Tiberius

Tiberius
Rooman keisari
Valtakausi	14 – 37
Edeltäjä	Augustus
Seuraaja	Caligula
Syntynyt	16. marraskuuta 42 eaa.[1] Rooma
Kuollut	16. maaliskuuta 37 (77 vuotta) Misenum
Puoliso	Vipsania Agrippina Julia
Lapset	Drusus Julius Caesar Germanicus (adoptoitu)
Suku	Julius-Claudius
Isä	Tiberius Claudius Nero
Äiti	Livia Drusilla

Tiberius Julius Caesar Augustus (synt. Tiberius Claudius Nero, myöh. Tiberius Julius Caesar, yleisesti Tiberius) (16. marraskuuta 42 eaa. – 16. maaliskuuta 37 jaa.^[1]) oli Rooman keisari joka hallitsi 18. syyskuuta 14 – 16. maaliskuuta 37.

Tiberius peri vallan isäpuoleltaan Augustukselta ja pyrki aluksi hallitsemaan tämän antaman esikuvan mukaisesti, maltillisesti ja senaattia kunnioittaen. Hän oli tehokas hallinnon järjestäjä ja yksi Rooman valtakunnan huomattavimpia sotapäälliköitä. Hänen synkkä luonteensa sopi kuitenkin huonosti edustustehtäviin, eikä hän kyennyt keisarina saavuttamaan sen enempää kansan kuin hallitsevan yläluokankaan suosiota.

Vuonna 26 jaa. Tiberius vetäytyi Roomasta Caprin saarelle, josta hän hoiti hallintoa epäsuorasti pretoriaanikaartin prefektien Sejanuksen ja Macron välityksellä. Viimeiset vuotensa Tiberius vietti erakoituneena Caprin saarella, kunnes kuoli 77 vuoden iässä Misenumissa. Hänen jälkeensä keisariksi julistautui Tiberiuksen edesmenneen veljenpojan Germanicuksen poika Caligula.

Tiberiuksen vanhemmat Tiberius Claudius Nero ja Livia Drusilla kuuluivat Rooman arvostetuimpiin ylimyssukuihin. He kuitenkin erosivat, kun Tiberius oli neljän vuoden ikäinen. Livia solmi pian uuden avioliiton Octavianuksen kanssa, josta tuli myöhemmin Rooman keisari Augustus.^[1]

Tiberius sai jo nuorena hoidettavakseen tärkeitä virkatehtäviä, jotka hän hoiti taitavasti ja vastuuntuntoisesti. Isäpuoli Augustus ei kuitenkaan kaavaillut hänestä vallanperijäänsä, sillä Tiberius ei ollut hänen verisukulaisensa. Augustus saattoi myös aavistaa, että Tiberiuksen luonne sopisi varsin huonosti hallitsijan tehtäviin.^[1]

Tiberius tuli jo nuorena tunnetuksi vakavamielisyydestään, ja ikävuosien kertyessä hänen luonteensa kehittyi yhä synkempään ja epäluuloisempaan suuntaan. Hän tuli tunnetuksi miehenä, joka ei koskaan ilmaissut mielipiteitään avoimesti. Hän myös inhosi kaikenlaista teeskentelyä ja imartelua, eikä saitana miehenä ollut myöskään halukas ostamaan poliittista vaikutusvaltaa rahalla. Hänellä oli siis varsin heikot edellytykset hankkia senaatin luottamus ja kansan suosio. Tiberius tiesi ehkä itsekin olevansa epäsopiva hallitsijaksi.^[2][1]

Tiberiuksen karu luonne sopi kenties parhaiten rintamaolosuhteisiin. Hän oli vaativa sotapäällikkö, mutta ei päästänyt itseäänkään helpolla, vaan jakoi sotilaiden kanssa sodan rasitukset. Myös Tiberiuksen ulkonäkö oli omiaan herättämään sotilaiden kunnioituksen, sillä hän oli komea, kookas ja terve mies. Hän suunnitteli operaatiot huolellisesti ja saavutti sodissa niin suurta menestystä, että häntä voidaan pitää yhtenä oman aikansa parhaista sotapäälliköistä. Vuosina 12–9 eaa. hän liitti Pannonian Rooman valtakuntaan, ja myöhemmin hän saavutti merkittäviä voittoja germaaneista sekä kukisti vaarallisen kapinan Illyrian provinssissa.^[3]

