Suksi

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Rakenne on sekava ja historiaosuus suppea.

Sukset ovat lumessa suhteellisen nopeasti kulkemista helpottavia apuvälineitä. Yleensä suksia käytetään pareittain hiihtoon, lasketteluun ja mäkihyppyyn.

Pääartikkeli: Muinaissukset

Sukset on tunnettu jo esihistoriallisella ajalla. Suomesta on löytynyt useita rautakautisia suksia yksin tai pareina soista, jonne ne ovat päätyneet todennäköisesti uhrilahjoina. Löydetyt sukset ovat olleet monenlaisia ja niiden pituus on vaihdellut metristä kahteen metriin. Suksien pohjassa on usein ollut pohjakouru (olas), mikä on parantanut niiden pitoa.^[2]

Esihistoriallisella ajalla yleistyivät eripariset sukset: lyhyempi potkusuksi kalhu ja pidempi liukusuksi lyly.^[3] Lyly oli vasemman jalan ja kalhu (tai sivakka) oikean jalan suksi. Hiihdettäessä liu´uttiin vasemman jalan varassa samalla oikealla jalalla potkien. Suksien kanssa käytettiin vain yhtä sauvaa, jolloin toinen käsi oli vapaana pitämään metsästysasetta, kuten jousta tai karhukeihästä.^[4]

Umpihankihiihtämisen välineenä käytetään nykyään metsäsuksia, jotka ovat leveämmät ja pidemmät kuin latu-urille tarkoitetut ja joiden siteet on usein tarkoitettu huopakumi- tai nahkasaappaisiin sopiviksi.^[5]

Suksikauppa alkoi 1880-luvulla, kun vapaa-aika ja hiihtokilpailut lisääntyivät. Suksien kaupallinen tuotanto alkoi Kainuussa, josta se levisi 1910–1920-luvulla myös Uudellemaalle koneellistumisen ja tuotantomäärien kasvaessa. Talvisodan myötä tuotantomäärä nousivat huippuunsa. ^[6]

Uudellamaalla ensimmäisiä suksia tehtiin Porvoon Kerkkoossa tiettävästi vuonna 1883. Emil Lampinen oli yksi teollisen suksenvalmistuksen uranuurtaja. Häntä kutsuttiin myös Suomen murtomaasuksen isäksi.^[7] Ensimmäisen suksitehdas nousi Lampiselle hänen ollessa 18-vuotias vuonna 1901. Itsenäisyyden alkuaikoina vuonna 1916 perustettiin uusi yhtiö Oy Urheilutarpeita Ab, jonka osakkaaksi ja osastopäälliköksi Lampinen ryhtyi.

Hiihtokilpailujen myötä suksien suunnittelun merkitys kasvoi. Suunnittelijana toimi jopa Akseli Gallen-Kallela, Lampisen suksitehtaan suunnittelija. Puusuksien kultakaudella Suomessa suksia valmistettiin Porvoossa, Jyväskylässä ja Vimpelissä, joiden osuus oli noin 75 % koko Suomen suksituotannosta.^[6][7]

Sälesukset korvasivat puusuksia 1950–1960–luvulla. Mallia haettiin Ruotsista. Maailmanmarkkinoiden kärkeen nousi Esko Järvinen Oy Lahdesta. Suksituotanto kukoisti 1950-luvulla myös Porvoossa, Jyväskylässä, Vimpelissä ja Haminan seudulla. Vuosikymmenen puolivälissä suksitehtaita oli jäljellä enää 26.^[6]

Suurin suksien valmistaja 1980-luvulla oli Esko Järvinen Oy miljoonan parin vuosivolyymilla. Puusuksien pohjat tervattiin suksitervalla ja luistovoideltiin ”kynttilällä”, tai parafiinilla ja pitovoiteeksi kävi mäntytervapiki tai (Johannes Schefferin jo vuonna 1673 antaman voiteluohjeen mukaan) mäntytervapihka ja hartsi. ^[8]

Nykyaikaiset sukset ovat yleensä sekä pohja- että pintarakenteeltaan muovia.^[3]

