Rutherford B. Hayes

Rutherford B. Hayes
Yhdysvaltain 19. presidentti[1]
4. maaliskuuta 1877–4. maaliskuuta 1881[1]
Varapresidentti	William A. Wheeler[1]
Edeltäjä	Ulysses S. Grant[1]
Seuraaja	James Garfield[1]
Henkilötiedot
Syntynyt	4. lokakuuta 1822[1] Delaware, Ohio[1]
Kuollut	17. tammikuuta 1893 (70 vuotta)[1] Fremont, Ohio[1]
Ammatti	lakimies[1]
Puoliso	Lucy Ware Webb[1]
Tiedot
Puolue	Republikaanit[1]
Uskonto	kristitty1 (metodisti)1
Huomautukset 1 Hayes ei tunnustanut mitään yksittäistä uskontokuntaa, vaan piti itseään vain kristittynä. Hän kuitenkin kävi metodistivaimonsa Lucy Ware Webbin kanssa metodistikirkossa.[2][3]
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Rutherford Birchard Hayes (4. lokakuuta 1822 Delaware, Ohio – 17. tammikuuta 1893 Fremont, Ohio) oli Yhdysvaltain 19. presidentti vuosina 1877–1881. Ennen presidenttikauttaan Hayes palveli Unionin armeijassa Yhdysvaltain sisällissodassa ja sai kenraalimajurin brevet-arvon. Sodan päätyttyä Hayes toimi kongressiedustajana ja Ohion kuvernöörinä. Presidentinvaaleissa Hayes hävisi selvästi vastaehdokkaalleen Samuel J. Tildenille, mutta ääntenlaskentaan liittyneiden epäselvyyksien takia republikaanienemmistöinen komissio julisti Hayesin presidentiksi. Komissio kuitenkin suostui joihinkin demokraattien vaatimuksiin riidan välttämiseksi.

Hayesin presidenttikauden suurimmat päätökset liittyivät sisäpolitiikkaan. Hayes toteutti puolueensa lupauksen demokraateille: hän veti liittovaltion joukot vanhoista etelävaltioista sekä nimitti useita etelävaltiolaisia korkeisiin poliittisiin virkoihin, mikä suututti osan Hayesin tukijoista. Käynnissä olleen laman vuoksi Hayes joutui rauhoittelemaan työpaikkojensa puolesta pelänneitä amerikkalaisia ja ryhtyi tämän vuoksi muun muassa rajoittamaan kiinalaisten maahanmuuttoa. Rahapolitiikassa Hayesin tärkein päätös oli dollarin sitominen takaisin kultakantaan. Lisäksi Hayes kielsi presidenttikaudellaan intiaanien pakkomuutot sekä poliittiset virkanimitykset.

Rutherford "Rud" Birchard Hayes syntyi 4. lokakuuta 1822 Delawaressa Ohiossa. Hänen isänsä, maanviljelijä Rutherford Hayes Jr. kuoli 10 viikkoa^[4] ennen poikansa syntymää. Rutherford oli vanhempiensa viidestä lapsesta nuorin; heistä vain kaksi eli yli 10-vuotiaaksi^[5]. Perhe oli muuttanut Delawareen Uudesta-Englannista alueen huonon taloustilanteen takia. Rutherford Birchard, hänen isosiskonsa Fanny ja isoveljensä kasvoivat Lower Sanduskyssa Ohiossa (nykyinen Fremont) yhdessä äitinsä Sophia Birchardin ja liikemies-enonsa Sardis Birchardin kanssa. Isoveli hukkui Rutherfordin ollessa kaksivuotias.^[6] Äiti-Sophia oli hyvin suojelevainen Rutherfordia kohtaan eikä päästänyt tätä edes leikkimään kodin ulkopuolelle ennen kuin tämä oli 7-vuotias. Siksi Rutherfordista ja Fannysta tuli hyvin läheisiä.^[7]

