Journalistit Steve Connors ja Molly Bingham kommentoivat uutista ja sanoivat Yhdysvaltain armeijan vääristelevän tahallaan Irakin vastarintaa koskevia tietoja. Heidän mukaansa vastarinta koostuu suurelta osin tavallisista irakilaisista, jotka vastustavat miehitystä, eivätkä liiemmin Saddam Husseinin kannattajista tai al-Qaidan jäsenistä, kuten yleisesti on esitetty. Myöhemmin on selvinnyt, että Yhdysvaltain mediastrategiaan kuului tietoinen vastarinnan rinnastaminen ja mustamaalaaminen terroristiseksi toiminnaksi. Barack Obaman presidentiksi tulemisen jälkeen Yhdysvallat on kuitenkin luopunut tällaisen retoriikan käytöstä.

Katso myös: Luettelo vastarintaryhmistä Irakissa

Vastarintaliike koostuu useista eri suuntauksista ja ryhmistä, joiden tavoitteet ja toimintatavat ovat osittain tai kokonaan toisistaan poikkeavia.^[4] Seuraavia ryhmiä voidaan erottaa:

• šiiamilitiat, kuten Iranin-mielinen Badr-organisaatio, joka on hallituspuolue SCIRI:n aseistettu siipi ja Muqtada al-Sadrin johtama Mahdin armeija.
• baathistit, entisen Saddam Husseinin hallinnon tukijoita ja sunneja.
• nationalistit, enimmäkseen sunneja, jotka taistelevat Irakin itsehallinnon puolesta ja miehittäjiä vastaan, kuten Irakin Islamilainen Armeija (Al-Jaish Al-Islami fil-Iraq), vuoden 1920 vallankumousprikaatit ja Jaish al-Rashedeen
• šiiojen valtaa vastustavat sunnit
• sunni-islamistit, salafilaiset ja kurdien Ansar al-Islam
• ulkomaiset vapaaehtoiset, al-Qaida. Enimmäkseen wahabi-sunneja.
• vasemmistolaiset vallankumoukselliset
• rikollisjoukkiot, jotka taistelevat rahan vuoksi
• aseetonta vastarintaa käyvät ryhmät, joiden tavoitteena on vastustaa rauhanomaisesti miehitystä ja saada Yhdysvallat ja sen johtama liittouma vetämään sotilaansa pois maasta.

Baathistit ovat ennen sotaa maata hallinneen entisen Baath-hallinnon jäseniä ja Saddam Husseinin tukijoita. Saddamin varapresidentin Izzat Ibrahim al-Durin on väitetty johtavan vastarintaliikettä. Hänen toimistaan ja olinpaikastaan on kuitenkin vain vähän luotettavaa tietoa huhtikuun 2003 jälkeen. Baathistien on arveltu olevan vastarintaliikkeen parhaiten organisoitu ja aseistettu osa. Heidän joukossaan on myös entisen Irakin armeijan sotilaita ja upseereja.

Kansallismieliset sunnit taistelevat Irakin itsehallinnon puolesta ja miehittäjiä vastaan. Vuoden 2006 loppupuolella kansallismielinen vastarinta alkoi vastustaa entistä äänekkäämmin Irakin al-Qaidaa ja sen käyttämiä taktiikoita. Kahtiajaon seurauksena osa kansallismielisistä sunnitaistelijoista liittoutui Yhdysvaltain armeijan kanssa. Yhdysvaltain armeijan mukaan sen kanssa liittoutuneita taistelijoita on jo yli 90 000.

Osa šioista on vastustanut Yhdysvaltain läsnäoloa Irakissa, vaikka liittouma syrjäyttikin sunnivähemmistöä suosineen Saddam Husseinin hallinnon. Šiiojen vastarintaryhmistä suurin on Muqtada al-Sadrin Mahdin armeija. Mahdin armeija kävi raskaita taisteluja Yhdysvaltain joukkojen kanssa huhti–toukokuussa 2004. Taistelut miehittäjien ja Mahdin armeijan välillä päättyivät elokuussa 2004, kun vaikutusvaltainen šiiajohtaja, suurajatolla Ali al-Sistani sai neuvoteltua tulitauon kapinallisten johtajan Moqtada al-Sadrin kanssa. Lokakuussa 2006 se valloitti Amarahin kaupungin etelä-Irakissa.