Suksien puumateriaali on kehittynyt yksipuisesta liimapuusukseen, sälesukseen ja siitä puu-ilmakanavarunkoiseen, jota yhä käytetään halvimmissa suksimalleissa. 1970-luvun lasikuitukuori korvautui ABS-muovikuorella. Nykyaikaisessa suksessa on jäykkyyttä antavia lasikuitu-/basalttikuitu-/hiilikuituvahvisteita, sekä täyte, joka voi olla PU-vaahtoa, tai kalleimmissa malleissa kevyttä komposiittihunajakennorakennetta, kuten Nomexia. Suksen komponentit ladotaan muottiin, laminoidaan kasaan epoksihartsilla paistamalla kuumaprässissä parikymmentä minuuttia vesitiiviksi paketiksi, poistetaan reunapurseet, hiotaan pohja ja muodostetaan suksien jousto-ominaisuudet mittaamalla mahdollisimman identtisiä pareja. Erikoismateriaalien hintojen jatkuvasti laskiessa suksi kevenee ja ominaisuuden kehittyvät tuotekehityksen ansiosta ilman merkittävää tuotantokustannusten nousua. Kymmenen vuotta sitten valmistettu kilpasuksi vastaakin tämänpäiväistä keskihintaista kuntohiihtäjän suksea.^lähde?

FIS:n spesifikaatioiden mukaisen maastohiihtokilpasuksen pituuden tulee olla vähintään hiihtäjän pituus –10 cm, suksen leveyden vähintään 40 mm ja kärjen kaarevuuden vähintään 30 mm, mutta kannan käyryys ei saa ylittää 30 mm. Poikkileikkauksen korkeus tulee olla 20–35 mm, eikä suksi saa levetä sivuiltaan ylöspäin. Molempien suksien tulee olla identtisiä rakenteeltaan ja pituudeltaan. Minimimassa on 750 g/pari. Ulkopuolisen energianlähteen käyttö ei ole sallittua. Suksi ei myöskään saa vaikuttaa kanssakilpailijoita haittaavasti lumiolosuhteisiin. Kuluttajille myytävät massatuotantosukset täyttävät nämä vaatimukset. Suurimmilla suksivalmistajilla maailmancup-tason kilpasukset valmistetaan erikseen huippu-urheilijan ominaisuuksille optimaalisiksi ja muun muassa suksien P-tex-pohjamateriaaleissa voi olla jopa kymmeniä eri vaihtoehtoja. Tällaisen suksiparin hinta on reilun tuhannen euron luokkaa, kun kuluttajalle valmistetun vastaavan suksiparin jälleenmyyntihinta on 450–650 euroa.^lähde?

Edullisten suksien pohjamateriaalina on helposti kuluva ja voitelua hylkivä pursotemuovi. Parempilaatuiten suksien pohjat on tehty sintratusta polyeteenistä (UHMWPE). Materiaali tunnetaan sen kehittäneen sveitsiläisen valmistajan, CPS Austria Groupin (alun perin IMS Plastics) tuotenimellä P-tex. P-tex-pohjamateriaalit jaotellaan molekyylipainon ja täyteaineiden mukaan eri keleille. Tyypillisesti vesikelin suksi on transparenttipohjainen. Pakkas- ja yleiskelin suksien pohjamateriaaliin on lisätty täyteaineeksi 5–15 % staattista sähköä poistavaa 20 um:n partikkelikoon hiiliainesta, sekä grafiittia ja hiili-fluoridi-yhdisteitä luiston parantamiseksi. Hiiliaines tekee suksen pohjasta mustan, mutta heikentää hieman sen kulutuskestävyyttä. Gallium-yhdiste puolestaan lisää pohjan lämmönjohtavuutta, mutta sama imua vähentävä vaikutus saadaan transparentiin pohjamateriaaliin boori-nitridi-täyteaineistuksella. Ultramariini-väripigmenttiä käytetään myös täyteaineena hiiliaineettomissa grafiikkaa sisältävissä pohjamateriaaleissa parantamaan luistoa.^lähde?

