Kyy

Kyy
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen [1]
Suomessa:
Elinvoimainen [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Matelijat Reptilia
Lahko:	Suomumatelijat Squamata
Alalahko:	Käärmeet Serpentes
Heimo:	Kyykäärmeet Viperidae
Suku:	Vipera
Laji:	berus
Kaksiosainen nimi
Vipera berus (Linnaeus, 1758)
Kyyn levinneisyys Euroopassa.
Katso myös
Kyy Wikispeciesissä   Kyy Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Kyy eli kyykäärme (Vipera berus) on kyykäärmeiden (Viperidae) heimoon kuuluva käärme. Kyy on maailman pohjoisin käärmelaji ja Euroopan yleisin myrkkykäärme.^[3]

Kyy on melko tukeva ja lyhyt käärme. Koiraiden tyypillinen pituus on 50–60 senttimetriä, naaraiden 60–80. Pisimmät Suomessa ja Euroopassa tavatut yksilöt ovat olleet noin metrin mittaisia. Kyynaaraan häntä on selvästi muuta ruumista kapeampi ja lyhyempi kuin koiraalla.^[4] Väriltään kyyt ovat harmaita, harmaanruskeita tai mustia. Sinertävät ja harmaat ovat yleensä koiraita ja ruskeat naaraita.^[5]

Mustissa eli melanistisissa kyissä on molempia sukupuolia. Tumma väri auttaa kyytä lämpenemään auringossa, mutta toisaalta se on huono suojaväri petoja vastaan. Suomessa mustia kyitä on 15 %, eniten rannikolla ja saaristossa. Kyillä esiintyy myös albinismia ja leukismia eli vaaleavärisyyttä. Ne menestyvät huonosti, sillä pedot havaitsevat ne helposti, ja etenkin albiinoilla on vaikeuksia kerätä elintärkeää auringonvaloa.^[6]

Selässä kyyn koko mitalla on sahalaitakuvio, joka voi toistua vaaleana molemmissa kyljissä. Tummilla yksilöillä sitä ei välttämättä erota.^[7] Vatsapuoli voi olla vaalea, harmaa tai tumma, ja aivan hännän pää on vatsapuolelta keltainen tai punertavanoranssi.^[8] Kyyn selän ja kylkien suomut eivät ole sileitä, vaan niissä on harjanteet.^[9]

Kyyn litteä ja kolmiomainen pää erottuu selvästi muusta ruumiista. Päässä on isompien suomujen välissä pienien suomujen jonoja. Pupilli on pystyssä oleva soikio, ja muiden käärmeiden tapaan kyyn silmäluomi on läpinäkyvä ja liikkumaton.^[10][11]

Kyyn näköaisti on kohtalainen, erityisesti sivuittaisliikkeiden suhteen.^[12] Kyyn kuulo on huono; sillä ei ole edes tärykalvoa. Kyy aistii kuitenkin leukaluillaan mainiosti tärinää^[12]. Kyyn tärkein aistinelin on kieli, jolla se vie hajuhiukkasia suuhunsa vomeronasaalielimeen ja saa siten tietoa ympäristöstään (esimerkiksi lähellä olevasta saaliista, parittelukumppanista tai kilpailevasta koiraasta). Kyyllä on kaksihaaraisen kielensä perusteella stereohajuaisti^[12][13].

Kyytä tavataan kaikkialla Euraasian pohjoisosissa, Britteinsaarilta aina Venäjän ja Korean Tyynenmeren rannikolle asti.^[5] Suomessa kyytä tavataan lähes koko maassa, Lapissa aina Ounastunturin ja Saariselän korkeudelle saakka.

Ravintonaan kyyt käyttävät etenkin myyriä, hiiriä sekä päästäisiä, ja niiden lisäksi sisiliskoja ja sammakoita sekä harvemmin linnunpoikasia ja -munia. Kyy löytää ravinnon tarkalla hajuaistillaan, jota tukee liikkeen havaitsemiseen erikoistunut näköaisti. Sopivan saaliin havaittuaan kyy virittäytyy S:n muotoiselle mutkalle, iskee turvallisen matkan päästä ja vetäytyy heti takaisin turvaan. Kyy tappaa saaliinsa myrkyllisellä puraisulla, jonka jälkeen saaliseläin pakenee lyhyen matkaa, usein muutamia metrejä, ennen kuin kuolee. Kyy seuraa saaliin hajujälkeä ja nielee saaliin kokonaisena pää edellä.^[5][14] Tavanomaisen aterian jälkeen kyy sulattelee saalistaan pari päivää. Sulattelun alkupäivinä kyyn liikkuminen on vaivalloista.