Tiberiuksen perhe-elämää voidaan pitää yhtenä antiikin suurista tragedioista. Aluksi kaikki sujui hyvin: Tiberius avioitui kenraali Agrippan tyttären Vipsanian kanssa, ja avioliitosta tuli hyvin onnellinen. Avioliitosta syntyi yksi poika, Drusus. Vuonna 12 eaa. Tiberius pakotettiin kuitenkin poliittisista syistä eroamaan Vipsaniasta. Augustus määräsi Tiberiuksen uudeksi vaimoksi Julian, joka oli Augustuksen tytär tämän edellisestä avioliitosta. Tiberiukselle ero Vipsaniasta oli tuskallinen, varsinkin kun häneltä kiellettiin kaikki kontaktit entiseen vaimoonsa. Uusi avioliitto Julian kanssa oli puolestaan täysi katastrofi. Lopulta Tiberius pakeni sietämätöntä avioliittoaan Rodoksen saarelle Kreikkaan, kun taas Julia alkoi pettää niin näkyvällä tavalla miestään, että Augustus katsoi parhaaksi karkottaa tyttärensä ja myöntää avioeron Tiberiukselle.^[4]

Tiberius vietti Rodoksella seitsemän vuotta, kuluttaen aikansa muun muassa astrologiaa ja kreikkalaista mytologiaa opiskellen. Aluksi oleskelu Rodoksella oli vapaaehtoista, mutta myöhemmin se sai arestin luonteen, sillä Tiberius joutui Augustuksen epäsuosioon eikä saanut lupaa palata Roomaan. Kun lupa viimein heltisi, kiellettiin Tiberiukselta poliittinen toiminta.^[5] Augustus oli valinnut vallanperijöikseen tyttärenpoikansa Luciuksen ja Gaiuksen, eikä halunnut Tiberiusta kilpailemaan vaikutusvallasta näiden kanssa. Pian Augustus joutui kuitenkin suunnittelemaan vallanperimyksen uusiksi, sillä Lucius ja Gaius kuolivat. Augustus adoptoi vuonna 4 jaa. Tiberiuksen pojakseen ja teki tästä näin vallanperijänsä. Samalla hän tosin adoptoi myös tyttärenpoikansa Agrippa Postumuksen, mutta käytännössä kaikki valta siirtyi Tiberiukselle, sillä Agrippa Postumus oli vasta 16-vuotias ja käytökseltään jokseenkin kelvoton.^[6] Adoption kautta Tiberius ja Postumus tulivat osaksi Juliusten-Claudiusten hallitsijasukua.

Augustus kuoli vuonna 14 jaa., ja senaatti vahvisti 54-vuotiaan Tiberiuksen uudeksi keisariksi. Tarkkaan ottaen Tiberius ei koskaan suostunut ottamaan vastaan "augustus"-arvonimeä joka olisi merkinnyt jumaluutta, vaan käytti poikkeuksetta itsestään vaatimatonta nimitystä Princeps civitatis eli Ensimmäinen kansalainen. Tämä ei hänen valtaansa toki vähentänyt. Jumalaksi korottamista ainakin omakohtaisesti hän inhosi, joskin salli äitinsä Livian ottaa vastaan "Augusta" -arvon. Myös Livian synnyinkaupunki Gytheionin tuli osoittaa hänelle jumalallista kunnioitusta, joskin Tiberius kehotti äitiään kohtuuteen.^[7]

Tiberius julisti Augustuksen jumalaksi ja sanoi kunnioittavansa edeltäjänsä elämäntyötä niin, että hän toimisi kaikissa tilanteissa täsmälleen samalla tavoin kuin Augustus olisi toiminut vastaavassa tilanteessa. Tiberiuksen hallitsijakausi alkoi kuitenkin varsin ikävissä merkeissä, sillä joku murhautti Agrippa Postumuksen, joka oli potentiaalinen uhka Tiberiuksen valta-asemalle. Sitä ei tiedetä, oliko murhan taustalla Tiberius vai tämän vallanhimoinen äiti Livia.^[8]

Tiberiuksen suhtautuminen valtaan oli hyvin vaikeasti tulkittavissa. Aluksi vaikutti jopa siltä, että hän otti vastentahtoisesti vastaan keisarin tehtävät. Hänen väitetään jopa sanoneen, että ”hallitsijan työ on surkeaa ja vaivalloista orjantyötä”. Lisäksi hän korosti sitä, että hän haluaa keventää työtaakkaansa jakamalla valtaa mahdollisimman paljon senaatin kanssa.^[9] Käytännössä kenellekään ei kuitenkaan ollut epäselvää, kuka valtakunnan asioita viime kädessä ohjasi. Keisarin loukkaaminen oli ns. majesteettirikos, josta seurasi kuolemantuomio ja omaisuuden takavarikointi, joten Tiberiuksen vastustajien oli syytä olla varuillaan. Toisaalta Tiberiuksen politiikan tukeminenkin oli vaikeaa, sillä hän ilmaisi mielipiteitään niin epäselvästi, että kukaan ei oikeastaan tiennyt, mitä mieltä keisari oli asioista.^[10]

