PowerBook 100

PowerBook 100
PowerBook 100
Kehittäjä	Apple
Tuoteperhe	PowerBook
Tyyppi	Kannettava tietokone
Julkaistu	21. lokakuuta 1991[1]
Valmistus lopetettu	3. syyskuuta 1992[1]
Mukana toimitettu käyttöjärjestelmä	System 6.0.8L, 7.0.1–7.5.5[1]
Osoitinlaite	pallohiiri
Suoritin	Motorola 68000, 16 MHz[1]
Keskusmuisti	2–8 Mt[1]
Edeltäjä Seuraaja ← Macintosh Portable PowerBook 145 →
Infobox OK

PowerBook 100 oli Applen valmistama kevytkannettava, joka tuotiin markkinoille 21. lokakuuta 1991 COMDEX-tietokonemessuilla Las Vegasissa.^[2] Kolmesta tuolloin julkaistusta PowerBookista se oli 2 300 dollarin hintaluokassaan ns. low-end- eli kuluttajille suunnattu malli. Suoritintehonsa ja nopeutensa puolesta PowerBook 100 oli hyvin lähellä sitä edeltänyttä Macintosh Portablea. Siinä oli 16 megahertsin Motorola 68000 -suoritin, 2–8 megatavua keskusmuistia, taustavalaistu kaksivärinen nestekidenäyttö (9″, 640 × 400 px) ja System 7.0.1 -käyttöjärjestelmä. Malli kiinnitti huomiota tiiviillä muotoilullaan: siinä ei ollut lainkaan levykeasemaa, ja osoitinlaitteena toimi näppäimistön eteen integroitu pallohiiri.

Applen silloinen toimitusjohtaja John Sculley käynnisti PowerBook-hankkeen vuonna 1990 ja sijoitti sen markkinointiin miljoona dollaria. Vaikka summa oli pieni, tuoteperheestä tuli menestys, joka ensimmäisenä vuonnaan tuotti Applelle yli miljardi dollaria. Sony suunnitteli ja valmisti PowerBook 100 -kannettavat yhteistyössä Applen muotoilijoiden kanssa. Malli vedettiin markkinoilta 3. syyskuuta 1992, ja sen syrjäyttivät vähitellen PowerBook 145 ja PowerBook Duo -sarja. 100:n suunnittelua on sittemmin ylistetty useaan otteeseen: PC World -lehti nimesi sen 2006 kaikkien aikojen 10. parhaaksi mikrotietokoneeksi ja yhdysvaltalainen Mobile PC vuonna 2005 kaikkien aikojen parhaaksi laitteeksi.

Vuonna 1990 John Sculley, Applen silloinen toimitusjohtaja, otti huolehtiakseen, että Apple saisi tuotua uusia tietokoneita entistä nopeammin markkinoille. Hänen suunnitelmansa oli kasvattaa markkinaosuutta laskemalla hintoja ja lanseeraamalla lisää "hittituotteita". Tämä strategia oli tehnyt Applen 1990 julkaisemista, kuluttajille suunnatuista Macintosh Classic- ja Macintosh LC -pöytäkoneista kaupallisia menestyksiä, jollaisen Sculley halusi toistaa uuden PowerBook-tuoteperheen myötä^[3].

Sculley aloitti projektin 1990 ja halusi PowerBookin julkaisuvalmiiksi vuoden kuluessa. Hankkeella oli kolme vetäjää: John Medica, joka vastasi uuden koneen teknisestä suunnittelusta, Randy Battat, tuotemarkkinoinnin varapääjohtaja, sekä Neil Selvin, joka vastasi projektin markkinoinnista. Kannettavien tietokoneiden markkinajohtajia olivat vuonna 1991 Toshiba ja Compaq, joiden kevyimmät mallit painovat alle 3,7 kiloa^[3]. Medica, Battat ja Selvin suunnittelivat PowerBookista tieten tahtoen kilpailijoitaan kevyemmän^[3].

