Pentti Ahola

Tämä artikkeli käsittelee arkkitehtia. Pianistista kerrotaan artikkelissa Pentti Ahola (pianisti) ja kauppaneuvoksesta artikkelissa Pentti T. Ahola.
Pentti Aholan suunnittelema Hampurin suomalainen merimieskirkko (1966).
Vantaan Pähkinärinne, johon Aholan toimisto suunnitteli sekä asemakaavan että rakennukset.

Pentti Ahola (12. heinäkuuta 1919 Helsinki – 5. lokakuuta 1972 Helsinki)[1] oli suomalainen arkkitehti, joka erikoistui asemakaavoitukseen. Hän suunnitteli useita 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuja pääkaupunkiseudun lähiöitä ja puolusti satelliittikaupunkimallia.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aholan vanhemmat olivat ilmoituspäällikkö Juho Nestori Ahola ja Elna Andersson.[2] Ahola kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1938, sai jatkosodan aikana vuonna 1942 luutnantin arvon ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1947. Hän työskenteli opintojensa aikana vuosina 1944–1946 Aarne Ervin arkkitehtitoimistossa, jossa hän osallistui Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelman laatimiseen. Ahola perusti vuonna 1949 oman toimiston ja piti sitä kuolemaansa asti.[2][1] Toimistossa työskenteli vuonna 1969 jo 25 arkkitehtia, joista muutama oli ulkomaalaisia.[3]

Ahola toimi Teknillisen korkeakoulun rakennusopin assistenttina 1948–1949 ja Suomen Arkkitehtiliiton standardisoimislaitoksen johtokunnan puheenjohtajana 1954–1957.[2][1] Hän oli Espoon asemakaavalautakunnan puheenjohtaja 1959–1960,[2] Rakennustaiteen Seuran sihteeri ja johtokunnan jäsen vuodesta 1964, Asuntoreformiyhdistyksen johtokunnan jäsen vuodesta 1964 ja Kirkon rakennusasiain neuvottelukunnan jäsen vuodesta 1967.[4] Hän teki useita opintomatkoja lähinnä Eurooppaan.[1]

Suunnittelutyöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aholan läpimurto oli Espoon Pohjois-Tapiolan (Tapiolan pohjoisen asumalähiön) asemakaavakilpailun voitto vuonna 1958. Vuonna 1960 valmistunut kaava merkitsi paluuta suorakulmaiseen ruutukaavaan.[2] Aholan mukaan suunnitelmat seurasivat Tapiolan varhaisempien puutarhakaupunginosien suunnitteluperiaatteita, eli matalan ja korkean asuinrakentamisen vuorottelua sekä maaston muotojen hyödyntämistä. Suorakulmaisessa ruutukaavassa voitiin Aholan mukaan maksimoida koskemattoman luonnon määrä ja ratkaisu korosti kontrastia rakennetun ja rakentamattoman ympäristön välillä.[5] Ahola suunnitteli samoja periaatteita noudattaen 1960-luvun alussa Tapiolan eteläpuolelle tiiviin Hakalehdon atriumtaloalueen, jonne hän suunnitteli asemakaavan rakennuksineen.

Aholan toimisto suunnitteli vuosina 1961–1970 asemakaavat useisiin aluerakentamissopimuksilla toteutettuihin pääkaupunkiseudun lähiöihin, kuten Helsingin Myllypuroon, Puotinharjuun, Kontulaan, Vesalaan, Mellunmäkeen ja Siltamäkeen sekä Vantaan Hakunilaan, Länsimäkeen ja Pähkinärinteeseen,[6][2][7] ja lisäksi Oulun Puolivälinkankaalle ja Kaukovainioon.[2] Ahola osallistui myös Vantaan Myyrmäen, Martinlaakson ja Rajatorpan suunnitteluun yhdessä toisten toimistojen kanssa.[6] Siltamäkeen ja Pähkinärinteeseen Ahola suunnitteli kaavan ohella myös rakennukset, samoin Tampereen Kaarilaan.[2][1][7]

Ahola sai Aarne Ervin jälkeen hoidettavakseen Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelman valvojan tehtävän ja suunnitteli 1960-luvun alussa yleiskaavat Ulvilaan (1960), Porin maalaiskuntaan (1962), Harjavaltaan (1963) ja Noormarkkuun (1964) sekä seutukaavan Raumalle (1963).[2][7] Hän teki myös Naantalin yleiskaavan (1965) ja suunnitteli sinne vuonna 1970 Taimon kaupunginosan keskuksen.[7]

Aholan suunnittelema Parikkalan sankarimuistomerkki (1963).[8]

Aholan ja hänen toimistonsa suunnittelemia yksittäisiä rakennuksia ovat muun muassa Iitin vanha kunnantalo (1951), Söörmarkun kansakoulu (1964), Myllypuron (1966) ja Mellunmäen ala-asteet (1970) Helsingissä, Åbo svenska flicklyceumin koulutalo Turussa (1966, myöhempi S:t Olofskolan), Hampurin suomalainen merimieskirkko (1966) ja Antwerpenin suomalaisen merimieskirkon sauna (1971), Hämeenkylän kartanon koulutuskeskus Vantaalla (1969), Mellunmäen ostoskeskus Helsingissä (1973, purettu 2017) ja Myyrinpuhos Vantaalla (1975) sekä eräät teollisuusrakennukset.[7] Lisäksi hän suunnitteli Parikkalan kirkon sankarihautausmaan (1963) ja sen sankarimuistomerkin.[9][10]

Ahola osallistui 1960-luvulla julkiseen keskusteluun erityisesti pääkaupunkiseudun kaavoituksesta, jossa hän kannatti niin sanottua satelliittikaupunkimallia. Hänen toimistonsa teki Helsingin kaupungille selvityksen metron rakentamisesta vuonna 1969.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Pentti Ahola Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 23.6.2023.
  2. ↑ a b c d e f g h i j Sirkkaliisa Jetsonen: Ahola, Pentti Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.10.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. ↑ ”Rannoille rakennetaan vain bensiinisäiliöitä” (tilaajille) Helsingin Sanomat 12.7.1969, s. 7, HS Aikakone. Viitattu 24.6.2023.
  4. ↑ Kuolleita (tilaajille) Helsingin Sanomat 16.10.1972, s. 9, HS Aikakone. Viitattu 24.6.2023.
  5. ↑ Autio, Anna: Pentti Ahola, pääkaupunkiseudun semakaavoittaja Arkkitehtuurimuseon arkkitehti-esittelyt. 2019. Museovirasto. Viitattu 18.5.2024.
  6. ↑ a b Riitta Astikainen, Riitta Heiskanen & Raija Kaikkonen: Elämää lähiössä, s. 266–270. Helsingin Sanomat, Helsinki 1997.
  7. ↑ a b c d e Arkkitehtitoimisto Kristina Karlsson: S:t Olofskolan: Rakennushistoriaselvitys 1.12.2022, s. 10 Turun kaupunki. Viitattu 23.6.2023.
  8. ↑ Muistomerkit Parikkalan kunta. Viitattu 23.5.2024.
  9. ↑ Parikkalan sankarihautausmaa Parikkalan seurakunta. Viitattu 23.6.2023.
  10. ↑ Muistomerkit Visit Parikkala. Viitattu 23.6.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pentti_Ahola&oldid=22404636”