Elokuussa 2007 Muqtada al-Sadrin avustajat kertoivat, että al-Sadr on päättänyt keskeyttää johtamansa Mahdi-armeijan toiminnan Irakissa puolen vuoden ajaksi. Määräyksen mukaan kaikkien armeijan jäsenten tulee välittömästi lopettaa kaikenlainen aseellinen toiminta. Jäädytys koskee myös iskuja Yhdysvaltain joukkoja vastaan. Al-Sadrin mukaan tauon tarkoituksena on järjestää eri siipiin hajautunut armeija uudelleen. Yhdysvaltain armeija kiitteli al-Sadrin julistamaa taistelutaukoa. Tulitauon loputtua helmikuussa 2008, Muqtada al-Sadr käski seuraajiaan jatkamaan tulitaukoa puolella vuodella. Yhdysvaltain armeijan johtajat kiittivät entisen vihamiehensä päätöstä jatkaa tulitaukoa ja he kertoivat myös olevansa valmiita avaamaan keskusteluyhteyden al-Sadrin kanssa.^[5] Tulitaukoa on jatkettu edelleen.

Irakin sodan alkaessa useista eri maista lähti vapaaehtoisia taistelemaan Irakiin. Suurin osa ulkomaisista taistelijoista tuli luonnollisesti Irakia ympäröivistä maista, koska näistä maista oli helppo matkustaa Irakiin ja ihmisillä oli jo entuudestaan sinne yhteyksiä ja kontakteja. Vapaaehtoisia alkoi saapua Irakiin ensiksi Jordaniasta, myöhemmin Saudi-Arabiasta ja Kuwaitista. Lisäksi jordanialaisia lähti runsaasti Irakiin ja sieltä järjestettiin jopa linja-autokuljetuksia taistelemaan lähteville. Vapaaehtoisia saapui myös Pohjois-Afrikan maista, erityisesti Egyptistä, Marokosta, Algeriasta ja jonkin verran Libyasta. Vietnamin ja Romanian kommunistit ilmoittivat lähettävänsä kannattajiaan Irakiin. Vapaaehtoisia ilmoitti lähtevänsä Indonesiasta ja Malesiasta.

Pitkittynyt Irakin miehitys houkuttelee Irakiin taistelemaan myös varsinaisten isojen sotatoimien päättymisen jälkeen lisää vapaaehtoisia. Myöhemmin tulleiden ulkomaisten vapaaehtoisten joukossa on ollut myös jonkin verran aiemmin Eurooppaan tulleita siirtolaisia, jotka ovat tulleet taistelemaan Yhdysvaltain johtamaa liittoumaa ja Irakin hallituksen joukkoja vastaan. Heitä on tullut Irakiin muun muassa Isosta-Britanniasta, Italiasta ja Ranskasta. Lisäksi Irakiin on saapunut vapaaehtoisia syvemmältä Afrikasta, mutta heidän osuutensa on kuitenkin varsin vähäinen.

Yhdysvaltain hallinto puolusti Irakin sotaa sillä, että al-Qaida kouluttaa siellä taistelijoitaan. Tämä tieto on osoittautunut vääräksi, mutta Yhdysvaltain miehityksen myötä al-Qaidan väitetään toimivan aktiivisesti Irakissa. Abu Mus’ab al-Zarqawi ilmestyi julkisuuteen aluksi Al-Tawhid Wal-Jihad-sissiryhmän johdossa. Al-Tawhid Wal Jihad sai kuuluisuutta panttivankien mestausvideoilla, joista osa osoittautui kuitenkin väärennöksiksi.^[6] Al-Qaidan johtaja Osama bin Laden nimitti Zarqawin varamiehekseen lokakuussa 2004. Al-Zarqawi vannoi Internetissä julkaistuissa lausunnoissa uskollisuutta Osama bin Ladenille ja alkoi käyttää nimeä: Irakin al-Qaida.^[7]

