Köyliönjärvi

Köyliönjärvi
Köyliönjärvi ja Kirkkosaari.
Valtiot	Suomi
Maakunnat	Satakunnan maakunta
Kunnat	Säkylä (Köyliö)
Koordinaatit	61°08′13″N, 22°19′37″E
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue	Eurajoen vesistö (34)
Valuma-alue	Köyliönjoen valuma-alue (34.05)
Laskujoki	Köyliönjoki [1]
Järvinumero	34.054.1.001
Mittaustietoja
Pinnankorkeus	40,5 m [2]
Rantaviiva	36,791 km [1]
Pinta-ala	12,42499 km² [1]
Tilavuus	0,03257442 km³ [1]
Keskisyvyys	2,62 m [1]
Suurin syvyys	12,81 m [1]
Valuma-alue	169,71 km² [1]
Keskivirtaama	0,93 m³/s (MQ) [3]
Köyliönjärvi
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Köyliönjärvi (ruots. Kjulo träsk) on Satakunnassa Säkylän Köyliössä sijaitseva järvi, joka kuuluu Eurajoen vesistön Köyliönjoen valuma-alueeseen. Köyliönjoki on järven laskujoki, joka yhtyy Eurajokeen Euran Kiukaisissa Eurakosken alapuolella. Se on Pyhäjärven jälkeen Eurajoen vesistön toiseksi suurin järvi.^[2][1]

Köyliönjärven pinta-ala on 1 240 hehtaaria, eli 12,4 km², ja se on 10,3 kilometriä pitkä ja alle 2,0 kilometriä leveä. Järvi on pohjois-etelä-suuntainen, ja sen luusua sijaitsee järven pohjoisosan länsireunalla Kaukosaaren kohdalla, mistä järven laskujoki Köyliönjoki saa alkunsa.^[2][1]

Järven rantaviiva on 36,8 kilometriä pitkä, ja se on pääasiassa savipohjaiseen peltomaahan rajautuvaa matalaa ranta-aluetta. Sen rannat rajoittuvat toissijaisesti peltoihin, mutta aivan rannalla kasvuston välivyöhykkeenä saattaa olla lehtipuukasvustoa, vesiheinää ja niittyä tai suota. Järven erottaa lounaispuolella olevasta Pyhäjärvestä 4–5 kilometriä leveä kannas, joka on pääasiassa Säkylälle kuuluvaa peltomaata.^[1]

Järvi on savipohjainen, mutta Kankaanpäässä harju ulottuu rantaan asti ja siellä on hiekkapohja. Järvi on yleisesti hyvin matala, koska 35 % järven pinta-alasta on alle metrin syvää ja vain 22 % on yli 3 metriä syvää. Järven keskisyvyys on 2,6 metriä, mutta sen syvänteessä on 13 metriä syvää. Syvänne sijaitsee Kirkkosaaren länsipuolella Polsunsalmessa, ja siihen kuuluva yli 6 metriä syvä alue kattaa järvestä 2 %.^[1][4]

Järven tulovirtauma on keskimäärin 1,3 m³/s ja poistovirtauma Köyliönjoessa on 0,93 m³/s. Tulovirtauma vaihtelee vuoden aikana 0,2–2,6 m³/s. Veden teoreettinen keskimääräinen viipymä järvessä on 436 vuorokautta. Aiemmin vesi virtasi järven läpi vain Kirkkosaaren länsipuolella olevan Polsunsalmen kautta, sillä saaren itäpuoli tukittiin vuonna 1955 pengertiellä. Penkereeseen tehtiin vuonna 1983 aukko, joka laajennettiin 20 metriä leveäksi vuonna 2010.^[3]

Köyliön kunnan keskusta Kepola sijaitsee kilometrin päässä sen länsirannalta ja järven eteläpäässä sijaitsee Kankaanpään kylä. Rannoilla on yli 300 loma-asuntoa.^[5]

Köyliönjärvessä on viisi saarta, Kirkkosaari, Kaukosaari, Heinisaari, Kirkkokari ja Härkikari. Niiden pinta-ala on yhteensä 146 hehtaaria ja rantaviiva 9,7 km. Saarten lisäksi järvessä on muutama pieni luoto. Kolme kilometriä pitkä ja jopa kilometrin leveä Kirkkosaari, eli Luoto, on suurin saarista. Kirkkosaaren muodostaa järven pohjassa kulkeva harju, joka jatkuu pohjoisempana vielä Kaukosaarena. Kaukosaari on 760 metriä pitkä ja 130 metriä leveä. Saarten pohjoispuolella ja näiden kanssa suorassa linjassa on vielä pieni Kirkkokari, jonka 60 metriä leveällä moreenitasanteella on ollut muinoin pieni kirkkorakennus.^[1][2]

