Sampo Terho
| Sampo Terho | |
|---|---|
.JPG) Sampo Terho eurovaaliväittelyssä Helsingin Sanomatalossa vuonna 2014. | |
| Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri | |
| Sipilän hallitus 5.5.2017–6.6.2019 | |
| Edeltäjä | Timo Soini (eurooppaministeri) Sanni Grahn-Laasonen (opetus- ja kulttuuriministeri) |
| Seuraaja | Tytti Tuppurainen (eurooppaministeri) Annika Saarikko (tiede- ja kulttuuriministeri) |
| Sinisten puheenjohtaja | |
| 16.12.2017–8.6.2019 | |
| Edeltäjä | Virka luotu |
| Seuraaja | Kari Kulmala |
| Euroopan parlamentin jäsen | |
| 19.4.2011–27.4.2015 | |
| Seuraaja | Pirkko Ruohonen-Lerner |
| Kansanedustaja | |
| 22.4.2015–16.4.2019 | |
| Ryhmä/puolue | Perussuomalaisten eduskuntaryhmä (2015–2017) Sininen eduskuntaryhmä (2017–2019) |
| Vaalipiiri | Helsingin vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. syyskuuta 1977 Helsinki |
| Tiedot | |
| Puolue | Sininen tulevaisuus |
| Muut puolueet | Perussuomalaiset (vuoteen 2017) |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Sampo Johannes Terho (s. 20. syyskuuta 1977 Helsinki)[1] on entinen suomalainen poliitikko, ministeri ja europarlamentaarikko. Terho on ollut Sipilän hallituksen eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri vuosina 2017–2019, Sininen tulevaisuus -puolueen puheenjohtaja vuosina 2017–2019 sekä Helsingin kaupunginvaltuutettu vuosina 2017–2021. Terho toimi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana 2015–2017.
Terho oli europarlamentaarikko vuosina 2011–2015. Terho nousi Euroopan parlamenttiin varasijalta Timo Soinin siirryttyä takaisin eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa. Vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa Terho valittiin jatkokaudelle. Hänet valittiin kansanedustajaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Kesäkuussa 2017 Terho erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä 20 muun kansanedustajan kanssa ja perusti Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän. Hän toimi sen puheenjohtajana 2017–2019 ja oli mukana perustamassa myös Sininen tulevaisuus -yhdistystä, jonka puheenjohtajana hän myös toimi.[2] Vuoden 2019 vaaleissa hän putosi eduskunnasta.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terho valmistui ylioppilaaksi vuonna 1996 Porkkalan lukiosta. Vuonna 2003 hän valmistui filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenaan Suomen historia. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli 1,5 vuotta tietopalvelusihteerinä puolustusministeriössä. Vuonna 2005 Terho oli rauhanturvaajana Eufor-joukoissa Bosnia ja Hertsegovinassa. Vuosina 2006–2008 hän työskenteli Maanpuolustuskorkeakoulussa strategiatutkijana ja vuosina 2009–2010 mediatutkijana.[3][4]
Terho on kirjoittanut yhteiskunnallisia artikkeleita sanomalehtiin ja toiminut kolumnistina muun muassa Uudessa Suomessa, Aamulehdessä, Kalevassa, Helsingin Sanomissa ja Turun Sanomissa. Vuonna 2007 julkaistiin Terhon tietokirja kuolemanrangaistuksen historiasta. Marraskuussa 2009 hänet valittiin Suomalaisuuden liiton puheenjohtajaksi. Hänet valittiin Tampereen kaupungin kulttuurijohtajaksi huhtikuussa 2024[5].
Politiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eduskuntavaaleissa 2003 Terho oli perussuomalaisten ehdokas Pirkanmaan vaalipiirissä muttei tullut valituksi. Vuosina 2008–2009 hän toimi Kallion seudun Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajana ja vuonna 2009 Helsingin piirihallituksen toisena varapuheenjohtajana.