Al-Zarqawi saavutti vähitellen suosiota Irakin ulkopuolella, mutta Irakissa häneen suhtauduttiin epäillen. Al-Zarqawi, joka itse oli sunnimuslimi, oli julistanut sodan Irakissa enemmistönä oleville šiioille. Al-Zarqawin johtamien taistelijoiden epäillään olevan useiden Irakissa tehtyjen verisisten iskujen takana. Irakin al-Qaidan toimien kohdistuminen irakilaisiin hiersi järjestön ja muiden vastarintaryhmien välejä, minkä vuoksi jännitys kasvoi niiden välillä. Kahtiajaon seurauksena osa Yhdysvaltain miehitystä vastustavista taistelijoista alkoi pitää Zarqawia miehittäjänä ja liittoutui sen johdosta myöhemmin jopa Yhdysvaltain armeijan kanssa.^{[8] [9]} Iskut myös etäännyttivät joitakin hänen kannattajistaan, ja hän oli joidenkin arvioiden mukaan siirtämässä toimintansa painopistettä ulkomaille.

Kesäkuussa 2006 pidetyssä tiedotustilaisuudessa Yhdysvaltain joukkojen komentaja George Casey ja Irakin pääministeri Nouri al-Maliki kertoivat, että al-Zarqawi ja seitsemän hänen avustajaansa oli surmattu Baquban lähellä. Myös Irakin al-Qaida myönsi al-Zarqawin kuolleen.

Egyptiläissyntyinen Abu Ayyub al-Masri valittiin Abu Musab al-Zarqawin seuraajaksi, kun tämä oli kuollut Yhdysvaltain ilmaiskussa kesäkuussa 2006. Toukokuussa 2007 Irakin sisäministeriö kertoi, että Irakin al-Qaidan johtaja Abu Ayyub al-Masri on saanut surmansa. Ministeriön mukaan al-Masri tapettiin kapinallisten keskinäisessä välienselvittelyssä Bagdadin pohjoispuolella. Yhdysvaltain armeija kuitenkin ilmoitti, ettei al-Masrin kuolemaa voida vahvistaa ennen kuin siitä on pitäviä todisteita. Irakin al-Qaida myös kiisti tiedon.^[10]

Vastarintaryhmien kesken on muodostettu erilaisia liittoumia. Osa vastarintaryhmistä ei kuitenkaan kuulu mihinkään näistä liittoumista.

Al-Sahwa

Al-Sahwa koostuu Yhdysvaltain kanssa liittoutuneista vastarintataistelijoista. Liittouma käsittää yli 90 000 taistelijaa. Liittouma perustettiin jo vuonna 2005, mutta siitä kerrottiin julkisuuten vasta syksyllä 2007. Al-Sahwan joukot kärsivät rajuja tappioita kesällä 2008 ja sen tärkeimmät johtajat Farooq al-Obeidi ja Riyadh al-Samarrai kuolivat salamurhissa. Liittouman perustaja Abdul Sattar Abu Risha puolestaan sai surmansa jo syyskuussa 2007.

Dawlat al-'Iraq al-Islamiyya (ISI)

Dawlat al-'Iraq al-Islamiyya koostuu Irakin al-Qaidasta ja 11 muusta sen kanssa liittoutuneesta vastarintaryhmästä. Liittouma perustettiin lokakuussa 2006. Liittoumaa johtaa Abu Omar al-Baghdadi ja siihen kuuluu arviolta 12 000 taistelijaa.

Jihad and Change Front

Jihad and Change Fron koostuu kahdeksasta kansallismielisestä sunnivastarintaryhmästä. Liittouma perustettiin syyskuussa 2007.

Political Council for the Iraqi Resistance (PCIR)

Political Council for the Iraqi Resistance koostuu The Reform and Jihad Fronttiin kuuluvista vastarintaryhmistä ja kahdesta muusta kansallismielisestä sunnivastarintaryhmästä.

The Reform and Jihad Front (RJF)

The Reform and Jihad Front koostuu neljästä kansallismielisestä sunnivastarintaryhmästä. Liittouma perustettiin toukokuussa 2007.