1800-luvun loppupuolen nahkaremmisten Fritz Huitfeldin mäystimien tilalle tulivat yksinkertaiset, osittain metalliset Bergendahl lenkkisiteet 1913. Bror With kaupallisti Norjassa oman sidekeksintönsä ja nimitti sen Rottefellaksi 1927. Se oli uudenlainen suksiside, jossa sanka puristaa kengän lestin etureunaa ja pohjapuolen reiät osuvat siteessä oleviin nystyihin. 1936 Tuomas Vohlosen idealtaan samankaltainen Voitto-side tuli kilpailemaan markkinoista lahtelaisen kenkätehtaan tehdessä siihen sopivaa Mono-kenkää. 1950-luvulla vaihtoehdoksi tuli melko samankaltainen Y-side, ja Voitto-side katosi pian kaupan hyllyiltä.^lähde?

Vielä 1980-luvulla näki uusissa maastohiihtosuksissa 3-piikkistä 75 mm NN (Nordic Norm) -sidettä, joka oli vuonna 1973 luotu standardi silloisten Rottefellan ja Y-siteen pohjalta. Leveät 75 mm NN -siteet eivät soveltuneet luisteluhiihtoon, eivätkä mahtuneet koneella tehtyihin kapeisiin ja syviin latu-uriin ja kaikilla nällä lestinreunasta puristavilla siteillä oli taipumus rikkoa kengän pohja. Välissä ehtivät piipahtaa ainakin kilpakäytössä 50- ja 37 mm:n kärkisiteet, mutta jo 1970-luvun loppupuolelta alkaen tulivat ensimmäisen sukupolven integroidut sidejärjestelmät: muun muassa Adidas SDS, Salomonin vanhempi SNS, jossa oli D-muotoinen metallirengas kengän kärjessä. Rottefellan NNN-sidetyyppi kehitettiin vuosina 1983–1985.^[9]

Perinteiseen hiihtotyyliin ja luistelutyyliin on omat sidemallinsa (tai ainakin erilaiset joustopalat) ja hiihtokenkänsä. Tosin on olemassa myös kombi-mallin kenkiä sekä automaattisiteitä, harjoitussiteitä ja latujen ulkopuoliseen maastoon backcountry-siteitä (Salomon XA, Rottefella NNN-BC).^lähde?

Salomonin vuonna 1989 esittelemä niin sanottu uudempi SNS-sidejärjestelmä syrjäytti nopeasti kaikki aiemmat maastohiihtosidejärjestelmät. SNS-siteessä mono kiinnittyy siteeseen monon kärjen etupuolella olevasta metallilenkistä ja kengän asentoa hallittiin siteen muovin joustolla. Tämä oli ylivoimainen ratkaisu verrattuna vanhoihin sidemalleihin, jossa kiinnitys tapahtui erilaisilla muovilevyillä ja jousto syntyi lähinnä kengän taipumisesta. SNS-side oli ensimmäinen, jossa siteen ja monon taipumista hallittiin jotenkin suunnitellusti ja siteestä oli saatavilla eri jäykkyyden versiot perinteiseen ja luisteluun. SNS-kengässä on kapea pituussuuntainen ura kengän etummaisessa puoliskossa. 1990-luvun alussa ilmestyneeessä "SNS Profil" -tyypissä kengän pohjassa menee koko matkalla leveä pituussuuntainen ura. Kiinnitysrauta on sijoitettu monon kärjen alapuolelle ja kengän kärki nojaa joustopalaan. 2000-luvun taitteessa markkinoille tulleessa SNS Pilot -kengässä on kaksi kiinnitysrautaa, joista etummainen kiinnittyy Profil-kengän tavoin ja taaempi SNS Pilot -siteen joustavaan keskikinnikkeeseen, jolla hallitaan kengän asentoa. Profil-kenkä ei sovi Pilot-siteeseen, mutta Pilot-kenkää voi käyttää Profil-siteessä. Pilotista yritettiin tehdä perinteiseen hiihtoon sopivaa kahden kiinnitysraudan versiota, mutta käytännössä kaikki Salomonin viimeiset perinteisen siteet olivat Profil-siteen variaatioita ja luisteluside oli Pilot-kiinnityksellä. ^lähde?

