Suomen urheilu 1975

Suomen urheilu 1975 käsittelee vuoden 1975 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.

Vuoden urheilija

Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:

Sija	Urheilija	Urheilumuoto
1.	Heikki Ikola	Ampumahiihto
2.	Kalevi Marjamaa	Nyrkkeily
3.	Heikki Mikkola	Moottoripyöräily
4.	Antti Kalliomäki	Yleisurheilu
5.	Olavi Svanberg	Hiihtosuunnistus
6.	Yrjö Vesterinen	Moottoripyöräily
7.	Pekka Marjamäki	Jääkiekko
8.	Juhani Avellan	Painonnosto
9.	Pertti Ukkola	Paini
10.	Pentti Kahma	Yleisurheilu
Lähde: ^[1]

Naisten listalla kuusi parasta olivat:

Sija	Urheilija	Urheilumuoto
1.	Marjatta Kajosmaa	Hiihto
2.	Riitta Salin	Yleisurheilu
3.	Sinikka Kukkonen	Hiihtosuunnistus
4.	Eija Krogerus	Keilailu
5.	Susann Sundkvist	Yleisurheilu
6.	Pirjo Häggman	Yleisurheilu
Lähde: ^[1]

Ampumahiihto

Maailmanmestaruuskilpailuissa Heikki Ikola voitti kaksi kultamitalia, henkilökohtaisella 20 kilometrillä sekä Heikki Flöjtin, Simo Halosen ja Juhani Suutarisen kanssa viestissä. Esko Saira saavutti 20 kilometrillä pronssia.^[2]

Autourheilu

Jyväskylän suurajojen voittajaksi ajoi viidennen kerran urallaan Hannu Mikkola Toyota Corollalla.^[3]

Hiihtosuunnistus

Ensimmäisissä virallisissa maailmanmestaruuskilpailuissa Suomi voitti kaikki neljä maailmanmestaruutta. Olavi Svanberg voitti miesten henkilökohtaisen kilpailun sekä Pekka Pökälän, Heimo Taskisen ja Jorma Karvosen kanssa viestin. Henkilökohtaisessa kilpailussa Karvonen sai hopeaa ja Taskinen pronssia. Naisten henkilökohtainen mestari oli Sinikka Kukkonen, jonka kanssa viestin mestaruuden voittivat Raili Sallinen ja Aila Flöjt.^[4]

Jalkapallo

Suomen miesten maajoukkue pelasi seitsemän maaottelua. Uutena päävalmentajana aloitti Martti Kosma, mutta hänen johdollaan Suomi pelasi vain vieraskentällä tasapelin 1–1 Alankomaiden amatöörimaajoukkueen kanssa ja hävisi Helsingin olympiastadionilla olympiakarsintojen ensimmäisen osaottelun Norjalle 3–5, minkä jälkeen Kosma saamastaan kritiikistä suututtuaan erosi. Uudeksi valmentajaksi tuli Aulis Rytkönen. Suomi pelasi Stavangerissa olympiakarsinnan toisessa osaottelussa Norjan kanssa tasapelin 1–1 mutta ei selviytynyt jatkoon. Euroopan-mestaruuskilpailujen karsinnat Suomi aloitti häviämällä kesäkuussa Helsingissä Italialle 0–1 ja syyskuun alussa Nijmegenissa Alankomaille 4–1 sekä pelaamalla 27. syyskuuta Roomassa Italian kanssa maalittoman tasapelin.^[5]^[6]
Suomen naisten maajoukkue hävisi heinäkuussa Tanskassa pelatussa Pohjoismaiden-mestaruusturnauksessa Ruotsille 4–0 ja Tanskalle 9–0 sekä elokuussa Salossa pelatussa maaottelussa Ruotsille 0–2. Maajoukkueen valmentajana oli Juhani Nirkkonen.^[7]
Suomi saavutti toukokuussa Sveitsissä pelatuissa alle 18-vuotiaiden poikien Euroopan-mestaruuskilpailuissa hopeaa. Alkulohkossaan Suomi voitti Neuvostoliiton 1–0 sekä pelasi Länsi-Saksan ja Itä-Saksan kanssa tasan 1–1 ja eteni lohkovoittajana jatkoon. Välierissä Suomi voitti Turkin 1–0. Loppuottelussa Suomi hävisi Englannille jatkoajalla 0–1.^[8] Suomen joukkueen valmentajana toimi Raimo Marttinen.^[9]
Miesten Suomen-mestaruuden voitti Turun Palloseura, hopeaa sai Kuopion Palloseura ja pronssille sijoittui Kokkolan Pallo-Veikot.^[10]
Naisten Suomen-mestaruuden voitti neljännen peräkkäisen kerran Helsingin Jalkapalloklubi, hopeaa sai Turun Palloseura ja pronssille sijoittui IF Finströms Kamraterna.^[11]

Jääkiekko

Maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Saksassa ja Suomi sijoittui kuuden joukkueen turnauksessa neljänneksi tasapistein pronssijoukkue Ruotsin kanssa. Puolustaja Pekka Marjamäki valittiin kisojen tähdistöjoukkueeseen.^[12]
Suomen-mestaruuden voitti tamperelainen Tappara, hopeaa sai Helsingin IFK ja pronssille sijoittui Tampereen Ilves.^[13]