Lukumääräisesti ja resursseiltaan ylivoimaista vihollista vastaan, vastarintataistelijat ovat ottaneet taistelutaktiikakseen pitkäaikaisen, iskuihin ja häirintään perustuvan sissisodan. Vastarinnan käyttämät tekniikat ja taktiikat ovat kehittyneet myös jatkuvasti ja nopeaa vauhtia.

Varsinaisten sotatoimien jälkeen vastarinta alkoi pienistä, joskus jopa alle kymmenen hengen ryhmistä, jotka tekivät yksittäisiä operaatioita liittoumaa vastaan. Myöhemmin nämä ryhmät alkoivat verkostoitua yhä suuremmiksi ryhmiksi ja taistelut alkoivat saada yhä enemmän suunnitelmallisuuden piirteitä. Taistelutoiminta kasvoi monimuotoisemmaksi. Se koostuu nykyään sekä laajoista hyökkäyksistä että pienimuotoisemmista iskutyyppisistä operaatioista liittoumaa vastaan. Taktiikoihin on kuulunut kranaattien pudottaminen tai heittäminen saattueiden autoihin, partioiden yllättäminen ja kauko-ohjauksella laukaistavat miinat. Kotitekoisia pommeja on käytetty useissa operaatioissa. Niitä on rakennettu usein teiden varsille mm. erilaisiin laatikoihin, laukkuihin, roskiin, säilykepakkauksiin, rikkoutuneisiin ajoneuvoihin ja joskus jopa kuolleisiin eläimiin.

Pienissä ryhmissä toimivat taistelijat ovat pystyneet liikkumaan paikasta toiseen nopeasti. Toisinaan suurimmissa hyökkäyksissä on ollut mukana jopa useita satoja taistelijoita. Taistelijat ovat saaneet usein myös tukea taistelupaikoille saapuneilta sivullisilta, jotka ovat alkaneet heitellä liittouman sotilaita kivillä ja rikkoneet sekä polttaneet sotilaskalustoa.

Jotkin taistelijat, lähinnä Irakin al-Qaida on suosinut itsemurhaiskuja, joilla se on pyrkinyt kylvämään epäsopua eri kansanryhmien välille, vaikka osa niistä onkin kohdistunut sotilaskohteisiin.

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld kertoi kesäkuussa 2005 uutiskanava Fox Newsin haastattelussa, että Yhdysvaltain armeijan johto on useita kertoja neuvotellut Irakin kapinallisten kanssa. Tapaamisten tavoitteena oli vähentää sotatoimia ja liittää kapinalliset mukaan poliittiseen prosessiin. Yhdysvaltain Irakin-joukkojen komentaja John Abizaid vahvisti tapaamiset.^[11]

Marraskuussa 2005 Irakin presidentti Jalal Talabani kertoi Arabiliiton johtamassa kolmipäiväisessä kokouksessa Irakin tulevaisuudesta olevansa valmis keskustelemaan kapinallisten kanssa. Irakin presidentti halusikin tehdä puheessaan eron terroristien, Saddamin tukijoiden ja miehityksen vastustajien välille. Vuoden 2007 alkupuolella Irakin pääministeri Nouri al-Maliki ilmoitti, että Irakin hallitus on muutamaan otteeseen neuvotellut merkittävien kapinallisryhmien kanssa aseiden laskemisesta. Neuvotteluiden tarkoituksena on houkutella ryhmät mukaan rauhanprosessiin ja taisteluun Irakin al-Qaidaa vastaan. Korkearvoisten irakilaispoliitikoiden mukaan osa taistelijoista voisi pian olla valmiita lopettamaan taistelut.

Yhdysvaltain Irakin-lähettiläs Zalmay Khalilzad on myös kehottanut Irakin kapinallisia liittymään pääministerin esittelemään sovinto-ohjelmaan. Hän ottaa esimerkiksi Etelä-Afrikan, Pohjois-Irlannin ja Balkanin maat huomauttaessaan, ettei vastaavanlaisia konflikteja ole koskaan kyetty selvittämään ilman sovintoa. Asiantuntijoiden mielestä suurin sotaponnistelu tehdään diplomaattisesti. Irakin tilannetta analysoineet asiantuntijat ovat jo yksimielisiä siitä, ettei millään sotatoimilla maahan saada rauhaa. Kysymys on erileirisyydestä ja vuosikausia kyteneestä katkeruudesta miehittäjiä kohtaan sekä eri väestöryhmien välisistä näkemyseroista. Taistelut ovat kiristäneet Irakin sisäisiä paineita äärimmilleen, mikä on vaarantanut koko valtion yhtenäisyyden.