Siinä missä Macintosh Classicia oli markkinoitu 25 miljoonalla dollarilla, Sculley sijoitti PowerBookien markkinointiin vaivaiset miljoona dollaria^[3]. Medica, Battat ja Selvin käyttivät suurimman osan budjetista tuottaakseen televisiomainoksen, joka painuisi katsojien mieleen. Mainostoimisto Chiat/Dayn toteuttamassa mainoksessa nähtiin Los Angeles Lakersin entinen koripallotähti Kareem Abdul-Jabbar kirjoittamassa PowerBookillaan lentokoneessa, epämukavan ahtaalla istuimella. Mainoksen teksti kuului: "Ainakin hänen kätensä viihtyvät."^[3]

PowerBook 100 julkaistiin 21. lokakuuta 1991 COMDEX-messuilla Las Vegasissa yhtä aikaa kahden muun Applen mallin, PowerBook 140:n ja PowerBook 170:n kanssa^[2]. Sekä mainos että tuote osoittautuivat menestyksekkäiksi. Apple ennusti yli 200 000:n PowerBookin menevän kaupaksi ensimmäisen vuoden kuluessa ja kysynnän huipun ajoittuvan ensimmäisen kolmen kuukauden jaksolle^[4]. Tammikuuhun 1992 mennessä Apple oli myynyt jo yli 100 000 PowerBookia, ja varastot alkoivat käydä vähiin^[5]. Saatavuusongelmat kuitenkin ratkaistiin pian, ja alle vuoden kuluttua julkaisusta PowerBookin myyntitulot olivat yltäneet miljardiin dollariin. Apple nousi kannettavien tietokoneiden toimittajana markkinajohtajaksi ohi Toshiban ja Compaqin^[3]. PowerBook-mallit 100, 140 ja 170 vaikuttivat merkittävästi Applen vuoden 1992 menestykseen^[6]. Tilikauden lopussa Apple julkisti siihen asti parhaan, 7,1 miljardin tuloksensa, ja kertoi markkinaosuutensa nousseen kahdeksasta 8,5 prosenttiin, mikä oli korkein lukema neljään vuoteen^[6].

PowerBook 100:n suosio ei kuitenkaan kestänyt kauan. Myynti hiipui, ja joulukuuhun 1991 mennessä malleista 140 ja 170 oli tullut suositumpia, koska kuluttajat olivat valmiita maksamaan hieman enemmän saadakseen sisäisen levykeaseman ja toisen sarjaportin, jollaiset PowerBook 100:sta puuttuivat^[7]. 10. elokuuta 1992 mennessä Apple oli pudottanut mallin hinnastostaan, mutta tyhjensi siitä vielä varastojaan omien jälleenmyyjiensä ja Price Clubin kaltaisten tarjoustavaratalojen kautta. Näissä liikkeissä 4 megatavun keskusmuistilla, 40 megatavun kiintolevyllä ja levykeasemalla varustettu versio maksoi alle tuhat dollaria (eli yli 1 500 dollaria vähemmän kuin mikä oli ollut alkuperäinen listahinta tuotteesta, jossa muistia ja kiintolevytilaa oli puolet vähemmän)^[7].

17. syyskuuta 1992 Apple veti markkinoilta 60 000 PowerBook 100 -konetta mahdollisen turvallisuusriskin vuoksi^[8]. Oikosulku saattoi sulattaa reiän koneen koteloon, mikä oli tapahtunut kolmessa lokakuun 1990 ja marraskuun 1991 välisenä aikana valmistetusta 60 000:sta kannettavasta^[8]. Kyseisenä päivänä Applen osakkeen arvo laski 1,25 dollaria 47 dollariin, mutta kaikki analyytikot eivät pitäneet takaisinvetoa merkittävänä^[8]. Ongelmia oli myös alkuperäisissä virtalähteissä, joiden eristeen murtuminen saattoi aiheuttaa oikosulun emolevyn sulakkeessa. Lisäksi emolevyn virtapistoke murtui helposti, ja emolevyn vaihtaminen uuteen maksoi takuun umpeuduttua 400 dollaria^[9].

Kokoonpanoltaan PowerBook 100 perustui pitkälti sitä edeltäneeseen Macintosh Portableen. Siinä oli 16 megahertsin Motorola 68HC000 -suoritin ja kaksi megatavua keskusmuistia, mutta ei levykeasemaa. Hinta oli noin 2 300 dollaria^[10], ja erillisen levykeaseman sai 279 dollarin lisähintaan^[2]. PowerBook 100 oli 22 cm syvä, 28 cm leveä ja 4,6 cm korkea^[1] ja siten mitoiltaan Portablea (37,7 cm × 38,7 cm × 10,3 cm^[11]) edistyneempi. Toinen huomattava ero oli, että Portablen (ja 170-mallin) tarkan aktiivimatriisinäytön sijaan PowerBook 100:ssa oli edullisempi passiivimatriisinäyttö^[10][12]. Asennettuna käyttöjärjestelmänä oli System 7.0.1, mutta tuki ulottui aina versioon 7.5.5 asti. System 6:n käyttö tuli virallisesti mahdolliseksi Applen version 6.0.8L myötä^[13], mutta onnistui tiettävästi myös joillain aiemmilla System 6 -versioilla^[14].