Köyliönjärvi on geologisesti vajoama-allas, jolle ovat tyypillisiä lahdettomat, niemettömät rannat. Järvi jää kahden hiekkaisen harjualueen väliin. Pohjoisessa aukeavat Koomankankaan hiekkaiset tasangot, ja etelässä nousee korkealle Säkylän Huovinrinne ja Säkylänharju.^lähde? Järven keskellä veden alla kulkee terävähuippuinen harju, joka nousee paikoin veden pinnalle muodostaen järvelle kaksi suurta ja yhden pienen saaren. Vuosisatainen maanviljely ja karjatalous on muovannut Köyliönjärven rannat alaviksi ja puuttomiksi viljelymaiksi ja niityiksi.^[6]

Jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena Säkylän Pyhäjärvi ja Köyliönjärvi muodostivat yhdessä laajan merenlahden, jonka suuta vartioi suuri ja nykyään Linturin kallioylänkönä tunnettu muinainen saari. Lahden suut saaren molemmin puolin alkoivat kaventua, ja kun merenpinta aaltoili korkeudella, joka on nykyään alle 50 metriä merenpinnan yläpuolella, alkoi järvialtaan kuroutuminen irti merestä. Samalla järvet erkaantuivat toisistaan lopullisesti, kun järvien välinen kapea salmi maatui lähes kokonaan. Lopullinen kuroutuminen ja Köyliönjärven muodostuminen tapahtui noin 5 600–5 500 vuotta sitten.^[7]

Aluksi järvi oli nykyistä suurempi. Köyliönjärven ja Pyhäjärven välinen kapea kangas, jolla sijaitsevat nykyiset Iso-Säkylä ja Vähä-Säkylä, oli hyvin kapea. Kaakossa sitä rajasivat Säkylänharju ja pohjoisessa Ehtamon ja Tuiskulan kapeikot. Järvi oli tuolloin yli viisi kilometriä leveä ja mataluutensa vuoksi ruovikkoinen. Keskellä lähes saaretonta järviallasta oli yli 20-metrinen syvänne, jonne nykyinen järvi sijoittuu. Kun maa kohosi edelleen, Ehtamon ja Tuiskulan savikot kuluivat virtaavan joen alta. Järven pinta aleni jokipohjan kuluessa ja lopulta siitä paljastui kallioinen ja kivikkoinen kynnys. Tähän kohtaan, eli Tuiskulaan, syntyi lyhyen Köyliönjoen ensimmäinen koski. Tuiskulan kynnyksen korkeus on määrännyt Köyliönjärven pinnankorkeuden. Kynnys on vuosituhansien aikana toki kulunut hieman, mutta suurimman muutoksen siihen teki ihminen 1800- ja 1900-luvuilla. Ennen näitä järvenlaskuja Köyliönjärven vedenpinta oli yli metrin korkeammalla kuin nykyään.^[7][8]

Köyliönjärven valuma-alue on noin 170 km². Siitä peltomaata on 31,6 %, metsää 41,9 % ja suota 15,7 %. Säkylän puolella siitä on 21 % ja Köyliön puolella 79 %. Järveen on johdettu 26 ojaa, joista suurimpien ojien osuus valuma-alueesta on Ketelinojalla 22 % ja Mustaojalla 17 %.^[3]

Useimmat ojat valuvat ympäröiviltä pelloilta ja niiden kautta kulkeutuu järveen runsaasti ravinteita ja kiintoainetta. Ympäröivien metsien ja soiden ojia on yhdistetty näihin pelto-ojiin.^[2][1]

Alueella on kaksi suurempaa pohjavesialuetta. Yttilän Otassa on pohjavesialue, jonka anto on 2 000 m³ vuorokaudessa ja Kirkkosaari, jonka annon arvellaan olevan 250 m³ vuorokaudessa. Vain Yttilän Otassa on vedenottamo.^[3]

Suurin laskuoja on pohjoisrantaan laskeva Mustaoja, joka on 6,7 kilometriä pitkä ja jonka valuma-alue on pinta-alaltaan 28 km². Siihen yhtyy pohjoisesta Ruotananoja, joka on Ruotanan laskuoja. Ruotana on suojärvi Ruotanansuon keskellä.^[2][1]

