Kalastus

Kalastus on elinkeinoista vanhimpia. Kalaa pyydetään yleensä ihmisten ja muiden eläinten ravinnoksi. Kalastus voidaan jakaa ammattimaisesti suoritettavaan teollisuustuotantoon, kalan­kasvatukseen, vedenalaiseen kalastukseen, kalaöljyn tuotantoon sekä harrastus- ja urheilu­kalastukseen. Se voidaan jakaa myös vesistöalueen mukaan meri-, järvi- ja jokikalastukseen. Merikalastus on näistä tuottavin. Lohi, tonnikala, silli ja turska ovat sen tärkeimmät tuotteet. Jokikalastuksessa halutuimpia kaloja ovat lohikalat.

Kalastuksella tuotettiin vuonna 2013 17 prosenttia ihmiskunnan eläinproteiinin kulutuksesta ja 6,7 prosenttia kaikesta proteiinin kulutuksesta. Kalastuksen maailman kokonaistuotanto oli 93,4 miljoonaa tonnia vuonna 2014 (FAO 2014), josta meren osuus 81,5 miljoonaa tonnia ja sisävesien 11,9 miljoonaa tonnia.^[1] Suurimmat valtiot maailman kalastustuotannossa olivat järjestyksessä Kiina (sis. Taiwanin ja Hongkongin), Peru, Japani, Yhdysvallat, Chile, Indonesia, Venäjä, Intia, Thaimaa, Norja ja Islanti. Nämä maat kalastavat enemmän kuin puolet maailman tuotannosta. Merkittävä osa, 37,9 miljoonaa tonnia kalastetaan kalanviljelyalueilla.

Ennen 2000-lukua luultiin, että kala on tuntoaistiton eläin. Viimeaikaisten tutkimustulosten mukaan kalat kuitenkin tuntevat kipua. Ne saattavat tuntea jopa pahempaa kipua kuin ihminen.^[2]

Kalan joutuminen ylös vedestä tuottaa sille kipua, koska kidukset alkavat välittömästi kuivua. Kalojen huulten ja suun alue on erityisen tuntoherkkä, koska ne käyttävät suutaan ruoanetsintään. Kalan tarttuminen koukkuun aiheuttaa hetkellistä voimakasta kipua, kun taas esimerkiksi katiskakalastuksessa kala voi olla pitkäänkin satimessa, mennä paniikkiin ja haavoittaa itseään yrittäessään paeta.^[2]

Yksityiskalastuksessa kala kuolee usein nopeammin kuin teollisessa kalastuksessa, jossa kala voi joutua haukkomaan henkeä pitkiä aikoja kuivalla maalla.^[2]

Eläinten käyttäytymisbiologi Helena Telkänranta kieltäisi ”pyydystä ja vapauta” -käytännön lailla, sillä kielto vähentäisi kalojen kärsimystä. Toinen tapa vähentää kärsimystä kalastuksessa on tainnuttaa kalat mahdollisimman nopeasti.^[2]

Kalastustavat voidaan jakaa isku-, pisto-, silmukka-, saarto-, sulku- trooli- ja verkkokalastukseen. Iskukalastusta (kolkka- eli nuijakalastus) harjoitetaan ohuilla, lumettomilla syysjäillä. Saaliina on tällöin made, joka ui matalassa vedessä lähellä rantaa.

Pistokalastukseen luetaan atrain-, koukku- ja ammuntapyynti. Atraimet ovat joko pisto- tai lyöntiatraimia, joihin viimeksi mainittuihin voidaan lukea kalakirves. Koukku, jonka teräpuoli on vä’ällä ja varsipuoli langan kiinnittämistä varten lehdellä tai silmuksella varustettu, kiinnitetään kannatuslankaan, joka usein petokalan hampaiden varalta on tehty emälankaa vahvemmaksi perukkeeksi. Vieheeksi sanotaan sitä koukun kiinteää osaa, joka kiillollaan tai värillään houkuttelee kalaa. Onkipyydyksiä, joiden pääosia ovat onki (eli koukku), siima ja vapa, on monenlaisia: matala-, syvä- (pohja-), perho-, talvionkia ynnä muita. Uistelemiseksi sanotaan vieheellä varustetun koukun soutamista. Itseottavia koukkupyydyksiä ovat erilaiset pitkäsiimapyydykset.