Kesäkuussa 2007 yhdysvaltalainen sanomalehti The New York Times uutisoi, että Yhdysvallat yrittää hillitä väkivaltaa Irakissa uudella suunnitelmalla ja siihen perustavalla strategialla. Suunnitelman mukaan Yhdysvallat toimittaa aseita, ammuksia, rahaa, polttoainetta ja muita tarvikkeita joillekin vastarintataistelijoille. Vastineeksi amerikkalaisten tuesta vastarintataistelijat ovat joissakin tapauksissa luvanneet lopettaa taistelutoimet amerikkalaisia vastaan ja taistella Irakin al-Qaidaa ja järjestön tukijoita vastaan.^[12]

Vuoden 2009 syyskuuhun mennessä liittouman sotilaita oli kuollut yli 4 683. Kaatuneista sotilaista yhdysvaltalaisia oli 4 346 ja haavoittuneita oli ainakin 29 829. Vastarintataistelijoiden tappioista ei ole tarkkoja lukuja, mutta Yhdysvallat on ilmoittanut surmanneensa 19 000 irakilaistaistelijaa vuoteen 2007 mennessä. Irakin hallitus puolestaan ilmoitti joulukuussa 2006, että yli 12 000 irakilaispoliisia on kuollut Saddamin kukistumisen jälkeen. Kuolleiden irakilaissotilaiden tarkkaa määrää ei tiedetä.

Yhdysvaltain suurin liittolainen Iso-Britannia on ilmoittanut tappioikseen 176 sotilasta. Italia, joka veti joukkonsa Irakista jo vuonna 2005 menetti 33 sotilasta. Puolan tappiot ovat olleet 23 sotilasta. Muut liittolaiset ovat kärsineet pienempiä tappioita.^[13]

Mediasta on tullut Irakissa toimiville vastarintajärjestöille tärkeä kanava vaikuttaa. Eri vastarintaryhmät kertovat median avulla tietoja ryhmänsä operaatioista, mutta myös julkaisevat useita erilaisia mediajulkaisuja: lehtiä, videoita ja ääninauhoja. Osalla vastarintaryhmillä on omat mediatoimistot. Lisäksi vastarintataistelijat antavat haastatteluja maassa toimiville uutisstudioille. Toimittajat ovat usein myös liikkuneet vastarintataistelijoiden matkassa.

Materiaalin tarkoituksena on tiedottaa vastarintataistelijoiden toiminnasta ja operaatioiden onnistumisesta. Sen avulla voidaan myös kertoa vastapuolen näkökulmaa konfliktista sekä tuoda esiin, että maahan hyökännyt Yhdysvallat ja sen johtama liittouma on epäonnistunut toimissaan ja häviämässä Irakin sodan.^[14]

Irakissa toimivista mediaorganisaatioista Al-Ansar Media vastaa kurditaistelijoiden, Al-Boraq Media joidenkin kansallismielisten sunnien mediasta ja Al-Furqan Media salafilaisten, lähinnä Irakin al-Qaidan tuottaman materiaalin julkaisemisesta. Materiaalia levitetään yleisesti Irakissa, mutta jotkin ryhmät laittavat sitä myös Internetiin ladattavaksi. Erityisesti videoista on tullut suosittua ajanvietettä Irakin ulkopuolella ja monet länsimaalaisetkin seuraavat säännöllisesti Irakista ilmestyviä videoita. Tyypillisissä videoissa näytetään käynnissä olevaa taistelua Yhdysvaltain johtamaa liittoumaa vastaan, kuten esimerkiksi erilaisia taistelutilanteita, tienvarsipommien osumia ja tarkka-ampujien toimintaa.