Terho oli perussuomalaisten ehdokas vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa ja ylsi 9 374 äänellä varasijalle.[6] Hän nousi europarlamenttiin, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini luopui jäsenyydestään tultuaan valituksi eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa.[7] Vuosina 2011–2014 Terho kuului EU-kriittiseen Vapaa ja demokraattinen Eurooppa -ryhmään (EFD).[1] Terho valittiin jatkokaudelle vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa.[8][9] Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen Terhon paikalle Euroopan parlamenttiin nousi kuitenkin varajäsen Pirkko Ruohonen-Lerner, kun Terho tuli valituksi ja otti vastaan paikkansa Suomen eduskunnassa.[1] Vuosina 2014–2015 Terho kuului konservatiivien ja reformistien ryhmään (ECR) ja oli ryhmän työvaliokunnan jäsen.[1]
Euroopan parlamentin seitsemännellä vaalikaudella (2009–2014) Terho toimi talous- ja raha-asioiden sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunnan jäsenenä vuodesta 2012 vaalikauden loppuun. Terho toimi myös kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan varapuheenjohtajana vuosina 2011–2012 ja Kanada-suhteista vastaavan valtuuskunnan jäsenenä vuosina 2011–2014. Lisäksi Terho on ollut varajäsen ulkoasiainvaliokunnassa (2011–2014), työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnassa (2012–2014) sekä Australian ja Uuden-Seelannin suhteista vastaavassa valtuuskunnassa (2011–2014). Vuonna 2014 alkaneella vaalikaudella Terho oli jälleen talous- ja raha-asioiden valiokunnan jäsen, suhteista Yhdysvaltoihin vastaavan valtuuskunnan jäsen sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan varajäsen.[1]
Jari Lindströmin siirryttyä ministeriksi Sipilän hallitukseen Terho nimitettiin hänen tilalleen perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.[10]
Terho valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuoden 2017 kuntavaaleissa. Hän sai 3 381 ääntä.[11] Maaliskuussa 2021 Terholle myönnettiin ero valtuustosta paikkakunnalta muuton vuoksi ja uudeksi valtuutetuksi hänen tilalleen nousi perussuomalaisten Nuutti Hyttinen.
Tasavallan presidentti nimitti Terhon eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeriksi Sipilän hallitukseen perjantaina 5. toukokuuta 2017.[12] Kesäkuussa 2017 Terho erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä 20 muun kansanedustajan kanssa ja perusti Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän. Ryhmän jäsenistö perusti samassa kuussa Sininen tulevaisuus -yhdistyksen, joka rekisteröitiin puolueeksi 15. marraskuuta 2017. Terho toimi Sinisen tulevaisuuden de facto puheenjohtajana sen perustamisesta saakka,[2] kunnes hänet valittiin virallisesti sen puheenjohtajaksi puolueen ensimmäisessä puoluekokouksessa 16. joulukuuta 2017.[13]
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Terho sai Uudenmaan vaalipiirissä 3 118 ääntä ja putosi eduskunnasta.[14] Terho ilmoitti 3. toukokuuta 2019 jättävänsä puolueensa puheenjohtajuuden Espoon puoluekokouksessa 8. kesäkuuta 2019, perustellen päätöstään puolueen heikolla vaalimenestyksellä ja tarpeella uudistaa puoluetta nostamalla uusia henkilöitä sen johtoon.[15]
Näkemyksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terhon mukaan hänen elämäntehtävänsä on sosialismin purkaminen.[16]
Vaalimenestys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eduskuntavaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2003: 83 ääntä (Pirkanmaan vaalipiiri, ei valittu)[17] (PS)
- 2015: 10 067 ääntä (Helsingin vaalipiiri, valittiin)[17] (PS)
- 2019: 3 118 ääntä (Uudenmaan vaalipiiri, ei valittu)[18] (Sin)
Europarlamenttivaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuntavaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terho oli naimisissa Maija Sihvosen kanssa vuosina 2011–2019 ja heillä on vuonna 2016 syntynyt tytär.[19]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Silmä silmästä. Kuolemanrangaistuksen historiaa. Jyväskylä: Atena, 2007. ISBN 978-951-796-495-1
- Kohti parempaa Eurooppaa. Suomen Perusta, 2014. ISBN 978-952-67921-3-2 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
- Olev Roosin kyyneleet. Romaani, WSOY, 2021. ISBN 9510456187
- Stalingradin viemärit. Romaani, WSOY, 2024. ISBN 9789510487365
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Sampo Terho: toiminta eri vaalikausina Euroopan parlamentti. Viitattu 26.5.2014.
