Reduktio (historia)

Reduktio tarkoittaa Ruotsin valtakunnan historiassa sellaisten tilojen ja verojen palauttamista kruunulle, jotka oli läänittämällä tai muulla tavoin luovutettu maalliselle tai hengelliselle rälssille.^[1]

Iso reduktio toteutettiin 1600-luvun lopulla kuningas Kaarle XI:n käskystä Ruotsissa. Käytännössä se tarkoitti aatelistolle luovutettujen lahjoitus- ja läänitysmaiden palauttamista kruunulle lukuun ottamatta ennen vuotta 1632 lahjoitettuja rälssimaita. Kaikkiaan kruunulle palautui noin kahden miljoonan talarin vuotuiset verotulot. Peruutus merkitsi myös virka-aatelin syntyä ja kuninkaan vallan kasvua.^[2] Reduktion jälkeen valtio, aatelisto ja talonpojat omistivat kukin noin kolmanneksen koko maa-alasta.^[3]

Uudistuksen aloitti Kaarle XI kysymällä valtiopäivillä, millä valtakunta saadaan jaloilleen kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Kuninkaan neuvonantaja Hans Wachtmeister neuvoi tutkimaan holhoojahallituksen aikaisen tilinpidon, holhoojat oli saatettava vastuuseen toiminnastaan, jonka jälkeen asiasta käynnistettiin laaja tutkimus. Ensimmäisenä valtiolle palautettiin Kaarle X Kustaan ja kuningatar Kristiinan aikana lahjoitetut tilat, minkä jälkeen selvitys laajeni heitä edeltäneisiin aikoihin. Kartanot ja maatilat olivat jo usein vaihtaneet omistajaa hyvässä uskossa, mutta reduktiossa omaisuus otettiin takaisin valtiolle ilman korvausta. Uudistus ei johtanut erityisen suureen vastustukseen ja tästä on päätelty Ruotsin kansan olleen enemmän taipuvainen reduktioon kuin vallankumoukseen.^[3]

Suurimmat peruutukset kohdistuivat Magnus Gabriel De la Gardien omistuksiin, joihin kuului yli 30 linnaa ja herraskartanoa. Hän menetti kaikki omistuksensa ja sai sakon, joka vastasi 800 virkamiehen vuotuista palkkaa. Vielä suuremman sakon sai Nils Brahe, joka oli perinyt Pietari Brahen ja Carl Gustaf Wrangelin omaisuuden.^[3]

Suomessa ison reduktion seurauksena ratsutilojen joukkoon tuli uusi ryhmä: säteriratsutilat. Kaikista rasituksista vapaille aatelin säterikartanoille asetettiin ratsupalveluvelvollisuus eli ne joutuivat varustamaan ratsumiehen armeijaa varten. Tällaisia kartanoita olivat Helsingin pitäjässä sijainneet Munkkiniemi, Hämeenkylä, Tomtbacka, Westerkulla, Håkansböle ja Kulosaari. Samassa yhteydessä useista aatelin haltuun lahjoituksina päätyneistä tiloista tehtiin tavallisia ratsutiloja.^[4]