Merlin

Merlin (kymr. Myrddin, bret. Merzhin, lat. Merlinus) on kuningas Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista kertovien tarinoiden mahtava velho, joka auttaa Arthurin valtaistuimelle. Merlin on useiden myöhempien velhohahmojen esikuva.

Merlin on arvoituksellinen hahmo, jonka persoona ja merkitys ovat vaihdelleet Arthur-taruston eri versioissa. Geoffrey Monmouthilainen liitti ensimmäisenä Merlinin Kuningas Arthurin tarustoon. Merlin esiintyy hänen vuonna 1133 julkaistussa teoksessaan Historia Regum Britanniae. Geoffrey Monmouthilaisen Merlin pohjautui ilmeisesti useisiin kelttiläisen taruperinteen tietäjähahmoihin (druideihin). Vahvin vaikuttaja lienee ollut walesilaisen Nenniuksen kertomus Ambrosiuksesta, joka toimi tarunhohtosen kuningas Vortigernin neuvonantajana. Geoffrey Monmouthilainen kuvasi Merlinin Uther Pendragonin ja sittemmin Arthurin neuvonantajana. Myöhemmässä teoksessaan Vita Merlini Geoffrey kehitti Merlinin taustatarinaa omaksumalla siihen aineksia pohjoisesta legendasta, joka kertoi metsien villistä tietäjästä, jolla oli ennustamisen lahja.^[1]

Robert de Boronin ritarirunoelmassa Merlin velhoon liitettiin kristillisiä sävyjä ja hänestä tuli pyhän Graalin maljan profeetta. Arthur-taruston ranskankielinen proosaversio Vulgate lisäsi Merlinin hahmoon demonisia piirteitä, mutta säilytti toisaalta hänen asemansa Graalin profeettana ja laajensi hänen rooliaan. Vulgatessa Merlin neuvoi Utheria perustamaan pyöreän pöydän ritariston, ja Merlin myös ennusti, että Utherin todellinen perijä olisi se, joka pystyy vetämään miekan kivestä. Mukana oli lisäksi Merlinin ihastuminen Järven neitoon, joka koitui lopulta hänen kohtalokseen.^[1]

Merlinin sanotaan olevan erään kristityn nunnan synnyttämä; irrallaan liikkunut demoni, incubus, olisi tehnyt nunnalle väkivaltaa, mutta tämä olikin kastanut vastasyntyneen pyhässä lähteessä, jolloin pahuudella ei ollut otetta lapseen. Muistoksi syntyperästä jäi pitelemätön vaellushalu sekä voimakas seksuaalinen vietti; viimemainittu onkin hänen ainoa varsinainen heikkoutensa, koska hän on useimmiten varsin pitkän aikaa pois tolaltaan toteutuneen seksuaalisen aktin jälkeen ^[2]

Eräissä taruissa Merlin oli koko Britannian druidien johtaja, toisissa jopa kulloisenkin johtajan arvonimi, ei erisnimi.

Merliniä ovat tulkinneet lukemattomat näyttelijät. Erään hyvin arvostetun, joidenkin kriitikkojen ”pelottavaksi” kutsuman tulkinnan teki Nicol Williamson John Boormanin elokuvassa Excalibur – sankarin miekka^[3]. Williamsonin Merlin oli teräksistä kalottia päässään kantanut voimakas ja etäinen hahmo, joka teki kaikki ihmetekonsa yhden ainoan monipuolisen ”tekemisen loitsun” avulla.

Merlinin poistumisesta tästä maailmasta on monta versiota. Yhdistävänä tekijänä on se, että Nimue-niminen noita vangitsee Merlinin tammen sisälle, kun velho on seksuaalisen toiminnan jälkeen vielä pyörällä päästään.

Marion Zimmer Bradleyn romaanissa Avalonin usvat on tyylitelty kuvaus Merlinin vangiksi joutumisesta. Tarina tosin poikkeaa muista siten, että siinä Merlin on arvonimi joka tarkoittaa Britannian päämaagia eikä erisnimi. Tarinassa esiintyy kaksikin merliniä: bardi Taliesin, jonka nuorimmasta tyttärestä Ninianesta tulee Avalonin viimeinen varsinainen ylipapitar, sekä harpunsoittaja Kevin, jonka Nimue vangitsee.

Tässäkin on eroa muihin taruihin: Bradleyn Nimue on taruihin olennaisesti kuuluvan Pyöreän pöydän ritari Lancelotin puolison Elainen vanhempi tytär, nuori Avalonin papitar jonka Morgaine on kasvattanut ja ohjeistanut tähän tehtävään, vanhemmissa taruissa Nimue on Merlinin kasvattanut noita. Eli tässä tarinassa kostoa himoitseekin Morgaine, Nimue on vain työväline hänen kädessään.

• Dedopulos, Tim: Velhot Merlinistä Harry Potteriin. Suom. Jani Kaaro. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18092-4.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Merlin Wikimedia Commonsissa