Saartokalastusta on haavi- ja nuottapyynti. Haavia käytetään, paitsi apuneuvona eräitä pyydyksiä kokiessa, myös itsenäisenä kalastimena esimerkiksi siian ja kuoreen pyynnissä virroissa. Varretonta, nuoralla suoraan nostettavaa haavia, liippiä, käytetään sisämaan järvillä onkirisuilta eli turoilta kalastettaessa. Nuottapyydyksistä kulteet ovat muutaman metrin pituisia, tasaliinaisia virtanuottia, joilla pyydetään lohia ja siikoja, vadat pikkunuottia, joita kaksi tai kolme henkeä kahlaten vetää pitkin tyvenvesien rantoja ja poukamia. Niillä saadaan lähinnä pientä kalaa. Kuuritsa on jalaksilla kulkeva, kolmen hengen vedettävä nuotta. Suuri nuotta on havaspussi eli -povi, jolla myötävirtaan vetäen pyydetään lohta ja siikaa. Kierrenuotat, jotka ovat suuria, ovat siitä erityisiä, että povi, jos sellainen on olemassa, on toisessa siulassa. Ne poiketaan yhdestä veneestä renkaan muotoon, ja niillä pyydetään lähinnä siikaa ja lohta. Keskipoviset nuotat ovat kooltaan hyvin vaihtelevia. Niitä vedetään sekä avoveden aikana että talvella jään alla. Pintaan noussutta muikkua pyydetään kesäisin kohonuotalla, johon kannattimia on pantu niin paljon, että pyydys pysyy pinnalla.

Sulkukalastuksen välineet voidaan tarkoituksensa mukaan jakaa kahteen lajiin: vangitseviin osiin eli itse pyydyksiin ja johtoaitoihin eli patoihin. Erityisiä pyydyksiä ovat muun muassa lanat (suiput, ruonit, potkut), jotka asetetaan suu vastavirtaan, katiskat (kierre- tai herttakatiskat), aiemmin päreistä tai säleistä lyötyjä aitauksia, nykyään useimmin metallilangasta rakennettuja pyydyksiä, joilla tyvenestä vedestä pyydetään pääasiallisesti kutukalaa, merrat, joita rakennusaineensa mukaan sanotaan vitsa-, päre- tai rihmamerroiksi, sekä rysät, joissa saattaa olla useampia nieluja ja johdeaidat. Näistä suuret, osaltaan yli 1,5 m:n korkuiset meressä käytetyt ovat ns. isorysiä. Sulkukalastimiin johtavat seinät eli padot ovat varsin monenlaisia, kivistä, risuista, seipäistä, verkosta ym. rakennettuja. Siihen nähden, taittaako pato koko joen vai osan joesta, sanotaan sitä poikki- tai korva- eli rantapadoksi.

Kalaverkkokin on tavallaan pato, mutta vangitsee itse kalan ilman erityisiä pyydyksiä. Verkot ovat erilaisia aina sen mukaan, mitä kalaa niillä pyydetään. Riimuverkossa on ainakin kaksi havasta: tiheämpi, jonka kala tarttuessaan painaa pussille harvemman silmään.

Itämeren, Suomenlahden ja Pohjanlahden kalastus on Suomessa merikalastusta, ja tärkeimpiä saaliskaloja ovat silakka, sitä paljon muistuttava kilohaili ja vähemmässä määrin lohi.

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusliiton mukaan 1,7 miljoonaa suomalaista kalastaa ongella, pilkkivavalla tai katiskalla vähintään kerran vuodessa.^[2] Suomessa jokaisella on oikeus kalastaa yhdellä vavalla ilmaiseksi ongella, pilkillä ja silakkalitkalla. Viehekalastusta yhdellä vavalla saa harjoittaa jokainen alle 18-vuotias ja yli 64-vuotias ilman erillistä maksua.^[3] Muunlaista kalastusta kuin onkimista ja pilkkimistä harrastavan 18–64-vuotiaan tulee maksaa kalastonhoitomaksu valtiolle. Vuonna 2017 kalastonhoitomaksun suuruus oli kalenterivuodelta 39 euroa.^[4] Kalastonhoitomaksun kerää Metsähallitus ^[5], ja siitä saadut varat käytetään kalavesien sekä kalastusjärjestelyiden hoitoon sekä tiedottamiseen. ^[6]

Vuonna 2015 ammattikalastusta harjoitti Suomessa merialueella päätoimisesti 487 kalastajaa ja osa-aikaisesti 1596.^[7] Sisävesillä ammattikalastajia oli vuonna 2012 noin 200.^[8] Kalastajien määrä on vähentynyt 70 prosenttia vuodesta 1980, mutta yksittäisen kalastajan saalis on kasvanut oleellisesti.^[9]

