Puolan kirjallisuus

Puolan kirjallisuus on Puolassa pääosin puolaksi kirjoitettua kirjallisuutta. Sillä on ollut tärkeä tehtävä puolalaisen kulttuurillisen ja poliittisen identiteetin säilyttämisessä.^[1]

Kirjoitustaito tuli Puolaan katolisen kirkon mukana, ja niinpä vanhimmat Puolassa kirjoitetut teksti on kirjoitettu latinaksi.^[1]

Puolan kielen vanhimpana kirjallisena muistomerkkinä pidetään 1300-luvulla kirjoitettuja niin sanottuja Pyhän ristin saarnoja. Samalta aikakaudelta on peräisin Bogurodzica dziewica, vanhin tunnettu puolalainen runo ja uskonnollinen laulu, joka on hymni Neitsyt Marialle.^[1] Puolalaisten ritarien kerrotaan laulaneen sitä Tannenbergin (puolalaisittain Grunwaldin) taistelussa vuonna 1410.^[2]

Puolan kirjallisuuden kehittymiseen Kasimir III Suuren kaudella vaikutti Krakovan yliopiston perustaminen vuonna 1364.^[1]

Renessanssiajalla puolasta kehittyi jo elävä kulttuurikieli. Aikakauden tärkeimpiä runoilijoita olivat Mikołaj Rej (1505–1569) ja varsinkin Jan Kochanowski (1530–1584), joka kirjoitti runsaasti muun muassa uskonnollista runoutta, mutta tunnetaan nykyisin ennen kaikkea pikkulapsena kuolleen Urszulka-tyttärensä muistoksi kirjoittamastaan valitusrunokokoelmasta Treny.^[1]

Tuonaikaisista uskonnollisista kirjailijoista merkittävin oli kuitenkin Piotr Skarga (1536–1612). Skarga oli jesuiittapappi, saarnaaja ja vastauskonpuhdistaja, joka muistetaan ennen kaikkea saarnoistaan ja pyhimyselämäkertojen kokoelmasta Żywoty Świętych.^[3] Kirja ei ollut ainoastaan uskonnollisesti tärkeä, vaan kirjallisesti merkittävä elävän kerrontatyylinsä ansiosta. Siitä ilmestyi kahdeksan painosta kirjailijan elinaikana, ensimmäinen vuonna 1579.^lähde?

Puolalaisen barokin erikoislaatuisimpia piirteitä oli sarmatismi. Sarmatialaisuudella tarkoitettiin käsitystä Puolasta idän ja lännen välissä olevana välittäjänä, ei suinkaan lännen etuvartiona. Sarmatialaisuus korosti Puolan yhteyttä muun muassa vanhaan liittolaiseen Turkkiin ja Puolan ja Liettuan kaksoismonarkian luonnetta monikansallisena valtiona, johon mahtui myös itäisiä kansoja ja kulttuuripiirteitä. Puolalaisen barokin mielenkiintoisin teos on kuitenkin Jędrzej Kitowiczin jo aikakauden lopussa laatima massiivinen tapainkuvaus, Opis obyczajów.^lähde?

Barokkia seurasi valistuksen aika, jolloin Puolan kirjallisuus sai vaikutteita lännestä, etenkn Ranskasta ja Englannista. Puolalaiset kiinnostuivat oman kulttuurinsa sauojelusta vieraan vallan alla, ja näytelmät ja kansanrunouden muodot kuten balladit kasvattivat suosiotaan.^[1]

Valistuksen tunnetuimpia edustajia olivat Julian Ursyn Niemcewicz, Ignacy Krasicki, Hugo Kołłątaj ja Stanisław Staszic.^[1] Niemcewicz (1757–1841) muistetaan ennen muuta poliittisesta komediastaan Powrót posła vuodelta 1791. Hän osallistui nuoruudessaan puolalaisten vastarintaan venäläisiä vastaan, mutta palasi aikanaan amerikkalaisesta maanpaostaan Puolaan, missä hänestä tuli laillisuuden kannattaja ja maanalaisen poliittisen toiminnan vastustaja. Hugo Kołłątaj (1750–1812) taas oli merkittävä poliittisen lehtikirjoittelun ja lehdistön pioneeri. Ignacy Krasicki oli jo vanhempaa sukupolvea, Warmian hiippakunnan piispa, joka kuoli kypsällä iällä vuonna 1801, muutamaa vuotta aiemmin koko Puolan hengelliseksi johtajaksi (prymas) kohottuaan. Krasicki tunnetaan nykyään ennen muuta nokkelista aforismeistaan:

Wiesz, dlaczego dzwon głośny?

