7. divisioona (jatkosota)

7. divisioona (eli Kalpadivisioona) oli Suomen maavoimien Savo-Karjalan sotilasläänin perustama jatkosodan divisioona. Sotilaslääniin kuuluivat Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirit.^[1]

Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat muun muassa seuraavat yksiköt:^[2]

• Jalkaväkirykmentti 9 (JR 9)
• Jalkaväkirykmentti 30 (JR 30)
• Jalkaväkirykmentti 51 (JR 51)
• Kevyt osasto 15 (KevOs 15)
• Kenttätykistörykmentti 2 (KTR 2)
• Raskas Patteristo 28 (RaskPsto 28)
• Pioneeripataljoona 35 (PionP 35)
• Viestipataljoona 26 (VP 26)
• 261. ilmatorjuntakonekiväärikomppania (261. ItKKK)

7. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaisesti, joka suurelta osin onnistui. Puolustusvoimien materiaalin vähäisyydestä johtuen kaikkien tarvikkeiden osalta määrävahvuuksia ei kuitenkaan saavutettu.

Divisioonankomentajina olivat^[3]:

• eversti Antero Svensson (18. joulukuuta 1941 kenraalimajuri) 17. kesäkuuta 1941 – 1. elokuuta 1943
• eversti William Häkli
• kenraalimajuri Selim Isakson 28. tammikuuta – 15. marraskuuta 1944

• Itä-Karjalan valtaus 1941
• Suurhyökkäys Syväriltä 1944

Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan 7. divisioonan kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat sodan aikana yhteensä 12 384 miestä, joka oli Suomen maavoimien divisioonien toiseksi suurin tappiomäärä koko sodan aikana.^[4]

• Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN ISBN 951-0-15326-5.

	7. divisioonan joukkoyksiköt jatkosodan aikana
	JR 9 | JR 30 | JR 51 | KTR 2 | KevOs 15 | PionP 35 | VP 26