Mir iskusstva
.jpg)
Anna Ahmatova | Aleksanteri Ahola-Valo | Natan Altman | Mihail Bahtin | Léon Bakst | Andrei Belyi | Nikolai Berdjajev | Ivan Bilibin | Aleksandr Blok | Joseph Brodsky | Marc Chagall | Sonia Delaunay | Sergei Djagilev | Sergei Eisenstein | Pavel Filonov | Mihail Fokin | Naum Gabo | Nikolai Gumiljov | G. I. Gurdjieff | Daniil Harms | Thomas de Hartmann | Velimir Hlebnikov | Wassily Kandinsky | El Lisitski | Anatoli Lunatšarski | Vladimir Majakovski | Kazimir Malevitš | Osip Mandelštam | Vsevolod Meyerhold | Kuzma Petrov-Vodkin | Vsevolod Pudovkin | Aleksandr Rodtšenko | Nicholas Roerich | Olga Rozanova | Konstantin Somov | Dmitri Šostakovitš | Vladimir Tatlin | Marina Tsvetajeva | Pjotr Demjanovitš Uspenski | Dziga Vertov
Mir iskusstvan (ven. Мир иску́сства, Taiteen maailma) käsite kattaa useita venäläisen kulttuurin ilmiöitä vuosien 1898 ja 1924 välillä. Näitä ovat samanniminen taidelehti (1898–1904), kaksi taideyhdistystä (1900–1903) ja (1910–1924), Mir iskusstva -taidenäyttelyt (1899–1903) sekä ryhmä monipuolisesti lahjakkaita taiteilijoita,[1] joista monet olivat homoseksuaaleja,[2] johtohahmona Aleksandr Benois. Mir iskusstvan käsitteeseen luetaan myös graafisen taiteen erityinen pietarilainen suuntaus, venäläisen teatterin voittokulku Euroopassa, sekä taiteen filosofia tai lähinnä elämänfilosofia, joka innoitti lukemattomia venäläisiä taiteilijoita kulttuurin eri saroilla.[1]
1900-luvun alun venäläinen kuvataide oli monessa suhteessa käänteentekevää eurooppalaisen kuvataiteen historiassa. Venäjän 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kuvataide oli kiinteä osa eurooppalaista traditiota, seurasi sen näkemyksiä ja myös uudisti sitä. Kuvataiteen renessanssi oli yhteydessä kirjallisuuteen, musiikkiin, balettiin ja teatteriin. Yhteydet muihin taiteen lajeihin syntyivät erilaisista kokonaistaideteoksen ihanteista, jotka olivat osa modernin taiteen suuria tavoitteita.
Edeltävä kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän kuvataiteessa 1800-luvun jälkipuoliskoa hallitsi realismi, jolloin huomio oli kohdistunut erityisesti venäläisen elämän yhteiskunnallisten piirteiden kuvaamiseen. Ranskalaisen kuvataiteen uusimpien suuntausten vaikutteet alkoivat tulla tunnetuiksi Venäjällä 1880-luvulta lähtien, mutta vasta 1890-luvun lopulla ne saivat selvän jalansijan. Myöhemmin myös yhteydet Saksaan tulivat merkityksellisiksi.[3]
Venäläiset realistit paljastivat venäläisen todellisuuden nurjia ja pimeitä puolia. 1870-luvulla maalaustaiteen huippusaavutukset liittyvät "Kiertävien taidenäyttelyjen yhdistykseen" kuuluneiden taiteilijoiden, peredvižnikien eli Vaeltajien, toimintaan. Heidän aloitteestaan vuodesta 1871 alettiin järjestää jokavuotisia kiertäviä taidenäyttelyjä. Yhdistyksen perustaminen aloitti Venäjän taiteen kehityksessä uuden aikakauden: taiteen aktiivisen demokratisoinnin kauden, jolloin taide vapautettiin keisarillisen taideakatemian harjoittamasta itsevaltaisesta ja byrokraattisesta valtiollisesta kontrollista.[3]
1900-luvun alussa venäläisessä taiteessa tapahtui perusteellisia muutoksia. Venäjän taide-elämä muuttui rakenteeltaan monimutkaiseksi ja menetti eheytensä. 1890-luvun lopulta lähtien Venäjälle muodostui toinen toisensa jälkeen erilaisia taiteellisia ryhmittymiä, jotka joko korvasivat toisensa tai elivät rinnakkain. Mitä lähemmäs 1910-lukua tullaan sitä dynaamisemmaksi ja värikkäämmäksi Venäjän taide-elämä muuttui. 1800-luvun jälkipuoliskolla kunkin taiteilijan yksilöllisyys oli ilmennyt kaikille yhteisen metodin piirissä, periaatteessa sitä hajottamatta, mutta nyt jokaisella taidesuunnalla on oma tunnuslauseensa, minkä lisäksi niissä yhdistyvät aivan erilaiset, joskus jopa vastakkaiset persoonallisuudet, metodit ja tyylikeinot.[4]
Venäläisen taiteen läpimurto Euroopassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mir iskusstva liittyi myös symbolismin läpimurtoon venäläisessä taiteessa. Ryhmä julkaisi samannimistä aikakauskirjaa ja asetti tehtäväkseen länsieurooppalaisen, erityisesti ranskalaisen taiteen välittämisen Venäjälle. Sittemmin Mir iskusstva järjesti näyttelyitä myös ulkomailla. Pariisissa ryhmän johtohahmoksi kohonnut Sergei Djagilev esitteli 1910-luvun alun venäläistä taidetta ja samaan aikaan Pariisissa oli myös venäläisen musiikin konsertteja.