Varpus- ja hiirihaukka ja muut petolinnut ovat kyyn vihollisia. Poikasia saattavat syödä myös muun muassa varis, korppi, naakka, ja rastaat.^[10] Minkki syö kyitä etenkin Suomen saaristossa, mutta sen sijaan hämärän aikaan liikkuvat siili, kettu ja supikoira harvemmin tapaavat kyyn. Joskus sanotaan, että kyy välttelee muurahaisia, mutta ne elävät erityyppisissä paikoissa eivätkä piittaa toisistaan.^{[15][16][17][18]}

Kyy osaa uida, mutta ei tee sitä yhtä mielellään tai taitavasti kuin rantakäärme. Kyy ei osaa myöskään kalastaa.^[10]

Kyyn elinaluetta ovat Suomessa lämpimät ja aurinkoiset maa-alueet, joista löytyy myös suojapaikkoja, esimerkiksi hakkuuaukeat, peltojen ja soiden reuna-alueet ja kallioiset seudut. Kyy on aktiivinen päiväsaikaan^[8].

Vaihtolämpöisenä eläimenä kyy ei pysty säätelemään ruumiinlämpöään, vaan se vaihtelee ympäristön lämpötilan mukaan. Kyy tarvitsee auringon energiaa saavuttaakseen oikean lämpötilan saalistamista, ruoansulatusta ja lisääntymistä varten. Viileässä kyyn elintoiminnot ja liike hidastuvat. Jos kyy erehtyy syömään alle kymmenen asteen lämpötilassa, se oksentaa, jottei saalis jää sen elimistöön mätänemään. Saalistuskaudella syöty ruoka varastoituu ruskeana rasvana talvea varten.^[19]

Kyy kestää hetkittäin jopa neljää miinusastetta, mutta pitkään se ei selviä pakkasessa.^[20] Kyy horrostaa syyskuusta huhti–toukokuuhun. Ajat vaihtelevat ilmojen ja sijainnin mukaan: Pohjois-Suomessa kyy voi horrostaa kahdeksan kuukautta, eteläisemmässä Euroopassa vain kuukauden.^[21] Kyy talvehtii mieluiten lajitoveriensa kanssa maan alla tai kivenkolossa, ja hyvää talvikoloa käytetään yhä uudelleen. Etelä-Suomessa talvehtimiskolo on puolen metrin syvyydessä, Pohjois-Suomessa syvyys on jopa puolitoista metriä.^[22] Joskus samasta talvehtimispaikasta on löytynyt satoja kyitä.^[23]

Horroksessa käärmeen ruumiinlämpötila on lähellä nollaa, ja sen hengitys ja sydämenlyönnit ovat lähes pysähtyneet. Pakkasessa kyy jäätyy, mutta toisaalta liian lämmin lämpötila kiihdyttää elintoimintoja ja kuluttaa energiavarastoja, jolloin käärme voi kuolla nälkään. Arviolta puolet poikasista ei selviä ensimmäisestä talvestaan, ja vääränlainen talvi tai huonosti valittu talvisuoja tappavat myös aikuisia yksilöitä.^[24]

Keväällä ensimmäisten pälvien ilmestyttyä koiraat alkavat heräillä koloistaan lämmittelemään, jotta niiden siittiöt valmistuisivat. Ne voivat kerääntyä lämmittelemään yhdessä auringonpaisteeseen. Naaraat heräävät pari viikkoa koiraiden jälkeen, ja viimeisenä ulos kolosta tulevat poikaset.^[25]