Salomonin SNS-kenkää on tehty RS0-, RS10- ja RS17-pohjalla. Lukema kertoo etummaisen kiinnitysraudan paikan kengän kärjestä mitattuna millimetreinä. Yksi kehitystyön mukana tuoma ongelma on eturaudan sijainnin muuttelun aiheuttama yhteensopimattomuus siteiden kanssa. Jos kenkä ei mahdu siteeseen, joustopalaa olisi lyhennettävä leikkamalla. Lisäksi siteen kiinnitysläppien muotoilu hankaloittaa vanhemman siteen ja uudemman monon yhteenliittämistä, joten on helpointa, että side ja mono ovat jokseenkin samalta aikakaudelta. ^lähde?

Salomonin sidemalleja ovat:

• SNS Access, 258 g
• SNS Profil, 254 g
• SNS Pilot Equipe, 320 g
• SNS Pilot Carbon, 270 g
• SNS Propulse, 242 g
• SNS Propulse RC2, 256 g

Salomon ilmoitti vuonna 2022 lopettavansa SNS pohjaisten hiihtovälineiden valmistuksen ja siirtyvän pelkästään NNN yhteensopivaan Prolink sidejärjestelmään ^[10]

Maastohiihtosuksissa on yleistynyt norjalaisen Rottefellan NIS-kiinnityslevy, mihin Rottefellan NNN-side kiinnittyy helposti ilman ruuveja. NIS-levylle asennetun NNN-siteen paikkaa voi myös muuttaa ja hakea sopivaa kompromissia esimerkiksi luistelusuksessa vakauden ja nopeuden suhteen, tai perinteisen suksessa lisää pitoa siirtämällä sidettä eteenpäin. Nykyinen NNN-sidejärjestelmä on nimeltään Xcelerator, NNN 3 -sidejärjestelmä esiteltiin 1999 ja sen edeltäjä NNN 2 1989. NNN-siteet ja -kengät ovat toisiinsa yhtensopivia NNN 2:sta eteenpäin.^lähde?

Suksiin, joissa ei ole NIS-levyä (Salomon, One-Way, Atomic), NNN-siteen saa kiinnitettyä asennuslevyn avulla ja levyssä on myös siteen paikan säätömahdollisuus, mutta karkeampi kuin NIS-levyssä. Rottefellan ruuvikiinnitteinen R3-side on poistunut tuotannosta, kuten muutkin NNN 2 ja NNN 3 siteet, mutta niitä on vielä myynnissä. Siteen hinta nousee painon laskiessa. Saman sidemallin perinteisen- ja vapaan tyylin siteillä voi olla parinkymmen gramman painoero. Sidemalleissa Xelerator Pro, SSR ja Titan on myös ns. quicklock-mekanismi, eli siteen paikkaa voi muuttaa käsin ilman työkalua. Rottefellan siteisiin on saatavana molemmille hiihtotyyleille erikseen kolmea eri kovuuksista joustopalaa, soft, medium ja hard.^lähde?

• R3, T3, TM sarjan siteet, paino n. 310 g
• Touring sarjan siteet (mm. Auto Combi), n. 275-280 g
• Exercise, 242/242 g
• R4, Fischer R4, Rossignol F4, n. 235 g
• Performance, 190/190 g
• Xcelerator, 170-180 g
• Xcelerator 2.0, 210/210 g
• Xcelerator Pro, 205/210 g
• Xcelerator SSR (wedge), 210 g
• Xcelerator Titan, 149 g

Vuoden 2016 alussa Salomon toi markkinoille NNN-yhteensopivat Prolink-hiihtokengät ja ruuveilla kiinnitettävät Prolink-siteet. Prolink-siteen kiinnitysruuvien paikat ovat samat, kuin SNS-siteissä, joten vaihtotyö on helppo, mutta Prolink-siteen paikkaa ei pysty säätämään, eikä suksen NIS-levystä ole mitään hyötyä.^lähde?

• Prolink Access, 258 g (NNN)
• Prolink Pro, 248 g (NNN)
• Prolink Carbon, 215 g (NNN)

Toisin kuin Salomonin SNS-sidejärjestelmä, Prolink-side ja -kenkä on NNN-yhteensopiva.