- ↑ a b Sininen tulevaisuus hyväksytty puoluerekisteriin – ”kiitämme kaikkia kannattajakorttien allekirjoittajia” iltalehti.fi. Viitattu 15.11.2017.
- ↑ Henkilökuva Sampoterho.net. Viitattu 16.3.2015.
- ↑ Suomea puolustamassa. Perussuomalaiset Euroopassa, 2011, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.3.2015. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Politiikka | Sampo Terho valittiin kulttuurijohtajaksi Tampereelle Helsingin Sanomat. 22.4.2024. Viitattu 22.4.2024.
- ↑ Europarlamenttivaalit 7.6.2009: Valitut ehdokkaat Vaalit.fi. 10.6.2009. Oikeusministeriö. Viitattu 5.5.2011.
- ↑ Sampo Terho seuraa Soinia EU-parlamenttiin Yle Uutiset. 4.5.2011. Yleisradio. Viitattu 5.5.2011.
- ↑ Europarlamenttivaalit 2014: Valitut ehdokkaat Vaalit.fi. 26.5.2014. Oikeusministeriö. Viitattu 26.5.2014.
- ↑ Tässä ovat Suomen 13 euroedustajaa. Helsingin Sanomat, 26.5.2014. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.3.2015.
- ↑ PS:n uusi ryhmäjohtaja Terho: Linja tulee olemaan tiukka MTV.fi. 1.6.2015. Arkistoitu 4.1.2017. Viitattu 1.6.2015.
- ↑ a b Valitut – Helsinki 13.4.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 14.4.2017.
- ↑ Sipilän hallitukseen nimitettiin kolme uutta ministeriä 5.5.2017. Valtioneuvosto. Viitattu 5.5.2017.
- ↑ Tikkala, Hannu: Sampo Terho valittiin sinisten puheenjohtajaksi – "Puolueen tilanne samanlainen kuin perussuomalaisilla oli" Yle. 16.12.2017. Viitattu 30.1.2018.
- ↑ Ehdokkaiden äänet tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 3.5.2019.
- ↑ Terho ei hae jatkokautta, varapuheenjohtaja Ahva johtaa Siniset eurovaaleihin Sininen tulevaisuus. 3.5.2019. Arkistoitu 3.5.2019. Viitattu 3.5.2019.
- ↑ Sampo Terhon elämäntehtävä on sosialismin purku: ”Valtio ei korvaa yksilön ja perheen vastuuta” Kauppalehti. 3.3.2019. Viitattu 8.6.2023.
- ↑ a b c d Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) pxdata.stat.fi. Viitattu 3.7.2016.
- ↑ Eduskuntavaalit 2019: Uudenmaan vaalipiiri, ehdokaskohtaiset tulokset tulospalvelu.vaalit.fi. 18.4.2019. Viitattu 22.4.2019.
- ↑ IS: Sampo Terho eroaa vaimostaan www.iltalehti.fi. Viitattu 12.8.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sampo Terhon verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive).
- Sampo Terho Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Sampo Terho Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.
- Terho, Sampo: Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus. Kanava – suomalainen Suomi, 2007, nro 6. Uudelleenjulkaistu Suomen Kuvalehdessä 7.3.2017.
- YLE: Sampo Terho raotti kotialbumiaan. 2017.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||
| ||||||||||
| ||||||||||
Meeri Kalavainen (1970) | Jouko Tyyri (1971) | Pentti Holappa (1972) | Marjatta Väänänen (1972) | Kalevi Kivistö (1975) | Kaarina Suonio (1982) | Arvo Salo (1983) | Gustav Björkstrand (1983) | Anna-Liisa Kasurinen (1987) | Tytti Isohookana-Asunmaa (1991) | Claes Andersson (1995) | Suvi-Anne Siimes (1998) | Suvi Lindén (1999) | Kaarina Dromberg (2002) | Tanja Karpela (2003) | Stefan Wallin (2007) | Paavo Arhinmäki (2011) | Pia Viitanen (2014) | Sanni Grahn-Laasonen (2015) | Sampo Terho (2017) | Annika Saarikko (2019, 2020) | Hanna Kosonen (2019) | Antti Kurvinen (2021) | Petri Honkonen (2022) | Sari Multala (2023)
| ||||||||||||||
