Taalainkapinat
Taalainkapinat tarkoittaa kolmea kuningas Kustaa Vaasan aikana Taalainmaalla puhjennutta kapinaa.[1]
Ensimmäinen taalainkapina oli 1524–1525. Sen lietsojina toimi pari kuninkaan kirkkopolitiikkaan tyytymätöntä pappismiestä, Vesteråsin piispa Peder Sunnanväder ja tuomiorovasti Knut. Taalalaiset pitivät keväällä 1525 Tunassa kokouksen ja lähettivät kuninkaalle kirjeen, jossa vaativat syntyneiden epäkohtien poistamista. Kuninkaan saapuessa syksyllä Taalainmaalle liike rauhoittui ja toimeenpanijat pakenivat Norjaan, josta heidät kuitenkin luovutettiin Kustaa Vaasalle, tuomittiin kuolemaan ja mestattiin.[1]
Toinen taalainkapina oli n. s. taalainjunkkarin (Daljunkaren) kapina 1527–1528. Sen käynnisti Sten Sture nuoremman poikana esiintynyt talonpoikaisrenki, joka sai alkuun kannattajia. Mutta kun Kristina Gyllenstierna oli kirjeellä vakuuttanut poikansa kuolleen vastikään, joukko väheni. Taalainjunkkari etsi apua Norjasta, jossa hän meni kihloihin Östråtin rouvan Inger Ottesdotterin tyttären Ingeborgin kanssa, ja palasi taas Taalainmaalle, josta hän kuitenkin joutui pakenemaan. Hän pääsi Norjan kautta pakenemaan Rostockiin, mutta Kustaa Vaasan vaatimuksesta hänet luovutettiin Ruotsiin rangaistavaksi ja mestattiin.[1]
Kolmas oli niin sanottu kellokapina 1531–1532, joka sai alkunsa siitä tyytymättömyydestä, minkä kuninkaan määräys kirkonkellojen luovuttamisesta valtakunnan velan maksamiseksi herätti. Kapinan johtajina olivat muun muassa kuninkaan entiset ystävät vapaussodan ajalta Måns Nilsson, Aspebodan isäntä, ja Anders Persson Rankhyttanista. Kuningas joutui tällä kertaa ensin antamaan periksi ja kapina rauhoittui. Hän kuitenkin meni 1533 sotajoukkoineen Kopparbergetiin, piti kokoon kutsutuille talonpojille nuhdesaarnan ja pakotti heidät luovuttamaan kuninkaan käsiin johtajansa, jotka vietiin Tukholmaan ja mestattiin, joukossa myös Måns Nilsson ja Anders Persson.[1]
Neljänneksi taalainkapinaksi on sanottu tapausta myöhemmältä ajalta. Kyse oli taalalaisten kesäkuussa 1743 Tukholmaan tekemästä retkestä, jonka tarkoituksena oli pakottaa valtiopäivät valitsemaan kruununperilliseksi Tanskan kruununprinssi Fredrik. Suomen sota oli herättänyt Taalainmaalla ärtymystä, ja kun käsky Taalainmaan rykmentin lähettämisestä uudestaan sotaan tuli perille, levottomuus puhkesi kapinaksi. Kapinaliset tarttuvat aseisiin, maaherra ja useat muut säätyhenkilöt otettiin vangeiksi, ja lähdettiin liikkeelle. Joukko saapui Tukholmaan 20. kesäkuuta vastoin hallituksen kieltoa. Kun taalalaiset kehotuksista huolimatta eivät suostuneet hajaantumaan, vastarinta kukistettiin 22. kesäkuuta väkisin. Mellakassa sai surmansa joukko osanottajia, ja lisäksi tuomittiin kuusi johtajaa kuolemaan ja mestattiin. Useat muut pääsivät helpommalla rangaistuksella. Muuallakin suunnitellut talonpoikaislevottomuudet tukahtuivat silloin.[1]