Claudette Colbert

Claudette Colbert
Henkilötiedot
Koko nimi	Émilie Claudette Chauchoin
Syntynyt	13. syyskuuta 1903 Saint-Mandé, Ranska
Kuollut	30. heinäkuuta 1996 (92 vuotta) Speightstown, Barbados
Ammatti	näyttelijä
Puoliso	Norman Foster (1928–1935) tohtori Joel Pressman (1935–1968†)
Näyttelijä
Taiteilijanimet	Lily Chauchoin
Aktiivisena	1919–1987
Merkittävät roolit	keisarinna Poppaea Ristin merkki Kleopatra Kleopatra Ellie Andrews Tapahtui eräänä yönä
Palkinnot
Parhaan naispääosan Oscar 1935 Tapahtui eräänä yönä Paras naissivuosa sarjassa Golden Globe 1988 Grenvillen kaksi naista 1960 Walk of Fame
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Claudette Colbert (oik. Émilie Claudette Chauchoin; 13. syyskuuta 1903 Saint-Mandé, Ranska – 30. heinäkuuta 1996 Speightstown, Barbados) oli ranskalais-yhdysvaltalainen näyttelijä ja Hollywoodin filmitähtiä. Hän oli kaksivuotias, kun hänen perheensä muutti siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin New Yorkiin 1906.

Colbert aloitti uransa 1920-luvulla Broadwaylla, josta hän siirtyi filmiin juuri äänielokuvien tullessa. Alussa hän työskenteli sopimusyhtiölleen Paramount Picturesille, myöhemmin hän siirtyi freelanceriksi. ”Omenanpyöreistä” kasvoistaan tunnettu Colbert oli suosituimpia screwball-komedienneja, mutta hän loisti myös draamaelokuvissa ja film noireissa, joissa hänen roolinsa vaihtelivat vampeista kotiäiteihin. Nuoren Colbertin komediaelokuvien hahmot olivat yleensä älykkäitä ja itsetietoisia naisia.

Uransa aikana Colbert esiintyi yli 60 elokuvassa. Hän oli alan suurin kassamagneetti vuosina 1938–1942. Colbertin kuuluisin elokuva lienee romanttinen komedia Tapahtui eräänä yönä (1934), josta hän voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon. Lisäksi Colbert näytteli teatterissa ja radiossa.

Suureen suosioon Colbertin nostivat niin sanotut ”vilautuskohtaukset”, jotka olivat tähden elokuville ominaisia hänen uransa alkuaikoina. Klassikkoelokuvissa Ristin merkki ja Tapahtui eräänä yönä Colbert paljasti rintaa ja säärtä, mutta kieltäytyi myöhemmin kokonaan seksuaalisista rooleista. Valtaosa Colbertin elokuvaurasta rakentuikin tyttöroolien varaan. Ulkonäkönsä takia hänen oli vielä keski-ikäisenäkin vaikea päästä eroon ”ikinuoresta” imagostaan.

Yhdysvaltain elokuvainstituutti nimesi vuonna 1999 Colbertin suosituimpien naisnäyttelijöiden listalla sijalle 12. Hänellä on elokuvaurastaan tähti Hollywoodin Walk of Famella osoitteessa 6812 Hollywood Blvd.

