Ulrika Eleonoran kirkko (Kristiinankaupunki)
| Ulrika Eleonoran kirkko | |
|---|---|
 Ulrika Eleonoran kirkko. | |
| Sijainti | Kristiinankaupunki |
| Koordinaatit | |
| Seurakunta | Kristinestads svenska församling |
| Rakentamisvuosi | 1700 [1] |
| Materiaali | Puu |
| Tyylisuunta | Tukipilarikirkko |
 | |
Ulrika Eleonoran kirkko on Kristiinankaupungissa Raatihuoneen pohjoispuolisella mäellä sijaitseva vuonna 1700 valmistunut puukirkko. Se on Kristiinankaupungin merkittävimpiä nähtävyyksiä ja suosittu vihkikirkko, mutta on ainoastaan kesäkäytössä, eikä se siten ole vakituinen seurakuntakirkko. Se edustaa kaupungin vanhinta rakennuskantaa.[2][3] Kirkko kuuluu Suomen 1700-luvun puukirkoista merkittävimpiin, ja se on säilynyt poikkeuksellisen autenttisena.[4]
Kirkko on saanut nimensä leskikuningatar Ulrika Eleonoran mukaan, joka oli kuningas Kaarle XII:n äiti.[5]
Kirkko on niin sanottu autiokirkko, mikä tarkoittaa, että se on jäänyt pois ympärivuotisesta seurakuntakäytöstä, kun lähelle on rakennettu uusi kirkko, josta on tullut seurakunnan varsinainen kirkko. Autiokirkkoja kuitenkin ylläpidetään, ja niistä saa kuvan entisajan vailla mukavuuksia olevasta kirkkotilasta.[2] Kirkossa on järjestetty Korsholman musiikkijuhlien konsertteja.[6][7]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Samalle paikalle oli valmistunut vuosina 1654–1658 kirkko, joka ankaran ukonilman aikana paloi salamaniskusta 16. kesäkuuta 1697, jolloin seutua kohtasi muitakin vastoinkäymisiä. Nykyinen puukirkko jäi pois käytöstä vuonna 1897, kun tiilikirkko valmistui,[1] ja oli hylättynä, kunnes se vuonna 1965 otettiin jälleen käyttöön kunnostuksen jälkeen. Ensimmäinen kellotapuli valmistui vuosina 1675–1679, mutta sen tilalle rakennettiin kirkon valmistuttua, jo vuosina 1702–1704, nykyinen kiviaitaan liittyvä kaksikerroksinen tapuli. Rakentajana oli Matts Larsson Murick.[5][8]
Kirkko entistettiin vuosina 1958–1964 Museoviraston rakennuskonservaattori Thorvald Lindqvistin johdolla. Korjauksessa otettiin esille sisätilan 1700-luvun värit ja purettiin eteläseinustalle 1770-luvulla rakennettu lehteri.[3] Kirkko sai vuonna 2005 Museovirastolta 50 000 euroa rungon korjaukseen, paanukatteiden uusimiseen ja paloturvallisuuden parantamiseen.[2][4][9] Kristinestads Kulturfondin tehtäviin kuuluu tukea muun muassa Ulrika Eleonoran kirkon ylläpitoa ja korjausta myöntämällä apurahoja.[10]
Arkkitehtuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkko on länsitornillinen[3] kahden pilariparin tukipilarikirkko ja säilynyt ennallaan lukuun ottamatta ikkunoita, joita suurennettiin 1800-luvun alkupuolella.[12] Suippohuippuinen torni on rakennettu kolmannekseltaan länsipään sisään[3] ja hiukan kallellaan rakennusteknisen virheenvuoksi, ja sitä sanotaan joskus leikillisesti Kristiinankaupungin "Pisan torniksi".[13][14][15] Paanukatto on itäpäästä aumattu, toisin kuin muissa tukipilarikirkoissa.[16] Kirkon rakennustöitä valvoi Gabriel Saarenpää Lapualta.