ASEAN+3

ASEAN+3:n jäsenvaltiot.

ASEAN+3 eli ASEAN Plus Three on kansainvälinen foorumi, joka toimii yhteistyöelimenä Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestö ASEANin ja kolmen suuren Itä-Aasian valtion, Kiinan, Japanin ja Korean tasavallan välillä.

Ensimmäinen ASEAN+3:n kokous pidettiin vuonna 1997,[1] ja sen merkitys korostui Aasian talouskriisin vuoksi. Yhteistyöprosessista tehtiin pysyvä vuonna 1999.[1] Viime aikoina East Asia Summit -kokouksen on arveltu jättävän ASEAN+3-prosessi varjoonsa, mutta toistaiseksi EAS on vasta varhaisvaiheessaan. Yksi ASEAN+3:n saavutuksista on ollut Aasian talouden vakauden lisääminen Chiang Mai Initiative -sopimusverkoston kautta.[2]

Regionalismi ja talouskriisi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun alussa perustettujen EUn ja NAFTAn myötä regionalismi Itä-Aasiassa näkyi entisen Malesian pääministerin Mahathir Mohamadn ehdotuksessa perustaa East Asia Economic Caucus (EAEC) tai East Asia Economic Group (EAEG) -vapaakauppa-aluesopimukset. Kuitenkin tuolloin muut Aasian maat olivat enemmän huolissaan USA:n negatiivisesta suhtautumisesta aloitteeseen, jonka vuoksi EAEG:n sijaan Tyynenmeren alueen valtiot kannattivat Asia-Pacific Economic Cooperation (APEC) -talousliiton perustamista.

Talousalueena Itä-Aasia on hyvin monipuolinen, tutkijat ovat arvioineen alueen olevan jopa maailman monitahoisin alue. Alueen hallintojärjestelmät, tavat, kulttuurit ja uskonnot vaihtelevat suuresti keskenään, joka osaltaan aiheuttaa suuriakin ongelmia alueen sisäisessä yhteistyössä. Regionalismi itsessään on aikaisemmin kiihdyttänyt alueellista vaihtoa, investointia, kauppaa ja makrotaloutta, vaikkakin vasta viime vuosina keskittynyt taloudelliseen itsenäistymiseen.

1997/1998 puhjennut Aasian talouskriisi sai alkunsa Thaimaasta ja levisi sieltä muualle Kaakkois-Aasiaan: Malesiaan, Indonesiaan, Singaporeen, Filippiineille, Laosiin, Etelä-Koreaan, Bruneille, Taiwaniin, Kambodžaan, Vietnamiin ja Hongkongiin. Myös Kiina, Japani ja Intia kärsivät talouskriisin vaikutuksista. Pahimmat kärsijät olivat kuitenkin Thaimaa, Indonesia ja Etelä-Korea.

Asian Monetary Fund (AMF) perustettiin Japanin ehdotuksesta parantamaan alueen poliittista yhteistyötä. AMFn perustaminen sai jyrkän vastalauselman Amerikalta ja kansainväliseltä rahajärjestö IMF:ltä, jotka pelkäsivät oman valtansa vähenemistä alueella. Japani luotsasi myös the New Miyazawa Initiativen tuloa viiteen Itä-Aasian maahan, joka olisi auttanut rahallisesti ahdingossa olevia maita. Vaikkakin Itä-Aasian hallitukset olivat tietoisia alueellisen talousyhteisön tarpeesta, useiden vastustelujen jälkeen AMF lopulta hylättiin.