Suurin maastohiihtosuksien valmistaja on itävaltalainen Fischer, jonka perässä seuraavat Madshus, Atomic (& Salomon), Rossignol, Yoko ja Peltonen. Suksien valmistus työllistää relut 50 työntekijää myös Suomessa Peltosen ja KSF Sportin suksitehtailla. Useimmat suksivalmistajat teettävät tiukan hintakilpailun takia halvimmat suksiparinsa alihankijoilla, joskin muutamilla on omat tehtaansa lastensuksille ja edullisille puu-ilmakanavasuksille, kuten Fischerin tehdas Mukachevossa Ukrainassa ja Amer-konsernin Pamporovo Ski Bulgariassa. Rossginolin tehdas Barcelonan alueella Espanjassa valmistaa kalleimmat suksimallit. Suuria alihankintavalmistajia ovat mm. STC Venäjällä, Sporten Tšekissä ja Hasiky Sports Goods Kiinassa. Tuotekehitys ja laadukkaampien mallien, kuten Maailman Cup, kilpa- ja aktiivikuntoilijasuksien valmistus kuitenkin säilyy valmistajan omissa käsissä. Suomessa vuosittain myydystä keskimäärin noin 180 000 suksiparista noin puolet valmistetaan Venäjällä ja Kiinassa, vajaa viidesosa on Suomessa valmistettuja ja loput tulevat ulkomailta ulkomaisten suksivalmistajien tehtailta. Globaali markkina on reilut miljoona suksiparia vuodessa, kun maastohiihdon harrastajia arvellaan olevan yhteensä noin 16 miljoonaa.^lähde?

Sintratun polyeteenipohjaisen suksen kitkakerroin lumella vaihtelee tyypillisesti välillä 0,02–0,05. Pohjiin on tehty niin sanottu stukturointihionta, jonka karkeus riippuu suksen aiotusta kelialueesta. Pakkaskelin suksessa hionta on hienoin, vesikelille karkein. Suksen luistoon vaikuttavat myös suksen jäykkyys, profiili ja pohjan kuviointi, jotka pyritään valitsemaan lumen lämpötilan, kosteuden, lumikiteen rakenteen ja lumipinnan ominaisuudet huomioiden. Tarkoituksena on saada lumen ja suksen pohjan välisen vesikalvon paksuus noin 10 μm:n tienoille, mikä on normaaliolosuhteissa merkittävin luistoon vaikuttava tekijä. Pohjan hionnalla vaikutetaan pohjan ja lumen väliseen kosketuspinta-alaan, joka vaihtelee välillä 5–15 % ja mikä puolestaan vaikuttaa liukuvan suksen alle syntyvän vesikerroksen paksuuteen.^lähde?

Vaikka UHMW-PE -pohja on luisto-ominaisuuksiltaan lumella jo sinällään erinomainen esim. puuhun verrattuna, yleensä luistovoitelulla saadaan luistoa vielä merkittävästi parannettua. Polyeteenillä pintajännitys on noin 0,032 N/m, kun tavallisella hiilivetypohjaisella luistovoiteella pinnoitettuna 0,029 N/m ja fluorivoiteilla ja -pinnoitteilla jopa vain 0,017 N/m. Yhden maastohiihtosuksen pohjaan saadaan materiaalivalmistajan (CPS) mukaan ns. imeytymään (liukenemaan UHMW PE:n sisältämään amorfiseen olomuotoon) reilun gramman verran luistovoidetta 110 °C:n lämpötilassa. Suksien voiteluun löytyy kymmeniä eri tuotteita jokaiselta voidevalmistajalta. Merkittävin lisäaine luistovoiteisiin on kuitenkin ollut fluori, jonka tärkein ominaisuus on parantaa luistoa vesikeleillä hylkimällä vettä, eli vähentämällä kapillaarista imua, mikä johtuu liian paksusta vesikerroksesta suksen ja lumen välissä. Suksen luisto on parhaimmillaan muutaman pakkasteen tienoilla. Sitä kylmemmässä se heikkenee tasaisesti luistoa antava ohuen vesikerroksen huvetessa. Pakkaskelillä noin alle –15 °C:n lämpötilassa tätä kalvoa ei enää suksen alle synny ja kahden kiinteän pinnan välinen liikekitka kasvaa voimakkaasti lämpötilan laskiessa ja lumikiteiden muuttuessa yhä kovemmiksi. Luistovoide valitaan kelin mukaan siten, että voiteen kovuus vastaa lumen kovuutta. ^lähde?