Vaikka Tiberius oli ollut nuorempana taitava sotapäällikkö, keisarina hän ei osoittanut kiinnostusta valloitussotiin. Tässä hän toimi Augustuksen tahdon mukaisesti. Diplomatia asetettiin etusijalle ja armeijaan turvauduttiin vain puolustustarkoituksissa.^[11]

Talouspolitiikassaan Tiberius asetti etusijalle säästäväisyyden. Hän ei harrastanut suurimittaisia rakennusprojekteja ja järjesti vain niukasti sirkushuveja kansalle. Hänen säästäväisyytensä meni niinkin pitkälle, että hän tarjosi vierailleen edellisen päivän tähteitä.^[12] Hän myös vaati nimittämiltään maaherroilta järkevää taloudenpitoa ja valvoi virkamiesten toiminnan laillisuutta.

Koska Tiberius oli keisariksi tullessaan suhteellisen vanha, oli kysymys vallanperijästä hyvin tärkeä. Augustus oli määrännyt Tiberiuksen vallanperijäksi tämän veljenpojan Germanicuksen, joka nautti suurta kansansuosiota. Germanicus kuitenkin kuoli jo vuonna 19. Vallanperijän asema siirtyi Tiberiuksen pojalle Drusukselle. Monet tulkitsivat pahantahtoisesti tapahtumia niin, että Tiberius oli murhauttanut Germanicuksen tehdäkseen omasta pojastaan perillisensä.^[13]

Keisariutensa alkuaikoina Tiberius sieti hyvin vastalauseita ja jopa herjaavia puheita. Hän katsoi hallitsijalla ja senaatilla olevan parempaakin tekemistä kuin kaikenlaisten juorujen selvitteleminen.^[14] Tällainen sananvapaus ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Tiberiuksen vaatimattomuus saattoi alun perinkin olla hämäystä, joka kesti vain niin kauan kuin hän oli epävarma valta-asemastaan. Hallitsemistyyli muuttui vähitellen, ja keisari tuli tunnetuksi lauseestaan ”Vihatkoot, kunhan tottelevat”.^[15] Senaattorit eivät juurikaan uskaltaneet vastustaa Tiberiusta, vaan sopeutuivat tilanteeseen niin nöyrästi, että Tiberius alkoi halveksia senaattia ja totesi senaattorien kelpaavan vain orjiksi.^[16]

Tiberius alkoi vuoden 20 paikkeilla väsyä hallitsemiseen ja alkoi yhä enemmän siirtää vastuuta pretoriaanikaartin prefekti Sejanukselle, jota hän piti luotettavimpana miehenä lähipiirissään. Tässä hänen ihmistuntemuksensa kuitenkin petti pahasti, sillä Sejanus oli häikäilemätön vallantavoittelija, joka pyrki ilmeisesti tekemään itsestään Tiberiuksen seuraajan. Vallanperijä Drusus oli ehkä Sejanuksen ensimmäisiä uhreja, sillä hän kuoli vuonna 23 ja kuolinsyyksi epäiltiin myrkytystä. Tiberius suhtautui kuitenkin poikansa kuolemaan välinpitämättömästi.^[17]

Vuonna 26 Tiberius sai tarpeekseen Rooman poliittisista juonitteluista ja muutti pysyvästi pienehkölle Caprin saarelle asumaan, rakennuttaen sen korkeimmalle kohdalle viihtyisän huvilan. Uuden asuinpaikan valintaan saattoi vaikuttaa hänen kasvava huolensa turvallisuudesta: Caprin kaltaista korkeaa saarta oli vaikea lähestyä huomaamatta.^[18]