Émilie Claudette Chauchoin (lausutaan ”šoo-šuan”) syntyi Saint-Mandéssa, Pariisin itäisessä kaupunginosassa Ranskassa 13. syyskuuta 1903. Hänen vanhempansa olivat Georges Claude (1867–1925) ja Jeanne Marie Chauchoin (o.s. Loew, 1877–1970). Hänen ristimänimensä oli Émilie, mutta häntä kutsuttiin lapsena ja nuorena Lilyksi, sillä hänen tätinsä käytti jo nimeä Émilie. Täti oli Colbertin äidinäidin adoptiolapsi Emilie Loew, joka ei ollut verisukulainen. Hän työskenteli ompelijana eikä koskaan avioitunut. Émilien lempinimi "Lily" viittasi englantilaiseen näyttelijään Lillie Langtryyn. Hänen äitinsä ja isoäitinsä olivat syntyisin Kanaalisaarilta ja Englannista. Siksi he osasivat englantia erinomaisesti jo ennen muuttoa Yhdysvaltoihin, vaikka perhepiirissä puhuttiin ranskaa. Lilyn isoveli Charles (1898–1971) oli syntynyt Jerseyn saarella. Isä Georges omisti konditorian, vaikka ei puolisokeutensa takia juuri sopinut ammatteihin. Hänen äitinsä tuki häntä taloudellisesti, mutta kannusti myös koettamaan onneaan Amerikassa. Perhe muuttikin paremman työllistymisen perässä siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin.

Chauchoinin perhe muutti Yhdysvaltoihin isoäiti Marien perässä vuonna 1906. Lily Chauchoin asui lapsuutensa New York Cityssä 53rd Streetillä sijaitsevan talon viidennessä kerroksessa. Talossa ei ollut hissiä, ja Colbert kertoi saaneensa kauniit sääret päivittäin portaissa juoksemisesta.^[1] Lilyn vanhemmat muuttivat hänen nimensä virallisesti Lily Claudette Chauchoiniksi. Koko perhe sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1912. Lily oppi englannin kielen nopeasti isoäidiltään ennen kuin aloitti koulun. Myös hänen ranskan kielen taitonsa säilyi sujuvana.

Lily Chauchoin haaveili lapsena taidemaalarin ammatista. Hän aloitti peruskoulun jälkeen opinnot taidepainotteisessa Washington Irving High Schoolissa. Siellä hänen puhetaidon opettajansa neuvoi häntä hakemaan näytelmäroolia. Lily debytoi teatterilavalla 15-vuotiaana näytelmässä The Widow’s Veil Provincetown Playhousessa vuonna 1919. Tuolloin hän oli kuitenkin yhä kiinnostunut kuvataiteista ja aikoi opiskella muotisuunnittelijaksi. Ollessaan high schoolissa Lily Chauchoin alkoi käyttää nimeä Claudette Colbert. Hän käytti etunimenä toista nimeään ja Colbert oli hänen isoäitinsä tyttönimi.^[1]

Valmistuttuaan high schoolista Colbert opiskeli Art Students League of New York-taidekoulussa. Hän rahoitti opintonsa työskentelemällä pukuliikkeessä. Samalla hän näytteli pienessä roolissa Anne Morrisonin Broadway-näytelmässä The Wild Westcotts vuonna 1923. Colbertin isä Georges kuoli vuonna 1925 ja isoäiti Marie Loew 1930.

Allekirjoitettuaan viisivuotisen sopimuksen tuottaja Al Woodsin kanssa Colbert esiintyi monissa tyttörooleissa Broadwaylla vuosina 1925–1929. Hän oli tyytymätön siihen, että häntä pidettiin teatterissa "Ranskan-neitona" ja hänelle tarjottiin aluksi vain ranskankielisiä rooleja. Colbert sai kriitikkojen suosiota roolisuorituksestaan näytelmässä The Barker (1927), jossa hän esitti karnevaalin käärmeenlumoajaa. Hän näytteli saman roolin näytelmän uusintaesityksessä Lontoon West Endissä.^[2] Yhdysvalloissa tuottaja Leland Hayward huomasi Colbertin ja valitsi hänet sankarittaren rooliin mykkäelokuvaan Onnen kultapoika vuonna 1927. Sen kaupallinen menestys oli huono, eikä elokuvan tiedetä säilyneen.

Elokuvadebyyttinsä jälkeen Colbert allekirjoitti sopimuksen tuotantoyhtiö Paramount Picturesin kanssa, ja hän muutti perheineen New Yorkista Los Angelesiin, joka oli yhdysvaltalaisen elokuvateollisuuden keskus. Äänielokuvat olivat mullistava uutuus, ja yhtiö etsi niihin sopivia näyttelijöitä, jotka hallitsivat puheen ja äänenkäytön. Colbert oli näyttelijänä luonnonlahjakkuus, mutta hänellä ei koskaan ollut suuria haaveita tulla elokuvatähdeksi.

