Jonas Castrén pääsi ylioppilaaksi vuonna 1869 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1876 ja lakitieteen 1893. Castrén toimi asianajajana Helsingissä ja Ruotsissa vuosina 1894–1922.[3]
Castrén johti 1880-luvulla Lauri Kivekkään ohella niin kutsuttuja nuoria fennomaaneja ja suomenkielisten opiskelijoiden radikaalia K. P. T. -ryhmää, jotka olivat Suomalaisen puolueen päälinjaa uudistusmielisempiä ja kieliasiassa jyrkempiä suuntauksia.[4] Nuori Castrén kannatti jyrkkää suhtautumista ruotsinkielisiin ja tarvittaessa yhteistyötä venäläisten viranomaisten kanssa.[5]Sortokausien aikana hänen linjansa kääntyi tässä suhteessa täydellisesti ympäri.
Vuoden 1885 säätyvaltiopäivillä Castrén esiintyi ensi kertaa hyökkäävästi radikaalien uudistusten kuten äänioikeuden laajentamisen ja naisten opiskelumahdollisuuksien kannattajana, mikä säikäytti fennomaanien vanhat johtajat Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen ja Agathon Meurmanin.[5] Castrén oli talonpoikaissäädyn jäsenenä myös vuosien 1888, 1891, 1894 ja 1905–1906 valtiopäivillä,[6] ja kuului vuoden 1899 suureen lähetystöön edustaen valtakirjalla Hammarlandin kuntaa.[7] Kpt-läisyyden kuihduttua Castrén siirtyi sen piiristä syntyneisiin nuorsuomalaisiin. Ajan kuluessa hänen poliittiset mielipiteensä muuttuivat yhä konservatiivisemmiksi ja oikeistolaisemmiksi.[3]
Castrén asui poliittisista syistä uudelleen Ruotsissa vuosina 1914–1917 ja 1918–1921. Hän oli Suomen itsenäisyysliikkeen ulkomaanvaltuuskunnan jäsenenä Tukholmassa vuosina 1916–1918 ja Suomen sisällissodan aikana lyhyen aikaa Suomen valkoisen hallituksen virallisena edustajana Ruotsissa. Castrén ei koskaan kohonnut ministeriksi tai muihin keskeisiin päättäjäntehtäviin, mutta oli aikansa näkyvimpiä poliitikkoja ja mielipidevaikuttajia.[3]
Castrén kuului nuorsuomalaisen puolueen oikean siiven (”pääskysten”) johtajiin ja oli tunnettu kiihkeästä ja moralistisesta tavastaan tarkastella poliittisia kysymyksiä, etenkin sortovuosien taistelua laillisuuden puolesta. Häntä pidettiin omiensakin keskuudessa ristiriitaisena hahmona ja hänet tunnettiin muun muassa nimillä ”pasuunan ääni” ja ”kiljuva jalopeura”, tosin hänen edustamansa ajattelutapa ei tuolloin ollut vieras monille muillekaan ”pääskysille”. Castrén rikkoi välinsä etenkin vanhasuomalaisiin poliitikkoihin, joita hän piti näiden myöntyväisyyslinjan vuoksi pettureina, ja poltti monet sillat takanaan. Hän oli myöhemmällä iällään oikeistolainen ja vuoden 1918 valtiomuotokiistassa monarkisti, mutta ei voinut toimia vuonna 1918 perustetussa kokoomuspuolueessa, koska vanhat ”suomettarelaiset” olivat siinä vahvasti mukana.[3]
Vesa Vares: ”Castrén, Jonas”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 149–150. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6Teoksen verkkoversio.
Vares, Vesa: Varpuset ja pääskyset: Nuorsuomalaisuus ja Nuorsuomalainen puolue 1870-luvulta vuoteen 1918. SKS, Helsinki 2000
↑ abcdeVesa Vares: ”Castrén, Jonas”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 149–150. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6Teoksen verkkoversio.