Vaskipuhallin
 | Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Vaskipuhaltimet ovat puhallinsoittimia eli aerofoneja, joissa ääni muodostetaan puhaltamalla kuppimaiseen tai pikarimaiseen suukappaleeseen siten, että suukappaleeseen kiinni painetut ja jännitetyt huulet ilmavirran mukana väristessään saavat myös soittimen sisäisen ilmapatsaan värähtelyliikkeeseen. Huulten jännitystä sekä puhallusilman painetta muuntelemalla voidaan tuottaa säveliä, jotka noudattavat soittimen putken pituutta vastaavaa yläsävelsarjaa. Näitä säveliä kutsutaan luonnonsäveliksi, ja ne ovat oleellinen osa vaskipuhallinten soittotekniikkaa. Luonnonsäveliä käyttämällä voidaan itse asiassa soittaa mitä tahansa huulille sopivaa putkea, esimerkiksi silloin tällöin konserttilavoillakin kuultua kasteluletkua. Haluttaessa saada aikaan luonnonsävelten väliin sijoittuvia säveliä täytyy putken pituutta muuttaa. Tämä voidaan tehdä ainakin seuraavilla tavoilla:
- venttiilikoneisto — Venttiileillä, joita voi olla 1–6 (jopa enemmänkin), ohjataan ilmavirta kulkemaan eri pituisten lisäputkien läpi, jolloin soittimen kokonaispituus kasvaa (erikoistapauksissa myös lyhenee).
- luisti — Teleskooppimaista putken osaa vetämällä tai työntämällä saadaan putken pituutta muutettua.
- läppäkoneisto — Putkessa olevia äänireikiä läppien avulla (tai sormireikiä sormien avulla) avaamalla ja sulkemalla saadaan putken pituutta muutettua samaan tapaan kuin puupuhaltimissa.
- tukkeaminen — Soittimen kello-osan sisään työnnetään käsi siten, että kämmenestä tulee osa putkea; tällä tavoin ääntä saadaan kuitenkin laskettua vain vähän.
Vaskipuhaltimet valmistetaan yleensä messingistä (josta nimi) tai muusta lejeeringistä. Historiallisia valmistusmateriaaleja ovat olleet erilaiset jalometallit, luu, lasi ja puu. Nykyään käytetään muun muassa muovia ja lasikuitua. Kansansoittimia valmistetaan muun muassa tuohesta ja simpukankuoresta.
Puusta valmistetut sinkki ja serpentti sekä metallinen ofikleidi luokitellaan – äänenmuodostustavastaan huolimatta – toisinaan puupuhaltimiksi, sillä näissä suurin osa sävelasteikosta saadaan aikaan äänireikien avulla, ei luonnonsäveliä käyttäen.
Vanhempia torvia, joita esimerkiksi vielä Beethovenin aikaan käytettiin, kutsutaan nykyään luonnontorviksi. Tuolloin ei käytössä ollut vielä venttiilikoneistoja tai eräitä muita nykytorvien ominaisuuksia. Ero luonnontorven ja nykyaikaisen soittimen äänessä on korvin kuultava, joskin ero on pienempi kuin esimerkiksi metallisen ja puisen huilun taikka pianon ja klaveerin välillä.
Vaskipuhallinryhmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Olemassaolonsa alusta lähtien on vaskipuhaltimet jaettu kahteen, ääneltään ja puhallusominaisuuksiltaan toisistaan selvästi eroavaan ryhmään:
- tromba-ryhmä — kello-osaa lukuun ottamatta sylinterimäinen putki, suukappale sisältä kuppimainen, ääni kirkas ja hallitseva. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa trumpetti, piccolotrumpetti, pasuuna ja nykyään harvinainen cimbasso.
- corno-ryhmä — venttiili- ja viritysputkia lukuun ottamatta kartiomainen putki, suukappale sisältä pikarimainen, ääni pehmeä ja sulautuva. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa käyrätorvi, kornetti ja flyygelitorvi, altto-, tenori- ja baritonitorvet sekä tuuba.
1900-luvun puolivälin paikkeilta lähtien ovat vaskipuhallinvalmistajat jossain määrin pyrkineet pehmentämään trumpetin ja pasuunan ääntä, mikä on saatu aikaan putken kartiomaista osuutta lisäämällä ja muuttamalla suukappaleen sisämuotoa pikarimaisemmaksi. Toisaalta kornetin äänen kirkkautta on lisätty päinvastaisilla toimenpiteillä.