Keisarin poistuminen Roomasta kasvatti Sejanuksen valtaa entisestään. Sejanus saattoi nyt raivata Tiberiuksen loput perilliset pois tieltään. Vallanperijöinä pidetyt Germanicuksen teini-ikäiset pojat Nero Caesar ja Drusus Caesar joutuivat molemmat syytteeseen salaliitosta, ja kuolivat pian varsin epämääräisissä olosuhteissa. Sejanus murhautti myös ahkerasti poliittisia vastustajiaan, käyttäen tekosyynä keisarin vastaista vehkeilyä. Tiberius antoi tämän kaiken tapahtua, sillä Sejanus osasi uskotella keisarille, että kyse on tämän omasta turvallisuudesta. Vasta vuonna 31 Tiberius sai selville Sejanuksen todelliset motiivit ja järjesti tälle pikaisen teloituksen. Tiberius määräsi myös tehtäväksi perusteellisen poliittisen puhdistuksen, jossa kaikki Sejanuksen liittolaiset tapettiin.^[19] Tiberius nimitti Sejanuksen tilalle pretoriaanikaartin prefektiksi Naevius Sutorius Macron, joka saavutti edeltäjänsä tavoin merkittävän valta-aseman Roomassa.^[20]

Sejanuksen petos katkeroitti lopullisesti Tiberiuksen. Hänestä tuli ihmisvihaaja, ”Caprin erakko”. Todennäköisesti hän sairasti masennusta ja lievitti ehkä tuskaansa juopottelemalla.^[21] Lisäksi huhuttiin, että hän viihdytti itseään iljettävillä seksuaalisilla irstailuilla. Häntä syytettiin myös mielivaltaisesta väkivallasta. Väitettiin, että hän heitti Caprin kalliojyrkänteeltä alas kaikki sellaiset ihmiset, jotka eivät sattuneet häntä miellyttämään. Tiberiuksen maine levisi aina kaukaiseen Parthian kuningaskuntaan asti: Parthian kuningas Artabanus syytti Tiberiusta häpeämättömästä ja irstaasta elämästä ja kehotti tätä tekemään itsemurhan.^[22]

Tiberius kuoli 78-vuotiaana vuonna 37 jaa.^[23] Tacituksen mukaan kansa iloitsi keisarin kuolemaa koskevan tiedonannon saavuttua, mutta pettyi kuultuaan myöhemmin hänen toipumisestaan. Tacitus on esittänyt, että Tiberius kuoli lopulta Macron ja Caligulan tukahdutettua hänet.^[24] Muut antiikin ajan historioitsijat eivät ole vahvistaneet tätä tietoa, vaan ikääntyneen keisarin on todettu kuolleen luonnollisen sairaudesta johtuneen kuoleman.^[25] Tiberiukselle järjestettiin kunnolliset hautajaiset, vaikka kansanjoukot vaativat ruumiin heittämistä kuolleiden rikollisten tavoin Tiber-jokeen.^[26]

Testamentissaan Tiberius määräsi keisarillisen vallan jaettavaksi Caligulan ja teini-iässä olleen pojanpoikansa Tiberius Gemelluksen välillä, vaikka suosikin perillisenä jo merkittävän yhteiskunnallisen aseman saavuttanutta Caligulaa.^[27] Caligula mitätöi keisariksi julistauduttuaan Tiberiuksen testamentin ja määräsi myöhemmin Tiberius Germanicuksen mestattavaksi.^[28] Keisarina Caligula onnistui tuhlaamaan Tiberiuksen keräämän huomattavan omaisuuden.^[29]

Tiberiuksen saavutuksia arvioitaessa on muistettava, että provinssien asukkaiden kannalta hänen hallituskautensa oli kohtuullisen hyvää aikaa. Tiberius valitsi paikallisiksi edustajikseen päteviä miehiä, ja valtakunnassa vallitseva rauha edisti kaupankäyntiä. Jos senaatissa ja keisarin lähipiirissä vallitsikin painostava tunnelma, ei tämä häirinnyt mitenkään tavallisen roomalaisen arkea.^[30]

Tärkein lähde Tiberiuksen elämää tutkittaessa on historioitsija Tacitus. Hänen luotettavuuttaan vähentää kuitenkin se, että hän piti Tiberiusta läpikotaisin pahana miehenä, jonka hyvätkin teot olivat vain teeskentelyä.^[31] Tacitus väittää jopa, että Augustus valitsi tahallaan itselleen mahdollisimman kelvottoman seuraajan, jotta hänen oma hyvyytensä korostuisi jälkipolvien silmissä.^[32] Historioitsija Suetonius arvioi Tiberiusta hieman tasapuolisemmin ja uskoo Augustuksen arvostaneen Tiberiusta tämän puutteista huolimatta.^[33]

