Hyödyke

Osa artikkelisarjaa
Talous
Haarat ja luokittelut Taloustieteen koulukunnat Taloustiede Ekonometria Kansainvälinen talous Mikrotaloustiede Makrotaloustiede
Käsitteet ja teoriat Kansantalouden tilinpito Kokeellinen taloustiede Markkinat Operaatioanalyysi Peliteoria Talousjärjestelmä Talouskasvu
Sovellutukset Alue Historia Hyvinvointi Julkinen Julkinen valinta Kauppa Kaupunki Kehitys Koulutus Käyttäytyminen Maantiede Oikeus Onnellisuus Politiikka Terveys Tieto Toimiala Työ Sosiaalinen Sosiologia Ympäristö
Tunnettuja taloustieteilijöitä François Quesnay Adam Smith David Ricardo Thomas Malthus John Stuart Mill William Stanley Jevons Léon Walras Alfred Marshall Irving Fisher John Maynard Keynes Arthur Pigou John Hicks Wassily Leontief Paul Samuelson
Lisää aiheesta Tuotanto Kulutus Pankki Taloudellinen toiminta Hyödyke Kannattavuus Talouskasvu Inflaatio Taantuma Lama Raha Suhdannevaihtelu Pankkikriisi Taloudellinen epätasa-arvo Investointi
n k m

Hyödyke tarkoittaa taloustieteessä asiaa, joka tuottaa hyötyä kuluttajalle. Hyödyke voi olla esimerkiksi tavara tai tuote, jonka voi ostaa kaupasta. Vaihtoehtoisesti hyödyke voi olla aineeton, kuten palvelu,^[1] digitaalisessa muodossa oleva tieto tai jonkin aineellisen hyödykkeen tuotanto-oikeus.

Teoreettisesti suuremman hyödykemäärän kuluttamisen ajatellaan lisäävän hyötyä. Laskevan rajahyödyn mukaan lisäyksikkö kulutettua tavaraa tuottaa kuitenkin vähemmän hyötyä kuin edellinen. Esimerkiksi nälkäiselle ensimmäinen voileipä tuottaa suuremman lisähyödyn kuin kymmenes.

Tavallisesti hyödykkeet ovat niukkoja, koska inhimilliset tarpeet ovat rajattomia mutta tuotannontekijät kunakin hetkenä rajallisia^[2]. Niukan hyödykkeen hinta määräytyy vapailla markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Ilmaishyödykkeet eivät ole niukkoja, hyödykkeitä joita on saatavilla rajatta kutsutaan runsaiksi. Esimerkiksi jätettä on tarjolla enemmän kuin sille on kysyntää. Kun hyödykkeen käyttöä voidaan rajata, sanotaan sitä yksityiseksi hyödykkeeksi. Hyödykkeestä voidaan tehdä myös keinotekoisesti niukka. Tästä ovat esimerkkejä tietokoneohjelmien lisensointi ja musiikkitiedostojen kopioinnin rajoitus.

Julkishyödykkeet ovat hyödykkeitä, joiden kulutus ei estä muita kuluttamasta samaa hyödykettä. Puhdas julkishyödyke on hyödyke, jonka ulkopuolelle ei voida sulkea ketään kun se on tuotettu. Esimerkiksi hengitysilma, vakaa rahan arvo tai maanpuolustus ovat puhtaita julkishyödykkeitä ^[3].

Meriittihyödykkeet ovat hyödykkeitä, joiden kulutuksella on positiivisia ulkoisvaikutuksia. Näin ollen yksilöiden valitsema kulutustaso voi olla alhaisempi kuin sosiaalisesti optimaalinen^selvennä kulutuksen taso. Tehokkuuden kasvattamiseksi yhteiskunta voi lisätä tällaisen hyödykkeen kulutusta säädöksillä, tukiaisilla tai tarjoamalla sen ilmaiseksi. Esimerkiksi koulutus ja terveydenhuolto ajatellaan tavallisesti meriittihyödykkeiksi.

