Päämaja

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: lähteitä mainittu, mutta lähes viitteetön

Päämajalla (ruots. huvudkvarter) tarkoitetaan tässä artikkelissa Suomen sisällissodan, talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan aikaista ylimmän sodanjohdon toimintaympäristöä, ylipäällikön esikuntaa. Päämaja tarkoittaa paikkaa ja tilaa, jossa ylin sodanjohto pääasiallisesti sijaitsee. Tilapäinen alijohtopaikka, jossa johto ei sijaitse vakinaisesti, on komentopaikka, joita voi olla useita.

Ylipäällikkönä toimi kaikissa näissä sodissa Carl Gustaf Emil Mannerheim.

Pääartikkeli: Valkoisten päämaja

Mannerheim nimitettiin hallituksen joukkojen ylipäälliköksi 26. tammikuuta 1918. Tulevaan päämajakaupunkiin Vaasaan hän oli apulaisineen siirtynyt 18. tammikuuta illalla. Ylipäällikön päiväkäskyssä n:o 1 (2. helmikuuta 1918) julkaistaan esikunnan kokoonpano:

• Esikunnanpäällikkö: Eversti Martin Wetzer
• Päämajoitusmestari: Ratsumestari Hannes Ignatius
• Päivystäjäkenraali: Eversti Valter Holmberg
• Tykistötarkastaja: Eversti Gustaf Adolf v. Rehausen
• Pääintendentti: Luutnantti Aimo Hallberg
• Liikennepäällikkö: Tirehtööri B. F. Löhman

Esikunnan kaksi viimeksi mainittua jäsentä olivat siviilejä: Varusteiden ja rahoituksen hankkimisesta vastaava Hallberg oli pankinjohtaja; entinen asemapäällikkö Berndt F. Löhman (eräissä lähteissä Lohman) vastasi kuljetus- ja liikennejärjestelyistä.

Talvisodan Päämaja perustettiin Helsingissä 18. lokakuuta 1939 puolustusministeri Juho Niukkasen antamalla käskyllä. 3. joulukuuta Päämaja siirrettiin Mikkelin keskuskansakoululle (nykyiseltä nimeltään Päämajakoulu). Lukuisia muitakin rakennuksia otettiin Päämajan käyttöön.

Tammikuun alkupäivinä 1940 Mikkeliä pommitettiin rajusti. Päämajan käytössä ollut hotelli Seurahuonekin tuhoutui, ja ylipäällikkö siirsi toimintansa Otavan opistolle, 12 kilometrin päähän Mikkelin keskustasta. Seuraava siirto tehtiin maaliskuussa pommitusten kohdistuttua nyt Otavaan: Mannerheim joutui vielä siirtymään Juvalle Inkilän kartanoon, josta käsin toimi lähimpine miehineen rauhan tuloon asti.

Päämaja siirrettiin takaisin Helsinkiin 27. maaliskuuta 1940. Talvisodan Päämaja lakkautettiin 16. syyskuuta 1940, ja tilalle perustettiin Puolustusvoimain Pääesikunta (PE).

Ylipäällikön välittömiä alaisia olivat yleisesikunnan päällikkö (kenraaliluutnantti K. L. Oesch) sekä:

• Tykistökomentaja, kenraalimajuri Väinö Vilhelm Svanström
• Pioneerikomentaja, kenraalimajuri Unio Sarlin
• Viestikomentaja, everstiluutnantti Leo Ekberg
• Merivoimien komentaja, kenraalimajuri Väinö Valve
• Ilmapuolustuksen komentaja, kenraalimajuri Jarl Lundqvist
• Kaasusuojelukomentaja, eversti Uolevi Poppius ^{[1] [2]}
• Sotapoliisikomentaja
• Taloushuollon tarkastaja, lääkintäpäällikkö, eläinlääkintäpäällikkö, sotapostipäällikkö
• Kotijoukkojen päällikkö

Yleisesikunnan päälliköllä oli johdossaan:

• komento-osasto
• jaostot I–III
• propagandaosasto

Jatkosodan Päämaja perustettiin 18. kesäkuuta 1941. Päämajan keskeisen valtarakenteen muodostivat ylipäällikkö Mannerheim ja hänen lähimmät miehensä. Näitä olivat Yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, tykistön tarkastaja, kenraali Vilho Petter Nenonen, päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo, komentoesikunnan päällikkö, kenraalimajuri Viljo Einar Tuompo sekä tiedustelujaoston päällikkö, eversti Aladár Paasonen. Muodollisesti Heinrichs oli tämän ns. sisärenkaan muiden jäsenten esimies, mutta käytännössä kukin esitteli oman vastuualueensa asiat itsenäisesti ylipäällikölle. Heinrichsin vastuulla olivat sotilas- ja yleispoliittiset sekä siviilihallinnon kysymykset, Nenosella tykistö ja ampumatarvikehuolto, Airolla operatiiviset asiat, Tuompolla komentoasiat sekä Paasosella tiedustelu ja vastavakoilu. Aseman yhtenä merkkinä oli päivittäinen pöytätoveruus ylipäällikön kanssa.

Esittelijäportaasta seuraava oli niin sanottu osastopäällikköporras, jonka vaikutusvaltaisimpia hahmoja oli operatiivisen osaston päällikkö Valo Nihtilä, jota onkin kutsuttu lisänimellä "Päämajan eversti". Osastopäälliköiden asiat menivät eteenpäin operatiivisen osaston ja Nihtilän kautta.

Päämajan Mikkelissä ja lähiympäristössä olleiden toimintojen vahvuus oli noin 650 henkeä, mutta kun mukaan lasketaan tarvittavat viesti-, vartio- ja huoltoyksiköt, kokonaisvahvuus oli noin 2 500 henkilöä. Päämajan viestiliikenteen hoiti Viestikeskus Lokki. Päämaja muutettiin takaisin Puolustusvoimain Pääesikunnaksi 4. joulukuuta 1944, jolloin puolustusvoimat siirtyi rauhanajan kokoonpanoon.

Muistona Mikkelin asemasta talvi- ja jatkosotien aikaisena päämajakaupunkina Mikkelin vaakunassa on kaksi marsalkansauvaa. Vaakunaan on vuoden 1944 lopulla liitetty marsalkka Mannerheimin Mikkelin kaupungille myöntämä neljännen luokan Vapaudenristi.^[3]

• Päämajamuseo

• Kilkki, Pertti: Valo Nihtilä, päämajan eversti. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19481-6
• Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Talvisodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23536-9
• Lukkari, Matti: Asekätkentä. Helsinki : Otava, 1984. ISBN 951-1-12410-2
• Sotatieteen laitoksen sotahistorian toimisto (toim.): Talvisodan historia 1: Suomi joutuu sotatilaan. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1977. ISBN 951-0-08146-9

• Mikko Karjalainen: Mannerheimin päämaja. Sodanajan johtoesikunta 1918–1944. Otava 2019 ISBN 978-951-1-33095-0

• Mannerheim.fi: Päämaja
• Mannerheimin päämaja Mikkelissä jatkosodan aikana (24.6.1941-19.9.1944) − Mikkelin kaupungin sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
• Päämajamuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
• Päämajakoulu (Arkistoitu – Internet Archive)