Kalevala kuvataiteissa

Kalevala kuvataiteissa tarkoittaa piirustuksia, maalauksia, veistoksia, valokuvia, taideteollisuutta, arkkitehtuuria, videoteoksia, installaatioita, performansseja tai mitä tahansa Kalevalaan, Kantelettareen tai niiden mukaelmiin liittyviä kuvituksia tai muuta aineistoa. Aihe on niin yleinen, että Suomen taiteessa puhutaan myös Kalevala-taiteesta.^[1]

Suomen kansanrunoutta alettiin kuvittaa jo ennen kuin Kalevala julkaistiin. Erilaiset kansalliseepoksen tulkinnat, uudelleentulkinnat, mielikuvat ja muunnelmat ovat eläneet rikkaina nykyaikaan asti. Kalevalan visualisointi liittyy usein muihin ilmaisumuotoihin, kuva kytkeytyy sanaan ja ne liittyvät musiikkiin.

Kalevala-taidetta tutkinut Adriaan van der Hoeven kartoitti yhteensä 2 500 aiheesta vuosina 1850–2000 tehtyä kuvataideteosta – maalauksia, grafiikkaa, veistoksia, kuvituksia, sarjakuvia ja luonnoksia. Ensimmäinen Kalevala-taiteen nousukausi sijoittui vuosille 1855–1865, toinen 1800-luvun loppuun. Seuraava oli 1930-luvulla ennen toista maailmansotaa ja viimeisimmät noin vuodelle 1985 ja 1900-luvun loppuun. Kalevalan kuvituskilpailuja järjestettiin muun muassa vuosina 1885, 1891, 1933, sekä Kalevala-veistoskilpailu 1938 ja julistekilpailu 1985.^[2]

Van der Hoevenin mukaan taiteilijat suosivat Kalevalan runoista eniten Kullervon ja Lemminkäisen tarinoita. Henkilöhahmoista Väinämöinen on ylivoimaisesti suosituin, ja kuvatuin naishahmo on Aino, vaikka Marjatta esiintyy joinakin kausina häntä useammin.^[3] Tutkijan mukaan Kullervon ja Lemminkäisen kuva-aiheiden esiintyminen Suomen taidehistoriassa ovat toistensa peilikuvia: kun toisen suosio kasvaa, toisen laskee. Kullervon suosio on osoitus vahvemmasta kansallistunteesta aikoina, jolloin Suomen kansallinen koskemattomuus tuntui olevan uhattuna. Väinämöisen ja Lemminkäisen suosio ajoittuu yhteiskunnallisesti rauhallisempiin ajanjaksoihin.^[4]

Kansallisen identiteetin muodostaminen, lujittaminen ja puolustaminen historian eri vaiheissa vaikutti siihen, mitä taiteilijat milloinkin Kalevalasta aiheikseen valitsivat.^[5]

Kiinnostus suomalaista kansanrunoutta kohtaan kasvoi, kun Suomi irrotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjän keisarikuntaan vuonna 1809. Varhaisin tunnettu kuva Väinämöisestä on Erik Cainbergin reliefissä Väinämöinen soittaa kannelta vuodelta 1814. Teos tehtiin Turun akatemiatalon juhlasaliin, ja se on samalla ensimmäinen Kalevala-aiheinen teos Suomen taiteen historiassa. Reliefi syntyi huomattavasti ennen Kalevala-eeposta, eikä kuvanveistäjällä ollut minkäänlaista Väinämöisen kuvaa mallinaan.^[6]

Kalevalainen kansanrunous liitettiin alkuvaiheessa sivistyneistön piirissä osaksi eurooppalaista tieteellistä ja taiteellista keskustelua. Esimerkiksi Cainberg sai seuraavanlaisia ohjeita Väinämöisen kuvaamiseksi:

”Wäinämöinen, suomalaisten sekä Mercurius että Orpheus, tulen, veneen ja lyyran keksijä, kaikkien taiteiden suojelusjumala…”^[7]

Kalevalaan liittyvä innostus sai tukea myös Ruotsista, jossa Gööttiläinen liitto pyrki luomaan kansallisen ajattelutavan muinaisten germaanien hengessä.^[8] Aluksi kalevalaiset kuvitus- ja maalausaiheet perustuivat mytologiseen kuvataiteeseen, jota edusti muun muassa R. W. Ekman.

