Viisauden kirja

Viisauden kirja
Σοφία Σαλoμῶντος
Raamattu Vanha testamentti Deuterokanoniset kirjat
Viisauden kirjan alku, Codex Gigas, 1200-luku.
Synty ja käyttö
Kirjoittaja (perint.)	Pseudo-Salomo
Ajoitus	n. 200–50 eaa.
Käyttäjä	katolinen kirkko ortodoksinen kirkko
Teksti
Genre	viisauskirjallisuus
Alkukieli	heprea (muinaiskreikka)
Alkuperä	Septuaginta
Lyhenne	Viis.
Katso myösLuettelo Raamatun kirjoista
Infobox OK

Viisauden kirja eli Salomon viisaus (m.kreik. Σοφία Σαλoμῶντος, Sofia Salomōntos) on deuterokanonisiin kirjoihin eli Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva kirja, joka on mukana Septuagintassa sekä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa. Se ei kuulu juutalaiseen Raamattuun Tanakiin eikä varsinaiseen protestanttisten Raamattujen kaanoniin.

Viisauden kirjasta ei ole säilynyt hepreankielisiä kopioita, ainoastaan Septuagintassa oleva kreikankielinen teksti, joka edustaa Septuagintan klassisinta kreikkaa. Vaikka kirjan kirjoittaja esittää olevansa Salomo, monet tutkijat katsovat kirjan kielen ja ajatusten olevan hellenististä alkuperää, ja kirjoittajan, jota yleensä kutsutaan Pseudo-Salomoksi, tämän vuoksi olevan Aleksandrian juutalaisia. Kirja ajoitetaan yleensä ensimmäiselle tai toiselle vuosisadalle eaa.

Viisauden kirja voidaan luokitella sisältönsä puolesta viisauskirjallisuuteen, joita edustavat Vanhassa testamentissa Sananlaskujen ja Saarnaajan kirja sekä apokryfeissä Jesus Sirakin kirja. Viisauden kirjan kirjoittaja sanoo olevansa Israelin kuningas. (luvut 7–9) Kirjan yhdeksännen luvun kuvaus sopii kuningas Salomoon, joka pyysi Jumalalta viisautta ja ymmärrystä Israelin kansan tuomitsemisessa. (vrt. 1. Kun. 3) Viisauden kirjassa korostetaan viisauden ja ymmärryksen arvoa yli maallisten aarteiden. (7:7–11) Myös Sananlaskujen kirjassa korostetaan Jumalalta saatua viisautta ja ymmärrystä katoavaista kultaa ja hopeaa arvokkaammaksi. (Snl. 4:4–11; 8:11)

Viisauden kirjassa on paljon yhtymäkohtia Raamatun kirjoituksiin. Siellä mainitaan luominen (7:1ss.), vedenpaisumus ja kansojen hajaantuminen Baabelista maan ääriin vedenpaisumuksen jälkeen, "kansojen isä" Aabraham ja hänen uskonsa lujuus hänen poikansa Iisakin uhraamisen edessä (10:4–5), Sodoman ja Gomorran ja muiden Jordanin lakeuden kaupunkien tuho (10:6–7), Joosefin ihmeellinen pelastuminen veljiensä vihalta (10:10–14), Israelin kansan pako Egyptistä ja lain antaminen Moosekselle (10:15–11:26 ja luvut 16–19), pakanakansojen kukistuminen luvatussa maassa (luku 12), jne.

Kirjassa tuomitaan Jumalan Raamatussa antamien lakien mukaisesti pakanoiden tapa tehdä jumalankuvia ja palvoa niitä. (luvut 13–14) Pakanoiden pitäisi tuntea Jumala, kun he tarkkailevat hänen luomaansa maailmaa. (vrt. Room. 1:18ss.) Mutta vaikka pakanat palvelevat epäjumalia, tahtoo Jumala olla armollinen heitäkin kohtaan, sillä myös he ovat Jumalan tekoa: maan savesta Jumala on kaikki ihmiset tehnyt ensimmäisestä Adamista alkaen. (7:1; luku 15) On kuitenkin ihmisen omalla vastuulla, ottaako hän vaarin siitä viisaudesta ja niistä sanoista, jotka Jumala on antanut ihmisten tietoon luomistöiden ja omantunnon todistuksen sekä ihmisen sisäisen oikeudentajun kautta.

Epäuskoisia ja epähurskaita ihmisiä kuvataan Viisauden kirjassa samalla tavalla kuin Psalmeissa: he vainoavat ja pilkkaavat vanhurskaita Jumalaan turvaavia ihmisiä, mutta joutuvat lopulta häpeään Jumalan rangaistessa heitä. (2. luku, vrt. Psalmi 10) Jumalattomia ei auta se, että he eivät usko kuolleiden ylösnousemukseen ja sitä seuraavaan tuomioon. He elävät joka päivä kuin viimeistä päivää, syövät ja juovat, mutta vanhurskas tuomio on kohtaava jokaista ihmistä ylösnousemuksen jälkeen. (vrt. 1Kor. 15:12–34) Myös Saarnaajan kirjan lopussa sanotaan, että kaikki ihmiset joutuvat tuomiolle kuoleman jälkeen: salaisimmatkin teot tuomitaan Jumalan edessä. (Saarn. 12:13–14) Salomon viisauden kirja ja Saarnaajan kirja kuvaavat siten samalla tavalla ihmisen kohtaloa kuoleman jälkeen.

Viisauden kirjassa mainitaan jumalattomia kohtaava tuomio ja se, että vanhurskaat ovat heitä tuomitsemassa. (4:16–20; 5. luku) Tässä on yhtymäkohta Uuden testamentin profetioihin vanhurskaiden ylösnousemuksesta ja jumalattomien ihmisten kohtaamasta tuomiosta. (Ilm. 5:10; luvut 19–20) Vanhurskaat saavat elää iankaikkisesti, mutta jumalattomat surmataan ja tuhotaan lopullisesti, niin että heistä ei jää muistoakaan jäljelle. Kirjan kirjoittaja uskoi saavuttavansa kuolemattomuuden viisauden ja Jumalan pelon avulla, mikä pitää yhtä Raamatun muun ilmoituksen ja iankaikkisen elämän toivon kanssa. (3:4–8; 5:15–16; 8:13) Jumalalla on vallassaan elämä ja kuolema, niin että hän voi herättää kuolleet eloon ja antaa heille ikuisen onnen luonaan. (16:13–14)

Viisauden kirja on saattanut saada vaikutteita keskiplatonismista ja sen perustana olevasta muusta kreikkalaisesta filosofiasta. Osa kirjan uskonnollisista ja eettisistä ajatuksista on linjassa kreikkalais-roomalaisen stoalaisuuden kanssa. Kirjassa esiintyvät muun muassa neljä stoalaista ideaalia, jotka on lainattu Platonilta. Jakeet 8:2–18 muistuttavat Herakleen puhetta hyveestä Ksenofonin Muistelmissa (II.1).

• ”Viisauden kirja”, Vanhan testamentin apokryfikirjat. (Toimituskunta: Juhani Pihkala ym. 2. korjattu painos (1. painos 2009)) Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-951-607-780-5

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viisauden kirja Wikimedia Commonsissa

• Finbible Apokryfikirjojen käännökset vuosilta 1642, 1776 ja 1938 erikseen ja rinnakkain sekä muita suomalaisia raamatunkäännöksiä
• Gigot, Francis: Book of Wisdom Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Book of Wisdom