Bo wewnątrz jest próżny.

"Tiedätkö, miksi kello soi niin äänekkäästi? Siksi, että se on sisältä tyhjä."

Krasickin teoksista tärkein lienee laaja runoelma Monachomachia, irvaileva teos, jonka näennäisenä aiheena on kahden munkin riitely. – Staszic (1755–1826) oli oikeastaan luonnontutkija, geologi ja koulutuslaitoksen kehittäjä, ja koko hänen kirjallinen tuotantonsa palveli valistuksen päämääriä.^lähde?

Puolalaista romantiikkaa tuskin voidaan ajatella mainitsematta Joachim Lelewelin (1786–1861) nimeä. Lelewel oli kaikkien romanttisten runoilijoiden esikuva ja aatteellinen vaikuttaja, joka osallistui kiivaasti puolalaisten vastarintaan maan jakaneita miehittäjiä, ennen muuta venäläisiä vastaan. Lelewelin kirjallinen työ liittyi ennen kaikkea hänen toimintaansa historioitsijana ja oman historiakoulukunnan perustajana.^lähde?

Lelewelin innoittamista romanttisista runoilijoista tärkein oli Puolan kansallisrunoilija, Nowogródekissa (sittemmin Neuvostoliiton Novogrudok, nyt Valko-Venäjän Navaharodak) syntynyt Adam Mickiewicz (1798–1855).^[1] Mickiewiczin laajasta runotuotannosta parhaiten tunnettaneen Puolan kansalliseepos, yhtaikaa romanttinen ja hieman humoristinenkin esitys vanhan maalaisaatelin elämästä: Pan Tadeusz. Näytelmä Dziady ("Pyhäinmiesten päivä" – näytelmän nimi on pikemminkin valkovenäjää kuin puolaa) oli vielä vuonna 1968 kiistelty. Näytelmän kuuluisin kohta, suuri improvisaatio, päättyy Jumalalle osoitettuihin katkeriin sanoihin: Sinä et ole maailmankaikkeuden Herra, vaan sen tsaari! Tapaa, jolla näyttelijä tulkitsi tämän monologin, pidettiin neuvosto- ja venäläisvastaisena, ja näytelmä kiellettiin, mistä seurasi mellakoita.

Juliusz Słowacki (1809–1849) tulee heti Mickiewiczin kannoilla: hän tuli tunnetuksi suurista näytelmistään, joista kuuluisin, Kordian, uskaltautuu arvostelemaan sekä tsaaria että paavia.

Suuri romanttinen runoilija oli Cyprian Kamil Norwid (1821–1883). Norwidia ei omana aikanaan arvostettu paljoakaan, mutta hänen runonsa löydettiin myöhemmin ja hän nousi klassikoksi.

Koska romantiikkaan liittyi oleellisesti kapinahenki valloittajia vastaan erityisesti Venäjän omimassa Puolan osassa, kaikki romantiikan ajan merkittävimmät runoilijat kuolivat maanpaossa – yleensä Pariisissa, joka on aina ollut yksi puolalaisen emigraation, erityisesti poliittisen ja intellektuaalisen, keskuspaikkoja. Mickiewicz menehtyi kuitenkin Istanbulissa koleraan yrittäessään värvätä sotilaita hyökkäämään Venäjälle.

Positivismi tarkoittaa Puolassa tuiki erilaista aatetta kuin muualla maailmassa. Puolalainen positivismi viittaa poliittiseen ja kulttuuriseen virtaukseen, joka vastusti itsetarkoituksellista kapinointia ja isänmaallista uhrautumista ja halusi vallankumoustaistelun ja maanpaon sijasta jäädä kotiin rakentamaan puolalaista kulttuuria.

