Lonkkanivel

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Lonkkanivel (lat. articulatio coxae) on lonkkaluun muodostaman lonkkamaljan (acetabulum), ja reisiluun pään muodostama pallonivel. Lonkkanivel tekee ihmisellä mahdolliseksi alaraajan liikkeen ruumiiseen nähden lähes mihin tahansa suuntaan. Kavio- ja sorkkaeläimillä nivel lähinnä ojentuu ja koukistuu. Lihansyöjillä esiintyy edellisten lisäksi myös kierto- ja sivuliikettä. Lonkkanivelen liikkeissä on osansa myös alaraajan lihaksilla ja hermoilla.

Lonkkamalja on syvyydeltään pienempi kuin reisiluun pää, jonka vuoksi lonkkamaljan reunoja peittää rustoinen labrum acetabulare, joka lisää lonkkamaljan syvyyttä. Lonkkaniveleen liittyvien reisiluun pään ja lonkkamaljan pinnat ovat nivelruston peittämiä ja niiden välissä on nivelnestettä, joka vähentää liikkeen aiheuttamaa kitkaa.

• Reisiluun pään nivelside (lat. ligamentum capitis ossis femoris) kiinnittää reisiluun pään lonkkamaljaan
• Lonkkamaljan loven nivelside (lat. ligamentum transversum acetabuli)
• Ligamentum accessorium ossis femoris on kotieläimistä vain hevosilla ja se kulkee tendo prepubicus -jänteestä lonkkamaljan loven kautta reisiluun pään fovea capitisiin

• Pinnallinen pakaralihas ojentaa lihansyöjillä lonkkaniveltä
• Keskimmäinen pakaralihas
• Päärynänmuotoinen lihas
• Kaksipäisen reisilihaksen kraniaalinen osa
• Puolijänteinen lihas
• Puolikalvoinen lihas

• Pinnallinen pakaralihas koukistaa hevosilla lonkkaniveltä
• Leveän peitinkalvon jännittäjälihas
• Räätälinlihas
• Harjannelihas
• Nelipäisen reisilihaksen suora reisilihas
• Lonkankoukistaja
  • M. iliacus
  • M. psoas major
  • M. psoas minor

Reisiluu voi yläpäästään murtua usealla eri tavalla. Murtumalinja voi kulkea reisiluun kaulan (collum) läpi, sarvennoisten (iso- ja pienisarvennoinen) välillä, jolloin puhutaan pertrokanteerisesta murtumasta tai sarvennoisten alapuolella, jolloin puhutaan subtrokanteerisesta murtumasta. Subtrokanteerisissa murtumissa raja reisiluun varren (diafyysi) murtumiin on liukuva.

Lukuun ottamatta osaa pääasiassa nuorten ihmisten rasitusmurtumista, reisiluun yläosan murtumien hoito on käytännössä aina leikkauksellinen. Murtuma-aluetta ei ole mahdollista ulkoisesti esim. kipsillä kunnolla tukea vaan siihen tarvitaan leikkauksessa asetettavia metalli-implantteja. Hoito ilman leikkausta tulee kyseeseen lähinnä jo ennen murtumaa kävelemättömillä potilailla jotka eivät lisäksi joko kestä anestesiaa tai elinaikaa on jäljellä viikkoja. Näissäkin tapauksissa kipsihoito kestää useita kuukausia.

Reisiluun yläosan murtuman leikkaushoidossa käytetään ns. kefalomedullaarinauloja ja liukuruuveja. Murtumalinjan sijainti vaikuttaa olennaisesti hoidon valintaan. Kaulan murtumissa lonkkanivelen puolelle jäävä reisiluun pää (caput) saa pääasiassa verisuonituksensa kaulan kautta ja hoitamattomana dislokoituneen murtuman verenkierrottomaan päähän kehittyy kuolio, ns. avaskulaarinen nekroosi. Tästä syystä kaulan murtumat hoidetaan usein, potilaan iästä riippuen, proteesilla ja tässä leikkauksessa verenkierroton luuaines poistetaan. Mitä nuorempi ja hyväkuntoisempi potilas on, sitä herkemmin oma luuaines pyritään kaulan murtumissa säästämään ja murtumakappaleet tukemaan anatomiseen sijaintiinsa metalli-implantein. Pertrokanteerisissa- tai reisiluun varren murtumissa proteesileikkaus ei tule kyseeseen vaan leikkaushoito tarkoittaa metalli-implantteja.

Myös lonkkamalja voi murtua, mutta se vaatii suurta energiaa tai hauraan luuston, eikä ole niin yleistä kuin reisiluun murtuma. Erilaiset reisiluun yläpään murtumat ovat hoidettunakin vanhuksilla yleinen laitoshoitoon, liikkumattomuuteen ja siten erilaisille komplikaatioille altistaen (esim. keuhkokuume, veritulpat) toimiva peruskuolinsyy.

Lonkkanivelen sijoiltaanmenot liittyvät käytännössä lähes aina tekoniveliin mutta tervekin lonkkanivel voi riittävässä tapaturmassa mennä sijoiltaan.

Lonkkanivel voi olla myös synnynnäisesti sijoiltaan. Tämä johtaa ontumiseen, ellei sitä havaita ajoissa. Vauvaiässä tämän voi korjata suhteellisen helposti koko lonkan seudun kipsauksella. Neuvolatarkastukset ovat suuresti vähentäneet synnynnäisen lonkkaluksaation aiheuttamaa sairautta.

• Biomechanical modeling of proximal femur: development of finite element models to simulate fractures^{[vanhentunut linkki]}