Muutaman ensimmäisen elokuvansa myötä Colbertista tuli nopeasti yksi aikansa kassamagneeteista. Hän näytteli muun muassa romanttisessa menestyselokuvassa Young Man of Manhattan tulevan aviomiehensä Norman Fosterin sekä Ginger Rogersin kanssa. Vuonna 1930 Colbert oli pääosassa Maurice Chevalierin kanssa elokuvaa Hänen newyorkilainen morsiamensa, joka kuvattiin sekä englanniksi että ranskaksi. He myös lauloivat yhdessä Ernst Lubitschin musikaalissa Hymyilevä luutnantti vuonna 1931. Colbert ja Ginger Rogers näyttelivät jälleen yhdessä samana vuonna valmistuneessa elokuvassa Honor Among Lovers. Molemmat edellä mainitut olivat kaupallisia menestyksiä. Colbert esitti lauluja myös Yön kuningattaressa 1933.

Useiden komediaroolien jälkeen Colbert sai kokeilla siipiään femme fatalena. Historiallisessa epookkielokuvassa Ristin merkki (1932) hän näytteli Fredric Marchia vastaan Rooman keisarinna Poppaeaa. Elokuva on kuuluisa kohtauksestaan, jossa Colbertin esittämä hahmo on vaahtokylvyssä niin, että hänen rintansa vilahtavat paljaina. Colbertin roolia Kleopatrana vuoden 1934 samannimisessä elokuvassa on pidetty hänen tosiasiallisena läpimurtonaan. Siinä roolin seksuaalinen lataus tuli selvästi esille. Colbertin Kleopatran vastanäyttelijät olivat Warren William ja Henry Wilcoxon. Elokuva oli vuoden menestyksiä ja teki Colbertista maailmanluokan filmitähden sekä Paramount Picturesin parhaan kassamagneetin. Colbert ei kuitenkaan enää tämän elokuvan jälkeen suostunut seksuaalisiin rooleihin ja neuvotteli Paramount Picturesin kanssa sopimuksen, joka salli hänen näytellä myös muiden yhtiöiden elokuvissa.

Vuonna 1934 Colbert sai parhaan naispääosan Oscar-palkinnon elokuvasta Tapahtui eräänä yönä, jossa hän näytteli Clark Gablen kanssa. Aluksi Colbert oli haluton näyttelemään "karkuriperijätär" Ellie Andrewsin roolia. Studio oli aikataulusta jäljessä ja suostui maksamaan roolista Colbertille tämän vaatiman 50 000 dollarin palkkion. Frank Capran ohjaama elokuva kuvattiin neljässä viikossa, ja Colbert sai pitää kaavailemansa loman. Hän oli pitänyt elokuvan käsikirjoitusta heikkona ja sanoi kuvausten päätyttyä ystävälleen: ”Sain juuri valmiiksi maailman surkeimman elokuvan.”^[3] Elokuva oli valtava menestys, ja se on Columbia Picturesin suurimpia klassikkoelokuvia. Se loi lippukassaennätyksen katsojalukujen noustessa 2,5 miljoonaan 325 000 dollarin budjettia vastaan. Elokuva sai myös kaikkiaan viisi Oscaria.^[4]

Colbert ei uskonut voittavansa eikä aluksi aikonut osallistua koko gaalaan. Hän oli lähdössä junalla New Yorkiin, kun studiopäällikkö riensi asemalle ja toi tiedon Colbertin voitosta. Juna ei ollut ehtinyt lähteä asemalta, kun päällikkö ”puoliksi raahasi” Colbertin mukanaan tilaisuuteen ottamaan palkinnon vastaan. Gaalassa Oscar-patsaan Colbertille ojensi lapsinäyttelijä Shirley Temple.^[5]

Kleopatra ja Tapahtui eräänä yönä tekivät Colbertista supertähden. Hänen kasvava suosionsa salli hänen neuvotella sopimusten uusimisesta ja palkankorotuksista. Vuosina 1935 ja 1936 hän oli kymmenen parhaan eniten ansaitsevan elokuvatähden joukossa. Colbert oli jälleen Oscar-ehdokkaana roolistaan sairaaladraamassa Kätketty maailma (1935).

