Kuriilit

Kuriilit Курильские острова (Kurilskije ostrova) クリル列島 (Kuriru rettō) 千島列島 (Chishima rettō) 千島 (Chishima)
Kuriilit sijaitsevat Venäjän Kamtšatkan niemimaan ja Japanin pohjoisen Hokkaidon saaren välisellä alueella
Merialue	Tyyni valtameri
Vesialue	Ohotanmeri
Saaria yht.	56[1]
Suurin saari	Iturup
Muita saaria	Paramušir, Kunašir ja Urup,
Pinta-ala	15 600[1] km²
Valtio
Valtio	Venäjä  Japani
Väestö
Väkiluku	19 000
Asutuskeskukset	Iturup
Tärkein kieli	japanin kieli, venäjän kieli
Infobox OK

Kuriilit eli Kuriilien saaret (ven. Курильские острова, Kurilskije ostrova, jap. クリル列島, Kuriru rettō tai 千島列島, Chishima rettō, "Tuhansien saarten saaristo" tai 千島, Chishima, "Tuhannet saaret") on saaristo Japanin suuren pohjoissaaren Hokkaidōn sekä Venäjän Kamtšatkan niemimaan välisellä alueella Tyynessämeressä. Kuriilien tuliperäisten saarten ketju erottaa sen luoteispuolella sijaitsevan Ohotanmeren varsinaisesta Tyynestämerestä.^[1]

Saariryhmä on historian kuluessa kuulunut niin Venäjälle kuin Japanille. Nykyään koko saaristo on Venäjän hallinnassa osana Sahalinin aluetta, mutta eteläisimpien saarten omistuksesta on valtioiden välille toisen maailmansodan jäljiltä jäänyt ratkaisematon aluekiista, Kuriilien kiista. Japani katsoo eteläisten saarten, jotka ovat Kunašir, Shikotan, Iturup sekä Habomai-saariryhmä, olevan osa sen Hokkaidōn prefektuuria. Japani käyttää näistä saarista nimitystä Hoppō (北方, "Pohjoiset territoriot").^[2]

Ainun kielessä sana "kur", mistä saariryhmän japaniin lainattu ja venäläinen nimitys juontuu, tarkoittaa miestä.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Pääartikkeli: Kuriilien kiista

Saaria asuttanut alkuperäiskansa oli ainut.^[1] Japanin hallitus siirsi sen saariryhmään kuuluvalle Shikotanin saarelle ennen toista maailmansotaa.^selvennä

Vladimir Atlasov oli ensimmäisiä Kuriileille matkustaneita venäläisiä vuonna 1697. 1700- ja 1800-luvuilla aluetta tutkivat muiden muassa Danila Antsiferova, I. Kozyrevski, Ivan Jevreinov, Feodor Lužin, Martin Španberg, Ivan Krusenstern ja Vasili Golovnin.

Venäjän keisari Aleksanteri I julisti vuonna 1821, että Kuriilit Urupista pohjoiseen kuuluvat Venäjälle. Vuonna 1822 Venäjä lähetti laivasto-osaston ottamaan haltuunsa Tyynenmeren saaria, minkä on katsottu olleen Venäjän Tyynenmeren laivaston historiallinen alku. Toimenpiteellään Venäjä vastasi brittien ja amerikkalaisten alkaneeseen valaanpyyntiin Ohotanmerellä.

Kun Venäjän amiraali Jevfimi Putjatin vuosina 1853–1855 pyrki avaamaan suhteet siihen saakka ulkomaisilta suljetun Japanin kanssa, tavoitteena oli myös ratkaista Sahalinia ja Kuriilien saaria koskevat hallinta- ja rajalinjakysymykset. Toisaalta samaan aikaan syttyi Krimin sota, jonka yhteydessä brittiläis-ranskalainen laivasto-osasto operoi Ohotanmerellä, mikä myös vaikutti neuvottelujen kulkuun. Venäjä otti tuolloin haltuunsa Amurin alueen ja Sahalinin saaren.

Helmikuussa 1855 solmitussa Venäjän ja Japanin välisessä Shimodan sopimuksessa valtioiden raja Kuriileilla määriteltiin Iturupin ja Urupin saarten välillä kulkevaksi, linjalle johon Japani on nykyaikanakin vaatinut rajaa palautettavaksi.^[2] Sahalinin hallinta jäi kuitenkin ratkaisematta. Ratkaisua yritettiin 1860-luvulla etsiä muun muassa vaihtokaupoilla, joihin sisältyi Kuriilien saaria.

Uudet rajat sovittiin 1875 Pietarin sopimuksella, jolla Japani sai haltuunsa koko Kuriilien saariketjun sekä kaupallisia etuoikeuksia Ohotanmereen. Venäjä sai vastavuoroisesti koko Sahalinin saaren.

Venäjälle epäonnisessa Venäjän-Japanin sodassa Japani sai lisäksi haltuunsa Sahalinin saaren eteläosan vuonna 1905 solmitulla Portsmouthin sopimuksella. Ensimmäisessä maailmansodassa Venäjä ja Japani olivat liittolaisia. Sittemmin Venäjän seuraajavaltio Neuvostoliitto kuitenkin ilmoitti vuonna 1925, ettei se tunnusta vuoden 1905 Portsmouthin sopimuksen sitä kohtaa, jonka mukaan Etelä-Sahalin siirtyi Japanille.

Toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto oli pitkään puolueeton Japanin suhteen. Sodan loppuvaiheessa Jaltan konferenssissa 1945 Britannia, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kuitenkin sopivat, että Neuvostoliitto voisi ottaa haltuunsa Kuriilit ja Etelä-Sahalinin, mikäli se yhtyisi Japanin vastaiseen sotaan. Saksan antauduttua Neuvostoliitto liittyi sotaan Japania vastaan 9. elokuuta 1945. Japani antautui 14. elokuuta, ja Neuvostoliitto otti koko Kuriilien saariston haltuunsa 5. syyskuuta mennessä. Alueesta muodostettiin Habarovskin aluepiirin kuulunut Etelä-Sahalinin piiri vuonna 1947.

Liittoutuneiden ja Japanin välisessä San Franciscon rauhansopimuksessa 1951 Japani suostui luopumaan kaikista aluevaatimuksista, jotka koskevat Sahalinin saarta ja Kuriileja.^[2] Se ei kuitenkaan ole katsonut neljän eteläisen saaren, Iturupin, Kunashirin, Shikotanin ja Habomain, kuuluvan Kuriileihin vaan omaan pohjoiseen Hatton territorioonsa, eikä näiden saaren asemasta ole vieläkään päästy yksimielisyyteen.^[2] Neuvostoliitto itse ei tuolloin allekirjoittanut San Franciscon sopimusta Japanin kanssa.

Vasta vuosina 1955–1956 käytyjen Lontoon neuvottelujen päätteeksi annettiin Neuvostoliiton ja Japanin yhteinen julistus, joka päätti sodan maiden välillä, ja ne solmivat diplomaattiset suhteet.^[2] Julistukseen jäi muoto, jossa Neuvostoliitto lupasi luovuttaa Shikotanin ja Habomain saaret Japanille vastineeksi solmittavaksi aiotusta rauhansopimuksesta.^[3] Rauhansopimusta ei kuitenkaan vieläkään ole solmittu, ja eteläisten saarten asema on yhä kiistan alla.^[2]

Kuriileihin kuuluu 56 saarta^[1], joista suurimmat, Iturup, Paramušir, Kunašir ja Urup, ovat yli 1000 neliökilometrin laajuisia.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuriilit Wikimedia Commonsissa