Z

Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Zz Zz
 
Suomen kielen aakkoset
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Muut suomen aakkoset
Åå Ää Öö
Šš Žž
Luettelo kirjaimista

Z (z) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 26. kirjain. Useissa latinalaista aakkostoa käyttävissä kielissä (ei kuitenkaan suomessa) se on myös aakkosten viimeinen kirjain. Z-kirjaimen nimi on suomen kielessä tset tai tseta (myös set tai seta) ja äännearvo useimmiten [ts].[1] Foneettisessa kirjoituksessa z on soinnillisen s-äänteen merkki.

Kreikkalaisessa kirjaimistossa latinalaista Z-kirjainta vastaa zeeta (Ζ, ζ). Kyrillisessä kirjaimistossa ääntämystä [ts] vastaa Ц (ц) ja soinnillista ääntämystä [z] vastaa З (з).

Kreikkalaisissa aakkosissa Z-kirjainta vastaa zeeta (Ζ, ζ). Sen mukaisesti Z oli latinalaisissakin aakkosissa alkujaan 7:ntenä, heti F:n jälkeen, mutta jäi jo varhain pois käytöstä.lähde?

Z tuli latinassa käyttöön vähän ennen ajanlaskumme alkua kreikkalaisperäisissä lainasanoissa. Z lisättiin latinan aakkosten loppuun. Z-kirjain merkitsi tuolloin ilmeisesti soinnillista z-äännettä.[2]

Z-kirjaimen yhteinen ulkonäkö kreikan zeetan (Ζ) kanssa saattaa olla sattumaa. Ulkonäkö voi selittyä sillä, että Z on S:n peilikuvan (Ƨ) kulmikas muoto. Eräissä Italian alueella puhutuissa kielissä alettiin arviolta vuonna 140 eaa. käyttää Z:n näköistä kirjainta merkitsemään z-äännettä erotukseksi S:llä merkittävästä s-äänteestä. Z otettiin käyttöön latinassa noin sata vuotta myöhemmin merkitsemään kreikkalaisten nimien z-äännettä.[2]

Myöhäisen käyttöönottonsa vuoksi Z on ainoana latinalaisten aakkosten kirjaimena säilyttänyt vanhan kreikkalaisen nimensä (zeeta) eri kielissä vain vähän muuntuneena.lähde?

Z suomen kielessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykysuomessa z-kirjain esiintyy vain vierasperäisissä erisnimissä ja sitaattilainoissa. Sen äänneasu on suomessa useimmiten [ts]. Yhdistelmä zz ääntyy suomessa aina [ts] kuten sanassa pizza.[1][3]

Ääntämys [ts] oli suomessa lähes yksinomainen vielä muutama vuosikymmen sitten. Nykyisin monissa sanoissa suositaan kuitenkin soinnillista [z]-äännettä. Toisinaan myös [s]-ääntämys on mahdollinen. Varsinkin julkisuudessa pyritään vierasperäiset nimet ääntämään alkukielen mukaisesti. Tällöin kysymykseen voi tulla myös [θ]-äänne espanjan mukaisesti.[3]

Z on aiemmin ollut suomen kirjakielessä nykyistä laajemmassa käytössä. Yhdistelmät tz ja dz on lausuttu [θs] tai [θθ]. Myöhemmin ääntämys muuttui muotoon [ts]. Yhdistelmä tz korvautui kirjoituksessa ts:llä vuodesta 1774 aina 1830-luvulle ulottuvan ajanjakson kuluessa.[4][5][6][7]

Z muissa kielissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielen mukainen ääntämys [ts] on euroopan kielissä melko harvinainen. Muun muassa italiassa, saksassa ja kiinan pinyinissä z-kirjain kuitenkin äännetään ts-äänneyhdistelmänä, italiassa myös dz.

Ruotsissa z-kirjain äännetään s:ksi. Englannissa, ranskassa, hollannissa, puolassa, tšekissä ja unkarissa z-kirjain ääntyy soinnillisena [z]-äänteenä, ja espanjassa murteesta riippuen [θ] tai [s].[1]

Z-kirjaimella on useita vaihtoehtoisia muotoja käsin kirjoitettaessa. Suomalaisessa kouluopetuksessa se on opetettu milloin poikkiviivallisena (Ƶ), milloin ilman (Z). Myös Ʒ-kirjainta muistuttava muoto on ollut käytössä. Kaikki muodot ovat saman kirjaimen vaihtoehtoisia ulkoasuja eikä niillä ole suomen kielessä merkityseroa.[8][9][10] Sen sijaan muissa kielissä ja foneettisessa kirjoituksessa ero voidaan tehdä.

Suomen peruskouluissa on vuodesta 2004 alkaen opetettu Z-muotoa ilman poikkiviivaa. Poikkiviivallinen muoto on kuitenkin palaamassa opetukseen viimeistään 2016. Z-muoto on katsottu sujuvammaksi kirjoittaa, kun taas Ƶ-muodon katsotaan vähentävän sekaantumisen vaaraa numeron 2 kanssa.[11]

Muita esitystapoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Z z
ASCII 90 122
Unicode U+005A U+007A

Z-kirjaimen merkityksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c Hurtta, Heikki: Ongelmakirjainten ääntäminen: kuu ja set Kielikello 1/2002
  2. a b Hempl, George: The Origin of the Latin Letters G and Z. Transactions and Proceedings of the American Philological Association, 1899, nro 30. The Johns Hopkins University Press. doi:10.2307/282560 Artikkelin verkkoversio.
  3. a b Joki, Leena: Zilliacus ja Guzenina Z-junassa kotus.fi. Arkistoitu 20.7.2014. Viitattu 20.8.2014.
  4. Suomen kieli ja kirjallisuus Teoksessa Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1922 (s. 355)
  5. Savolainen, Erkki: Yleiskielen ts:n murrevastineet (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Korpela, Jukka K.: Kirjainten tarinoita (PDF) jkorpela.fi.
  7. Lauerma, Petri: Vieraiden grafeemien väistyminen varhaisnykysuomesta etenkin Jakob Johan Malmbergin tuotannon valossa. Virittäjä, 2007, nro 3, s. 322–345. Artikkelin verkkoversio. (PDF)
  8. Käsin kirjoittamisen autuudesta (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 20.8.2014
  9. Kirjaimet ennen ja nyt Viitattu 20.8.2014
  10. Opetushallitus: Uusien kirjoituskirjainten esittely (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 20.8.2014
  11. Numero 7 palaa vanhaan muotoonsa – piirrätkö sinäkin numerot väärin? Yle.fi 3.10.2014

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]