Talousmetsä

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: Artikkeli käsittelee pääosin vain Suomen talousmetsiä, eikä se käy ilmi artikkelista riittävän selvästi. Suomen talousmetsiä koskevat asiat tulisi käsitellä artikkelissa Talousmetsät Suomessa.

Talousmetsä on omistuksellisista oloista riippumatta metsä, joka on varattu metsätalouden harjoittamiseen. Siinä pyritään taloudellisesti ja laadullisesti mahdollisimman arvokkaan puusadon tuottamiseen.^[2] Talousmetsissä puuta kasvatetaan ihmisten tarpeiden täyttämiseen.

Talousmetsien lisäksi Suomessa on luonnontilaisia metsiä, joita kutsutaan joskus myös nimillä aarniometsä, ikimetsä tai vanha metsä. Talousmetsiä ylläpitävät yksityiset metsänomistajat yleensä metsänhoitoyhdistysten kautta, valtion Metsähallituksen kautta sekä suurten metsäyhtiöiden kautta. Suurin osa Suomen metsistä on talousmetsiä.^[3][4] Metsähallitus Metsätalous Oy:n hallinnassa olevista metsistä käytetään nimitystä monikäyttömetsä, selventämään niiden roolia.

Suomen maapinta-alasta 26,3 miljoonaa hehtaaria (86 %) on metsämaata, tästä hyvälaatuista talousmetsäksi luokiteltavaa on 20,3 miljoonaa ha, lukuun sisätyvät myös kaikki suojelualueet. Hyvälaatuisen metsän lisäkasvu on määritelmän mukaan 1 m³/ha/v. Loppuosa metsistä on kitumaita, avoimia soita, tuntureita, tundraa ja muita joutomaita, joissa ei kasva puustoa.

Tiukasti suojeltuja metsiä, joissa metsätalous on kokonaan kiellettyä on 4,5 % koko Suomen metsä pinta-alasta (924 000 ha), kitu- ja joutomaista 8,2 % on suojeltu (1 885 000 ha). Etelä-Suomen metsistä 1,5 % ja kitumaista 1,8 % on suojeltu ja pohjois-Suomessa vastaavasti 8,3 ja 14,7 % (2004, 2006).^[5]

Yksityisen metsätilan laajuus on Suomessa keskimäärin 23,6 ha.^[5]

Talousmetsien kasvunopeus ja puumäärä on kasvanut koko ajan jo yli sadan vuoden ajan. Nykyinen puumäärä on noin 2,5 miljardia^[6] kuutiometriä. Määrä on noin 40 % suurempi kuin 1970-luvulla. Nykyinen kasvunopeus on 107 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsän kasvua on parantanut erityisesti pitkä metsäntutkimushistoria ja metsäammattilaisten toiminta. Lisäksi kasvua on kiihdyttänyt ilmastonmuutos.

Hakkuissa poistuva puumäärä vaihtelee vuosittain. Historian suurin hakkuukertymä oli vuonna 2018 78 miljoonaa^[7] kuutiometriä lähestyen suurinta kestävänä pidettyä hakkuumäärää 84 miljoonaa kuutiometriä. Vuoden 2019 hakkuut jäivät 72 miljoonaan kuutiometriin.

Suomessa talousmetsän valtapuuna on mänty, toiseksi tärkein puulaji on kuusi. Näistä saadaan sekä tukkia että kuitupuuta selluloosateollisuuden tarpeisiin. Jonkin verran on vähintään kokeilumielessä käytetty myös tuotuja puulajeja kuten siperianlehtikuusen ja contortamännyn istutuksia. Lehtipuista koivulla katsotaan perinteisesti olevan eniten taloudellista merkitystä.

Suomen ensimmäinen metsälaki astui voimaan vuonna 1886^[8]. Lain keskeinen periaate "Metsiä älköön hävitettäkö" on ollut Metsälain uudistuksissa keskeistä myös sen jälkeen. Uudistamisvelvoite on aina maanomistajalla, jonka metsien käsittelyllä on metsän tila saatettu vajaatuottoiseksi.