Köyliönjärven eteläpäässä Kankaanpään kylässä on Kuninkaanlähde, joka laskee vetensä järveen lyhyen ojan kautta. Se saa vetensä hiekkaharjun pohjavedestä. Ylempänä Säkylänharjun rinteessä sijaitsee Metsäjärvi, jonka laskuoja päättyy ennen järveä. Sen vedet suotuvat harjun pohjaveteen ja nousevat taas pinnalle virtaamaan esimerkiksi Kuninkaanlähteessä. Metsäjärven vieressä on toinen nimetön lampi.^[2]

Köyliönjärvi on erittäin rehevöitynyt maatalousalueen järvi. Tässä järviluokassa Köyliönjärvi luokitellaan laadultaan huonoksi järveksi. Järven käyttökelpoisuusluokitus on myös huono. Tilanne on syntynyt pääasiassa maanviljelyn kuormituksesta, sillä pellot ovat hyvin ravinnepitoisia. Myös kotitalouksien ja loma-asukkaiden hajakuormitus on suuri, sillä vain kolmasosa asukkaista kuuluu viemärijärjestelmän piiriin. Kankaanpäässä puhdistetut jätevedet lasketaan Köyliönjärveen, mutta sitten kun jätevedet pumpataan siirtoviemärillä Säkylään, poistuu tämäkin järven kuormittaja. Runsas ravinnekuormitus ei Köyliönjärvessä näy vesikasvillisuuden vaan leväkasvuston runsautena. Vesi on saven ja leväpopulaation vuoksi niin sameaa, ettei järvessä kasva pohjakasveja. Rantojen ruovikot, kellulehtiset kasvustot ja sarakasvustot ovat sen sijaan valtavat. Järven tilanne on siinä mielessä toivoton, että järven sedimenteistä kumpuaa veteen jatkuva sisäinen kuormitus. Siinä vaikuttaa sekin historiallinen kuormitus, joka on syntynyt esimerkiksi kalanviljelyn ja Säkylän Sokerijuurikastehtaitten päästöistä.^[3][5][9]

Järven savikkoalueelta valuu ojia myöten järveen peltojen ravinteet. Fosforia mitattiin aikaisemmin noin 50 mikrogrammaa (μg) litrassa, mutta sen määrä vedessä on kasvanut kaiken aikaa. Nykyään sen taso on noin 150 μg litrassa, vaikka sen arvo vaihtelee voimakkaasti. Typen määrä on kasvanut 1960-luvun 800 μg:sta nykyiseen 1 200–1 600 μg:aan litraa kohti. Veden happamuusaste (pH) vaihtelee voimakkaasti, mikä johtuu levien yhteyttämisestä. Vielä 1960-luvulla happamuusaste oli seitsemän, mutta nykyään se on noussut kahdeksaan. Veden happipitoisuus vaihtelee järven eri syvyyksissä ja eri tilanteiden mukaan. Kerrostuneessa vedessä pohjavesien happi vähenee tai katoaa kokonaan kasvinosien ja planktonin mädäntymisen takia. Kun tuulet sekoittavat järven vedet helposti, paranee happitilanne väliaikaisesti. Hapeton pohjamuta muodostaa metaania, joka kuplii mudan joukossa ja pöyhii sitä noustessaan pinnalle. Tällöin vapautuu mudan joukosta lisää ravinteita veteen.^[9]

Köyliön kunta ottaa kaiken käyttövetensä Yttilänotassa olevasta vedenottamosta, joka pumppaa verkostoon harjun sisältämää pohjavettä. Harjujakson sisältä pulppuaa lähdevettä myös järven pohjasta ja lähteiden osuus järven kokonaisvirtaamassa on noin sata litraa sekunnissa.^[5][3]

Järven rehevöityminen on tehnyt Köyliönjärvestä linnustollisesti merkittävän. Järvien pohjois- ja keskiosat kuuluvat valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja ovat Natura 2000 -aluetta.^[10][5] Köyliönjärvi muodostaa yhdessä Pyhäjärven kanssa kansainvälisesti tärkeän lintualueen (IBA-alue).^[11]

Köyliönjärvellä pesii ainakin seuraavia lintuja: haapana, hernekerttu, isokoskelo, kalalokki, kalatiira, kanadanhanhi, kaulushaikara, keltasirkku, kirjosieppo, kottarainen, kultarinta, kurki, lapasorsa, laulujoutsen, lehtokerttu, luhtahuitti, merihanhi, mustapääkerttu, nokikana, pajulintu, pajusirkku, peippo, pensaskerttu, pensastasku, pikkuvarpunen, punakylkirastas, punarinta, punasotka, punavarpunen, rantasipi, ruokokerttunen, ruskosuohaukka, räkättirastas, satakieli, silkkiuikku, sinisorsa, sinitiainen, taivaanvuohi, talitiainen, tavi, telkkä, tukkasotka, varis ja västäräkki. Päiväpetolinnuista sääksi ja merikotka käyvät kalastamassa järvellä.^[12]