Tiberiuksen suurin epäonnistuminen liittyy kommunikointiin ja ihmissuhdetaitoihin. Historioitsija Dio Cassiuksen mukaan Tiberius kehitti vaikeaselkoisuuden äärimmilleen. Hän jopa suuttui, jos joku ymmärsi oikein hänen tarkoituksensa.^[34] Eräs Tiberiuksen käytöstä selittävä teoria on, että hän yritti jäljitellä Augustuksen käytöstä. Augustus pyrki aina välttämään sellaista vaikutelmaa, että hän määräilee senaattia. Niinpä hänestä kehittyi mestari epäsuoran ja vihjailevan tahdonilmaisun alalla. Senaatin oli helppo arvata, mitä Augustus tahtoi, vaikka hän ei sitä suoraan sanonutkaan. Tiberius yritti ilmaista tahtoaan samalla tavoin kuin Augustus, mutta ei osannut, ja lopputuloksena oli vaikeaselkoista puhetta, joka aiheutti senaatissa hämmennystä ja pelkoa.^[30] On myös mahdollista, että hän oli sukunsa perinteiden mukaisesti mielenlaadultaan tasavaltalainen, eikä siten koskaan sopeutunut yksinvaltiaan rooliin.^[31]

Tiberius on usein esiintynyt hahmona kaunokirjallisuudessa, elokuvissa ja muissa fiktiivisen taiteen teoksissa. Modernissa kirjallisuudessa hänellä on merkittävä osa Robert Gravesin teoksessa Minä, Claudius ja siihen perustuvassa BBC:n televisiosarjassa.^[35] Tiberiuksen hahmo esiintyy myös elokuvissa Ben-Hur ja Caligula sekä minisarjassa Anno Domini.^[36] Hänellä on lisäksi keskeinen rooli konsolipelissä Spartan: Total Warrior.^[36] Tiberius on päähenkilö Tatu Vaaskiven romaanissa Yksinvaltias.

Evankeliumien mukaan kristinuskon keskeisen hahmon Jeesuksen opetustyö ja kuolema ajoittuvat Tiberiuksen hallitsijakaudelle. Luukkaan evankeliumissa mainitaan, että Johannes Kastaja aloitti toimintansa hänen keisarikautensa 15. vuotena.^[37] Ortodoksisessa taruperinteessä on kertomus Tiberiuksen ja Magdalan Marian kohtaamisesta, joka on liitetty pääsiäismunien punaiseksi värjäämisen perinteeseen.^[38]

Saksalainen historioitsija Gerhard Prause esittää erään näkemyksen Jeesuksen kuolinsyystä: Raamatun mukaan Pilatus olisi halunnut vapauttaa Jeesuksen, mutta ylimmäinen pappi Josef bar Kaifas taivutti hänet tuomitsemaan Jeesuksen kuolemaan.^[39]. Prausen mukaan asiaan vaikutti se, juuri sillä nimenomaisella hetkellä tehty kantelu Roomaan olisi merkinnyt Pilatuksen oman kaulan katkaisua. Pilatus oli juuri kukistuneen Sejanuksen suojatteja, ja Tiberiuksen surressa tapausta Caprilla valtaa käytti korruptoitunut senaatti, joka ajatteli tekevänsä hallitsijan tahdon mukaan vainoamalla Sejanuksen suojatteja. Lisäksi Kaifaksella oli vaikutusvaltaa Jerusalemin väestöön, jotka olivat kauan ajatelleet, että Jerusalemin temppelin ylimmäinen pappi puhui suoraan itse Jahven äänellä. Mellakka muutenkin rauhattomassa kaupungissa oli viimeinen asia, jonka maaherra olisi halunnut tapahtuvan, joten hän antoi periksi^[40]

• Jona Lendering: Tiberius Livius.org. Arkistoitu 19.6.2006. Viitattu 31.3.2011. (englanniksi)
• Garrett G. Fagan: Tiberius Roman-emperors.org. Viitattu 31.3.2011. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tiberius Wikimedia Commonsissa

• Suetonius: Rooman keisarien elämäkertoja. ((De vita caesarum.) Suomentanut J. A. Hollo. Johdannon kirjoittanut Edwin Linkomies. 2. painos (1. painos 1960). Laatukirjat) Porvoo: WSOY, 1960. ISBN 951-0-23522-9
• Cassius Dio: Rooman historia
• Tacitus, Publius Cornelius: Keisarillisen Rooman historia. (Annales.) Suomentanut Iiro Kajanto. 5. painos (1. painos 1969) Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-16172-1

• Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. ((Antikens historier, 1959.) Suomennos: Maija Westerlund) Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9
• Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3