Parafilia

Parafilia on seksuaalisen mielihyvän saamista toistuvasti ja pysyvästi jostain epätavallisesta tai sosiaalisesti ei-hyväksyttävästä ärsykkeestä. Parafilia voi kohdistua esimerkiksi esineisiin, tilanteisiin tai yksilöihin.^[1][2][3]

Haitallista parafiliaa nimitetään seksuaaliseksi kohdehäiriöksi.^[4] Häiriöksi parafilia muuttuu silloin, kun se on pakonomaista ja aiheuttaa kärsimystä itselle tai toisille, tai kun se johtaa käyttäytymiseen, joka aiheuttaa kärsimystä itselle tai toisille, tai kun se häiritsee suhdetta puolisoon tai kumppaniin.^[1]

Epätavalliset eroottiset mielikuvat tai satunnainen poikkeava seksuaalinen käytös ovat sisänsä tavallisia.^[1] Eräässä kyselytutkimuksessa puolet vastaajista kertoi kokevansa parafiilisiä mielihaluja ja kolmasosa toimineensa ainakin joskus niiden mukaan.^[3]

Yhdysvaltalaisen psykiatrisen sairausluokituksen DSM-5:n diagnostisten kriteerien mukaan parafiliasta on kyse, kun potilas on kokenut voimakasta ja toistuvaa seksuaalista kiihottumista poikkeavista mielikuvista vähintään kuuden kuukauden ajan, ja hänen on täytynyt myös toteuttaa niitä.^[3]

Katso myös: Luettelo parafilioista

ICD-tautiluokituksen mukaisia parafilioita ovat pedofilia (seksuaalinen kiinnostus lapsiin), ekshibitionismi (seksuaalinen paljasteluhalu) ja voyeurismi (seksuaalinen tirkistelyhalu). Tautiluokituksesta poistettuja parafilioita ovat fetisismi (esineistä kiihottuminen), transvestiittinen fetisismi sekä seksuaalinen sadismi ja masokismi.^[1]

DSM-5 luettelee kahdeksan parafiliaa: pedofilia, ekshibitionismi, voyeurismi, seksuaalinen sadismi, seksuaalinen masokismi, frotterismi (epätoivottu kiehnääminen), fetisismi ja transvestiittinen fetisismi.^[3]

Lisäksi toistaiseksi häiriöiksi luokittelemattomia seksuaalisia erityismieltymyksiä tai parafilioita ovat esimerkiksi puhelinskatologia (rivojen puheluiden pakonomainen soittelu), nekrofilia (kuolleisiin kohdistuva seksuaalisuus), partialismi (kehon osiin kohdistuva seksuaalisuus), zoofilia (eläimiin kohdistuva seksuaalisuus), koprofilia ja urofilia (ulosteisiin ja virtsaan kohdistuva seksuaalisuus) ja klismafilia (peräruiskeisiin liittyvä kiihottuminen).^[1][5]

Parafilisia mielikuvia alkaa ilmestyä yleensä murrosiässä tai nuorella aikuisiällä, jolloin myös parafilinen käytös useimmiten alkaa. Parafiliset mielikuvat ja käytös vähenevät usein iän myötä.^[1]

Parafilioita esiintyy paljon todennäköisemmin miehillä kuin naisilla, ja monien parafilian muotojen esiintymisestä naisilla ylipäätään on hyvin vähän näyttöä. Parafiliaan liittyvistä rikoksista miehet tekevät yli 90 prosenttia, Euroopassa 99 prosenttia. Naisilla esiintyy suhteellisen paljon seksuaalista masokismia.^[5]

Parafilioiden aiheuttajaa ei tiedetä tarkasti. Ilmiöön uskotaan liittyvän neurobiologisia, ihmistenvälisiä ja kognitiivisia prosesseja.^[3]

Joidenkin psykologien mukaan parafiliassa on kyse varhaisemmassa elämässä esiintyneen seksuaalisen käyttäytymisen toistamisesta. Käyttäytymisestä oppimisen mallin mukaan lapsi voi oppia jäljittelemään kokemaansa tai näkemäänsä epäsopivaa seksuaalista tekoa. Käyttäytymistieteilijöiden mukaan parafilia saattaa alkaa, kun ihminen oppii yhdistämään ei-seksuaalisen esineen nautinnolliseen seksuaaliseen toimintaan. Joskus parafilialle altistaa henkilön vaikeus muodostaa ihmissuhteita. Kompensaatiomallin mukaan ihminen voi etsiä nautintoa vähemmän hyväksytyistä keinoista, jos hän ei saa normaalia seksiä. Seksuaalista sadismia on selitetty hallinnan ja dominoinnin halulla.^[5]

Fysiologisissa malleissa parafiliat selitetään hormonien ja hermojärjestelmän toiminnalla.^[5] Pedofilian esiintymiseen liittyy joitan perinnöllisiä tekijöitä. Dopamiinin erityksellä on havaittu olevan tärkeä rooli parafilisten häiriöiden synnyssä ja käyttäytymisen tietoisessa hallinnassa. Parafilioista kärsivien serotoniini- ja noradrenaliinitasot ovat koholla ja DOPAC-tasot matalalla.^[3]

Jotkin parafiliat ovat harmittomia, mutta toiset voivat johtaa toista henkilöä vahingoittavaan seksuaaliseen käytökseen. Lapsiin kohdistuva seksuaalinen käytös on yleinen seksuaalirikosten muoto. Myös seksuaalisen sadismin toteuttaminen voi olla rikollista.^[1]

Poikkeava seksuaalinen käytös voi johtaa henkilön omien sosiaalisten suhteiden heikentymiseen, jos käytös nähdään hävettävänä tai vastenmielisenä, tai jos henkilö ei saa omaa kumppaniaan osallistumaan siihen esileikkinä.^[1]

Pakonomaisista seksuaalisista mielikuvista tai käytöksistä on vaikea vapautua ilman myötäelävän kumppanin, läheisen tai terapeutin tukea. Jotkut psykoterapeutit ja seksuaaliterapeutit ovat erikoistuneet parafilioiden hoitoon. Hoidossa voidaan hyödyntää tiivistä psykoanalyyttistä psykoterapiaa ja erilaisia käyttäytymisterapeuttisia tekniikoita. Hoidossa etsitään keinoja toteuttaa seksuaalisuutta rakentavalla tavalla. Vaarallisten pedofiilien ja seksuaalisten sadistien hoidossa on käytetty antiandrogeenisia lääkkeitä, jotka vähentävät testosteronin vaikutuksia.^[1] SSRI-lääkkeiden on havaittu olevan erityisen hyödyllisiä nuorten aikuisten ja lievien parafilioiden hoidossa.^[3]

Parafilioiden hoitoa vaikeuttaa se, että parafilioista kärsivät harvoin hakeutuvat hoitoon vapaaehtoisesti. Usein hoitoon hakeudutaan pakosta tai läheisen suostuttelusta.^[3]

Parafiliat ovat niin pinttyneitä ajatuksia ja vastustamattomia käyttäytymispiirteitä, että niiden parantamista pidetään lähes mahdottomana jopa silloin, kun potilas itsekin katsoo ne vääriksi. Hoidot vähentävät oireita, ja ne voivat antaa henkilölle enemmän tahdonalaista kontrollia omaan kiihottumiseensa ja sukupuoliviettinsä alentamiseen. Paras ennuste on niillä potilailla, jotka haluavat hoidon tepsivän.^[3]

• Seksuaalimoraali

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Parafilia Wikimedia Commonsissa