Positivismin aikakaudella puolaan kehittyi urbaani keskiluokka, jonka joukosta nousi sivistyneistö. Aikakauslehdet olivat tärkeit uusien aatteiden levittäjinä.^[1]

Aikakauden merkittävin naiskirjailija lienee ollut Eliza Orzeszkowa (1841–1910), joka aloitti uransa romantikkona, mutta siirtyi Puolan kapinoiden turhuuden uuvuttamana positivismin ja yhteiskunnallisen realismin suuntaan. Orzeszkowa oli hyvin tuottelias kirjailija, mutta hänen teoksistaan merkittävin lienee mammuttiromaani Nad Niemnem ("Niemenjoella").

Bolesław Prus (oikealta nimeltään Aleksander Głowacki, 1847–1912) oli hänkin pettynyt kapinallinen, joka vaihtoi romantiikan positivismiin ja realismiin. Prusin laaja tuotanto kuuluu 1800-luvun puolalaisen kirjallisuuden terävimpään kärkeen. Häntä on verrattu muun muassa Charles Dickensiin, ja epäilemättä hän on yhä sekä lukukelpoinen, luettu että suosittu klassikko. Novellit ja journalistinen tuotanto ovat ehkä volyymiltaan laajin osa hänen tuotantoaan, mutta tunnetuimmat teokset lienevät Varsovan elämää eeppisesti kuvaava romaani Lalka ("Nukke") ja historiallinen romaani Faraon ("Faarao").

Maria Konopnicka (1842–1910) kuuluu positivismin aikakauteen, mutta hänen tuotannostaan muistetaan kuitenkin parhaiten katkera ja kostonhimoinen isänmaallinen laulu Rota ("Vala").

Aikakauden kansainvälisesti kuuluisin puolalainen kirjailija on toki mammuttimaisista historiallisista romaaneistaan tunnettu Henryk Sienkiewicz (1846–1916), Puolan ensimmäinen Nobel-palkittu kirjailija^[1], jonka teokset Quo Vadis, Vedenpaisumus ja Ristiritarit (alkut. Krzyżacy) ovat käännetty suomeksikin. Sienkiewiczin tunnetuimmat teokset ovat eeppisiä historiallisia romaaneja, mutta rivien välistä on helppo huomata, että esimerkiksi romaani Quo Vadis, joka kuvaa terrorin ja kauhun ilmapiiriä keisari Neron julmasti hallitsemassa Roomassa käsinkosketeltavan todellisesti, on oikeastaan allegorinen kuvaus puolalaisten elämästä tsaarin Venäjällä. Romaani esittää luonnollisesti kristityt tulevaisuuden voimana ja sivistyksen pelastajina rappeutuneessa Roomassa, mutta kiehtovinta siinä on kuitenkin Petronius Arbiterin, uskottavasti kuvatun sivistyneen roomalaisen pakanan henkilökuva – Petronius on todellinen historiallinen henkilö, Neron hovimies ja kirjailija, jonka romaanikatkelma Trimalkion pidot oli Sienkiewiczille tärkeä lähdeteos kristillisten legendojen ohella.

Sienkiewicz kirjoitti myös Puolassa suositun, mutta ulkomailla tuntemattomammaksi jääneen trilogian Puolan historiasta, johon kuuluvat romaanit Ogniem i mieczem ('Tulella ja miekalla'), Potop ('Vedenpaisumus' – tällä sanalla viitataan ruotsalaisten hyökkäykseen 1600-luvun puolessavälissä) ja Pan Wołodyjowski ('Herra Wołodyjowski').

Stefan Żeromski (1864–1925) oli positivismin aikakauden kirjailijoita hänkin, mutta innostui sittemmin sosialismista. Hän kirjoitti proosaa – novelleja, romaaneja ja lehtikirjoituksia

Positivismin B-joukkueeseen lienee luettava aikakauden iskulauseita mielellään viljellyt, mutta lähinnä Harlekiini-tyyppisiä kartanoromaaneja kirjoittanut Maria Rodziewiczówna.