Rutherford Hayes kävi koulunsa Ohion Delawaressa ja Norwalkissa sekä Connecticutin Middletownissa. Hän kävi aluksi julkista koulua, mutta pääsi myöhemmin yksityiskouluun enonsa taloudellisen tuen turvin. Hayes oli ahkera opiskelija, ja vuonna 1842 hän valmistuikin luokkansa parhaana Kenyon Collegesta ja kolme vuotta myöhemmin lakimieheksi Harvardista. Tämän jälkeen Hayes sai lakimiehenoikeudet Ohiossa ja avasi oman asianajotoimiston Lower Sanduskyyn. Joulukuussa 1849 hän muutti Cincinnatiin, jossa hän uskoi olevan paremmat edellytykset ammatin harjoittamiseen. Hayes toimi usein karanneiden orjien ja muiden yhteiskunnan vähäosaisten puolustusasianajajana. Vaikka hän olikin taitava lakimies, hän ei päässyt vaurastumaan vaan joutui edelleen tukeutumaan enonsa taloudelliseen apuun. Cincinnatissa orjuutta vastustanut Hayes ryhtyi whig-puolueen aktiiviseksi tukijaksi. Whig-puolueen hajottua vuonna 1854 Hayes oli mukana luomassa uutta republikaanipuoluetta Ohioon.^[6][8][9] Hayes ei kuitenkaan kokenut republikaaneja omaksi puolueekseen samalla tavoin kuin whigejä, joten hän alkoi keskittyä politiikan sijaan uraansa ja perheeseensä.^[7]

Vuonna 1852 Hayes meni naimisiin Lucy Ware Webbin kanssa. Webb oli valmistunut collegesta. Naisten opiskelu oli vielä harvinaista, ja Webbistä tulikin ensimmäinen Yhdysvaltain presidentin vaimo, jolla oli college-tutkinto.^[8] Hayes ja Webb saivat yhteensä kahdeksan lasta, joista viisi selvisi aikuisikään. Vuonna 1856 Hayesin sisko Fanny kuoli synnytykseen, mikä painoi pitkään Hayesin mieltä. Vuonna 1858 Cincinnatin kunnanvaltuusto nimitti Hayesin kaupungin lakimieheksi, ja kaupunki uusi hänen nimityksensä seuraavana vuonna. Viran ansiosta hänen asemansa kaupunkiyhteisössä parani merkittävästi.^[6][7]

Kun etelävaltiot erosivat Abraham Lincolnin valinnan jälkeen Yhdysvalloista, Hayes olisi ollut valmis hyväksymään sen. Hän kuitenkin raivostui, kun etelävaltiot hyökkäsivät Fort Sumteriin ja aloittivat Yhdysvaltain sisällissodan.^[7]

Pian sodan syttymisen jälkeen jo lähes 40-vuotias Hayes liittyi vapaaehtoisena Unionin armeijaan, jossa hänet määrättiin "Luppiokivääreinä" tunnettuun yksikköön. Kesäkuussa 1861 Ohion kuvernööri nimitti Hayesin Ohion 23. vapaaehtoisrykmentin majuriksi, johon muun muassa William McKinley kuului.^[6] Hayes haavoittui käsivarteen South Mountainin taistelussa 1862, mutta jatkoi hyökkäyksen johtamista siitä huolimatta. Vuonna 1863 Hayes ylennettiin everstiksi ja sai komennettavakseen oman prikaatin. Seuraavien kahden vuoden aikana Hayesin prikaati teki useita iskuja Konfederaation joukkoja vastaan Virginiassa. Yksittäisistä taisteluista Hayesin kannalta tärkeimpiä olivat toinen Kernstownin taistelu, jossa hän johti ansiokkaasti Unionin joukkojen vetäytymistä taistelun jälkeen, ja Opequonin taistelu, jossa hän johti ratkaisuhyökkäystä. Hayesin sotilasuran viimeinen taistelu käytiin lokakuussa 1864 Cedar Creekissä, jossa hän loukkasi ensin nilkkansa, kun hevonen ammuttiin hänen altaan, ja sai sen jälkeen osuman päähänsä. Hayesin miehet luulivat aluksi tämän kuolleen, minkä takia monet sanomalehdet uutisoivat Hayesin kaatuneen taistelussa. ^[7]

Taistelun jälkeen Hayes ylennettiin prikaatikenraaliksi,^[10] ja myöhemmin hänelle myönnettiin kunnianosoituksena brevet-ylennys kenraalimajuriksi. Hayes ei kuitenkaan osallistunut kenraalina yhteenkään taisteluun.^[9][7]