[17] Kirkko on tyypillinen rannikkoseudun kirkko. Laivanrakennustaito näkyy kirkon kaarevassa sisäkattorakenteessa. Kirkkosalissa on pyörylöin koristellut sidehirret molempiin suuntiin. Sisätilojen penkit ja länsilehterit ovat alkuperäiset, saarnastuoli ajalta 1759–1761.[16] Sakaristossa on tulisija vuodelta 1760. Ne olivat aiemmin tavallisia, mutta niitä on säilynyt vain muutama.[16] Kirkossa on votiivilaivoja. Kuorin koilliskulmassa oleva urkulehteri, ja siellä olevat urut ovat 1770-luvulta.[3][18] Kirkon ympärille valmistui kirkkotarha vuonna 1653. Sinne on aiemmin haudattu kaupungin merkkisukujen jäseniä ja siellä ovat myös sankarihaudat.[13][19] Tapulin vieressä oleva neljän, yhteen rakennetun hautakappelin pulpettikattoinen rivistö on 1700-luvun lopulta.[3]
Seurakunta ja kappalaisen asunto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kristiinankaupungin seurakunta oli Lapväärtin emäseurakunnan alainen kappeliseurakunta vuoteen 1897.[1] Kirkon omistaa Kristinestads svenska församling.[4]
Kaupungin kappalaisen asunto oli ennen isoavihaa vaatimaton rakennus ja sijaitsi Kirkkotorin varressa. Isonvihan jälkeen kappalaiset asuivat länsiportin itäpuolella olleessa koulun uudessa rakennuksessa. Kappalainen C. A. Aspegren asui kuitenkin Kirkkotorin varressa omalla tilallaan, joka ostettiin hänen kuolemansa jälkeen 1769 seurakunnalle pappilaksi.[1]
Urut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkon urut on rakentanut urkurina ja urkujenrakentajana Kristiinankaupungissa ja Raumalla toiminut Nils Strömbäck, joka ensimmäisenä Suomessa käytti itsestään nimitystä "urkujenrakentaja". Strömbäck esitti vuonna 1775 kaupungin maistraatille tarjouksen, että hän rakentaisi kirkkoon urut ja jäisi urkuriksi. Tarjous hyväksyttiin, ja urut valmistuivat 1776. Maistraatti tarkasti urut alustavasti, mutta lopullisen tarkastuksen teki vuonna 1781 urkujenrakentajamestari Carl Wåhlström. Urut ovat yhdeksänäänikertaiset, niissä on sormio ja liitejalkio. Soittokoneisto ja hallinta ovat mekaaniset.[20]
Urut olivat käytössä lähes 150 vuotta, kunnes uusi kirkko valmistui. Sen jälkeen sekä itse kirkko että urut jäivät rappiolle. Urkupillit hävisivät, ja ilmalaatikolle kertyi likaa. Soitinta puhdisti ja kunnosti 1980–1990-luvun vaihteessa Juhani Martikainen. Hän asensi kaksi uutta pilliriviä, toinen Principal. Urkuja voi kunnostuksen jälkeen jälleen soittaa. Alkuperäisestä soinnista ei saa tarkkaa kuvaa, koska jäljellä on vain muutamia suuria puupillejä ja kieliäänikertojen jäänteitä. Urut ovat alttarin vasemmalla puolella pienellä parvella, jonne mahtuu vain soitin sekä urkuri ja polkija. Urkujen kaappi on hyvin taidokkaasti tehty ja koristeellinen.[20]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Teemu Mökkönen: Kristiinankaupunki – Kristinestad – kaupunkiarkeologinen inventointi (pdf) 2001. Museovirasto. Arkistoitu 8.2.2006. Viitattu 30.5.2010.
- ↑ a b c Marja Terttu Knapas: Tukipilarikirkko on suomalainen erikoisuus Rakennusperintö.fi. 16.8.2006. Museovirasto. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 30.5.2010.