Vuonna 1936 Colbert uusi sopimuksensa Paramount Picturesin kanssa, ja sopimuksen ansiosta hän oli Hollywoodin parhaiten ansaitseva näyttelijä. Hänen palkkionsa oli suurimmillaan 426 924 dollaria elokuvalta. Ollessaan suosionsa huipulla 1930-luvulla Colbert ansaitsi 150 000 dollaria jokaisesta tekemästään elokuvasta. 1930-luvun loppupuoliskolla Colbert esiintyi niin draama- kuin komediaelokuvissa. Hän menestyi molemman lajin tuotannoissa, joita olivat muiden muassa Naimisiin johtajan kanssa (1935), Kultainen lilja (1935), Verenpunainen usva (1937), Iloiset kilpakosijat (1937), Eri lippujen alla (1936), Zaza, can-can-tyttö (1938) ja Keskiyö (1939). Hänen vastanäyttelijöitään olivat muun muassa Melvyn Douglas, Fred MacMurray, Herbert Marshall ja James Stewart.

Colbert ei sallinut itsestään otettavan lähikuvia kasvojensa oikealta puolelta, sillä hän pelkäsi ettei sitä osata valaista tai kuvata oikein. Hän oli saanut lapsena sattuneen nenäluun murtuman seurauksena pienen kuhmun nenäänsä ja kieltäytyi lähikuvista. Elokuvateknikot kuvailivat Colbertin kasvojen oikeaa puolta ”kuin Kuun pimeäksi puoleksi”.^[6] Tovarich-elokuvassa vuonna 1937 Colbert näytteli venäläistä herttuatarta. Kuvausten aikana hän vaati saada palkata oman kuvaajan, kun hänen suosimansa elokuvaaja erotettiin. Vuonna 1938 Colbert esiintyi Gary Cooperin kanssa komediaelokuvassa Siniparran kahdeksas vaimo ja vuonna 1939 ensimmäisessä värielokuvassaan Liekehtivä erämaa. Siinä hänen vastanäyttelijänään oli Henry Fonda. Colbert oli sangen epäuskoinen uuden Technicolor-väritekniikan suhteen ja pelkäsi epäonnistuvansa värikuvassa. Sen jälkeen hän suosi lähes poikkeuksetta vain mustavalkofilmejä.

Elokuvien ohessa Colbert oli tunnettu radioääni. Hän esiintyi suositussa radio-ohjelmassa Lux Radio Theater sekä The Screen Guild Theater. Ensin mainitussa hänen äänensä kuultiin 22 jaksossa vuosina 1935–1954 ja jälkimmäisessä hän teki 13 jaksoa vuosina 1939–1952.

Vuonna 1940 Colbert kieltäytyi seitsemän vuoden sopimuksesta, joka olisi taannut 200 000 dollarin vuosipalkkion, ja päätti jatkaa freelancerina. Tänä aikana hän tienasi eniten koko urallaan. Managerinsa avulla hän onnistui saamaan rooleja useista arvostetuista tuotannoista. Colbert on maininnut Lentävä reportterimme-elokuvan henkilökohtaiseksi suosikikseen.^[7]

Vuonna 1943 Colbert näytteli elokuvassa Me tervehdimme elämää Paulette Goddardin kanssa. Heille tuli kuvausten aikana välirikko. Ohjaaja David O. Selznick vaikuttui Colbertin roolisuorituksesta elokuvassa ja halusi hänet sotaelokuvan Kunnes palaat pääosaan. Colbert kieltäytyi aluksi esittämästä teini-ikäisten lasten äitiä, mutta Selznick sai hänet lopulta suostuteltua. Elokuva oli yleisömenestys, ja myös Colbertin roolisuoritusta kehuttiin. Hän sai tästä osasta myös kolmannen Oscar-ehdokkuutensa.^[8]