Hayes oli vielä rintamalla, kun republikaanipuolue pyysi häntä vuonna 1864 ehdolle Yhdysvaltain kongressiin. Hayes suostui, mutta kieltäytyi kampanjoimasta. Kirjeessään Ohion valtiovarainministerille William Henry Smithille Hayes sanoi, että ”[sotilas]virkaansa sopiva upseeri, joka tämän kriisin aikana jättäisi virkansa päästäkseen kongressiin tulisi skalpeerata”. Hayes ei kampanjoinut vaaleissa lainkaan, mutta hänen kirjeensä Smithille vaikutti hänen ylivoimaiseen vaalivoittoonsa todennäköisesti enemmän kuin yksikään vaalipuhe olisi vaikuttanut.^[6][7][9]

Hayesin kongressikausi alkoi virallisesti huhtikuussa 1865 hänen ollessaan vielä armeijassa, mutta kongressi kokoontui ensimmäisen kerran vasta joulukuussa. Kongressissa Hayes osallistui ahkerasti istuntoihin, mutta puhui niissä harvoin. Hayes kannatti radikaalia rekonstruktiota, mutta presidenttinä ollut etelävaltiolainen demokraatti Andrew Johnson vaikeutti Hayesin mahdollisuuksia ajaa rekonstruktiota tukeneita lakiehdotuksia kongressissa^[9]. Rekonstruktion kannattamisen lisäksi Hayes muistetaan työstään Kongressin kirjaston hyväksi. Hayes valittiin kongressiin uudelleen vuonna 1866, mutta hän erosi virastaan seuraavana vuonna pyrkiäkseen Ohion kuvernööriksi.^[6][7]

Kuvernöörinvaaleissa Hayes kannatti kiistanalaista lakiehdotusta, joka olisi antanut Ohion mustille äänioikeuden. Hän voitti vaalit ja toimi virassa seuraavien kahden kauden ajan. Hayesin ajama lakialoite mustien äänioikeudesta kaatui demokraattien hallitsemassa kongressissa, mutta Hayes sai myöhemmin ratifioitua Yhdysvaltain perustuslain 15. lisäyksen, joka ajoi käytännössä saman asian. Muita Hayesin merkittäviä saavutuksia kuvernöörinä olivat Ohion osavaltionyliopiston perustaminen ja useiden puoluerajat ylittäneiden lautakuntien perustaminen.^[6][7]

Toisen kuvernöörikautensa jälkeen Hayes olisi halunnut jättää politiikan, mutta taipui puolueensa pyynnöstä hakemaan kongressiin vuonna 1872 tukeakseen Ulysses S. Grantin presidentinvaalikampanjaa. Hävittyään vaalit Hayes muutti kasvavan perheensä kanssa takaisin Fremontiin, jossa hän opiskeli lakia seuraavat kolme vuotta.^[7] Hayes valittiin 1876 jälleen Ohion kuvernööriksi, ja hän toimi tehtävässä vielä yhden kauden. Vaalikampanjassaan hän lupasi muun muassa parantaa mustien äänioikeutta osavaltiossa ja vaati dollarin sitomista kultaan.^[6]

Vuoden 1876 presidentinvaalien lähestyessä republikaanisella puolueella oli vakavia ongelmia. Vuoden 1873 paniikkia oli seurannut pitkä lama, ja istuvan presidentin Ulysses S. Grantin hallinnon kokemat skandaalit olivat vähentäneet puolueen kannatusta. Republikaanien kansallisessa puoluekokouksessa vuonna 1876 puolue oli jakautunut kahtia, presidentti Ulysses S. Grantin ja edustajainhuoneen puheenjohtajan James G. Blainen kannattajiin. Grant kuitenkin ilmoitti ennen puoluekokousta, ettei hän hakisi enää kolmannelle kaudelle^[11]. Blaine, jota syytettiin hänen aiempaan virkaansa liittyneistä väärinkäytöksistä, hävisi lopulta äänestyksen seitsemännellä kierroksella Hayesille, jonka Blainen vastustajat olivat valinneet kompromissiehdokkaaksi^[12].^[6][8]. Hayes ei herättänyt kielteisiä tunteita juuri kenessäkään republikaanissa, joten hän oli monille äänestäjille toiseksi paras vaihtoehto siinä vaiheessa, kun ensisijaisella ehdokkaalla ei ollut enää mahdollisuuksia läpipääsyyn. Hayesin kannatukseen vaikuttivat hänen liberalistinen ajatusmaailmansa, lojaalisuus puoluettaan kohtaan sekä ansioituminen sisällissodassa.^[9] Lisäksi puoluekokous järjestettiin Hayesin kotikaupungissa Cincinnatissa, missä oli paljon hänen kannattajiaan.^[13]

