Go-Daigo
Go-Daigo, koko nimeltään Go-daigo Tennō (jap. 後醍醐天皇), syntymänimeltään Takaharu (jap. 尊治; 26. marraskuuta 1288 Kioto — 19. syyskuuta 1339 Yoshinovuori), oli Japanin keisari 1318–1339. Hänen pyrkimyksensä shōgunaatin kumoamiseen ja keisarivallan palauttamiseen johti sisällissotaan ja keisariperheen kahtiajakautumiseen.[1]
Poliittinen valta oli 1300-luvun alun Japanissa jakautunut kahtia Kioton keisarivaltaan ja Kamakuran shōgunin valtaan. Keisarilla ja hovilla oli näennäinen valta, mutta todellisuudessa valta oli shōgunilla ja hänen sotilashallinnollaan. Kumpikaan valtakeskittymä ei ollut yhtenäinen, ja sekä keisari että shōgun olivat käytännössä nukkehallitsijoita, joita taustalla vaikuttavat mahtavat suvut ohjailivat.[1]
Kamakura-shōgunaatissa Minamoto-suvun shōgunit olivat vain keulakuvia. Todellinen valta oli Hōjō-klaanilla, jonka jäsenet toimivat shōgunin sijaishallitsijoina. Hōjōn suvun vaikutusvalta oli kuitenkin alkanut heiketä 1300-luvulle tultaessa, ja Nagasakin suvun mahti oli puolestaan kasvanut.[1]
Kiotossa tilannetta taas mutkisti se, että keisarisuvun kaksi sukuhaaraa olivat taistelleet perimysjärjestyksestä vuosikaudet. Sen vuoksi valtaistuimelle nousi vuorotellen keisariperheen vanhemman ja nuoremman sukuhaaran edustaja. Nuorempaa sukuhaaraa edustanut Takaharu nousi valtaistuimelle vuonna 1318 ja otti hallitsijanimekseen Go-Daigo (”Myöhempi Daigo”).[1]
Mahtisukujen valtataistelut aiheuttivat Japanissa yleistä tyytymättömyyttä. Go-Daigo olikin jo ennen kruunajaisiaan ryhtynyt suunnittelemaan shōgunaatin syöksemistä vallasta. Keisariksi tultuaan Go-Daigo jatkoi vallankaappauksen suunnittelua, mutta vuonna 1331 hänen salajuonensa paljastui. Shōgunaatin joukot pidättivät pakoa yrittäneen Go-Daigon, ja hänet karkotettiin Japaninmeren Okisaarille. [1]
Kapinahenki oli kuitenkin vahva, ja keisarin ensimmäisenä karkotusvuonna esiintyi jo hänen kannattajiensa ja shōgunaatin välisiä yhteenottoja. Vuonna 1333 tapahtui ratkaiseva käänne. Hōjō-klaaniin kyllästyneet shōgunaatin komentajat hyökkäsivät äkkiarvaamatta Kamakuraan, ja Hōjō-klaanin johtaja Hōjō Takatoki kannattajineen teki itsemurhan. Shōgunaatin pääjoukkojen komentaja, kenraali Ashikaga Takauji, hyökkäsi yhtä yllättäen shōgunaatin Kioton varuskuntaan ja luovutti kaupungin keisari Go-Daigolle, joka oli sillä välin päässyt pakenemaan Okisaarilta. Tätä keisarivallan palautusta kutsuttiin sittemmin Kemmu-restauraatioksi.[1]
Go-Daigo ei kuitenkaan osoittanut kiitollisuutta hänet valtaan palauttaneille sotilaille. Takauji oli odottanut saavansa shōgunin aseman, mutta Go-Daigo nimittikin shōguniksi poikansa prinssi Morinagan. Takaujille myönnettiin vain vähäpätöinen neuvonantajan virka sekä maa-alue. Myös muut sotilasjohtajat olivat tyytymättömiä, koska eivät olleet saaneet palkintoa palveluksistaan. Go-Daigon pyrkimyksenä oli tuoda keisariperhe takaisin valtaan ja luoda Japaniin siviilihallinto, mutta hän teki vakavan virheen jättämällä sotilasluokan vähälle huomiolle. Kenraalit pettyivät Go-Daigoon ja kääntyivät vastustamaan keisaria.[1]
Vuonna 1335 Takauji julistautui shōguniksi ja hänen ja Go-Daigon välille puhkesi sisällissota. Go-Daigon kannattajat kunnostautuivat taisteluissa, mutta eivät kyenneet vastustamaan Takaujin lukumäärältään suurempaa armeijaa. Keisari Go-Daigo pakeni Kiotosta vuonna 1336. Takauji valloitti kaupungin ja nosti uudeksi keisariksi keisarisuvun vanhempaan sukuhaaran kuuluneen Kōgonin. Go-Daigo perusti oman hovinsa Yoshinoon, ja siitä lähtien Japanissa oli muutaman vuosikymmenen ajan kaksi keisaria ja kaksi hovia, Ashikaga Takaujin perustaman Ashikaga-shōgunaatin tukema pohjoinen hovi ja Go-Daigon perustama eteläinen hovi. Tätä ajanjaksoa kutsutaan Nanboku-chō-kaudeksi (”eteläisen ja pohjoisen hovin kausi”). Go-Daigo kuoli Yoshinossa vuonna 1339.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