Perinteinen pitovoide toimii mekaanisena pitona toisin kuin vesikalvoihin perustuva luistovoitelu. Sen tarkoitus on antaa hyvä pito perinteisen tyylin maastohiihtosukseen potkuvaiheen aikana, mutta samanaikaisesti se ei saa hangata lumeen liukuvaiheessa heikentäen luistoa. Pitovoide on siis oltava riittävän pehmeää, että lumikide uppoaa siihen painettaessa suksen keskiosa ladun pintaan, mutta sen pitää myös irrota lumesta. Tätä suksen osaa nimetään voidepesäksi. Pakkaskelin pitovoide on kovaa, nollakeliä lähestyttäessä toimiva pitovode on pehmeää ja ongelmakeleillä käytetään liisteriä. Pitovoide saattaa jäätyä, tai siihen voi tarttua lumipaakkuja. ^[11]

Pitopohjasuksissa on karhennettu (ns. Zerot), tai kohokuvioitu voidepesä, tai pitokarva ja niissä ei tarvita pitovoidetta. Zero-suksen toiminta-alue on kapeahko ja lähellä nollakeliä.

Hieman laajempi toimintalämpötila-alue on Matti Järvisen nanoteknologiaan perustuvilla pinnoitteilla valmistetuilla suksilla, jotka toimiva ilman pitovoiteluat nollakeleillä ja sopivassa lumen kosteudessa pikku pakkasessakin (Peltonen Nanogrip, Yoko ja Järvinen Optigrip, Karhu Beargrip), mutta pakkaskeleillä eivät ole olleet ainakaan vielä perinteisen pitovoidellun suksen veroisia luistoltaan.^lähde?

Suksia on lukemattomia erilaisia eri tarkoituksiin suunniteltuina mäkihypystä telemark- ja laskettelusuksiin. Valinta täytyy tehdä tekniikan, rinteen, tyylin ynnä muitten muuttujien mukaan. Esimerkkinä voidaan mainita Newschool-tyylissä käytettävä, LINE:n Eric Pollardin suunnittelema pro model -suksi, jonka erikoiserä on keskeltä jopa 150 mm leveä. Tämä on tavallisia alppisuksia leveämpi. Ne ovat keskiosaltaan usein vain 50–60 mm:n levyisiä.^lähde?

• Carving/rinnesukset
• Kilpasukset
• All Mountain –sukset
• Puuterisukset
• Freestylesukset/Twintip-sukset
• Kumparesukset

• Muinaissukset
• Hiihtosauva
• Sauvakävely
• Mono

• Aaltonen, Turkka & Arkko, Martti: Vanhat hyvät erätaidot. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Ajatus, 1997.
• P-tex materiaalivalmistajan tietosivu
• Lahden hiihtomuseon historia-artikkeleita^{[vanhentunut linkki]}
• The History of Lapland, J. Scheffer, Oxford 1674, Chapter 20: Of the laplanders weapons, and other instruments of hunting
• Why is ice and snow slippery? The Tribo-physics of skiing, L. Karlöf, L. Torgersen Axell, D. Slotfeldt-Ellingsen
• Sliding Friction of Polyethylene on Snow and Ice, L. Bäaurle, Swiss Federal Institute of Technology, Zurich
• Friction characteristics between ski base and ice - fundamental lab scale tests and practical implications, P. Sturesson, Uppsala Universitet
• Performance Skiing: Training and Techniques to Make You a Better Alpine Skier, G. Thomas, ISBN 0811730263
• Teflon® Paraffin Low Friction Wax for All Snow Conditions, DuPont Technology
• The complete quide to cross-country ski preparation, N. Brown, ISBN 0-89886-600-6
• Nanosuksi luistaa - ja pitää, E. Törmänen, Tekniikka&Talous, 22.11.2009
• Länsimerkkienkin takana lukee made in Russia, K. Huhtiniemi, Tekniikka&Talous, 7.12.2005
• Suomalainen suksi venäläistyy, W. Erkkilä, Taloussanomat, 02.11.2001
• Specifications for competition equipment and commercial markings, International Ski Federation, ed. 2011/12 (Sept. 2011)
• Investigation of the most essential factors influencing ski glide^{[vanhentunut linkki]}

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suksi Wikimedia Commonsissa