Presidentinvaaleissa Hayesin vastaehdokas oli demokraattien Samuel J. Tilden, joka oli selvä ennakkosuosikki. New Yorkin kuvernöörinä Tilden oli onnistunut paljastamaan useita korruptoituneita virkamiehiä, ja etelävaltioissa demokraatit olivat valmiita estämään republikaanien äänestämisen tarvittaessa jopa väkivalloin. Republikaanit taas olivat olleet pitkään vallassa, ja talousongelmat sekä poliittiset skandaalit näkyivät puolueen kannatuksessa. Kumpikaan ehdokkaista ei juurikaan kampanjoinut valintansa puolesta, sillä he pitivät sitä alentavana. Hayesin tärkeimpiä vaalilupauksia olivat virkamiesjärjestelmän uudistaminen, kultakantaan palaaminen ja etelävaltioiden itsehallinnon tukeminen perustuslain sallimissa rajoissa. Hän lupasi myös jättää hakematta toiselle presidenttikaudelle.^[13]

Samuel Tilden voitti kansanäänestyksen noin 250 000 äänellä. Äänestysprosentti oli poikkeuksellisen korkea, 81,8 %, mikä on yhä Yhdysvaltain presidentinvaalien ennätys^[14]. Tildenin voiton syinä on pidetty laman lisäksi sitä, että pohjoisvaltioiden äänestäjät olivat pettyneet etelävaltioissa harjoitettuun rekonstruktiopolitiikkaan.^[6][8] Vaalien jälkeen republikaanit kuitenkin kieltäytyivät hyväksymästä vaalitulosta. Floridassa, Louisianassa ja Etelä-Carolinassa republikaanit ja demokraatit olivat lähettäneet eri vaalitulokset. Republikaanien mukaan demokraatit olivat jättäneet mustien ja republikaanien ääniä laskematta, ja demokraatit vastaavasti syyttivät republikaaneja Tildenille annettujen äänien hylkäämisestä. Lisäksi republikaanit väittivät, että demokraatit olisivat uhkailleet ja lahjoneet etelävaltioissa asuvia mustia, jotta nämä eivät äänestäisi vaaleissa. Ongelmia oli myös Oregonissa, missä Hayes voitti vaalit, mutta yksi hänen valitsijamiehistään oli liittovaltion työntekijä eikä olisi siis saanut toimia valitsijamiehenä. Oregonin demokraattikuvernööri yritti hyötyä tilanteesta ja nimitti tilalle Tildenia kannattaneen valitsijamiehen. Hayesin valitsijamies kuitenkin erosi liittovaltion virasta, jolloin hän kelpasi republikaanien mielestä jälleen valitsijamieheksi.^[15][13]

Tilanteen ratkaisemiseksi kongressi nimitti 15-henkisen komission pohtimaan, kumman puolueen lähettämät äänet kolmessa osavaltiossa pitäisi laskea. Komissioon piti alun perin kuulua seitsemän republikaania, seitsemän demokraattia ja puolueeton tuomari David Davis. Saadakseen Davisin puolelleen demokraatit nimittivät hänet Illinoisin senaattoriksi, mutta Davis päättikin erota komissiosta nimityksen takia ja hänen tilalleen nimitettiin republikaani Joseph P. Bradley.^{[6][8][15][13]}

Koska komissiossa oli republikaanienemmistö, Hayesia tukeneiden republikaanien äänet julistettiin oikeiksi äänin 8–7. Demokraatit kuitenkin vaativat, että liittovaltion tulee vetää joukkonsa Konfederaation alueelta ja antaa etelävaltioille taloudellista apua ja lisäksi Hayesin pitää nimittää vähintään yksi etelävaltioiden edustaja kabinettiinsa. Republikaanit suostuivat ehtoihin, ja Hayes valittiin presidentiksi 2. maaliskuuta 1877 valitsijamiesäänin 185–184.^[15] Varsinkin osa pohjoisvaltioiden demokraateista oli raivoissaan tästä poliittisesta pelistä, minkä takia Hayes saikin liikanimet ”Hänen Petkutuksensa” (engl. His Fraudulency) ja "Rutherfraud" (fraud = petos). Hayes vannoi virkavalansa yksityisessä valatilaisuudessa seuraavana päivänä.^[6][8][13]

