Otto Suuri

Otto Suuri
Oton muotokuvana pidetty hiekkakivinen ratsastajapatsas Magdeburgissa noin vuodelta 1240.
Rooman keisari
Valtakausi 2. helmikuuta 962 – 7. toukokuuta 973
Kruunajaiset 2. helmikuuta 962
Edeltäjä Berengarius
Seuraaja Otto II
Italian kuningas
Valtakausi 25. joulukuuta 961 – 7. toukokuuta 973
Edeltäjä Berengarius II
Seuraaja Otto II
Saksan kuningas
Saksin herttua
Valtakausi 2. heinäkuuta 936 – 7. toukokuuta 973
Edeltäjä Henrik Linnustaja
Seuraaja Otto II
Syntynyt 23. marraskuuta 912
Wallhausen, Itä-Frankia
Kuollut 7. toukokuuta 973 (60 vuotta)
Memleben, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Puoliso Editha (929–946)
Adelheid (951–973)
Lapset Liutgarde
Liudolf
Matilda
Otto II
Suku Saksilainen
Isä Henrik I Linnustaja
Äiti Matilda Ringelheimläinen
Nimikirjoitus

Otto I eli Otto Suuri (23. marraskuuta 912, Wallhausen lähellä Sangerhausenia – 7. toukokuuta 973, Memlebenin keisarin palatsissa lähellä Naumburg an der Saalea) oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ensimmäinen keisari. [1]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 936 hän peri isältään Henrik I:ltä Saksin herttuakunnan ja Saksan kuningaskunnan. Kaarle Suuren traditiota noudattaen hänet kruunattiin Aachenissa (Itäfrankkien kuningaskunnan) Saksan kuninkaaksi ja vuonna 962 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi.[1]

Oton ensimmäinen aviopuoliso oli vuodesta 929 Editha (Edith), anglosaksien kuninkaan Athelstanin sisarpuoli. Huomenlahjana Otto sai Edithalta Magdeburgin kaupungin. Heille syntyi poika ja tytär. Editha kuitenkin kuoli vuonna 946. Oton toinen vaimo oli Burgundin prinsessa Adelheid.

Otto joutui taistelemaan asemastaan omia sukulaisiaan, muita kantaherttuakuntia sekä piispoja vastaan. Otto voitti vastustajansa ja vakiinnutti valtansa Saksan kuninkaana.

Hallitsijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otto I oli luonteeltaan isäänsä Henrikiä äkkipikaisempi sekä hallitsijana tarmokkaampi ja kunnianhimoisempi. Hän riitautui vuonna 937 mahtavimpien vasallisensa kanssa, koska hän pyrki rajoittamaan heidän valtaansa. Aggressiivisen johtamistapansa vuoksi hän koki myös suuria poliittisia takaiskuja. Suurpiirteisyytensä ansiosta hän saattoi päästä sovintoon vastustajiensa kanssa, kuten tapahtui kun hänen veljensä Henrik oli mukana vallankaappausyrityksessä.[1]

Taiteen saralla Otto I tuki voimakkaasti karolingisen renessanssitaiteen elvyttämistä, minkä johdosta hänen aikansa tyylisuunta on nimetty ottolaiseksi taiteeksi. Hänen aikanaan hänen nuorin veljensä, arkkipiispa Bruno, rahoitti St. Pantaleonin luostarikirkon rakennuttamisen karolingista perinnettä seuraten.[2]

Vuosina 951–952 Otto I valloitti Lombardian ja avioitui Italian edesmenneen kuninkaan lesken Adelheid Burgundilaisen kanssa. Avioliitolla hän laillisti asemansa Italian kuninkaana ja sai samalla Burgundin hallintaansa. Otto ja Adelheid saivat pojan ja tyttären. Kun Otto ilmoitti, että tästä pojasta tulisi hänen seuraajansa Otto II, Oton ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika Ludolf nousi kapinaan Lorrainen ja Mainzin ruhtinaiden kanssa. Kapina kukistettiin Regensburgin valtauksella vuonna 955.[3]

Lechfeldin taistelussa lähellä Augsburgia Oton joukot voittivat vuonna 955 unkarilaiset. Siten saatiin loppumaan yli 50 vuotta jatkuneet unkarilaisten hävitysretket Keski-Eurooppaan. Voiton kunniaksi Otto perusti Merseburgin hiippakunnan (Bistum Merseburg) vuonna 968. Lisäksi Otto alisti slaaviheimot idässä Oderille asti.

Toisella Italian-retkellään 961–965 Otto valloitti Rooman, palautti istuimelleen paavi Johannes XII:n, joka palkkioksi avusta kruunasi Oton keisariksi. Otto puolestaan lupasi paaville suojelevansa kristinuskoa. Näin Otosta tuli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan perustaja. Samalla matkalla Otto halusi laajentaa valtakuntaansa Etelä-Italiaan, mutta Bysantin hallitsemat alueet puolustautuivat onnistuneesti. Elämänsä loppuvuodet 966–972 Otto hallitsi valtakuntaansa pääasiassa Italiasta.[1]

Palattuaan Italiasta Otto I kuoli ruokamyrkytykseen palatsissaan Memlebenissä toukokuussa 973. Hänen hautansa on Magdeburgin tuomiokirkossa. Valtaistuimelle nousi Oton poika, Otto II Punainen. Otto itse ei ollut kovin oppinut, mutta hän tuki sivistyksen edistämisessä innokkaasti veljeään Brunoa, joka oli Kölnin arkkipiispa.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Kirkinen, Heikki: Otavan suuri maailmanhistoria, osa 7. Euroopan synty, s. 226–228. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07689-2
  2. ↑ Honour, Hugh & Fleming, John: ”Euroopan keskiaika”, Maailman taiteen historia, s. 367. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1992. ISBN 951-1-16753-7
  3. ↑ a b Otto I NNDB - Tracking the entire world. 2014. Soylent Communications. Viitattu 20.4.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Otto I:n, (oikealla) ja hänen vaimonsa Adelaiden patsaat Meissenin katedraalissa.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Otto_Suuri&oldid=22801160”