Vuodesta 1945 lähtien Colbert jatkoi työtään elokuvissa freelance-näyttelijänä. Vuonna 1946 hän näyttelit muun muassa suuren suosion saavuttaneissa Häväistysjuttu yöpikajunassa, jossa hän näytteli John Waynen kanssa, sekä Rakasta huomenna ja ikuisesti, jota varten hänelle suunniteltiin 18 eri rooliasua. Muita 1940-luvun jälkipuoliskon Colbert-menestyksiä olivat komedia Muna ja minä (1947), jännityselokuva Pisara myrkkyä (1948) ja romanttinen komedia Morsian myytävänä (1949). Jälkimmäinen oli sekä kriitikoiden että yleisön suosikki. Colbertin suoritus sotaelokuvassa Kolme palasi kotiin (1950) sai kriitikoilta kiitosta. Negatiivisemmat arviot sai jännitysmelodraama Salaista väkivaltaa. Kuvatessaan välillä jopa kahta elokuvaa samanaikaisesti Colbert uupui kiireisten kuvausaikataulujen ja nopean työtahdin seurauksena. Lopulta Colbert ei lääkärin määräyksestä saanut enää työskennellä kello 17:n jälkeen. Kun Colbert vielä keski-iässä näytti paljon ikäistään nuoremmalta, hänellä oli vaikeuksia karistaa tätä leimaa harteiltaan. Elokuvastudiot luokittelivat hänet edelleen nuoreksi tytöksi. Siksi Colbertin oli vielä nelikymppisenäkin hankala siirtyä ingenue-rooleista kypsempiin naisrooleihin. Hän sanoi: ”Olen erittäin hyvä komedienne, mutta taistelin aina imagoani vastaan.”^[9]

Colbert vähensi elokuvatöitään 1950-luvun puolivälissä ja siirsi uransa painopisteen teatteriin ja televisioon. Hän muutti verosyistä vähäksi aikaa Eurooppaan, jossa esiintyi Orson Wellesin kanssa elokuvassa Kevytmielinen Versailles. Vuonna 1954 Colbertille tarjottiin miljoonan dollarin sopimusta televisioyhtiö NBC:n kanssa, mutta hän kieltäytyi. Colbert näytteli kuitenkin muutamissa televisiotuotannoissa, kuten Vaimoni kummittelee ja Pyhän Maarian kellot. Hän vieraili myös muutamissa tositelevisiosarjoissa.

Vuonna 1958 Colbert teki paluun Broadwaylle Charles Boyerin kanssa^selvennä ja oli ehdolla Tony-palkinnon saajaksi. Hän teki viimeisen elokuvansa vuonna 1961 ja esiintyi sen jälkeen vielä pari kertaa menestyksekkäästi Broadway-näytelmissä Rakkauden epäsäännöllinen verbi (1963) ja Kuningaskalastaja (1978). Vuonna 1987 hän näytteli minisarjassa Grenvillen kaksi naista, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden ja voitti Golden Globen.

Nykyajan kriitikot ovat korostaneet Colbertin ainutlaatuisia fyysisiä ominaisuuksia, joiden ansiosta hän oli kuin luotu elokuvaan (omenanpyöreät kasvot, suuret silmät, vaaleat hiukset, siro ruumiinrakenne) sekä hänen eleganttia ääntään, aristokraattisuuttaan, hienostunutta esiintymistään ja nokkelaa huumorintajuaan. Hän erottui 1930-luvun muista screwball-komedienneista olemalla ”aitonaisellinen” eikä juuri käyttänyt ”fyysistä komediaa”.^[10]

Colbert oli lapseton ja naimisissa kaksi kertaa. Avioliitto Norman Fosterin kanssa (1928–1935) päättyi eroon, mutta liitto lääkäri Joel Pressmanin kanssa (1935–1968) kesti aina miehen kuolemaan asti.

