Kulttielokuva

Kulttielokuva on elokuva, jonka pieni, vannoutunut joukko faneja on ottanut omakseen ja pitänyt sen suosiota yllä.

Kulttielokuvat ovat yleensä suurelle yleisölle tuntemattomia tai muuten vähälle huomiolle jääneitä, mutta vetoavat tiettyyn katsojaryhmään jonkin erityisen seikan vuoksi. Esimerkkejä kulttielokuvista ovat muun muassa Plan 9 from Outer Space, Pink Flamingos ja The Rocky Horror Picture Show -tieteismusikaali. Tyypillinen nykyajan taide- ja kulttiohjaaja ja -käsikirjoittaja on Roy Andersson. Yleensä kulttielokuviksi päätyy elokuvia, joilla on suhteellisen pieni budjetti tai jotka on kuvattu suurimmaksi osaksi omatekoisesti (kuten Peter Jacksonin esikoisohjaus Bad Taste). Usein myös elokuvan kieltäminen monissa maissa voi saada aikaan tällaisen ilmiön.lähde?

Määritelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttielokuvan määritelmät ovat muuttuvia ja subjektiivisia, ja on olemassa useita erilaisia määritelmiä ja kulttielokuvien listoja.[1]

Sosiologisen tutkimuksen mukaan kulttielokuvalla on omistautunut katsojakunta, joka muistuttaa uskonnollista kulttia. Kulttielokuva on poikkeavaa alakulttuuria. Kinkaden ja Katovichin (1992) mukaan kulttiyleisö etsii elokuvasta teemoja, jotka asettavat tyypilliset ihmiset epätyypillisiin tilanteisiin, sallivat narsistisen ja ponnekkaan samaistumisen kumouksellisiin hahmoihin, kyseenalaistavat perinteiset auktoriteettirakenteet, heijastavat yhteiskunnallisia jännitteitä ja tarjoavat näihin jännitteisiin tulkintoja mahdollistavia ja paradoksaalisia ratkaisuja. Kulttielokuvayleisöt eivät pidä mitään pyhänä vaan kapinoivat valtavirtaa ja elokuvakaanonia vastaan.[2]

Toinen lähestymistapa on kulttireaktion syntymisen tutkiminen. Sconce (1995, 2007) ja Jancovich (2002) näkevät kulttireaktion syntyvän kamppailusta kulttuurisista asemista, jotka perustuvat makuhierarkioista käytäviin taisteluihin. Kulttiyleisö syntyy usein, kun elokuva ei aluksi löydä yleisöä ja ajautuu marginaaliseksi, usein epäedullisina katseluaikoina toistuvasti esitettäväksi. Mathijsin ja Mendikin (2008) mukaan kulttireaktion ominaisuuksia ovat aktiivinen fanitus, yhteisöllisyyden tunne, katsomiskokemuksen elävyys, omistautuneisuus ja kestävyys, kapinahenki, kaanoneiden vastustuksen halu, jakeluun liittyvät tarinat, erikoistuneet tai marginaaliset tapahtumat sekä pitkäaikainen olemassaolo.[3]

Sisältöanalyyttinen lähestymistapa määrittelee kulttielokuvan analysoimalla sitä. Se korostaa elokuvan sisällön ja yleisön välisen kommunikaation monimutkaisuutta, etenkin elokuvan alluusioiden käyttöä, joita osaavat katsojat tunnistelevat ilokseen. Muita kulttiyleisön tällä tavoin etsimiä liioiteltuja käsitteitä ovat ”nostalgia”, ”ironia” ja ”camp”.[3]

Esteettisessä tutkimuksessa korostetaan eksotiikkaa, harvinaisuutta, genreä, normien rikkomista ja laatua. Siinä keskitytään usein sellaisiin genreihin kuin giallo, anime, taistelulajit, vampyyrielokuvat ja törkyelokuvat, ja sen kautta voidaan määritellä ne elokuvien tyylilliset piirteet, jotka aiheuttavat innostusta, poikkeavia reaktioita tai toistuvaa uudelleenkatselua. Esteettinen analyysi korostaa usein etenkin kulttielokuvien representatiivisia ja tyylillisiä ylettömyyksiä. Umberto Econ mukaan kulttielokuvakokemukseen sisältyy ”arkkityypillinen vetovoima”, joka aiheuttaa ”voimakkaan tunne-elämyksen ja epämääräisen deja-vu-kokemuksen, joka houkuttelee katsomaan sitä uudelleen”.[3]

Mathijs ja Sexton (2012) yhdistelevät omassa kulttielokuvan määritelmässään eri näkökantoja. Heidän mukaansa kulttielokuvaa määrittävät huomattavan epätavalliset katsojareaktiot, jotka painottavat katsomiskokemuksen fenomenaalista tekijää, jotka järkyttävät perinteisiä katsomistapoja, jotka ovat syrjässä valtavirrasta ja joiden vastaanottotaktiikat muistuttavat vähemmistöjen vastarintaa ja lokeroiden (niche) korostusta massakulttuurissa. Joskus elokuvasta tulee kulttielokuva ennalta odottamatta. Toisaalta jotkut elokuvantekijät ovat tietoisesti sisällyttäneet elokuviensa kerrontaan ja tyyliin kulttiyleisöjen kaipaamia norminvastaisia, eksoottisia, loukkaavia, nostalgisia tai intertekstuaalisia piirteitä.[4]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mathijs & Sexton 2012, s. 6.
  2. ↑ Mathijs & Sexton 2012, s. 6–7.
  3. ↑ a b c Mathijs & Sexton 2012, s. 7.
  4. ↑ Mathijs & Sexton 2012, s. 8.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • ”Kulttielokuvien taivas” -teemanumero, Filmihullu 2/2016.
  • Vaughn, Michael: The Ultimate Guide to Strange Cinema. Atglen, PA : Schiffer, 2017. ISBN 9780764354281

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kulttielokuva&oldid=21377115”