Ennen parittelua koiraat kypsyttävät siittiönsä, luovat nahkansa ja mittelevät naaraista. Paritteluoikeuksista kamppaillessaan ne eivät vahingoita toisiaan, vaan kietoutuvat yhteen, painivat ja yrittävät painaa vastustajansa pään alas. Ottelun voittanut koiras alkaa liehitellä naarasta, ja parittelu alkaa vasta, kun naaras on suostuvainen. Parittelu voi kestää pari tuntia, ja sen yhteydessä koiras ruiskauttaa naaraaseen ainetta, joka hedelmöittymisen tapahduttua tukkii munanjohtimen uloimmat osat muutamaksi päiväksi. Tämä varmistaa koiraan perintötekijöiden siirtymisen seuraavalle sukupolvelle, mutta menetelmä ei ole täysin varma, ja yhden poikueen poikasilla voi olla useampi isä. Parittelun jälkeen koiras saattaa vartioida naarasta jonkin aikaa, tai se lähtee etsimään lisää naaraita. Hedelmöitys tapahtuu noin kuukauden päästä parittelusta.^[26][27] Kyy hautoo munia ruumiinsa sisällä, minkä vuoksi näyttää siltä kuin kyy synnyttäisi eläviä poikasia. Poikaset syntyvät elokuussa.

Naaras synnyttää yleensä vain joka toinen vuosi, kerrallaan 3–18 poikasta.^[5] Poikaset ovat syntyessään 14–23 senttimetrin mittaisia ja painavat neljästä kuuteen grammaa. Kolmena ensimmäisenä elinvuotenaan kyyt kasvavat noin kymmenen senttiä joka vuosi.^[8] Tämän jälkeen pituuskasvu hidastuu ja yli viisivuotiaat kyyt kasvavatkin enää vain 1–2 senttiä vuodessa.^lähde? Kyyt saavuttavat sukukypsyyden 3–4 vuoden ikäisinä.^[5] Ne voivat elää jopa 15–25-vuotiaiksi.

Kyy käyttää verimyrkkyä saalistukseen ja puolustautumiseen. Myrkky vaikuttaa monella tavalla. Se aiheuttaa muun muassa kudostuhoa, estää veren hyytymistä ja tuhoaa verisoluja. Myrkky voi myös aiheuttaa veritukoksia sekä vaurioittaa keuhkoja tai munuaisia.^[28]

Kyy saalistaa normaalisti noin kerran viikossa ja myrkkyrauhasen täyttyminen kestää noin viisi vuorokautta. Näin ollen kyyn purema voi olla jopa hyttysenpistomaisen vaaraton, mikäli kyy on juuri metsästänyt.

Kyy voi purra myös ilman myrkyn ruiskuttamista.^[29] Jotkut uskovat, että nuoren kyyn purema on vaarallisempi kuin vanhan, koska nuoret kyyt eivät osaa säännöstellä myrkkyrauhasen annostelua kuten täysi-ikäiset kyyt. Tälle väitteelle ei kuitenkaan ole tieteellistä tukea.^[30]

Kyyn purema johti ihmisen kuolemaan Suomessa viimeksi vuonna 1998 ja sitä ennen vuonna 1984^lähde?. Puremia tapahtuu Suomessa 50–150 vuodessa.^[31] Vaikka kyy on myrkyllinen, sen purema ei ole tavallisesti vaarallinen terveelle aikuiselle ihmiselle. Pureman vaarallisuus riippuu puremakohdasta, ihmisen iästä ja sairauksista.^[32]

Silti kaikkien tulee pureman saatuaan hakeutua välittömästi lääkärille. Alkuoireena voi olla turvotusta purema-alueella, ja myöhemmin voi tulla yleisoireita kuten oksentamista, ripulia ja päänsärkyä. Kyyn myrkylle voi myös olla allerginen, jolloin purema aiheuttaa nopeasti vakavia oireita, kuten kurkunpään turvotusta. Noin 25 %:lle aiheutuu puremasta paikallisia oireita vakavampia oireita.^[33] Puremaan liittyy myös jäykkäkouristuksen mahdollisuus.^[34]

Jos kyy on purrut lasta, tai henkilön peruselintoiminnot ovat vaarassa, on soitettava hätänumeroon.^[35][36] Pureman saaneen henkilön on syytä välttää liikkumista sekä erityisesti puremakohdan liikuttamista. Purtu raaja on hyvä lastoittaa. Henkilöä kannattaa rauhoittaa, ja raajaan purtu voidaan kantaa hoitoon. Puremakohtaan ei saa koskea. Tulehduskipulääkkeitä ei tule käyttää, eikä myrkkyä kannata yrittää imeä ulos haavasta.^[33] Puremaa voi helpottaa kyypakkaus, joka sisältää tulehdusreaktiota lievittävää hydrokortisonia eli kortisolia. Koska kyypakkauksen ottamisesta ei ole kuitenkaan tieteellisesti osoitettu olevan hyötyä, se ei poista lääkärissä käynnin tarvetta, eikä siitä ole hyötyä allergiselle henkilölle. Lääkärissä henkilölle voidaan antaa käärmeseerumia sekä muita hoitoja.^[37]