Mytologian kuvittamista alettiin kuitenkin arvostella. Esimerkiksi arvovaltainen C. G. Estlander tuomitsi Ekmanin suuren Väinämöisen soitto -maalauksen ”mytologisena roskana”. Mutta maalauksella oli myös puolustajansa: Sakari Topelius, joka käytti nimimerkkiä ”Bore”, kirjoitti Ekmanin maalauksesta erittäin innostuneen arvion Helsingfors Dagbladiin:

”…tämä maalaus on koostettu kuva Suomen kansan kaikkein suloisimmista lapsuudenunelmista, tämä maalaus on itsessään suomalainen eepos.”^[9]

Myös kuvanveistäjä C. E. Sjöstrand tulkitsi Kalevala-aiheita antiikin kuvanveiston ihanteiden valossa.^[10]

Akseli Gallen-Kallelan kiinnostus kansanperinteeseen ja Kalevalaan syntyi opiskeluaikana, ja se kesti läpi hänen elämänsä. Gallen-Kallela kumosi varhaisen romanttisen ja klassisen, akateemisen ja mytologisen Kalevala-kuvauksen realistisemmalla ja osittain symbolistisella tyylillään. Hänen tunnetuimmat Kalevala-maalauksensa Aino-triptyykki, Kullervon kirous tai Sammon puolustus ovat saaneet lukuisia uudelleentulkintoja. Näitä ovat muun muassa Mauri Kunnaksen kuvakirja Koirien Kalevala (1992), Sirpa Alalääkkölän maalaus Aino-triptyykki (1988), Don Rosan Kalevala-teemainen Aku Ankka -sarjakuva Sammon salaisuus ja Jouko Lehtolan valokuvat.^[7]

• 
  Aino-taru 1891.
• 
  Joukahaisen kosto, 1897.
• 
  Kullervon kirous, 1899.
• 
  Kullervon sotaanlähtö, 1901.
• 
  Lemminkäisen äiti, 1897.
• 
  Sammon puolustus, 1896.
• 
  Sammon taonta, 1893.
• 
  Väinämöisen lähtö, 1906.

Karelianistien kuvia, muistoja ja mielikuvia tukivat I. K. Inhan valokuvat, kirjoitukset ja kirjat. Hän kulki Lönnrotin jalanjälkiä Karjalaan kuvausmatkoillaan, tallentaen sekä runonlaulajien kasvoja, rakennettua ympäristöä, että laajoja maisemien panoraamoja.^[11]

Kalevala ja kalevalaiset aiheet toivat paljon aiheita tekstiilitaiteeseen, koristeaiheisiin ja arkkitehtuuriin. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa kalevalaisuus liittyi usein kokonaistaideteosten ideoihin. Nykyarkkitehtuuriin kalevalaisuus on tuonut vaihtoehtoisuutta ja orgaanisia muotoja, kuten Pauanteen rakennukset Kaustisella (1988–1989).^[12]

Vahvaa koristeellista symbolismia ja jugend-tyyliä tavoitteli Kalevala-aiheisissa maalauksissaan Joseph Alanen (1885–1920). Aino-, Kullervo- ja Marjatta-teemat kiehtoivat Wäinö Aaltosta ja Alpo Sailo veisti kuuluisien runonlaulajien Petri Shemeikan ja Larin Parasken patsaat.^[13]

Kansalliset teemat olivat suosiossa 1930-luvulla, jolloin 1931 kuolleen Gallen-Kallelan Kalevala-kuvitus nostettiin "oikeanlaiseksi" esikuvaksi. Vaasalainen Eemu Myntti edusti toisenlaista, värikästä ja šamanistista kalevalaista kuvitusta käyttäen muun muassa kultaväriä Ilmatar-maalauksessaan (1932). Kalevala on saanut myös useita uskonnollisia ja teosofisia tulkintoja kuvataiteessa, kuten Matti Visannin Kalevalan kuvitukset 1935–1938, selvänäkijä Aleksanteri Huttusen maalaukset ja Heikki W. Virolaisen rituaalinomaisiin asentoihin ja tyyliteltyyn muotokieleen perustuvat maalatut puuveistokset.^[14]

Modernia vapaamuotoisuutta ja intensiivistä tunnetta edustavat Jaakko Sieväsen informalistiset maalaukset Lemminkäisen äiti -teemasta.