PowerBook 100:ssa oli yksi ulkoinen sarjaportti tulostimen tai muun RS-422-yhteensopivan laitteen liittämiseksi. Se oli ensimmäinen Macintosh, jossa ei ollut ulkoista modeemiporttia^[15] vaan valinnaisena komponenttina sisäinen, 2 400 baudin modeemi tietoliikenneyhteyksiä varten. Ensimmäistä kertaa sillä ei siis voinut samanaikaisesti käyttää sekä tulostinta että AppleTalkia tai nopeampaa ulkoista modeemia^[16][17][18]. Myös edistyneempien MIDI-liitinten ja muiden kahta porttia vaativien laitteiden kytkentä oli mahdotonta^[19]. Näin menetettyjä toiminnallisuuksia tarvitsevien käyttäjien oli kuitenkin mahdollista asentaa erillinen sarjaportti sisäiselle modeemille tarkoitettuun paikkaan^[20].

Kun tietokone ei ollut käynnissä, keskusmuistin sisältö säilyi tallessa niin kauan kuin lyijykäyttöisessä pääakussa riitti varausta^[12]. PowerBook 100:n virranhallinnasta vastasi integroitu piirilevy, joka oli yleensä kiinni koneen emolevyssä^[21] ja huolehti, samaan tapaan kuin Macintosh Portablessa^[12], näytön taustavalosta, kiintolevyn tilasta, akun latauksesta, osoitinlaitteen hallinnasta ja tiedonsiirrosta^[21]. Mallin uusi ominaisuus oli, että sen keskus- ja laajennusmuistin sisältö varmuuskopioitiin erillisille 3,5 voltin akuille koneen omaa akkua vaihdettaessa, tai kun se jostain muusta syystä tilapäisesti irrotettiin virtalähteistään^[12][22]. Tämä ominaisuus yhdistettynä Applen RAM-levyn käyttöön paransi akun kestoa, sillä se vähensi tarvetta lukea tietoa kiintolevyltä; 100 oli PowerBook-malleista ainoa, jossa muistin sisältö säilyi myös koneen ollessa sammutettuna, mikä vähensi sen käynnistämiseen kuluvaa aikaa^[23].

100 oli ensimmäinen PowerBook-kannettava, joka SCSI-levymoodin ansiosta oli mahdollista kytkeä Macintosh-pöytäkoneen ulkoiseksi kiintolevyksi. Tämä tarjosi kätevän tavan asentaa ja siirtää ohjelmistoja koneesta toiseen ilman tarvetta erilliselle levykeasemalle. SCSI-laitteiden kytkentään tarvittiin tosin erityinen SCSI-kaapeli ja liitin, ja SCSI-levymoodi vaati lisäksi toisen, ainoastaan tähän käyttöön tarkoitetun kaapelin^[12]. PowerBook 100 oli kuitenkin ainoa kone, jossa tämä ominaisuus oli, siihen saakka kunnes Apple julkaisi uudet PowerBook-mallinsa yli vuotta myöhemmin^[24].

PowerBook 100:n QWERTY-näppäimistöstä on kaksi versiota: Yhdysvaltain markkinoille tarkoitettu 63-näppäiminen sekä kansainvälinen ISO-versio, jossa on 64 näppäintä^[12]. Koska koneen Caps Lock -näppäimessä ei ole lukitusta tai sen tilasta kertovaa merkkivaloa, System 7 -käyttöjärjestelmään sisältyy laajennos, joka näyttää tietyn Caps Lock -symbolin valikkopalkin yläkulmassa^[12] aina kun Caps Lock on päällä.

Applen suunnitteluosasto, Apple Industrial Design Group, oli laatinut PowerBookista mallit 140 ja 170 ennen versiota 100, maaliskuun 1990 ja helmikuun 1991 välisenä aikana^[25]. 100:n ulkoasu jäljitteleekin noiden kahden muotoilua, ja siihen tehdyt parannukset perustuvat oppeihin, joita Apple sai kehitellessään tehokkaampien PowerBook-malliensa ilmettä. Mallia suunniteltiin syyskuusta joulukuuhun 1990, ja monet sen muotoilun elementeistä olivat muunnelmia Snow White -teemasta, jota Apple oli käyttänyt vuodesta 1984. Kuulumista Applen tuotteiden jatkumoon korosti erityisesti ulkokuoren raidoitus 2 millimetriä korkeilla harjanteilla 10 millimetrin välein^[25].