Yhteisresurssi on hyödyke, jonka käyttöä ei voida rajoittaa tai sitä ei ole rajoitettu. Se poikkeaa julkishyödykkeestä siten, että se on rajallinen eli niukka ja altis liialliselle kulutukselle. Esimerkiksi yhteiskäytössä olevat kalavedet ja laitumet ovat tyypillisiä yhteisresursseja. Niitä käytetään taloudellisesta näkökulmasta usein liikaa, koska kuluttajat eivät sisäistä kulutuksensa täyttä sosiaalista kustannusta. Samasta syystä kaupunkien tiet ruuhkautuvat, koska niiden käyttö on ilmaista eikä käyttäjien tarvitse maksaa aiheuttamastaan ruuhkasta.

Välttämättömyyshyödyke on yleisessä kielenkäytössä käytetty termi, jolla kuvataan hyödykettä jota on pakko ostaa vaikka hinta nousee: hinta ei vaikuta kysyntään.

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: investointihyödykkeet ja tuotantohyödykkeet puuttuvat

Kaksi hyödykettä voivat olla substituutteja toisilleen, jolloin kuluttaja voi korvata ne toisillaan. Täydellisten substituuttien tapauksessa kuluttajalle ei ole merkitystä kumpaa hyödykettä kulutetaan. Voi ja margariini, tai Coca-Cola ja Pepsi, ovat useimmille ihmiselle enemmän tai vähemmän täydellisiä toistensa substituutteja.^[4]

Jos hyödykkeet ovat komplementteja, ne täydentävät toisiaan: esimerkkinä autot ja bensiini.^[5] Täydellisen komplementin tapauksessa hyödykkeitä on aina kulutettava tietyssä suhteessa.

Hyödykkeiden korvaavuuden astetta voidaan mitata hyödykkeiden ristijoustolla. Substituuttien ristijousto on positiivinen ja komplementtien ristijousto on negatiivinen. Täydellisillä substituuteilla tai komplementeilla ristijouston itseisarvo on ääretön. Riippumattomilla hyödykkeillä ristijousto on nolla.

Hyödykkeet voidaan jakaa myös sen perusteella, miten niiden kulutus riippuu tuloista ja hyödykkeen hinnasta. Taloustieteessä tätä riippuvuutta mitataan kysyntäjoustolla.

Pääartikkeli: Kysynnän hintajousto

Yleisemmin tarkasteltu jousto on hyödykkeen kysynnän hintajousto. Kysynnän hintajousto tarkoittaa prosentuaalista muutosta kulutuksen määrässä, kun hinta muuttuu yhden prosentin.

• E=0, täydellisen joustamattomuus. Hinnan muutokset eivät vaikuta kysyntään.
• E<1, joustamaton. Hinnan muutos on suhteessa suurempi kuin kysynnän muutos.
• E=1, yksikköjoustava. Yhden prosentin muutos hinnassa muuttaa kysyntää saman verran.
• E>1, joustava. Hinnan muutos on suhteessa pienempi kuin kysynnän muutos.
• E=∞. Täydellinen elastisuus. Mikä tahansa pieni muutos hinnassa aiheuttaa kysynnän laskun nollaan.

Giffenin hyödyke on taas sellainen hyödyke, jonka kysyntä kasvaa sen hinnan noustessa. Toisin sanoen sen kysynnän hintajousto on positiivinen. Muilla hyödykkeillä hintajousto on negatiivinen.

• Normaalihyödykkeen kysyntä nousee tulojen noustessa eli sen kysynnän tulojousto on positiivinen.
• Inferiorisen hyödykkeen kysyntä laskee, kun tulot kasvavat^[6] eli sen kysynnän tulojousto on negatiivinen.

Lisäksi voidaan määritellä:

• Välttämättömyyshyödyke, jonka osuus kulutuksesta laskee tulojen noustessa eli sen kysynnän tulojousto on pienempi kuin 1.
• Ylellisyyshyödyke, jonka osuus kulutuksesta nousee tulojen noustessa eli sen kysynnän tulojousto on suurempi kuin 1.

• Veblenin hyödyke
• Kulutustavara

• Pohjola, Matti. Taloustieteen oppikirja. 7.-9. painos, 2013. Helsinki, Sanoma Pro Oy. ISBN 978-952-63-1556-0
• Taloussanasto. Yritys- ja kansantaloutta suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. (5. täysin uudistetun painoksen 1. korjattu lisäpainos) Taloustieto Oy, 1993. ISBN 951-628-175-3