Lydia Wideman-Lehtonen

Mitalit
Lydia Wideman, 1952.
Maa:  Suomi
Naisten maastohiihto
Olympialaiset
Kultaa	Oslo 1952	10 km

Lydia Wideman-Lehtonen (ent. Lehtonen (1952–1990),^[1] o.s. Wideman; 17. toukokuuta 1920 Vilppula – 13. huhtikuuta 2019 Tampere) oli suomalainen maastohiihdon olympiavoittaja.^[2][3] Hän voitti kultaa Oslon 1952 talviolympialaisissa, joissa naisten hiihto kuului ensimmäisen kerran olympialaisten ohjelmaan.^[2][3] Hän oli kaikkien aikojen toinen suomalaisnainen joka on voittanut talvilajeissa olympiamitalin^[2] Ludovika Jakobssonin jälkeen.^[4] Voittohiihto jäi Widemanin uran ainoaksi arvokilvaksi.^[5][6]

Lydia Wideman edusti seuratasolla Mäntän Urheilijoita, huippuvuosinaan Tampereen Hiihtoseuraa ja aktiiviuransa jälkeen Tampereen Pyrintöä, jonka ohjelmaan hiihto ei vielä 1950-luvun alussa kuulunut.^[2][7] Hän oli 163 senttiä pitkä.^[2][8]

Lydia Wideman syntyi toukokuussa 1920 Vilppulassa tunti identtisen kaksossisarensa Tyynen jälkeen perheeseen, jossa oli aiemmin kahdeksan lasta.^[9] Hänen isänsä oli kotitienoillaan tunnettu hiihtäjä.^[10] Lydia Wideman sijoittui Lotta Svärd -järjestön mestaruuskilpailujen 5 kilometrillä neljänneksi vuonna 1939 ja kolmanneksi vuonna 1941.^[11]

Tampereelle muuttanut ja toimistovirkailijan työhön Vehmaisten tiilitehtaalla ryhtynyt Lydia Wideman jätti sodan jälkeen kilpahiihdon mutta innostui neljän vuoden tauon jälkeen uudelleen nähtyään Valkeakoskelle muuttaneen Tyyne-siskonsa nousseen Suomen huipulle ja kilpailleen myös ulkomailla. Hän kirjoitti hiihdon päävalmentaja Veli Saariselle ja sai kutsun hiihtoleirille, josta hän sai valmennusohjeita. Osin virheellisten valmennusohjeiden vuoksi Widemanin ensimmäinen hiihtovuosi ei tuonut menestystä. Hän teki harjoittelussaan nykytiedon mukaan alkeellisiakin virheitä, esimerkiksi lähti lenkille heti ruokailun jälkeen. Toiselle vuodelle hän muutti harjoitteluaan, minkä myötä hiihto alkoi sujua paremmin. Hän kävi lenkillä 4–5 kertaa viikossa, ja sunnuntain lenkit olivat yleensä hyvin pitkät. Lumia odotellessaan hän hiihti sänkipellolla.^[10]

Ensimmäisen mainittavan voittonsa Wideman saavutti Puijon hiihtokisoissa 1949.^[2][12] Vuonna 1950 hän sijoittui Salpausselän Kisoissa toiseksi vain yhden sekunnin Kerttu Pehkoselle hävinneenä ja kaksi sekuntia Tyyne Widemanin edellä.^[2][13] Vuonna 1951 hän saavutti SM-hopeaa kahdeksan sekuntia sisarelleen hävinneenä.^[2][14] Salpausselällä Wideman sijoittui toiseksi minuutin ja 13 sekuntia sisarelleen hävinneenä.^[2][15] Holmenkollenilla Lydia Widemanin menestys jäi voiteluvirheiden vuoksi vaatimattomaksi^[8] mutta Ounasvaaralla hän oli nopein.^[2][16]

Talven 1951 jälkeen kolme henkilökohtaista Suomen-mestaruutta voittanut Tyyne Wideman lopetti hiihtouransa^[8][17] mutta Lydia halusi jatkaa Oslon olympialaisiin, joissa naisten hiihto oli ensi kertaa olympialaisten ohjelmassa.^[16][17] Vielä tammikuussa 1952 Etelä-Suomi oli lumeton,^[18] ja töiden vuoksi Widemanilta jäi ensimmäinen lumileiri väliin.^[8] Ensimmäiseen olympiakarsintahiihtoon Sotkamoon hän saapui vailla yhtään lumikilometriä^[8] ja jäi Siiri Rantasen voittamassa kisassa viidenneksi.^[18][19] Karsintakisan jälkeen hän jäi leirille hiihtämään,^[8] ja toisen karsintakisan Joensuussa hän voitti selvästi ennen Sirkka Polkusta ja Mirja Hietamiestä.^[18][20] Tämän jälkeen Wideman ei hävinnyt yhtään kisaa koko talvena.^[2][8][21]