Hayesin presidenttikauden tärkeimmät päätökset liittyivät sisäpolitiikkaan. Hän lopetti rekonstruktion ja tuki lupaustensa mukaisesti etelävaltioita. Lisäksi hän kielsi intiaanien pakkomuutot ja virkamiesten poliittiset nimitykset. Talouspolitiikassa Hayesin merkittävimpiä tekoja oli Yhdysvaltojen johtaminen pitkän laman läpi sekä dollarin sitominen takaisin kultakantaan.^[17]

Presidenttinä Hayes piti demokraateille antamansa lupauksen ja veti liittovaltion joukot vanhoista etelävaltioista. Hän ei tosin olisi voinut pitää joukkoja etelässä enää kovin kauaa vaikka olisi halunnutkin, sillä demokraattien hallitsema edustajainhuone uhkasi katkaista sotilaiden palkanmaksun eivätkä talousongelmien kanssa kamppailleet pohjoisvaltiolaiset enää olleet entiseen tapaan kiinnostuneita etelän mustien oikeuksista. Hayesin vaatimuksesta etelävaltiot lupasivat turvata mustien kansalaisoikeudet, mutta lupaukset petettiin nopeasti. Liittovaltion joukkojen vetäytyminen päätti Yhdysvalloissa rekonstruktiona tunnetun aikakauden, jonka aikana entiset etelävaltiot pyrittiin liittämään takaisin Yhdysvaltoihin. Joukkojen vetämisen lisäksi Hayes lupasi liittovaltion rahoitusta etelän infrastruktuurin kohentamiseen ja nimitti useita etelävaltiolaisia korkeisiin poliittisiin virkoihin. Vaikka Hayes saikin näin pidettyä demokraatit tyytyväisinä, se suututti osaa hänen omista tukijoistaan.^[6][18] Hayes oli luvannut suojella sekä mustien oikeuksia että etelävaltioiden itsemääräämisoikeutta, joten hän joutui tasapainottelemaan näiden kahden lupauksen välillä. Hän toivoi, että etelässä syntyisi uudenlainen republikaanipuolue, joka saisi kannatusta valkoisilta liike-elämän vaikuttajilta ja konservatiiveilta. Hanke kuitenkin epäonnistui, sillä republikaanit muistettiin yhä rekonstruktiota ajaneena puolueena eivätkä etelän poliitikot uskaltaneet liittyä republikaaneihin, vaikka monet heistä kannattivatkin Hayesin ajamaa talous- ja finanssipolitiikkaa.^[9][17]

Hayesin suhtautumista intiaaneihin on kuvattu isälliseksi ja hyväntahtoiseksi. Hän ei kuitenkaan ollut kiinnostunut intiaanien kulttuurin säilyttämisestä vaan halusi sulauttaa heidät valkoisten kulttuuriin. Presidenttikautensa aluksi Hayes antoi sisäministeri Carl Schurzin tehtäväksi uudistaa intiaanien ja liittovaltion yhteistyöstä vastaava virasto. Schurz onnistui tehtävässään hyvin ja sai kitkettyä korruptoituneita virkamiehiä virastosta. Hyvästä alusta huolimatta Hayesille tuli pian ongelmia intiaanien kanssa, kun Grantin presidenttikaudella määrätyt nez percét- ja ponca-heimojen pakkosiirrot aloitettiin. Nez percét -heimon pakkosiirto johti lopulta lähes puolen vuoden mittaiseen sotaan. Ponca-heimon pakkosiirto sujui rauhanomaisesti, mutta siitä tuli myöhemmin yksi intiaanien oikeuksia ajaneen liikkeen käännekohdista, kun Seisova Karhu -niminen intiaanipäällikkö päätti pakkosiirron jälkeen lähteä hautaamaan matkalla kuolleen poikansa heimon kotiseudulle Dakotaan. Hän kuljetti poikansa ruumista jalkaisin satoja kilometrejä, talvesta huolimatta, kunnes viranomaiset pysäyttivät hänet Nebraskassa. Seisovan Karhun ahdinko herätti valkoisissa paljon myötätuntoa, ja intiaanien oikeuksien puolustajat painostivat Hayesia kieltämään intiaanien pakkosiirrot. Hayes, joka piti itsekin pakkosiirtoja epäoikeudenmukaisina ja ymmärsi niiden aiheuttamat ongelmat, kielsi lopulta pakkomuutot kokonaan.^[17]