Pääartikkeli: Nuori Puola

Nuori Puola viittaa niin sanotun fin de siècle -modernismin puolalaiseen esiintymismuotoon, toisin sanoen 1800–1900-lukujen vaihteen kirjallisuuteen ja taiteeseen. Aikakaudella tulivat tutuiksi niin dekadenssi, uusromantiikka, symbolismi, impressionismi kuin jugend-tyylikin – viimeksi mainittua kutsutaan puolaksi nimellä secesja.

Kirjallisuudessa nuorpuolalaisuuden tärkein edustaja oli Stanisław Wyspiański (1867–1907), joka ei ollut ainoastaan kirjailija, vaan myös arkkitehti ja kuvataiteilija. Ei ihme, että hän kirjoitti ennen kaikkea näytelmiä, joita toteuttaessaan hän sai soveltaa käytäntöön monilahjakkuutensa jokaista puolta: hän oli teatterimies, joka osasi lavastaa itse omat näytelmänsä!^lähde? Kuuluisin Wyspiańskin monista näytelmistä, Andrzej Wajdan elokuvasovituksen ansiosta myös kansainvälisesti, on Wesele ("Häät").^[1] Näytelmä kertoo satiirisella otteella naiivista kaupunkilaisälyköstä, joka isänmaallisuutensa osoitukseksi on menossa naimisiin maalaistytön kanssa. Hääjuhlan pyörteissä kohtaavat sulhasen ja morsiamen kovin erilaiset ystävät ja sukulaiset. Näytelmällä on kuitenkin myös myyttinen ulottuvuus, jota edustaa Puolan kansallisen mytologian hahmo, arvoituksellinen ukrainalainen profeetta Wernyhora.^lähde?

Tadeusz Żeleński (1874–1941), kirjailijanimeltään Boy, oli ennen kaikkea esseisti ja teatteriarvostelija. Hänen omia teoksiaan merkittävämpiä olivat hänen käännöstyönsä^[1], sillä hän käänsi käytännöllisesti katsoen koko uudemman ranskalaisen kirjallisuuden äidinkielelleen. Hän joutui saksalaisten murhaamaksi toisen maailmansodan aikana.

Leopold Staff (1878–1957) aloitti nuorpuolalaisena modernistina, ja jatkoi runoilijanuraansa pysyen aktiivisena ja uudistumiskykyisenä miltei kuolemaansa saakka.^[4] Nuorpuolalaisella kaudellaan hän oli ennen kaikkea nietzscheläinen individualisti.

Sotienvälisellä ajalla laskettiin jo peruskivet puolalaiselle nykykirjallisuudelle. Monet tuolloin aloittaneet tekijät jatkoivat kirjallista toimintaansa pitkälle sodanjälkeiselle ajalle. Kirjallisten koulu- ja kuppikuntienkin perustaminen, joista kuuluisimpia olivat Skamander ja Żagary, oli suosittua.

Jan Brzechwa, oikealta nimeltään Jan Lesman (1900–1966) oli oikeastaan asianajaja ammatiltaan; hän kirjoitti satiirisia runoja aikuisille ja lapsille.^[5] Poliittiselta vakaumukseltaan hän oli kallellaan kommunisteihin päin jo ennen toista maailmansotaa, jonka jälkeen hän toimi sosialistisen järjestelmän halukkaana propagandistina. Viimeisten vuotensa aikana hän tuntuu kuitenkin luopuneen sekä kirjallisesta luomistyöstä että kommunismista. Hänet tunnetaan parhaiten runosta Chrząszcz ("Ötökkä"), joka alkaa kuuluisalla säkeellä:

W Strzebrzeszynie chrząszcz brzmi w trzcinie...

Säe tarkoittaa "Strzebrzeszynissä ötökkä surisee kaislikossa". Siitä on tullut suosittu ääntämisharjoitus muun muassa puolan kielen opiskelijoiden keskuudessa. Mahdollisesti apokryfisen anekdootin mukaan sitä käytettiin sodan aikana tunnussanana saksalaisten vakoojien paljastamiseksi, koska he eivät moista osanneet ääntää.^lähde?