Yhdysvaltain armeijan mukaan vastarintataistelijoiden julkaisemasta materiaalista on myös hyötyä armeijalle, sillä vastarintataistelijoiden kuvaamia videonauhoja voidaan käyttää hyväksi sotilaiden koulutuksessa, kun esimerkiksi suunnitellaan irakilaistaistelijoiden vastaisia taistelutaktiikoita. Lisäksi materiaalista saatavat tiedot antavat arvokkaita tietoa ryhmästä ja sen toiminnasta. Yhdysvaltain armeijan mukaan materiaalista selviää myös tietoja siitä, että voidaanko kyseessä olevan ryhmän taistelijoiden kanssa mahdollisesti neuvotella.^[15]

Yhdysvallat on pyrkinyt leimaamaan vastarintaliikkeeseen kuuluvia mm. syyttämällä heitä Saddamin tukijoiksi.

Yhdysvaltain mediastrategiaan on sisältynyt taktisia toimenpiteitä, joilla Abu Musab al-Zarqawin roolia liioiteltiin. Kampanjan tavoitteena oli heikentää vastarinnan yhtenäisyyttä, korostamalla al-Zarqawin toiminnan julmuutta ja ulkomaalaisuutta. Prikaatikenraali Mark Kimmittin julkaisemassa tiedotteessa, Kimmitt toteaa, että ns. "Zarqawi - psykologinen operaatio -ohjelma on kaikkein menestyksekkäin informaatiokampanja tähän asti."

Pääartikkeli: Irakin sisällissota

Taistelut ovat saavuttaneet myös etnisen konfliktin luonteen, sillä kansanryhmien väliset jännitteet ovat johtaneet useisiin veritekoihin ja sitä kautta kostonkierteeseen. Etnisten ryhmien jako on jakanut maan jyrkästi kolmeen osaan - šiia ja sunnimuslimeihin, sekä pohjoisen kurdialueisiin. Myös Irakin luisumista täysimittaiseen sisällissotaan on pelätty.

Kilpailevien sunnien ja šiiojen iskujen sekä kuolemanpartioiden tekemien murhien ja kidutuksen uhrien ruumiita on löytynyt eri puolilta Irakia. Irakin armeijaan värvätyt šiiat ovat kostaneet univormuun pukeutuneena sunneille Saddamin hallinnon hirmutekoja. Sunnit ovat puolestaan tehneet itsemurhaiskuja šiiamuslimien alueilla ja iskeneet šiiamuslimien juhlapäivinä šiiojen kulkueiden ja pyhiinvaeltajien kimppuun.

Kansanryhmien välisellä väkivallalla ja sen lisääntymisellä Irakissa löytyy myös sisä- ja ulkopoliittisia tavoitteita. Esimerkiksi sunnit tavoittelevat nykyistä merkittävämpää osaa maan ja sen luonnonvarojen hallinnasta. Kansanryhmien välinen väkivalta Irakissa lisääntyi vuoden 2006 helmikuussa pidettyjen vaalien jälkeen. Tilanne kiristyi entisestään pahemmaksi sen jälkeen kun Samarran merkittävä šiiapyhäkkö Al-Askarin kultainen moskeija turmeltui pahoin pommi-iskussa saman vuoden helmikuussa.

Ison-Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelema Irakin entinen väliaikaishallituksen pääministeri Iyad Allawi kertoi vuonna 2006 haastattelussa, että Irakissa käydään sisällissotaa, vaikka Yhdysvallat ja Iso-Britannia muuta väittävätkin. Allawin mukaan tilannetta, jossa eri kansanryhmien välisissä yhteenotoissa kuolee yli 50 ihmistä päivittäin, ei voi kuvailla toisin sanoin.^[16]

Hyökkäys Irakiin maaliskuussa 2003

Yhdysvaltain johtama liittouma aloitti maahyökkäyksen Irakiin 20. maaliskuuta 2003. Sotatoimet etenenivät melko nopeasti ja liittouma valloitti strategisesti tärkeän Basran kaupungin 6. huhtikuuta ja pääkaupungin Bagdadin 9. huhtikuuta. Yhdysvaltain tukemat kurdien peshmerga-joukot valtasivat Kirkukin 10. huhtikuuta ja viimeisenä merkittävänä kaupunkina Yhdysvaltain joukot miehittivät Tikritin 15. huhtikuuta. Tuona aikana hyökkääjien kohtaama vastarinta oli varsin hajanaista, eivätkä Irakin joukot kyenneet estämään liittouman etenemistä.

