Camel (savukemerkki)

Camel on yhdysvaltalaisen tupakkayhtiö R. J. Reynolds Tobacco Companyn savukemerkki, joka on perustettu vuonna 1913.^[1] Nykyään Cameleihin käytetty tupakka on sekoitus turkkilaista ja virginiantupakkaa. Camel valmistaa myös nuuskaa.

Camel-savukkeet ovat kenties varhaisimpia massatuotettuja savukkeita, jotka ovat menestyneet yksityisillä markkinoilla. Ne sekoitettiin aluksi eri tupakkalaaduista, koska niihin haluttiin pehmeämpi maku verrattuna aiempiin yritelmiin; jyrkemmän virginiatupakan lisäksi mukaan otettiin Turkista tuodut tervaisemmat tupakan lajikkeet. Yhdistelmää myytiin alussa vedoten kahteen t:hen, eli englanniksi ”taste and throat”. Mainoslauseella tarkoitettiin, että Camel maistuu paremmalta kuin kilpailevat merkit, sekä ärsyttää vähemmän ketjutupakoijan kurkkua. 1950-luvulla markkinoinnissa käytettiin jopa sitä ajatusta, että suurin osa lääkäreistä poltti merkin tupakkaa, vähiten ärsyttävänä, ja siis otaksuttavasti suotavimpana.

Camelin mainoskampanjaa on pidetty yhtenä onnistuneimmista. Merkin savukkeita markkinoitiin huolellisesti jo ennen virallista julkaisua ja myyntiä. Näytöskokoisissa lehti-ilmoituksissa seisoi savukeaskin kannesta tutun kamelin piirroskuva, kun mainoksessa luki salaperäisen yksinkertaisesti vain suurikokoinen teksti ”The Camels are coming”^[2] (”Kamelit ovat tulossa”, lauseella viitattiin skottilaiseen kansanlauluun ”The Campbells Are Coming”).

Seuraavassa mainosvihjeessä kerrottiin, että ”Huomenna tästä kaupungista löytyy enemmän kameleita kuin Aasiasta ja Afrikasta yhteensä”. Samanaikaisesti savukkeiden myynnin alettua ilmestyi kolmas mainos, jossa kerrottiin Camelien saapuneen ja siirryttiin esittelemään tuotetta laajemmin. Hinta oli 10 senttiä 20 kappaleen askia kohden, mikä sijoittui tuon ajan hintaluokassa korkealle. Hintaa perusteltiin väittämällä, että korkeatasoisen laadun säilyttäminen ei sallinut myydä tuotetta yhtään halvemmalla.^[2] Nykyään ja suurimman osan julkisurastaan Camel on tupakkamerkkinä ollut laadukas, keskihintainen tai joskus jopa työväenluokkaiseen hintatasoon taipuva tehdastupakka.

Camelia markkinoitiin myös mainoslauseella I’d Walk a Mile for a Camel (”Kävelisin vaikka mailin Camelin vuoksi”). Mainoslauseen syntymästä kerrotaan tarinaa, jonka mukaan Camel-mainoskylttiä pystyttävä työmies olisi tarjonnut savukkeen ohikulkijalle, joka oli kiittänyt työmiestä lausumalla kuuluisaksi tulleen lauseen. Kun tarinaa ei ole pystytty täysin varmistamaan, sitä pitäneen toistaiseksi pitää anekdoottina; joskin mainospuheessa eittämättä varsin onnistuneena heittona.^[2]

Toinen markkinointikeino oli ”Old Joe” -nimisen entisen Barnum & Baileyn sirkuskamelin marssittaminen kaupunkien kaduilla samalla kun yleisölle jaettiin ilmaisia näytekappaleita. Vanha Joe toimi myös mallina pakkauksen kannessa olevalle kamelille.^[3]

Vuonna 1988 aloitetussa mainoskampanjassa uusi piirroshahmo Joe Camel oli aurinkolaseja pitävä James Bondin elämäntapaa noudattava playboy-tyyppi. Hahmo perustui Ranskassa 1970-luvulla käytettyyn hahmoon, jossa tupakkamainonnassa ei saatu käyttää ihmisiä eikä ihmishahmoja. Ajan ranskalainen Joe Camel kuvattiin rohkeana ja rehvakkaana muukalaislegioonan soturina. Joe Cameliksi kutsuttu kamelihahmo oli osa savukemerkin markkinointia aina vuoteen 1997 asti. Perinteinen sirkuskameli pysyi muuttumattomana.^[3]

Piirroshahmon käyttäminen herätti kasvavaa kritiikkiä Camelin mainontaa kohtaan, sillä hahmon uskottiin vetoavan erityisesti nuorisoon. Vuonna 1991 ilmestyneen markkinatutkimuksen mukaan näin kävikin, sillä Joe Camel tunnettiin paremmin alle 18-vuotiaiden keskuudessa, kuin täysi-ikäisten. Camelia polttavien teini-ikäisten tupakoitsijoiden määrä oli noussut kampanjaa edeltävästä 0,5 prosentista 32,8 prosenttiin vain kahden vuoden aikana, kun merkkiä käyttävien aikuisten osuus oli säilynyt 3–4 prosentissa.^[4] Jopa kolmevuotiaiden huomattiin tunnistavan Joe Camel -hahmon. Vuonna 1991 lakimies Janet Mangini haastoi R. J. Reynoldsin oikeuteen lapsiin kohdistuvasta mainonnasta. Tupakkayhtiön lakimiehet kiistivät syytteen ja väittivän kyseessä olevan vain piirroshahmon, mutta Manginin voitettua yhtiö joutui lopettamaan mainoskampanjansa.^[3]

Jotkut merkin käyttäjistä kutsuvat yhä savukkeita lempinimellä ”Joe”.

Keuhkosyöpään kuolleen Joseph Cooperin leski Eva Cooper nosti kanteen R. J. Reynoldsia vastaan 1955. Cooperin mukaan hänen miehensä oli polttanut Cameleita 20 vuoden ajan. Tapaus oli ensimmäisiä tuotevastuusyytteitä Yhdysvalloissa. Cooper syytti muun muassa tupakkayhtiön mainontaa, jonka mukaan 20 000 lääkärin mukaan Camelin polttaminen on terveellistä. Vaikka lakiasiantuntijat uskoivat Cooperin voittavan ja tapauksen käynnistävän useita syytteitä tupakkayhtiöitä vastaan, näin ei kuitenkaan käynyt. Muiden vastaavanlaisia kanteita nostaneiden lailla Cooper hävisi jutun, koska tietyn yhtiön osuutta ei voinut osoittaa. Tupakkayhtiöt turvautuivat myös viivyttelytaktiikkaan, jolloin vastapuolen edustajien varat loppuivat kesken oikeudenkäyntiprosessia.^[3][5]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Camel (savukemerkki) Wikimedia Commonsissa