Józef Czechowicz (1903–1939) oli kotoisin Lublinista nykyisen Puolan itärajalta, ja hänen kirjallinen työnsä ja runotuotantonsa on merkittävimmältä osaltaan omistettu kotikaupungin kuvaamiselle. Hän kouluttautui opettajaksi ja toimi runoilijan mainetta saatuaan myös lehtimiehenä. Kolmikymmenluvun alkupuolella hän muutti Lublinista Varsovaan, mutta evakuoitiin takaisin kotikaupunkiinsa sodan alettua. Czechowicz kuoli saksalaisten pommituksissa 9. syyskuuta 1939.^[6]

Bruno Jasieński, oikeastaan Wiktor Zysman, syntyi vuonna 1901 Sandomierzin lähellä Klimontówissa. Nuorena opiskelijana Bruno innostui venäläisistä futuristeista, kuten Majakovskista ja Hlebnikovista, ja pyrki luomaan puolalaista futurismia. Vuosina 1926–29 hän asui Pariisissa toimien muun muassa puolalaisten lehtien kirjeenvaihtajana ja siirtyi poliittisilta mielipiteiltään radikaalisti vasemmalle. Kolmikymmenluvun alussa hän siirtyi Neuvostoliittoon ja toimi mukana paikallisessa kulttuurielämässä kirjoittaen sosialistis-realistista kirjallisuutta puolaksi. Mihinkään kriittisyyteen tai vallanpitäjien arvosteluun hän ei syyllistynyt, pikemminkin päinvastoin; silti hänkin joutui vuonna 1937 suurten puhdistusten uhriksi, pidätettiin ja katosi jonnekin Siperiaan.^lähde?

Jarosław Iwaszkiewicz (1894–1980) kuului Leopold Staffin ihailijakerhona aloittaneen Skamander-kirjailijaryhmän perustajiin. Iwaszkiewicz oli erittäin tuottelias proosakirjailija, mutta laati myös runoja. Kommunismin vuosina Iwaszkiewicz toimi virallisesti hyväksyttynä kirjailijana ja kulttuuribyrokraattina. Pääteos on laaja romaani puolalaisen maa-aatelin kohtaloista 1900-luvun historian pyörteissä, Sława i chwała ("Maine ja kunnia"), mutta sitä ei pidetä kirjailijan parhaana kirjana. Puolalaiset ohjaajat Jerzy Kawalerowicz ja Andrzej Wajda ovat filmatisoineet useita Iwaszkiewiczin teoksia.^lähde?

Bolesław Leśmian (1878–1937), syntyjään juutalainen ja sukunimeltään Lesman, opiskeli nuorena lakia Kiovassa Ukrainassa, mutta muutti vuosisadan vaihteessa Varsovaan. Hän pyrki tuotannossaan yhdistämään monien eri kirjallisten aikakausien vaikutteet ja kapinoimaan poroporvarillisuutta vastaan fantasiamaailmoja luomalla. Kauhuromantiikka unimaailmoineen oli yksi hänen innoittajiaan, ja oli varsin sopivaa, että juuri hän käänsi puolaksi Edgar Allan Poen novellit.^lähde?

Czesław Miłosz (1911–2004) syntyi Liettuan Šeteiniaissa kaksikielisessä ympäristössä ja oppi sekä liettuan, puolan että venäjän kielet jo pikkupoikana. Liettuan ja Puolan rajaseudun metsämaisemat ovat oleellinen osa hänen runouttaan ja kirjallista työtään, ja nuorena poikana hän olikin eräkirjallisuuden ylimpiä ystäviä. Historian dramaattiset tapahtumat, kuten Puolan itsenäistymiseen ja sen jälkeisiin itärajan siirtoihin liittyneet levottomuudet, sittemmin neuvosto- ja saksalaismiehitys ja toinen maailmansota, käänsivät hänen elämänsä ja runotuotantonsa kuitenkin toisenlaisille urille. Hän opiskeli Vilnan yliopistossa ja julkaisi ensimmäiset runonsa ylioppilaiden lehdessä. Sotienvälisenä aikana hän oli vasemmistolainen ja sai eräässä vaiheessa potkutkin Puolan radiosta mielipiteittensä vuoksi. Sodan aikana hän toimi vastarintaliikkeessä, sodan jälkeen jonkin aikaa kommunistisen Puolan diplomaattina ennen loikkaustaan Ranskaan 1951. Sekä kotimaa että puolalaiset emigrantit pitivät häntä petturina, ja asiat alkoivat muuttua vasta, kun hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 1980.