Uusia tulkintoja Kalevalaan etsivät Alpo Jaakolan maalaukset ja veistokset, Matti Waskilammen grafiikka tai Kalervo Palsan maalaukset,^[15] kuten Kullervo (1983). Hannu Väisäsen abstrakteja, symbolistisia ja esittäviä aiheita yhdistelevä Kalevalan kuvitus julkaistiin 1999.

”Hän tavoitteli Kalevalan runojen rytmiä lukemalla ääneen eeposta ateljeessaan Pariisissa. Omat kädet, guinealaiset pihdit ja matkaradion osien muodot toistuvat ornamenttien tavoin Väisäsen teoksissa ja kuvaavat runojen poljentoa.”^[16]

Petri Hiltunen on piirtänyt sanomalehtisarjakuvaa Väinämöisen paluu.

Vuonna 1931–1933 Pavel Filonovin ryhmä Neuvostoliitossa työskenteli Kalevalan kuvituksen parissa Academia-kustannusyhtiölle.^[17]

• Suur-Kalevala
• Kalevala taidemusiikissa

• Ojanperä, Riitta (toim.): Kalevala kuvissa. (Kalevalataiteen bibliografia, Ateneumin julkaisut no 55) Helsinki: Valtion taidemuseo, Ateneumin taidemuseo, 2009. ISBN 978-951-53-3154-0

Kalevala kuvissa -kirjassa mainitaan suomalaisia Kalevalan ja Kantelettaren, sekä niiden mukaelmien kuvituksia yhteensä 65. Seuraavassa muutamia niistä.

• Kalewala: Suomen urostarina. (Kuvittanut R. W. Ekman) Finska litteratursällskapet, 1863–1864.
• Kalevala. ((Koru-Kalevala.) Kuvittanut ja painatustyön suunnitellut Akseli Gallen-Kallela) WSOY, 1922.
• Kalevala. (Kuvittanut Matti Visanti) Kalevala, 1938.
• Kuva-Kalevala. (Kuvittanut Aarno Karimo, Hugo Otava) Pellervo-seura, 1952–1953.
• Kalevala. (Kuvittanut Akseli Gallen-Kallela. Kuvaesseet ja toimitus: Aivi Gallen-Kallela. Teoksen ulkoasu perustuu Koru-Kalevalaan) WSOY, 1982.
• Kalevalan tarinat. (Kuvittanut Alexander Lindeberg) Helsinki: WSOY, 1966.
• Sammon ryöstö. (Riitta Nelimarkka) Gummerus, 1973.
• Kalevala: Karjalais-suomalainen kansaneepos. (Kuvittanut Mjud Metshev) Petroskoi: Karjala-kustantamo, 1975.
• Kalevala. (Kuvittanut Björn Landström) Otava, 1985.
• Koirien Kalevala. (Kuvittanut Mauri Kunnas) Otava, 1992.
• Sota valosta: Kalevalan seitsemäs-, kahdeksas- ja yhdeksäsviidettä runo. (Kuvat: Erkki Tanttu) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993.
• Kalevala. (Kuvittanut Hannu Väisänen) Otava, 1999.
• Kalevala. (1–2) Kuvittanut ja julkaissut Kristian Huitula, 1998–2000.
• Suomen lasten Kalevala. (Kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin) Otava, 2002.

• Ojanperä, Riitta (toim.): Kalevala kuvissa. (Ateneumin julkaisut no 55) Helsinki: Valtion taidemuseo, Ateneumin taidemuseo, 2009. ISBN 978-951-53-3154-0
• Piela, Ulla (toim.): Taiteilijoiden Kalevala. (Liittyy Kalevala-näyttelyyn Ateneumin taidemuseossa 27.2.–9.8.2009. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1220) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kalevalaseura, 2009. ISBN 978-952-222-084-4
• Ylimartimo, Sisko: Kultia kujille, hopehia tanhuville: kuvittajien Kalevala. Avain, 2015. ISBN 9789523040540

• Kalevala (Arkistoitu – Internet Archive), 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetty Kaleva-aiheisen taiteen suurnäyttely 27.2.–9.8.2009, Ateneumin taidemuseo.
• Kalevalan visuaalinen aineisto (Arkistoitu – Internet Archive), Tarujen Eurooppa, Gallen-Kallelan Museo.
• Kalevalan luokkakuva (Arkistoitu – Internet Archive) Kalevala-taidetta, Ateneum.
• Riikka Stewen: Kalevala kuvissa (Arkistoitu – Internet Archive) Kalevalaseura