- ↑ a b c d e f Kristiinankaupungin ruutukaava-alue Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 30.5.2010.
- ↑ a b c Museovirasto myönsi suuret entistämisavustukset Kristiinankaupunkiin ja Pohjaan 22.3.2005. Museovirasto. Viitattu 30.5.2010.
- ↑ a b Finska hamnar, Norra kvarken, Mariehamn
- ↑ Catharina Östman: Strömbäck, Nils (1751 – noin 1790) Kyrkpressen. 2.07.2009. Arkistoitu 15.7.2009. Viitattu 30.5.2010.
- ↑ Hans Björknäs (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Harri Blomberg: Släkten Reichenbach – borgare, prästfolk och gästgivare i Sydösterbotten sydaby.eget.net. Viitattu 30.5.2010.
- ↑ Meillä on hieno vanha talo. Voisiko korjaamiseen saada avustusta? (pdf) (s. 11) Maanomistaja-lehti. 1 / 2006. Viitattu 30.5.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ Svenska Kulturfonden[vanhentunut linkki]
- ↑ Suurvalta-ajan kirkot (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Jukka Koivula: Ulrika Eleonoran kirkko, Kristiinankaupunki (pdf) (s. 16) Puu-lehti. 1 / 2008. Puuinfo Oy. Viitattu 30.5.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Kauniita kirkkoja Kristiinankaupungin matkailu ry. Arkistoitu 17.4.2009. Viitattu 30.5.2010.
- ↑ Matkalehti 6/2008
- ↑ Equal Slup.se projekt och Rådet för lokal utveckling i Stockholms län (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Kulttuuriympäristön rekisteriportaali, Museovirasto (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Anbytarforum, Kristinestad
- ↑ Strömbäck, Nils (1751 – noin 1790) Biografiakeskus. Viitattu 30.5.2010.
- ↑ Ulrika Eleonoran kirkko. Kristiinankaupungin vanha kirkko. Sisäkuva. (Numero: 124901:6) Museovirasto. Viitattu 30.5.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Suomen historiallisia urkuja / Ulrika Eleonoran kirkko. Sibelius-Akatemia. Viitattu 30.5.2010.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ulrika Eleonoran kirkko (Kristiinankaupunki) Wikimedia Commonsissa
- Pettersson, Lars: Kristiinankaupungin puukirkot ja kellotapulit. Teoksessa Kristiinankaupungin historia I. Kristiinankaupunki 1985. ISBN 951-99561-4-X. ss. 347–456.
| Tuomiokirkkoja | Espoo • Helsinki • Kuopio • Lapua • Mikkeli • Oulu • Porvoo • Turku • Tampere |
|---|---|
| Katedraaleja | Uspenskin katedraali • Pyhän Nikolaoksen katedraali • Pyhän Kolminaisuuden katedraali • Pyhän Henrikin katedraali |
| Paikkamäärältään suuria | Kerimäki • Lapväärtti • Johanneksenkirkko • Nurmes • Keski-Porin kirkko • Heinävesi |
| Vanhoja puukirkkoja | Ulrika Eleonoran kirkko • Muhos • Petäjäveden vanha kirkko • Sammatti • Sodankylän vanha kirkko • Uudenkaupungin vanha kirkko • Vöyrin puukirkko |
| Vanhoja kivikirkkoja | Eckerö • Hammarland • Hattulan Pyhän Ristin kirkko • Hollola • Jomala • Lemland • Nousiainen • Pernaja • Saltvik • Sund • Tyrvään Pyhän Olavin kirkko • Ulvila |
| Modernistisia | Kannonkoski • Lakeuden Risti • Nakkila • Rajamäki • Temppeliaukion kirkko • Varkauden pääkirkko |
| Luovutettujen alueiden kirkkoja | Sortavalan apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko • Kristuksen kirkastumisen katedraali • Viipurin tuomiokirkko • Viipurin vanha tuomiokirkko • Terijoen ortodoksinen kirkko |
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