Miłoszin teoksista kotimaassa arvostettaneen eniten hänen valtaisaa runotuotantoaan. Ulkomailla tunnetumpia ovat proosateokset, kuten hänen kaksi romaaniaan Zdobycie władzy (ruots. Maktövertagandet, saks. Das Gesicht der Zeit, engl. The Seizure of Power), joka käsittelee kommunistien vallankaappausta toisen maailmansodan jälkeen, ja suomeksikin käännetty Issan laakso (Dolina Issy), joka kertoo hänen lapsuudestaan Liettuassa. Merkittäviä ovat myös hänen esseistiset analyysinsa kommunistisen diktatuurin vaikutuksesta arkielämään ja kulttuuriin, kuten suomeksikin käännetyssä teoksessa Vangittu mieli (Zniewolony umysł), sekä Itä-Euroopan kansoista, kuten teoksessa Rodzinna Europa (ruots. Mitt Europa, saks. West und Östliches Gelände, engl. Native Realm).

Toisen maailmansodan aikaisesta puolalaisesta kirjallisuudesta tuskin voidaan puhuakaan mainitsematta Krzysztof Kamil Baczyńskin (1921–1944) nimeä. Baczyński, joka kirjoitti salanimellä Jan Bugaj, oli sodan alkaessa tuore ylioppilas. Saksalaisten miehitettyä maan hän toimi aktiivisesti maanalaisessa "Harmaat rivit" (Szare Szeregi) -partiolaisjärjestössä, josta aikanaan siirtyi maanalaisen Armia Krajowan, vastarinta-armeijan, riveihin. Samalla hän opiskeli puolalaista filologiaa Varsovan maanalaisessa yliopistossa. Sekä runoilija että hänen tuore vaimonsa kaatuivat vähän yli kahdenkymmenen ikäisinä Varsovan kansannousun barrikadeilla alkusyksystä 1944.^lähde?

Baczyńskin koko runotuotanto on syntynyt toisen maailmansodan vuosina. Häntä pidetään toisen maailmansodan aikojen taiteellisesti parhaana ja koskettavimpana kuvaajana: vuoden 1939 tappion jälkeisen talven tunnelmat ovat käsinkosketeltavia. Isänmaallisen hengennostatuksen sijasta hän uskaltautuu miettimään myös sinänsä oikean asian puolesta taistelevan partisaanin eettisiä ongelmia. Armia Krajowan viimeisten veteraanien hautajaisissa hänen runonsa ovat käytännössä pakollista ohjelmaa.^lähde?

Tadeusz Borowski (1922–1951) oli abiturientti-iässä, kun saksalaiset miehittivät Puolan. Hän opiskeli puolalaista filologiaa maanalaisessa yliopistossa toimien samalla rakennustyöläisenä. Vuonna 1943 hän joutui natsien keskitysleiriin. Sodan loppuun asti Borowski oli leirivanki ja joutui raatamaan ankarissa töissä sekä näkemään läheltä natsien äärimmäisiä julmuuksia. Sodan jälkeen hän kuvasi niitä novelleissa, joita nyttemmin on suomennettu kokoelmassa Kotimme Auschwitz (Like, 2005). Borowski toimi sodan jälkeen myös lehtimiehenä ja propagandistina, joka koetti hysteerisesti uskotella itselleen ja muille kommunismin olevan välttämätön vastavoima natsismin ja fasismin raakuudelle. Erään hänen synkimmistä novelleistaan lopettaa pahaenteisesti saksankielinen laulukatkelma und morgen die ganze Welt – "ja huomenna koko maailma": on helppoa uskoa, että Borowski vielä sodan jälkeenkin uskoi natsismin, tai jonkin senkaltaisen, voivan levittää Auschwitzin julmuudet koko maailmaan. Alle kolmenkymmenen ikäisenä Borowski riisti hengen itseltään. Mahdollisesti päätökseen oli syynä osaltaan myös kommunismin toivon osoittautuminen turhaksi – se, että Stalin ei lopultakaan ollut Hitleriä parempi isäntä.^lähde?

