Ranskan kielipolitiikka

Ranskan kielipolitiikan painopiste on yleensä tukea ranskan kieltä ainoana valtion virallisena kielenä; vähemmistökielet eivät juuri saa valtion tukea. Ainoa virallinen kieli Ranskan perustuslain 2 artiklan mukaan on ranskan kieli.^[1] Ranska ei ole esimerkiksi allekirjoittanut Euroopan alueellisten tai vähemmistökielten peruskirjaa, koska Ranskan perustuslakituomioistuin katsoi, että sitoutuminen rikkoisi perustuslain määräystä yhdestä virallisesta kielestä. Liittymällä Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaan yleissopimukseen Ranska teki julistuksen vahvistamalla vähemmistöjen oikeuden käyttää omaa kieltään.^selvennä

Ranskan suhtautuminen vähemmistökieliin johtuu historiallisista syistä. Ranskassa oli yksinvaltainen monarkia pitkään ja sen jälkeen Ranskan ilmapiiri oli hyvin nationalistinen.^lähde? Vuonna 2021 kuitenkin hyväksyttiin laki, jonka nojalla vähemmistökieliä käyttävät yhteisöt saavat mm. käyttää kieltään opetuksessa.^[2]

Ranskan parlamentti hyväksyi vuonna 1994 lain ranskan kielen puhtauden suojelemiseksi. Aluksi se koski kaikkea kielenkäyttöä, mutta lievennettiin vielä saman kuun aikana koskemaan vain viranomaiskieltä niin, että jos on olemassa ranskankielinen termi, sitä on käytettävä.^[3] Vuonna 2008 perustuslakiin kirjattiin, että alueelliset kielet ovat osa Ranskan kulttuuriperintöä.^[4] Manner-Ranskassa puhuttavat alueelliset kielet ovat:^[5]

• bretoni
• baski
• oksitaani
• katalaani
• korsika
• elsassi

Ranskalainen viittomakieli tunnustettiin omaksi kielekseen vuonna 2005 parlamentin päätöksellä.^[6]

• Kielipolitiikka
• Kielensuunnittelu