Vuoden 1989 lopulla Apple lähestyi Sonya, koska sillä ei itsellään ollut tarpeeksi insinöörejä hoitamaan kaikkia vuodelle 1991 suunniteltuja tuotelanseerauksia^[26]. Applen toimittamien piirustusten, komponenttiluetteloiden ja Portablen arkkitehtuurin pohjalta Sony pienensi ja valmisti ensimmäiset PowerBook 100 -kannettavat Kalifornian San Diegossa ja Japanissa^[27][28]. Vaikka Sonyn insinööreillä oli vain vähän aiempaa kokemusta mikrotietokoneiden rakentamisesta, laittamalla muita hankkeita jäihin ja asettamalla PowerBook 100:n tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi he saivat Applen pienimmän ja keveimmän koneen lopulta valmiiksi alle kolmessatoista kuukaudessa^[26]. Sonyn pääjohtaja Norio Ohga valtuutti projektipäällilkkö Kihey Yamamoton rekrytoimaan insinöörejä kaikilta Sonyn osastoilta^[26].

Robert Brunner, Applen teollisen muotoilun silloinen johtaja, veti tiimiä joka suunnitteli koneen ilmeen pallohiirineen ja graniitinvärisine kuorineen^[29]. Brunner kertoi suunnitelleensa PowerBookin "yhtä helpoksi käyttää ja kantaa kuin tavallinen kirja"^[29]. Graniitin tummanharmaa väri erotti sen aikansa muista kannettavista ja samalla myös Applen muista, perinteisesti kermanvalkoisista tai vaaleanharmaista tuotteista^[29]. Pallohiiri, sekin uusi suunnitteluelementti, oli sijoitettu keskelle konetta, mikä teki PowerBookista helppokäyttöisen sekä vasen- että oikeakätisille. Koneen ulkoasun suunnittelussa pyrittiin muodikkuuteen, joka saisi käyttäjän tuntemaan sen yhtä henkilökohtaiseksi asusteekseen kuin lompakon tai salkun^[29]. Brunnerin mukaan "se kertoo jotain kantajansa identiteetistä"^[29].

Yhdysvalloissa ilmestyneen Home Office Computing -lehden toimittaja Crystal Waters ylisti PowerBook 100:n "ainutlaatuista, vaikuttavaa muotoilua" mutta valitti näyttöportin puuttumista ja sitä, ettei sisäisellä modeemilla voinut vastaanottaa fakseja.^[30] Myös kiintolevyn 20 megatavun kokoa arvosteltiin. Kun kaikki perussovellukset oli asennettu, käyttäjälle jäi vain vähän tilaa valinnaisille ohjelmille ja tiedostoille^[30]. Yhteenvetona Waters totesi: "Konetta muutamia viikkoja jatkuvasti käyttäneenä en sanoisi tulleeni petetyksi — jos vain saisin valita siihen 40 megatavun kiintolevyn."^[30]

PC Week testasi PowerBook 100:aa vertaillen sitä edeltäjäänsä Macintosh Portableen. Microsoft Word -dokumentin avaaminen PowerBook 100:lla kesti 5,3 ja tallentaminen 2,5 sekuntia^[31]. Portablella vastaavat ajat olivat 5,4 ja 2,6 sekuntia^[31]. Akun kestoksi peruskäytössä PC Week mittasi 3 tuntia 47 minuuttia^[31]. Byte-lehden arviossa suositeltiin PowerBook 100:aa "tekstinkäsittelyyn ja tietoliikenneyhteyksiin; kalliimman hintaluokan tuotteissa on tarpeeksi tehoa monimutkaisemmille raporteille, laajoille laskentataulukoille ja ammattimaiselle graafikalle."^[32] MacWEEK kuvaili sitä "ihanteelliseksi kirjoittamiseen ja niille, joiden rahat ovat tiukassa."^[33]

PowerBook 100 saa edelleen tunnustusta lehdistöltä. PC World nimesi sen vuonna 2006 kautta aikain kymmenenneksi parhaaksi mikrotietokoneeksi^[34] ja Yhdysvalloissa ilmestyvä Mobile PC vuonna 2005 kaikkien aikojen parhaaksi laitteeksi ohi Sony Walkmanin ja Atari 2600:n^[35]. PowerBook 100 on myös palkittu lukuisia kertoja: sille on myönnetty mm. IDSA Silver Design of the Decade -palkinto 1999, Form-lehden Designer's Design -palkinto 1993, ISDA Gold Industrial Design Excellence -palkinto 1992, Appliance Manufacturer Excellence in Design -palkinto 1992 ja Industry Forum Design 10 Best -palkinto Hannoverin teollisuusmessuilla^[36].

• Macintosh Portable