Witold Gombrowicz (1904–1969) oli aatelissyntyinen laki- ja talousmies, joka ei kuitenkaan jaksanut pitkään toimia opiskelemissaan ammateissa, koska veri veti kirjailemaan. Ennen sotaa hän kirjoitti muun muassa absurdin romaanin Ferdydurke, jonka Jerzy Skolimowski 1990-luvun alussa elokuvasi englanniksi nimellä Thirty Door Key. Ferdydurken päähenkilö on mies, joka kolmekymppisenä pannaan takaisin koulun penkille, koska hän ei ole mennyt naimisiin (tämä lienee viitannut Gombrowiczin tunnettuun homoseksuaalisuuteen). Tällaiset absurdit käänteet ovat ominaisia Gombrowiczin tuotannolle yleisemminkin. Hänen keskeisiä teemojaan ovat poroporvarillisen yhteiskunnan ihmiselle pakottamat konventiot (upupienie) ja teennäinen rooli (gęba), jonka ihminen konventioiden pakkovallassa joutuu omaksumaan.^lähde?

Toisen maailmansodan aattona Gombrowicz lähti maanpakoon Argentiinaan, mistä käsin hän voimattomana seurasi isänmaansa tuhoa miehittäjien kynsissä. Sodan jälkeen hän kirjoitti muun muassa romaanin Pornografia (suom. "Pornografiaa"), joka sijoittuu Puolan vastarintaliikkeen piiriin sodan aikana. Pääteoksena pidettäneen kuitenkin viisi-kuusikymmenluvulla syntyneitä Gombrowiczin päiväkirjoja (Dzienniki).^[1]

Igor Newerly (1903–1987), oikealta nimeltään Igor Abramow oli kotoisin Białowieżan kylästä samannimisen metsäalueen laitamilta. Nuorukaisena hän opiskeli lakia Kiovan yliopistossa ja kuului jopa leniniläiseen nuorisojärjestöön, mutta siirtyi Puolaan pakoon Venäjän sisällissotaa. Puolassa Newerly kuului Janusz Korczakin johtamaan pedagogiauudistusliikkeeseen. Sodan aikana hän toimi vastarintaliikkeessä ja joutui Gestapon vangiksi. Sodan jälkeen Newerly ryhtyi kirjoittamaan seikkailu- ja nuortenromaaneja. Hänen teoksistaan kirjallisesti merkittävin on Leśne Morze ("Metsämeri"), joka kertoo puolalaisten kohtaloista Kaukoidässä Mantšukuon japanilaisen satelliittivaltion aikoina.^lähde?

Paweł Jasienica, oikealta nimeltään Leon Lech Beynar (1909–1970) syntyi – kuten Lenin – Simbirskissä, syvällä Venäjällä. Hän taisteli Puolan armeijassa saksalaisia vastaan vuonna 1939 ja osallistui sen jälkeen maanalaisen Armia Krajowa-vastarintaliikkeen toimintaan. Sodan jälkeen hän toimi myös antikommunistisena partisaanina. Hänen yksikkönsä johtaja joutui kidutetuksi ja teloitetuksi, ja Leon Lech Beynar itse oli pitkiä aikoja sairaalassa. Hän otti salanimekseen sairaalan nimen Jasienica ja kirjoitti tällä nimellä useita värikkäitä ja suosittuja historiallisia romaaneja, joiden taustat hän huolellisesti tutki. Hänet tunnettiin myös henkilökohtaisesta rohkeudestaan, joka ei miellyttänyt kommunistisen Puolan salaista poliisia: nyttemmin onkin osoittautunut, että Jasienican vaimo oli agentti. Jasienica kuului 1950-1960-lukujen vaihteessa myös Krzywe Kołon klubiin, merkittävään älymystön keskustelukerhoon, jota johti kirjallisuudenhistorioitsijana ja toisinajattelijana tunnettu Jan Józef Lipski; toinen merkittävä jäsen oli Puolan toisinajattelijoista ehkä suurin: Adam Michnik.^lähde?