Kalastusmuotoja on useita, kuten troolaus, verkkokalastus ja siimakalastus. Ammattikalastajat voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään. Rannikkokalastajat, sisävesikalastajat ja avomerikalastajat.^lähde? Merialueilla suomalaisilla ammattikalastajilla on käytössä 3900 kalastusalusta, niistä vain 54 kappaletta on yli 21 metriä pitkiä.^[10] Viime aikoina EU on rahoittanut alusten romuttamista. Lohen ammattimainen kalastus ajoverkoilla päättyi vuonna 2007, Euroopan unionin päätöksestä suojella pyöriäistä.

Suomen ammattikalastuksen vuosittainen kokonaissaalis on 120 miljoonaa kiloa ja saaliin arvo on 33 miljoonaa euroa.^[10] Pääosa saaliista pyydetään mereltä, jossa tärkein saaliskala on silakka, jota pyydetään 80–90 miljoonaa kiloa vuodessa.^[11] Varsinaisista merikaloista pyydetään ammattimaisesti Suomessa siis troolaamalla silakkaa, verkoilla tai siimalla lohta, turskaa ja kampelaa. Sisäsaaristossa ja meren lahdissa yleisiä saaliskaloja ovat hauki ja ahven.

Muut tärkeät saaliskalat ovat siika, lohi, kuha, turska, kilohaili ja ahven.^[10] Sisävesiltä saalista saatiin vuonna 2006 4,5 miljoonaa kiloa kalaa, joka tuotti noin 6,3 miljoonaa euroa. Sisävesien selvästi tärkein saaliskala on muikku, jota oli yli puolet vuoden 2006 saaliista ja kaksi kolmasosaa tuotosta. Toiseksi tärkein on siika ja kuha, hauki sekä ahven ovat paikallisesti merkittäviä. Muita taloudellisesti tärkeitä kaloja ovat lahna, made, säynävä, kuore, särki, nieriä ja järvilohi. Varsinainen jokikalastus on pääasiallisesti merestä nousevan merilohen, taimenen, siian ja nahkiaisen kalastusta. Suomen kalastustuotteisiin voidaan laskea myös rapu.

Sisävesikalastus Suomessa on melkein yksinomaan kotitarvekalastusta, ammattina sitä harjoitetaan vain paikoitellen suurimmissa järvissä. Ammattikalastajien osuus saaliista oli vain noin 15 prosenttia.^[9]

Kalastusmatkailu voidaan käsittää osaksi kalastuselinkeinoa. Erityisesti kalastusopastoiminta on tärkeä ja kasvava elinkeino. Kun kalastusmatkailussa huomioidaan myös vuokramökit, joiden asiakaskuntana ovat urheilu- ja vapaa-ajankalastajat, on kalastusmatkailu perinteistä ammattikalastusta merkittävämpi tapa hyödyntää luontoa ja kalakantoja. Kalastusmatkailu on merkittävä tulonlähde myös niiden paikkakuntien muulle elinkeinotoiminnalle, joissa on urheilu- ja vapaa-ajan kalastuskohteita. Hyötyjinä ovat mm. elintarvikeliikkeet, huoltoasemat ja muut matkailukohteet sekä käsityöyritykset.

• Liikakalastus

• Aaltonen, Turkka & Arkko, Martti: Vanhat hyvät erätaidot. Helsinki: Ajatus, 1997. ISBN 951-9440-56-9

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kalastus.

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Kalastus.

• Kalatalouden keskusliitto
• Vesialueomistajat VEALO
• Kalastuksen-perusteet
• Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
• Suomen ammattikalastajaliitto
• Kalatalouden perustutkinto (Opintoluotsi)
• Kalastajan ammatinkuvaus (Ammattinetti)
• Kalastus Suomessa (www.kalapaikka.net) -mm. kalastuskohteet, kalastusluvat ja kalastusuutiset
• Kaikkea kalastuksesta! (Kalassa.net)
• Kalastusportaali Kalasaalis.Com (Arkistoitu – Internet Archive)
• Meri- eli pauhakalastus Pyhäjoella (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kalastuslaki, Finlex 2012
• Kalastusasetus, Finlex 2012
• Kalastuskeskustelut
• Ohjauksesta vuorovaikutukseen: kalastuksen hallinnan haasteet
• Findikaattori – ammattikalastuksen saaliit (aikasarja vuodesta 1980 alkaen)