Jääpallo

Maailmanmestaruuskilpailut pelattiin usealla paikkakunnalla Suomessa. Suomi pelasi ottelunsa Oulussa, Kemissä, Lappeenrannassa ja Mikkelissä ja saavutti pronssia hävittyään kahdesti Neuvostoliitolle ja Ruotsille sekä voitettuaan kerran Norjan ja pelattuaan toisessa ottelussa sen kanssa tasan.^[14]^[15]^[16]
Suomen-mestaruuden voitti Oulun Luistinseura, hopeaa sai Helsingin IFK ja pronssille sijoittui Warkauden Pallo -35.^[17]

Koripallo

Miesten Suomen-mestaruuden voitti Turun NMKY, hopeaa sai espoolainen Playboys ja pronssille sijoittui Tapion Honka.^[18]
Naisten Suomen-mestaruuden voitti Nokian Urheilijat, hopeaa sai Tapion Honka ja pronssille sijoittui helsinkiläinen Työväen Mailapojat.^[19]

Käsipallo

Miesten Suomen-mestaruuden voitti helsinkiläinen Sparta, hopeaa sai Helsingin IFK ja pronssille sijoittui kolmas helsinkiläisseura Kiffen.^[20]
Naisten Suomen-mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran Katajanokan Haukat, hopeaa sai Helsingin IFK ja pronssille sijoittui Riihimäen Pallonlyöjät.^[21]

Lentopallo

Miesten Suomen-mestaruuden voitti Pieksämäen NMKY, hopeaa sai Vammalan Kisa ja pronssille sijoittui hämeenlinnalainen Luolajan Kajastus.^[22]
Naisten Suomen-mestaruuden voitti Karhulan Veikot, hopeaa sai Lahden Kimmo ja pronssille sijoittui Helsingin Kiri -60.^[22]

Moottoripyöräily

Ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruussarjassa Pentti Korhonen saavutti pronssia 350-kuutioisten pyörien luokassa.^[23]
Motocrossin maailmanmestaruussarjassa Heikki Mikkola saavutti hopeaa 500-kuutioisten pyörien luokassa.^[24]
Trialin maailmanmestaruussarjassa Yrjö Vesterinen saavutti hopeaa.^[24]

Nyrkkeily

Euroopan-mestaruuskilpailuissa Kalevi Marjamaa voitti kultaa alle 67-kiloisten sarjassa.^[25]

Paini

Maailmanmestaruuskilpailujen kreikkalais-roomalaisessa painissa Pertti Ukkola saavutti pronssia alle 57-kiloisten sarjassa.^[26]

Yleisurheilu

Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailuissa Antti Kalliomäki voitti kultaa seiväshypyssä ja Pekka Päivärinta saavutti hopeaa 3 000 metrin juoksussa.^[27]
Pekka Päivärinta juoksi 15.5. Oulussa maailmanennätykset 15 maililla (1.11.52,6) ja 25 000 metrillä (1.14.16,8).^[28]

Lähteet

Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5

Viitteet

↑ ^a ^b Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 131. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3
↑ Pihlaja, s. 110–111, 113–114
↑ Pihlaja, s. 135
↑ Pihlaja, s. 688–692
↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 217–220. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8
↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 99, 382–383. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3
↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 418. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3
↑ Jordan, Antony & Garin, Erik: UEFA Youth Tournament Under 18, 1975 1.2.2004. RSSSF. Viitattu 4.5.2020. (englanniksi)
↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 89. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3
↑ Pihlaja, s. 201
↑ Pihlaja, s. 202
↑ Raevuori, Antero: Pitkä kiekko, s. 102–104. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21875-8
↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 141. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321
↑ Pihlaja, s. 264, 267
↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 32–34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411
↑ Kojo, Pauli (päätoim.): Mitä–Missä–Milloin 1976, s. 454. Otava, 1975. ISBN 951-1-02085-4
↑ Pihlaja, s. 270
↑ Pihlaja, s. 316
↑ Pihlaja, s. 317
↑ Pihlaja, s. 329
↑ Pihlaja, s. 330
↑ ^a ^b Pihlaja, s. 340
↑ Pihlaja, s. 408
↑ ^a ^b Pihlaja, s. 407
↑ Pihlaja, s. 466–467
↑ Pihlaja, s. 489
↑ Pihlaja, s. 927–928
↑ Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 506. Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

[visva-1] Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 131. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3

[2] Pihlaja, s. 110–111, 113–114

[3] Pihlaja, s. 135

[4] Pihlaja, s. 688–692

[5] Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 217–220. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8

[6] Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 99, 382–383. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3

[7] Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 418. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3

[8] Jordan, Antony & Garin, Erik: UEFA Youth Tournament Under 18, 1975 1.2.2004. RSSSF. Viitattu 4.5.2020. (englanniksi)

[9] Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 89. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3

[10] Pihlaja, s. 201

[11] Pihlaja, s. 202

[12] Raevuori, Antero: Pitkä kiekko, s. 102–104. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21875-8

[13] Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 141. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321

[14] Pihlaja, s. 264, 267

[15] Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 32–34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411

[16] Kojo, Pauli (päätoim.): Mitä–Missä–Milloin 1976, s. 454. Otava, 1975. ISBN 951-1-02085-4

[17] Pihlaja, s. 270

[18] Pihlaja, s. 316

[19] Pihlaja, s. 317

[20] Pihlaja, s. 329

[21] Pihlaja, s. 330

[ukk340-22] Pihlaja, s. 340

[23] Pihlaja, s. 408

[ukk407-24] Pihlaja, s. 407

[25] Pihlaja, s. 466–467

[26] Pihlaja, s. 489

[27] Pihlaja, s. 927–928

[28] Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 506. Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]

[12]

[13]

[14]

[15]

[16]

[17]

[18]

[19]

[20]

[21]

[22]

[23]

[24]

[25]

[26]

[27]

[28]