Uudistaminen voidaan tehdä keinollisesti tai luontaisesti. Keinollista uudistamista^[9] on istutus ja kylvö. Luontaisessa uudistamisessa^[10] käytetään olemassa olevaa puustoa siementämään metsämaa. Hakkuutapoja on esimerkiksi siemenpuuhakkuu ja suojuspuuhakkuu.

Talousmetsien metsänhoidolla^[11] tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla metsän tuottoa parannetaan. Metsänhoitoa ovat muun muassa maanmuokkaus, taimikonhoito, harvennukset, vesitalouden hoito ja lannoitus. Metsänhoidoksi voidaan lukea myös metsissä tehtävät harvennushakkuut, joilla parannetaan hakkuussa jäljelle jäävien puiden olosuhteita. Nykyisin metsänhoidossa suositaan ns. hallitun hoitamattomuuden periaatetta, jossa tehdään vain välttämättömät toimenpiteet ja jätetään tarpeettomat tekemättä. Tällä parannetaan kannattavuutta ja talousmetsien monimuotoisuutta. Raivaamatta jäävät kohdat lisäävät kerroksellisuutta ja suojapaikkoja, josta hyötyvät monet lajit.

Metsätaloudessa havahduttiin 1980-luvulla metsäluonnon köyhtymiseen. Metsäsektorin toimijat, viranomaiset, tutkimuslaitokset, yliopistot ja muut tahot alkoivat kehittämään uusia metsätalouden menetelmiä, joilla voitaisiin parantaa myös monimuotoisuuden rakennepiirteitä. Samalla alkoi myös metsälain ja luonnonsuojelulain uudistustyö. 1990-luvulla tuli voimaan uusi metsälaki ja luonnonsuojelulaki, joissa oli mittava määrä erilaisia monimuotoisuutta parantavia määräyksiä. Samalla metsänhoidon suosituksiin ja -ohjeisiin tuli kattava valikoima erilaisia toimenpiteitä, joilla toteutuessaan olisi positiivisia vaikutuksia monimuotoisuuteen. Suomen talousmetsät ovat pääosin PEFC-sertifioituja. Viime aikoina myös ympäristöjärjestöjen kehittämä FSC-sertifiointi on kasvattanut osuutta.

Luonnonhoidon laadun seurannan tulosten valossa talousmetsien luonnonhoito on 20 vuoden aikana heijastellut sille lainsäädännössä ja sertifioinnissa asetettuja kriteereitä. Toisaalta luonnonhoidon taso ei suosituksista ja neuvonnasta huolimatta ole viime vuosikymmenenä parantunut, vaan taso on laskenut 2010-luvulla parhaista vuosista. Tarkastelujakson viimeisten viiden vuoden (2014–2018) aikana luonnonhoidon taso on määrällisissä muuttujissa keskimäärin noin 20 % heikompi kuin mitä se oli 2000-luvulla, ja lähes 30 % heikompi kuin mitä se on ollut parhaalla viisivuotisjaksolla aikavälillä 1998–2009. Luonnonhoidon vaikuttavuudesta kertoo kuitenkin se, että monimuotoisuuden kannalta tärkeät rakennepiirteet ovat parantuneet merkittävästi ja tiukasti suojellun metsän määrä viisinkertaistunut 1980-luvulta.^[12][13]

Metsässä kasvaa myös varpuja, ruohoja, eri eläimiä ja sieniä. Talousmetsien virkistyskäyttö, metsästys, sienestys ja marjastus ovat mahdollisia. Suomessa ja eräissä Pohjoismaissa on lailla säädetty jokamiehenoikeus, joka takaa yhdessä metsästyslainsäädännön kanssa nämä toimet.^[14] Talousmetsissä taloudellista tuottoa voidaan saada myös muilla tavoilla kuin puuntuotannolla. Esimerkiksi tryffelin, pakurin tai muun metsässä kasvatettavan lajin kasvattaminen voi olla puunmyyntituloja parempaa. Esimerkiksi sienisato voi olla arvoltaan puun taloudellista tuottoa korkeampi.^[15] Vastaavasti esimerkiksi korvasienen on todettu innostuvan tuottamaan itiöemiä maan pinnan rikkoontuessa.^[16]

Talousmetsä eroaa huomattavasti luonnontilaisesta metsästä tarkoitukseltaan, rakenteeltaan ja kehityskulultaan. Talousmetsässä on lahopuuta 2–10 m³ hehtaarilla, kun vastaava luku luonnontilaisessa metsässä on 60–90 m³ hehtaarilla. Lahopuun määrä^[6] on ollut viime vuosina kasvussa Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa lahopuun määrä on laskenut sekä talousmetsissä että suojelualueilla. Metsätalouden toimijat lisäävät lahopuuta hakkuiden yhteydessä monella tavalla. Esimerkiksi tekopökkelöiden^[17] tekemisellä on lahopuuta saatu lisättyä nopeasti.