Colbertin ja Fosterin avioliitto oli pitkään salaisuus, sillä he asuivat monta vuotta eri asunnoissa. Colbert asui alkuun Los Angelesissa samassa asunnossa äitinsä Jeannen kanssa. Määräilevä äiti ei pitänyt tyttärensä aviomiehestä eikä huolinut tätä heidän kotiinsa. Colbert ja Foster ottivat avioeron Meksikossa vuonna 1935. Colbertilla väitettiin olleen tuohon aikaan suhde Marlene Dietrichin kanssa, joka oli niin ikään suuri elokuvatähti. Naiset oli kuvattu yhdessä huvipuistossa Venice Beachilla.^[11] Neljä kuukautta avioeronsa jälkeen Colbert meni naimisiin kurkkulääkäri ja kirurgi Joel Pressmanin kanssa. Liitto kesti 33 vuotta, ja Colbert jäi leskeksi Pressmanin kuoltua syöpään vuonna 1968.

Colbertin Jeanne-äiti oli kateellinen tyttärensä lahjakkuudesta eikä koskaan antanut hänelle tunnustusta. Vielä uransa urettuakin Colbert haki pitkään äitinsä hyväksyntää.^[1] Äiti kuitenkin antoi Colbertin veljen toimia silloin tällöin sisarensa agenttina.

Colbert oli muotitietoinen, ja hänen tyylitajunsa sai paljon kehuja Hollywood-piireissä. Hän oli tarkka ulkonäöstään eikä koskaan lähtenyt ulos huolehtimatta, että oli viimeisen päälle meikannut ja pukeutunut. Colbertin on arveltu olleen biseksuaali, sillä hän oli läheinen ystävä taiteilija Verna Hullin kanssa, jonka tiedettiin olevan lesbo. Colbert kuitenkin kiisti jyrkästi kyseisen väitteen.^[1] Eläköidyttyään elokuvista Colbert asui miehensä kanssa Beverly Hillsissä tämän kuolemaan asti ja vietti viikonloppuja maalaistalossaan Palm Springsissä. Hän myös vuokrasi huvilan Ranskan Rivieralta Cap Ferratista. Myöhemmin elämässään Colbert tunnettiin konservatiivisena republikaanina.

Taiteilijan uransa päätyttyä Colbert asui talvet asunnossaan Manhattanilla ja kesät lomahuvilassaan Barbadosilla, jossa häntä palvelivat taloudenhoitaja ja kaksi kokkia. Hänen äitinsä Jeanne kuoli vuonna 1970 ja veli Charles 1971. Tällöin Colbertin ainut elossa oleva sukulainen oli veljentytär Coco Lewis, jolle Colbert testamenttasi perinnöstään huomattavan summan.^[1] Claudette Colbert kuoli 92-vuotiaana kotonaan Barbadoksella 30. heinäkuuta 1996 useiden aivohalvausten jälkeen. Hänet tuhkattiin, ja uurna haudattiin hautausmaalle Speightstowniin Barbadokselle hänen äitinsä ja toisen aviomiehensä viereen. Colbert jätti suurimman osan omaisuudestaan pitkäaikaiselle parhaalle ystävälleen.

Pääartikkeli: Claudette Colbertin filmografia

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Claudette Colbert.

• Claudette Colbert Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Nykyajan naisen ihannetyyppi - Claudette Colbert, Kuva, 03.08.1938, nro 16, s. 28, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI 2 VIAF WorldCat Kansalliset Norja Espanja Ranska BnF data Katalonia Saksa Israel Yhdysvallat Ruotsi Tšekki Australia Korea Alankomaat Taiteenala MusicBrainz 2 Henkilöt Deutsche Biographie Trove Elonet Muut NARA SNAC IdRef