Oslon talviolympialaisissa 1952 naishiihtäjät kilpailivat vain 10 kilometrin henkilökohtaisella kilpailulla, joka käytiin lauantaina 23. helmikuuta^[8] aurinkoisessa säässä ja luistavalla kelillä.^[22] Kilpaan osallistui 22 naista^[23] mutta neuvostoliittolaisia ei ollut mukana.^[24] Lydia Wideman lähti matkaan toisena suomalaisena lähtönumerolla 6.^[8] Hänen taktiikkanaan oli hiihtää ensimmäinen, nousuvoittoinen puolisko kovaa,^[23][25] ja noin 5,5 kilometrin kohdalla olleella väliaika-asemalla hän johtikin seuraavaa minuutilla,^[25][21][22] vaikka itse hän ei väliaikoja tietoonsa saanutkaan.^[23] Seitsemän kilometrin kohdalla suomalaisten huoltoryhmän tarjoama aine meni hänellä väärään kurkkuun. Wideman ajautui ulos ladulta mutta pysyi pystyssä, ja vauriot jäivät oksaan repeytyneeseen vasempaan hihaan. Vasta aivan loppumatkasta hän sai toimittaja Jussi Kirjavaiselta kuulla olevansa selvässä johdossa.^[23] Maaliin Wideman tuli ajassa 41.40.^[23][26] Lähimmäksi häntä pääsi viimeisenä matkaan lähtenyt Mirja Hietamies, joka hävisi voittajalle 59 sekuntia.^[23][22][26] Siiri Rantanen varmisti Suomelle kolmoisvoiton,^[23][22][26] joka on edelleenkin viimeinen suomalaisten olympialaisissa saavuttama kolmoisvoitto.^[27] Samana päivänä Suomen miehet voittivat kultaa viestihiihdossa.^[21] Mitalit suomalaisnaisille jakoi Kansainvälisen Olympiakomitean suomalaisjäsen Erik von Frenckell.^[22][23][24]

Wideman voitti vuonna 1952 Puijolla Suomen-mestaruuden 1.40 minuuttia ennen Siiri Rantasta ja 2.44 minuuttia ennen Mirja Hietamiestä.^[28] Salpausselällä hän vei voiton 1.40 minuutin erolla Sirkka Polkuseen ja 2.04 minuutin erolla Siiri Rantaseen.^[15] Hän voitti myös muun muassa Ounasvaaralla^[2][23] ja Kokkolassa.^[2]

Lydia Wideman lopetti hiihtämisen keväällä 1952.^[29][30] Samana kesänä hän avioitui Paavo Lehtosen kanssa.^[31] Hän toimi Suomen Hiihtoliiton liittovaltuuston jäsenenä vuosina 1957–1965.^[2][29] Hän toimi myös liiton naisvaliokunnassa sekä valmennusleireillä asiantuntijana.^[29] Lehtosen perheeseen syntyi kaksi poikaa, Jarmo vuonna 1961 ja Kari vuonna 1962.^[29] Äiti palasi harrastusmielessä hiihdon pariin vasta kun lääkäri oli määrännyt hänelle niskasäryn vuoksi liikuntaa ja pojat halusivat hiihtämään.^[32] Poikien kilpaura huipentui 18-vuotiaiden viestihiihdon Suomen-mestaruuteen vuonna 1979 Tampereen Pyrinnön joukkueessa,^[2][9] jonka kolmas jäsen oli Mikko Heinämäki.^[2] Lydia Wideman-Lehtonen toimi aktiivisesti Pyrinnön hiihtäjien huoltajana.^[7]

Wideman-Lehtonen kuoli 98-vuotiaana Tampereella 13. huhtikuuta 2019.^[33][34] Hän ehti yli kymmenen vuoden ajan olla vanhin elossa oleva suomalainen olympiavoittaja,^[35] ja helmikuusta 2018 lähtien hän oli myös maailman vanhin elossa oleva olympiavoittaja, kun bahamalainen purjehtija Durward Knowles kuoli 100-vuotiaana.^[36]

Wideman-Lehtonen sai Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon vuonna 2000.^[37]

• Seppänen, Pekka: ”Lydia Widemanin täysosumatalvi”, Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, 3. osa, s. 293–300. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
• Arponen, Antti O. & Hannus, Matti & Honkavaara, Aarne & Leinonen, Kimmo & Mäki-Kuutti, Tarmo & Raatikainen, Voitto & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 122–123. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8
• Eljanko, Harri & Kirjavainen, Jussi: Suomen hiihdon historia. WSOY, 1969.
• Jukola, Martti: Suuri olympiakirja, s. 247. WSOY, 1952.
• Jussila, Pentti: Suomen hiihto. Otava, 1998. ISBN 951-1-15482-6
• Raevuori, Antero & Arponen, Antti O. & Hannus, Matti: Urheilu 2000 – 2. osa, s. 15. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19378-X
• Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat: Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 372. Jyväskylä: Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7
• Nygrén, Helge & Siukonen, Markku: Suuri olympiateos 2, s. 865–880. Oy Scandia kirjat Ab, 1978. ISBN 951-9466-10-X

• Kari, Jaana: Wideman, Lydia (1920–2019) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 30.7.2007 (päivitetty 16.4.2019). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Riihivuori, Hilkka, Salo, Urho & Järvelin, Heikki: Esittelyssä olympiavoittaja Lydia Wideman-Lehtonen 10.1.2016. Tampereen Pyrintö.

Auktoriteettitunnisteet Kansalliset Suomi (KANTO) Henkilöt Kansallisbiografia Biografiasampo