Suurimman menestyksen saavutti baletti-impressaarioksi ryhtyneen Djagilevin Ballets russes. Siitä tuli myöhemmin maailmankuulu balettiryhmä, jolle aikakauden merkittävät venäläiset säveltäjät loivat teoksiaan. Mir iskusstvan taiteilijat osallistuivat myös balettiesitysten tuottamiseen lavastuksillaan ja puvustuksillaan. Djagilevin ihanteena oli wagneriaaninen Gesamtkunstwerk, kaikkien alojen taiteet yhdistävä kokonaistaideteos. Mir iskusstvan merkitys oli ennen muuta kokoava, välittävä ja organisoiva. Näyttelyineen, julkaisuineen ja kansainvälisine yhteyksineen, huippuna Djagilevin produktiot, se oli luomassa venäläisen taiteen läpimurtoa Euroopassa. Samalla se toi eurooppalaisen taiteen osaksi uutta venäläistä taidetta ja taide-elämää.
Suomalaisten taiteilijoiden yhteydet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1898 Pietarissa järjestettiin suurta huomiota herättänyt venäläisten ja suomalaisten taiteilijoiden ensimmäinen Mir iskusstvan, Taiteen maailman taidenäyttely, jonka oli koonnut monilahjakas baletin johtohahmo Sergei Djagilev. Näyttelyssä esittäytyi monia Djagilevin vaikutuspiiriin kuuluneita merkittäviä venäläisiä aikalaistaiteilijoita kuten Aleksandr Benois, joka Djagilevin kanssa oli Mir iskusstva -liikkeen johtohahmoja, taiteilijat Isaak Levitan, Valentin Serov, Konstantin Somov, Léon Bakst, Mihail Nesterov ja Mihail Vrubel sekä Djagilevin Suomen suurruhtinaskunnasta valitsemia taiteilijoita kuten Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Ville Vallgren, Väinö Blomstedt ja Magnus Enckell.[5]
Venäläis-suomalainen näyttely antoi vauhtia Pietarissa perustetulle Mir iskusstva -ryhmittymälle, joka järjesti vuosinäyttelyitä ja julkaisi samannimistä taidelehteä. Liikkeen vaikutus kulttuuriin oli laaja ja ilmiön jälkimainingit ulottuivat aina 1920-luvulle.[5]
Djagilev uskoi kuvataiteen nousukauteen nimenomaan suomalaisten ja venäläisten yhdistetyin voimin. Mir iskusstvan toiminta loi Venäjälle taiteellisesti loisteliaan kukoistuskauden, joka ulottui maalaus- ja veistotaiteesta kirjankuvituksiin ja yhteistyöhön teatterin ja baletin kanssa. Mir iskusstva oli monien, yksilöllisten ilmaisutapojen summa, jonka erityisenä piirteenä ovat taiteilijoiden toisistaan maalaamat mestarilliset muotokuvat.[5]
Ei tiedetä varmasti, alkoiko ryhmän taidelehti ilmestyä vuoden 1898 vai vuoden 1899 aikana, mutta joka tapauksessa se ilmestyi vuoteen 1904 saakka.[6][7] Sergei Djagilev toimitti lehteä yhdessä serkkunsa ja kumppaninsa Dmitri Filosofovin (1872-1940) kanssa, joka oli myös liikkeen perustajajäseniä. Hankkeen rahoittajina toimivat taidesponsorit ja filantroopit Savva Ivanovitš Mamontov (1841-1918) ja ruhtinatar Maria Klavdijevna Teniševa (1858-1928). Mamontov oli ollut perustamassa Abramtsevon taiteilijayhteisöä ja ruhtinatar Teniševa oli vuonna 1893 perustanut Talaškinon taiteilijayhteisön.[8]
Muistonäyttelyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ateneumin taidemuseon ja Pietarin Venäläisen taiteen museon yhteistyönä esitettiin molemmissa museoissa vuonna 1998 Mir iskusstva – Taiteen maailma -näyttely, jonka tavoitteena oli antaa kokonaiskuva venäläisestä ja suomalaisesta ajan taiteesta sekä juhlistaa Mir iskusstvan syntyaikoja sata vuotta aiemmin. [9]
Vuonna 2003 järjestettiin Pietarissa myös Mir iskusstvan paluu -taidenäyttely, jonka oli tarkoitus Mir iskusstvan hengessä tuoda näkyviin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneet Pietari-Suomi -taiteilijayhteydet.[10]
Ryhmään kuuluneiden taiteilijoiden maalauksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taiteen maailma 1898–1924
Mir iskusstvan taiteilijat ryhmäkuvassa, 1916–1920.
-
Mihail Nesterov, Nuoren Varfolomein näky, 1889–1890. -
Juuri valmistunut Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti oli eräs Mir iskusstvan suomalaisvenäläisen näyttelyn vetonauloista tammikuussa 1898 Pietarissa. -
Valentin Serov, Sergei Djagilevin muotokuva, 1909. -
Isaak Levitan, Iltakellot, 1892. -
Léon Bakst, Le souper, 1902. -
Mihail Vrubel, Kuusisiipinen serafi (Azrael), 1904. -
Konstantin Somov, Aleksandr Blok, 1907. -
Boris Kustodijev, Omakuva, 1912.
_ritratto_da_Valentin_Aleksandrovich_Serov.jpg)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mir iskusstva – taiteen maailma, Pietarissa 1898 pidetyn venäläisten ja suomalaisten taiteilijain näyttelyn muistoksi, Valtion taidemuseo, 1998, ISBN 9789515318183
- Petrova, Evgenia (päätoim.): Mir Iskusstva – taiteen maailma, s. 319. (Näyttelyluettelo Helsinki 1998, Pietari 1999) Pietari – Helsinki: Suomen taiteen museo Ateneum, Valtion venäläinen museo, 1998. ISBN 951-53-1818-1
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Mir iskusstva, Taiteen maailma, 1998, s. 29
- ↑ Elisa Rolle: Konstantin Somov & Mikhail Kuzmin Livejournal.
- ↑ a b Iovleva, Lidija. Tretjakovin galleria 1983, s. 14
- ↑ Iovleva, Lidija. Tretjakovin galleria 1983, s. 17
- ↑ a b c Petrova, Evgenia (päätoim.): Mir Iskusstva – taiteen maailma, s. 6, 11. (Näyttelyluettelo Helsinki 1998, Pietari 1999) Pietari – Helsinki: Suomen taiteen museo Ateneum, Valtion venäläinen museo, 1998. ISBN 951-53-1818-1
- ↑ Mir iskusstva National Library of Australia. Viitattu 7.10.2008. (englanniksi)
- ↑ Mir iskusstva, Taiteen maailma 9.7.-18.10.1998 Ateneumin taidemuseo. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 7.10.2008.
- ↑ Garafola, Lynn: Diaghilev's Ballets Russes, s. 14. Oxford University Press; Oxford - New York, 1989. Kirjastoluokka 775.1 Gar, Helsingin kaupunginkirjasto. ISBN 0-19-505701-5.
- ↑ Mir iskusstva, Taiteen maailma 9.7.-18.10.1998 Ateneumin taidemuseo. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 9.10.2008.
- ↑ Mir iskusstvan paluu -kuvataidenäyttely kaapeli.fi. Viitattu 7.10.2008.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ateneumin taidemuseo: Mir iskusstva (Arkistoitu – Internet Archive)
- Mir iskusstva: Serge Diaghilev’s Art Journal (englanniksi)