Varsinaiset sotatoimet liittouman puolelta olivat lähinnä ilmaiskuja eri kohteisiin, jolloin tuona aikana kuolleiden liittouman sotilaiden määrä oli varsin vähäinen.

Fallujan taistelut huhtikuussa 2004

Fallujan kaupungissa käytiin rajuja taisteluja huhtikuussa 2004, kun Yhdysvaltain merijalkaväki käynnisti suuroperaation ottaakseen kaupungin haltuunsa. Kovan vastarinnan seurauksena Fallujan kaupunki jäi vastarintataistelijoiden haltuun. Käydyissä taisteluissa sai surmansa 40 yhdysvaltalaista sotilasta ja eri lähteiden mukaan noin 300–700 irakilaista.

Taistelut Mahdin armeijan kanssa huhti-toukokuussa 2004

Mahdin armeija kävi raskaita taisteluja Yhdysvaltain joukkojen kanssa huhti–toukokuussa 2004. Se onnistui pitämään hallussaan Najafin, Karbalan ja Kufan kaupungit, mutta joutui vetäytymään Kutista.

Fallujan taistelut marraskuussa 2004

Marraskuussa 2004 Yhdysvaltain joukot käynnistivät uuden suuroperaation Fallujan valtaamiseksi. Fallujaa pommitettiin rajusti, minkä seurauksena merkittäviä osia siitä tuhoutui. Taistelujen seurauksena Yhdysvaltain ja Irakin hallituksen joukot saivat Fallujan hallintaansa, mutta yksittäiset taistelut ovat siitä huolimatta jatkuneet. Marraskuun aikana käydyissä taisteluissa kuoli 92 yhdysvaltalaissotilasta ja 622 haavoittui. Irakin hallituksen joukot menettivät 8 sotilasta ja haavoittuneita oli 43. Yhdysvaltain armeija mukaan vastarintataistelijoita sai surmansa 1200 ja 1000 taistelijaa vangittiin.

Mosulin taistelut marraskuussa 2004

Marraskuussa 2004 Mosulissa käytiin taisteluja kaupungin hallinnasta, kun sadat vastarintataistelijat yrittivät saada kaupungin hallintaansa. He onnistuivat valloittamaan kaupungin poliisiasemat ja kaksi-kolmasosaa kaupungista hallintaansa. Taistelut kestivät kolme viikkoa, minkä aikana surmansa sai neljä Yhdysvaltain sotilasta, 71 vastarintataistelijaa ja yli sata irakilaissotilasta. Joulukuun alkupuolella Yhdysvaltain tukikohtaan ryöminyt ja vahdinvaihdon aikana suoja-aidan leikannut kurdi onnistui surmaamaan 22 sotilasta, heidän joukossaan 14 yhdysvaltalaissotilasta, räjäyttämällä itsensä.

Irakin hallituksen ja šiiojen yhteenotot maaliskuussa 2008

Taistelut Irakin hallituksen joukkojen ja šiiataistelijoiden välillä alkoivat maaliskuun 2008 lopulla Basrassa ja Bagdadissa. Yhteenotot levisivät myös muihin šiiaenemmistöisiin kaupunkeihin: Kutiin, Nasirijaan, Hillaan ja Samawaan. Myös kahden šiiaryhmän, Mahdin armeijan ja Badrin välillä oli jännitteitä. Yhdysvaltain erikoisjoukot olivat mukana Bagdadin taisteluissa.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Irakin vastarinta.

Artikkeleita

• On whose side is Al-Qaeda? (Arkistoitu – Internet Archive) (Al-Ahram)

Dokumentteja

• Meeting Resistance: New Doc Follows Iraqis Fighting U.S. Occupation of Their Country
• Ulkolinja: Abu Ghraibin kauhut
• Ulkolinja: Irakin kapinalliset
• Ulkolinja: Kenen puolella poliisi on?