Koirille purema on vaarallisempi. Eläimestä tulee nopeasti väsynyt ja voimaton. Koira pitää viedä heti eläinlääkäriin, eikä sille saa antaa kyytabletteja eikä tulehduskipulääkkeitä. Jos koiran kantaminen ei ole mahdollista, sitä kannattaa kävelyttää rauhallisesti esimerkiksi autoon vietäessä. Tutkimusten mukaan koirien kuolleisuus on muutaman prosentin luokkaa.^[28]

Kyyn myrkyssä on ainakin noin 25–31 erilaista mahdollisesti myrkyllisen entsyymitoiminnan omaavaa proteiinia ja peptidiä. Myrkyn koostumus vaihtelee kyiden välillä muun muassa niiden sukupuolen, elinympäristön, ravinnon ja iän mukaan.^[38][39] Eri mittauksissa suurimman pitoisuuden näistä myrkyllisistä aineista ovat yleensä omanneet A₂-fosfolipaasit, käärmeenmyrkkyseriiniproteaasit eli SVSP:t (eng. snake venom serine proteases) ja käärmeenmyrkkymetalloproteaasit eli SVMP:t (eng. snake venom metalloproteinases). Myrkyissä on usein myös ollut hieman vähemmän L-aminohappo-oksidaaseja ja kysteiinirikkaita eritysproteiineja (CRISP, eng. cysteine-rich secretory proteins).^[40][38][39] Joissain mittauksissa myrkyissä on ollut huomattavia määriä myös bradykiniiniä tehostavia peptideitä (BPP, eng. bradykinin potentiating peptides)^[40] ja C-tyypin natriureettisia peptideitä.^[40][39]

Kyiden myrkky on lähinnä verimyrkkyä. Se estää saaliseläimissä veren hyytymistä puremakohdassa ja voi aiheuttaa myöhemmin myös sisäistä verenvuotoa. Myrkyssä on myös aineita, jotka voivat toimia lihaksia halvaannuttavina hermomyrkkyinä. Käärmeiden myrkkyjen A₂-fosfolipaasit voivat käärmelajista riippuen aiheuttaa hyvin moninaisia vaikutuksia. Ne voivat esimerkiksi häiritä veren hyytymistä estämällä verihiutaleiden aggregaatiota tai hermoston toimintaa estämällä halvaannuttaa lihaksia.^[38] Kyiden SVMP:t ja SVSP:t ovat verimyrkkyjä. SVMP:t hajottavat hiussuonten tyvikalvojen rakenteita aiheuttaen siten verenvuotoa. Ne myös aktivoivat protrombiinia ja tekijä X:ää ehdyttäen siten näitä verestä ja estäen siten veren hyytymistä. Kyiden SVSP:iden puolestaan arvellaan edistävän veren hyytymistä nisäkkäissä toimimalla trombiinin tapaan, mutta myös vähentävän hyytymistä hajottamalla fibriiniä ja toimimalla kallikreiinien tapaan.^[40] Eri käärmelajien L-aminohappo-oksidaasit taas lisäävät puremakohdan kudosten oksidatiivista stressiä tuottamalla vetyperoksidia. Käärmeiden CRISP:t puolestaan ovat tiettävästi hermomyrkkyjä, jotka estävät erilaisten ionikanavien toimintaa.^[38]

Pitkävartiset saappaat suojaavat puremilta, koska käärme ei yllä puremaan kovinkaan korkealle. Käärme suosii suojaisia paikkoja ja pyrkii pääosin välttämään aukeaa, joten pihapiirissä kyiden poissa pitäminen onnistuu parhaiten pitämällä nurmikko lyhyeksi leikattuna ja poistamalla pihalta mättäiköt, pensaikot, risu- ja romukasat ja muut maan tasalla olevat paikat, joihin käärme voi piiloutua. Toinen kyitä mahdollisesti houkutteleva tekijä on tarjolla oleva ravinto.^[41] Jätteet tulisi laittaa sellaisiin astioihin ja lintujen ruokinta suunnitella niin, etteivät ne houkuttele paikalle kyyn ravintoa, jyrsijöitä.^[42]

Käärmeiden vaistomainen suojautumismekanismi on pysähtyminen liikkumattomaksi, joten tiheässä maastossa kyyn huomaa usein vasta ollessaan sen kohdalla. Kyy syö vain pienikokoisia eläimiä eikä hyökkää vapaaehtoisesti uhkana pitämiään suuria eläimiä tai ihmistä kohti. Lähietäisyydellä käärme saattaa puolustautua puremalla, yleensä vasta äänekkään varoitussihinän jälkeen. Kyyn pureman voi välttää astumalla rauhallisesti pari askelta taaksepäin. Liian nopea liike voi säikäyttää käärmeen puremaan.

