Pohjaeläimet

Pohjaeläimet ovat selkärangattomia eläimiä, jotka ainakin jossakin elinvaiheessaan ovat riippuvaisia vedenalaisesta alustastaan. Benthos tarkoittaa yleisemmin pohjaeliöstöä, johon kuuluvat myös kasvit ja levät.

Suomen sisävesissä tyypillisiä pohjaeläinryhmiä ovat harvasukasmadot, kotilot, simpukat, äyriäiset, juotikkaat, punkit, koskikorennot, päivänkorennot, vesiperhoset ja kovakuoriaiset. Niiden vedenalainen elinympäristö eli habitaatti voi olla koskien sammapeite tai kivikot, jokirantakasvillisuus, suvantojen syvänteen pehmeät pohjat, soraikot tai hietikot. Pohjaeläimet voivat elää kivien ja kasvien pinnoilla, uiskennella vapaasti pohjan läheisyydessä tai elää pohjaan kaivautuneina.

Pohjaeläimet muodostavat tärkeän osan vesistöjen ravintoverkkoa.^[1] Ne ovat muun muassa kalojen tärkeä ravintokohde. Pohjaeläimistössä esiintyvien lajien ja pohjaeläinten määrän perusteella voidaan arvioida ympäristön tilaa, eli ne ovat tärkeitä ympäristön tilan ilmentäjiä eli indikaattoreita. Pohjaeläimiä käytetäänkin laajasti erilaisissa ympäristökartoituksissa esimerkiksi kunnostusten tai ympäristöpäästöjen seurannassa.

Pohjaeläimiä luokitellaan monin eri tavoin. Vanhin ja yleisin tapa on niiden rakenteellisten eli morfologisten ominaisuuksien mukaan. Tästä syntyy pohjaeläinten taksonomia (nimeäminen ja ryhmittely) eli tieteellinen luokittelu.

Pohjaeläimet voidaan luokitella myös niiden koon mukaan. Makropohjaeläimistö (makrobentos) on yleensä paljaalla silmälläkin helposti erottuva pohjaeläimistön osa. Meiopohjaeläimistöön kuuluvat kyetään erottamaan ainoastaan mikroskoopin avulla ja se voi sisältää joko aivan omia lajeja tai makropohjaeläimistön nuoruusvaiheita. Tavallisesti pohjaeläimistöllä tarkoitetaan juuri makropohjaeläimistöä, jonka erottelu tapahtuu usein jo kenttänäytteenotossa.

Pohjaeläinten taksonominen luokittelu ei kuitenkaan kerro mitään niiden elinympäristöistä. Tämän vuoksi pohjaeläimet jaetaan myös hyvin usein toiminnallisiin ravinnonkäyttömuotoihin (engl. functional feeding groups).^[2] Tätä tapaa käytetään yleisesti tutkimuksia tehtäessä. Tällaisia ryhmiä ovat pilkkojat (shredders), kerääjät (gathering collectors), suodattajat (filtering collectors), kaapijat (scrapers) ja pedot (predators).

Pohjaeläinten jako on usein mielekästä siten myös sen mukaan, mitä elinympäristöä ne suosivat. Pohjaeläimissä on muun muassa kivikkoa suosivia (litofiilit), hiekkaa suosivia (psammofiilit), pohjaan kaivautuvia (burrowing), puualustaa suosivia (ksylofiilit) ja kasvillisuutta suosivia (fytofiilit) eläimiä.

Virtavesissä vuorottelevat koski- ja suvanto-osuudet jakavat myös pohjaeläinlajistoa. Koskissa ja suvannoissa elävät aivan erilaiset pohjaeläinyhteisöt – virtavesille tyypillisiä eli loottisia lajeja on nimenomaan koskissa, kun taas suvannoissa seisoville vesille (järville) ominaiset eli lenttiset lajit voivat olla jopa vallitsevina. Tämä lajiston vaihtuminen on vahvasti sidoksissa pohjan laadun muutoksiin.

• Giller, P.S. & Malmqvist, B. 1998: The Biology of Streams and Rivers. Oxford University Press.
• Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskus, RiverLife-tietopaketti.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjaeläimet Wikimedia Commonsissa