1980-luvulla järvestä on tavattu seuraavia kalalajeja: ahven, ankerias, hauki, järvitaimen, karppi, kiiski, kirjolohi, kolmipiikki, kuha, kuore, lahna, made, pasuri, puronieriä, ruutana, salakka, siika, suutari, särki ja särkikalojen erilaisia risteymiä. Yleisimmät kalalajit ovat särki ja ahven, joiden osuus on hälyttävän suuri. Särjet ovat alimittaisia ja kasvavat hitaasti. Runsas leväkasvusto ruokkii niitä kuitenkin hyvin, mikä näkyy runsaana lisääntymisenä. Kesäaikana kalojen biomassan kasvu on noin 60 %. Järvessä ja Köyliönjoessa on myös elinvoimainen jokirapukanta, jota kuitenkin vaivaa rapurutto.^[13]

1990-luvulla ja 2000-luvulla on harjoitettu poistokalastusta. Sen vaikutuksesta kalabiomassa on alentunut 170–250 kilogrammasta hehtaarilta (1991–92) 40–90 kilogrammaan hehtaarilta (1996–98). Poistokalastuksen vaikutus on jäänyt lyhytaikaiseksi, koska tämän jälkeen biomassa on kasvanut tasolle 300 kg hehtaarilta (2006).^[13]

Järveen on istutettu haukea ja vuonna 2009 järveen istutettiin 250 000 kuhanpoikasta.^[14][15] Köyliönjärven suojeluyhdistys r.y. julkaisee kuukausittain Järvijuttuja-nimistä lehteä.^[16]

Vuoden 1707 J.S. Östringin Kankaanpään kylän kartassa järven nimi kirjoitettiin "Kjuchlo Träsck".^[17] Vuoden 1855–1856 Kalmbergin kartastossa järven nimi kirjoitettiin "Kjulo träsk".^[18] Vuoden 1884 Senaatin kartaston venäjänkielisessä laitoksessa järven nimi kirjoitettiin "Ozero Keylio".^[19]

Järvi on tunnettu legendasta, jonka mukaan talonpoika Lalli surmasi piispa Henrikin järven jäällä. Useimmat Köyliön kylistä sijaitsevat Köyliönjärven ympärillä ja Köyliön kirkko sekä Köyliönkartano on rakennettu Kirkkosaareen. Köyliönjärven kulttuurimaisema on valtioneuvoston periaatepäätöksellä luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.^[20]

Ympäristöministeriön mukaan Köyliönjärven kansallismaisema on Ala-Satakunnalle tyypillistä kulttuurimaisemaa, ja lisäksi alueella on erittäin korkeat historialliset arvot.

Panoraamakuva Köyliönjärvestä

Vapaaherra A. R. Cedercreutz ehdotti vuonna 1813 ensimmäisen kerran Köyliön pitäjänkokoukselle, että Köyliönjokea tulisi perata tulvien hillitsemiseksi. Pitäjänkokous hyväksyi ajatuksen sillä ehdolla, ettei lasku ole puolta kyynärää suurempi. Heti käyntiin laitetut työt sujuivat ensin vuosia hyvin, mutta lopuksi toisten into laantui. Vuonna 1819 palkattiin laiskureiden kustannuksella avuksi lisätyöväkeä, mutta vuonna 1820 ei työ heidänkään kanssa sujunut tarpeeksi hyvin. Hanketta suunniteltiin uudelleen ja vuonna 1821 saatiin Kepolan omistajalta arkkiatri Gabriel von Bonsdorffilta uusi suunnitelma. Eri lähteet antavat hankkeen etenemisestä erilaisia vuosilukuja. Erään tiedon mukaan töitä tehtiin myös 1820, jolloin puolen manttaalin tilat tekivät yhden päivätyön ja yhden manttaalin tilat yhden juhdan päivätyön. Perkaustyö valmistui 1822.^{[21][3][22][23]}