Kyyn puremisetäisyys on vain puolisen metriä ja käärmettä voikin ohjailla pitkällä kepillä kauemmaksi, tai sen voi ohjata kannelliseen astiaan ja siirtää parin kilometrin päähän. Kyy ei yleensä etsi tietään takaisin samalle alueelle. Sopiva elinympäristö voi kuitenkin houkutella poistettujen kyiden tilalle pian uusia yksilöitä. Jos kyistä halutaan päästä lopullisesti eroon, on piha muutettava sellaiseksi, ettei se ole käärmeille mieluinen.^[41]

Jos haluaa päin vastoin houkutella kyyn luokseen, tällöin kannattaa muistaa, että käärmeet pelkäävät korkeita liikkuvia hahmoja, kuten seisoma-asennossa olevia ihmisiä. Sen sijaan ne tulevat helposti tarkastelemaan kalliolla makuullaan olevaa ihmistä.

Kyy on rantakäärmeen ja Ahvenanmaalla elävän kangaskäärmeen ohella yksi kolmesta Suomen luonnossa esiintyvästä käärmelajista ja niistä ainoa myrkyllinen.^[43] Kyyt ovat vähentyneet Suomessa monin paikoin voimakkaasti rakentamisen, liikenteen ja vainon takia. Euroopan luonnonsuojelusopimus edellyttää kaikkien matelijoiden rauhoittamista, mutta Suomi teki kyyn kohdalla varauksen liittyessään sopimukseen vuonna 1983. Kyyn rauhoittamista esitettiin vuosina 1981 ja 2010.^[44] Kesäkuun 2023 alussa astui voimaan uusi eläinsuojelulaki, joka rauhoitti kyyn ja kielsi sen perusteettoman tappamisen. Lain mukaan kyyn saa tappaa vain, jos se aiheuttaa vaaraa ihmiselle tai kotieläimelle pihapiirissä eikä sen siirtäminen ole mahdollista.^[45][46]

Suomessa tapahtuu kyyn puremia vuosittain noin 50–150 ihmiselle. Kuolemantapaus on tapahtunut viimeksi vuonna 1998, ja sitä ennen vuonna 1984.^[31]

• 
  Kyy ja rantakäärme. Kyyllä ei ole silmien takana suuria kilpimäisiä suomuja kuten rantakäärmeellä, mikä on hyvä tuntomerkki silloin kun tunnistettava käärme on kokonaan musta.
• 
  Kyy on melko lyhyt ja tukeva käärme, jolla on muusta ruumiista selvästi erottuva lyhyt häntäosa, toisin kuin rantakäärmeellä, joka kapenee pyrstöä kohti tasaisesti ja on muodoltaan ”ruoskamainen”.

• Eläin- ja luonnonsuojelusäädöksiä
• Suomen eläimet. Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat. Weilin+Göös, 1998.
• Järvinen, Antero: Käärme – jumalattaresta paholaiseksi. Kirjayhtymä, 1997.
• Latva, Jarmo & Tarnanen, Lisse: Suomen käärmeet ja liskot. Madella Oy, 2013. ISBN 978-952-93-1854-4
• Koli, Antti: Suomen matelijat ja sammakkoeläimet. Metsäkustannus Oy, 2016. ISBN 978-952-6612-75-1
• Latva, Jarmo & Tarnanen, Lisse: Kiehtovat kyyt : Tunsitko? Tiesitkö? (176 s) Madella Oy, 2020. ISBN 9789529429592

• Kyyatlas
• Laji.fi: Kyy (Vipera berus)
• ITIS: Vipera berus (englanniksi)
• University of Michigan, Animal Diversity Web (ADW): Vipera berus, Adder, Northern Viper (englanniksi)
• PheroBase: Semiochemicals of Vipera berus, the Common European adder (englanniksi)