Sisäelimet

Sisäelimet ovat kehon sisäisten toimintojen suorittajia, jotka muodostavat toiminnallisia kokonaisuuksia, kuten ruoansulatus ja verenkierto.

Ihmisen sisäelimiä.

Jokaisella sisäelimellä on oma, yksilöllinen tehtävänsä, mutta joidenkin sisäelinten toiminnot ovat ihmisen elämän kannalta tärkeämpiä. Esimerkiksi keuhkot ja sydän ovat sisäelimistä tärkeimpiä. Sydän ylläpitää ihmisen verenkiertojärjestelmää, jota ilman ihmisen elämä olisi mahdotonta, kun taas keuhkot tuovat soluhengityksessä tarvittavaa happea ihmisen elimistöön, ja poistaa siitä syntyneen hiilidioksidin.[1]

Mikäli sisäelin tuhoutuu, voidaan joltakulta kuolleelta siirtää sisäelin tai sitten tehdä se keinotekoisesti. Munuaisen voi siirtää myös elävältä ihmiseltä, sillä yksi kahdesta munuaisesta riittää.[2]

Ihmisen sisäelimiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elinsiirto

Elinsiirto on leikkaustoimenpide, jossa elin poistetaan toisesta kehosta ja siirretään toiseen esimerkiksi kyseisen elimen vajaatoiminnan vuoksi. Useimmiten keho, josta elin poistetaan on kuollut, mutta esimerkiksi munuaisenpoiston voi suorittaa elävälle henkilölle, koska toinen munuainen ei ole elintärkeä elin. Elinsiirtoja suorittava henkilö on nimeltään elinsiirtokirurgi.

Elinsiirtoja tehtiin HUS:issa vuonna 2023 yhteensä 475, joista 321 eli valtaosa olivat munuaissiirtoja.[3]

  1. Keuhkojen rakenne ja toiminta Terveyskylä. Viitattu 25.5.2024.
  2. Munuaisensiirto Munuais- ja maksaliitto. Viitattu 25.5.2024.
  3. Elinsiirrot | HUS www.hus.fi. Viitattu 25.5.2024.