Hankkeen lupa-anomus on jätetty A. R. Cedercreutzin nimellä vuonna 1823. Myönteinen päätös sille saatiin samana vuonna, ja heti perustettiin Köyliönjärven laskuyhtiö, jonka puitteissa toiminta jatkossa järjestettiin.^[24][25] Jo vuonna 1826 järven luusuaa perattiin. Rantamaiden kuivettua riittävästi maat jaettiin vuonna 1841 väliaikaisesti kaikkien osakkaiden kesken. Jo seuraavana vuonna 1842 tulvat koettelivat Köyliönjärven rantoja. Asia jäi lopullisesti hoitamatta, mutta suurten nälkävuosien jälkeen esitettiin vuonna 1866 hallitukselle hankeen teettämistä hätäaputyönä. Esivalta ei tähän suostunut.^{[21][26][25][23]}

Toinen perkaushanke käynnistettiin vuonna 1933 hakemuksella, joka hyväksyttiin vuonna 1935. Valmisteluiden jälkeen perkaaminen suoritettiin vuosien 1938–1940 aikana. Työ suoritettiin telaketjuilla kulkevalla ja tankkien varassa kelluvalla ruoppaajalla. Toisten tietojen mukaan vedenpinta aleni 65–75 senttimetriä ja toisten mukaan 70–90 senttimetriä.^[3][22]

Viimeinen järvenlasku paljasti loivia järvenrantoja, joko keskimäärin tai jopa 44 metrin matkalta, aivan lähteestä riippuen. Paljastuvaa maata kertyi yhteensä 300 hehtaaria. Tästä pinta-alasta syntyi peltomaata 150 hehtaaria.^[3] Yhtiön osakkaita oli vuonna 1942 eri kylistä (esimerkiksi Karhialta ja Kankaanpäästä) yhteensä 94.^[24][27] Jakoperusteena oli ensin jako kylien kesken ja myöhemmin, lopullisen jaon tapahduttua, mahdollisesti talojen osuuksien mukaisesti.^[28][22]

Kolmas perkaushanke käynnistettiin vuonna 1982, kun koneellisesti käytiin poistamassa ensimmäisen perkaushankkeen jäljiltä jääneitä kynnyksiä. Järven alavedenpinnat laskivat ja siksi rakennettiin 1,6 kilometriä luusuan alapuolelle ja Salattimen sillan yläpuolelle pohjapato. Alavedenkorkeus jäi tämän ansiosta vain 8 senttimetriä alemmaksi kuin ennen kolmatta perkausta.^[3][22]

Järvenlaskun seurauksena järvi on madaltunut kahdella eri mekanismilla. Ensiksi, jo vedenpinnan aleneminen mataloitti järveä kauttaaltaan yli metrillä. Toiseksi, aleneminen käynnisti eroosion, jossa aallokko kulutti nopeasti järvenlaskussa paljastuneita rantoja ja kasasi savea järvenpohjan syvänteisiin. Vuosina 2007 ja 2008 järven syvimpään kohtaan tehtyjen sedimenttikairauksien mukaan järven syvin kohta oli aiemmin ollut noin 18 metriä syvä nykyisen 13 metrin asemesta. Syvänteeseen kertyi sadassa vuodessa 2,5 metriä uutta sedimenttiä samalla kun vedenpinta alennettiin yli metrin. Järven pohjalle on toki kertynyt sedimenttejä koko järven viljelyhistorian ajan, mutta viimeiset muutokset ovat olleet hyvin vaikuttavia.^[8]

Pääasiassa maanviljelyn ja järvenlaskun yhteisvaikutuksesta järven ravintotasapaino häiriintyi vakavasti. Eräs ongelma on liian pieni keskisyvyys. Syvyyden kasvattamiseksi vedenpinnan nostamiseen haettiin lupaa vuonna 2006. Se saatiinkin, mutta päätöksestä on valitettu.^[3]

• Paloheimo, Anna: Köyliönjärvi – Tila, kuormitus ja kunnostus. (Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja Sarja B nro 15) Eura: Pyhäjärvi-instituutti, 2010. ISBN 978-952-9682-54-6 Verkkoversio (pdf) (viitattu 8.3.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
• Grönlund, Elisabeth & Simola, Heikki: Suoturvetta ja järvenpohjaa – Euran Hyväsuon ja Köyliön Köyliönjärven paleoekologiset tutkimukset. (teoksesta "Uotila, Kari (toimitus): Avauksia Ala-Satakunnan esihistoriaan") Eura: Kåkenhus, 2011. ISBN 978-952-92-8505-1
• Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa. (Kansatieteellinen arkisto 19) Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Köyliönjärvi Wikimedia Commonsissa

• Köyliönjärvi.fi^{[vanhentunut linkki]}
• ymparisto.fi