Mustikan peittävyys talousmetsässä on nykyisin noin 6 %, vielä 1950-luvulla se oli 18 %. Mustikan ovat korvanneet vadelma, metsäkastikka ja metsälauha.^[18]

Talousmetsässä tapahtuneen myrskytuhon jälkeen tuhoutuneet puut kerätään pois metsätuholain perusteella, jotta ne eivät toimi metsätuholaisten kasvualustana, mutta luonnontilaisessa metsässä ne jäävät paikalleen.^[19]

Metsäpalon jälkeen kuusikko taimettuu lehtipuilla, mutta talousmetsässä hakkuun jälkeen istutetaan yleensä vain yhtä puulajia. Lehtipuut tulevat luontaisesti ja ensimmäisessä taimikonhoidossa on yleensä jo sekapuusto. Talousmetsissä suositaan sekapuustoa, koska sekapuusto on vähemmän altis tuhoille, lehtikarike parantaa maaperän olosuhteita ja se parantaa monimuotoisuutta.

Männiköissä on havaittu tapahtuvan lievempiä metsäpaloja noin 70 vuoden välein, mutta niissä metsä ei pala kokonaan, vaan jäljelle jää eläviä mäntyjä, joiden sekaan voi kasvaa muita puulajeja. Luonnontilaisessa usein lievästi palaneessa männikössä on yli 150-vuotiaita puita sata kappaletta hehtaarilla. Männiköissä voi olla useita sukupolvia eri-ikäisiä mäntyjä, jotka ovat palaneet mutta jatkaneet kasvua hyvinkin vanhoiksi.

Häiriöitä on lyhyt- ja pitkäkestoisia. Talousmetsissä vastaavia häiriöitä jäljitellään hakkuilla ja kulotuksilla. Metsäpalojen yleisyys määrittää sen, hallitseeko metsämaisemaa kuusi- vai mäntyvaltaisuus. Erityyppisten häiriöiden aiheuttamat valoisat luonnontilaiset metsät ovat nykyisin jokseenkin harvinaisia, koska metsäpalot sammutetaan tehokkaasti myös suojelualueilla.

Jos luonnontilainen metsä on välttynyt metsäpaloilta ja myrskytuhoilta pitkiä aikoja, sen kehitystä ja rakennetta säätelee puiden kuoleminen ja uudistuminen pienalavaltaisesti. Tällaisessa metsässä lahopuuta syntyy hyvin tasaisesti pitkän ajan kuluessa.^[20]

Metsäteollisuus käyttää raakapuuta 74,9 miljoonaa kuutiometriä, josta se kerää Suomen talousmetsistä 57,7 miljonaa m³. Siitä 30 miljoonaa m³ käytetään mekaanisessa metsäteollisuudessa ja vajaa 45 miljoonaa m³ sellu- ja paperiteollisuudessa. Polttopuuna käytetään 5,1 miljoonaa m³.^[5] Talousmetsien käytössä huomionarvoista onkin, että yleensä jokaiselle puulle on käyttökohde tiedossa jo ennen hakkuita. Puusta tehdään esimerkiksi rakennuksia, huonekaluja, papereita, pakkauskartonkeja, astioita, fossiilista muovia korvaavia tuotteita, polttoainetta, hammastahnaa, jäätelöä, lääke- ja kosmetiikkateollisuuden tuotteita, rehua ja lukuisia erilaisia komposiittituotteita. Puu on uudistuvana materiaalina nähty myös ilmastoratkaisuna^[21].

• Suomen Metsäyhdistys - Talousmetsän kierto, opetusmateriaalit
• Talousmetsä vai luonnontilainen? (Arkistoitu – Internet Archive)