Stanisław Jerzy Lec, syntyjään Stanisław Jerzy de Tusch-Letz (1909–1966) on Puolan kansainvälisesti kuuluisin mietelmäkirjailija. Sitä vastoin hänen runojaan ei tunneta Puolan ulkopuolella.^lähde? Hän oli ennen toista maailmansotaa vasemmistoaktivisti. Hän joutui saksalaisten keskitysleirille, mutta kertomuksen mukaan hänen onnistui paeta sieltä juuri ennen jo määrättyä teloitusta pukeutumalla saksalaisen upseerin univormuun.^[7]

Aatteiden taistelussa kuolee ihmisiä.

Kello lyö. Kaikki.

Sääliksi käy sitä, joka näkee tähdet vasta saatuaan turpiinsa.

Pää pystyyn, sanoi pyöveli kun hirttosilmukkaa paikalleen pani.

Lec oli juutalainen, muttei erityisen uskonnollinen.

Ehkäpä Jumala halusi juuri minusta ateistin?

Olenko uskovainen? Luoja yksin tietää.

Hän toimi Puolan ulkoministeriön palveluksessa mutta koetti elämänsä ehtoolla emigroitua Israeliin. Hän ei kuitenkaan viihtynyt siellä kuin pari vuotta ja palasi Varsovaan, missä hän kuoli.

Kuolinilmoituksen päätteeksi: ei hän kuollut. Hän vain vaihtoi elämäntapaa.

Sławomir Mrożek (1930-2013) on Puolan tunnetuimpia nykykirjailijoita myös maan rajojen ulkopuolella. Hän debytoi alkujaan pilapiirtäjänä, mutta siirtyi sittemmin kirjoittamaan irvailevia, satiirisia novelleja, joissa pantiin halvalla sekä reaalisosialistisen arjen absurdeja piirteitä että puolalaisen nationalismin pompöösejä piirteitä. Kommunistipuolueen johtajien (salaisesta poliisista puhumattakaan) huono huumorintaju sai kuitenkin kirjailijan siirtymään väljemmille vesille, ja hän viettikin vuodet 1963–1996 lännessä, muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Meksikossa.

Mrożekin nimestä on tullut puolalaisille jo käsite, jolla he viittaavat äärimmäisiin absurditeetteihin. Hänen tuotantonsa tunnetuimpia teoksia ovat suomeksikin käännetty satiirikokoelma Elefantti ja meilläkin suosittu näytelmä Emigrantit.^[8]

Wisława Szymborska (1923–2012) oli runoilija, esseisti ja ranskalaisen kirjallisuuden kääntäjä. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1996 ja useita muita palkintoja. Häntä pidettiin yhtenä sukupuolvensa keskeisimmistä runoilijoista Zbigniew Herbertin ja Tadeusz Różewiczin rinnalla. Runojen lisäksi Szymborska kirjoitti myös esseitä ja arvosteluja.^[9]

Kuusi puolalaista kirjailijaa on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon^[10]

• Henryk Sienkiewicz (1905)
• Władysław Reymont (1924)
• Isaac Bashevis Singer (1978)
• Czesław Miłosz (1980)
• Wisława Szymborska (1996)
• Olga Tokarczuk (2018 myönnettiin 2019 Ruotsin akatemian kriisin vuoksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Puolan kirjallisuus Wikimedia Commonsissa

• Literature (Arkistoitu – Internet Archive) Official Promotional website of Poland. Ministry of Foreign Affairs 2008–2011