Simon King

Simon King (s. Oxford, Iso-Britannia 1950 (tai 1952[1])) on englantilainen rumpali. Parhaiten hänet muistetaan Hawkwindin rumpalina.

Hänen esikuvinaan nuoruudessa toimivat monet jazz-rumpalit ja yhtyeistä ja artisteista Elvis Presley, Chuck Berry sekä The Beatles[1]. King aloitti varsinaisen uransa 1960-luvun lopulla Opal Butterfly-nimisessä psykedeelisessä yhtyeessä. Yhtye teki pari singleä ja soundtrackin elokuvaan Groupie Girl, jossa yhtyeen jäsenillä oli myös pienehköt roolit. Loppuaikoina yhtyeessä soitti kitaraa Lemmy Kilmister.[2]

Vuonna 1972 space rock-yhtye Hawkwindin rumpalin Terry Ollisin huumeidenkäyttö oli kasvanut bändin toimintaa haittaavaksi ja uutta rumpalia tarvittiin. Hawkwindin basisti Lemmy Kilmister näki vanhan bändikaverinsa Kingin Lontoossa ja pyysi tätä liittymään yhtyeeseen[1]. Simon Kingistä tuli tärkeä osa yhtyeen rytmiryhmää, ja hänen tavaramerkkinsä olikin tasainen, suoraviivainen ja tarkka rytmi. Yhtye teki menestyneimmät albuminsa 1970-luvun alkupuoliskolla Kingin ollessa mukana kokoonpanossa.

King pysyi yhtyeessä aina vuoteen 1978, jolloin erosi henkilökohtaisista syistä. Vuonna 1979 hän perusti Jawa-yhtyeen yhdessä Nic Potterin ja Huw Lloyd Langtonin kanssa. Tämä kokoonpano soitti myös Hawkwind-mies Steve Swindellsin sooloalbumilla Fresh Blood, joka julkaistiin vuonna 1980.

Vuonna 1979 King ja Langton liittyivät uudelleenkasattuun Hawkwindiin ja King oli mukana hyvin menestyneellä Live Seventy-Nine-albumilla. Vuonna 1980, Levitation-albumin levytysten aikana, King erosi toistamiseen yhtyeestä. Syynä olivat jälleen henkilökohtaiset ongelmat, tällä kertaa lähinnä päihteiden vuoksi[3][4]. Tämän jälkeen King oli mukana lyhytaikaisessa Turbo-yhtyeessä (mukana myös Hawkwind-mies Simon House), ja vuonna 1982 hän harjoitteli vielä Hawkwindin kanssa, mutta päätti kuitenkin lopettaa musiikkiuransa samana vuonna.

Viime vuosina Simon King on toiminut tiettävästi antiikki- ja kierrätysalalla.

  • Opal Butterfly - "Beautiful Beige" / "Speak Up" 1968
  • Opal Butterfly - "Mary Anne with the Shaky Hand" / "My Gration Or?" 1968
  • Opal Butterfly - "Groupie Girl" / "The Gigging Song" 1969
  • Hawkwind - "Silver Machine" / "Seven by Seven" 1972
  • Hawkwind - "Urban Guerilla" / "Brainbox Pollution" 1973
  • Hawkwind - "Back on the Streets" / "The Dream of Isis" 1977
  • Robert Calvert - "Lord of the Hornets" / "The Greenfly and the Rose" 1979
  1. a b c http://stevelitchfield.com/hawkwind/simonking.html Simon King-aiheinen sivusto
  2. http://www.marmalade-skies.co.uk/opalbutterfly.htm Opal Butterflyn historiaa
  3. http://www.starfarer.net/aprhist2.html (Arkistoitu – Internet Archive) Hawkwindin historiaa Starfarer.net-sivustolla
  4. Simon Kingin haastattelu kotisivustolla

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]