Erityisesti Hayesin nimitystä puoluekokouksessa vastustaneet republikaanit suuttuivat, kun Hayesin suunnitelmat virkamiesten nimitysjärjestelmän uudistamiseksi tulivat julki. Hayes olisi halunnut lopettaa virkamiesten poliittiset nimitykset – jotka olivat Yhdysvalloissa tuohon aikaan tavallisia – ja nimittää virkamiehet pätevyyden perusteella. Puoluekantaan perustuvaa nimitysjärjestelmää pidettiin korruptoituneena, koska viran saanut virkamies lahjoitti tavallisesti 2–7 % palkastaan suoraan puolueelleen. Kesäkuussa 1877 Hayes antoi määräyksen, joka kielsi kaikki poliittiset virkanimitykset ja rajoitti virkamiesten työskentelyä puolueiden hallinnossa ja kokouksissa. Hayesin käskyn näkyvin vastustaja oli New Yorkin senaattori Roscoe Conkling, jonka mukaan Hayes oli pakottanut kaksi New Yorkin tullikamarin parasta virkamiestä, joista toinen sattui olemaan tuleva presidentti Chester Arthur, eroamaan pelkästään symbolisena eleenä poliittisia nimityksiä vastaan.^[6][18] Virkamiesten lisäksi Hayes nimitti myös omat ministerinsä ansioiden mukaan, ja heistä yksi oli entinen etelävaltiolainen ja toinen loikannut liberaalirepublikaaniseen puolueeseen. Tämän takia monet republikaanit olivat tyytymättömiä Hayesin ministerivalintoihin.^[9][17]

Hayesin presidenttikausi oli kansantalouden osalta ongelmallinen. Yhdysvaltain talous oli kärsinyt huomattavasti sisällissodan takia, ja pitkä lama oli ajanut ihmisiä työttömiksi. Kesällä 1877 spontaanisti alkanut suuri rautatielakko muuttui pian veriseksi, kun Pennsylvanian ja Marylandin puolisotilaalliset joukot ottivat yhteen mellakoitsijoiden kanssa. Pennsylvanian rautatieyhtiön johtaja Tom Scott pyysi Hayesia lähettämään liittovaltion joukkoja pysäyttämään lakon, mutta Hayes ei halunnut asettua konfliktissa rautatieyhtiön puolelle. Hayes määräsi armeijan ainoastaan tukemaan viranomaisia tilanteissa, joissa nämä eivät enää pystyneet omin voimin pitämään mellakoita kurissa, ja kielsi käyttämästä sotilaita lakkorikkureina.^[17]

Myös julkinen talous oli kärsinyt sisällissodassa, ja esimerkiksi valtionvelka oli kasvanut 40-kertaiseksi. Sotaa oli rahoitettu laskemalla liikkeelle korkeakorkoisia pitkän aikavälin valtionobligaatioita, jotka piti sodan jälkeen maksaa takaisin. Liittovaltio ei kuitenkaan pystynyt maksamaan lainojaan, joten Yhdysvalloissa otettiin käyttöön uusi raha, joka tunnettiin nimellä "vihreäselkäiset". Vihreäselkäinen raha oli fiat-rahaa, eli sitä ei ollut sidottu sisällissotaa edeltäneen rahan tapaan mihinkään jalometalliin, ja siksi sen arvo laski nimellisarvoa pienemmäksi. Velkaantuneet yhdysvaltalaiset, joista valtaosa oli etelävaltioista, olisivat halunneet lisätä vihreäselkäisen rahan määrää, jolloin inflaatio olisi kiihtynyt ja velan todellinen arvo pienentynyt. Velanantajat, joista valtaosa oli pohjoisvaltioista, taas olisivat halunneet palata takaisin kultakantaan, jolloin vihreäselkäisen rahan arvo olisi deflaation myötä noussut takaisin nimellisarvoonsa. Hayes uskoi pitkän laman syntyneen fiat-rahaan siirtymisen seurauksena, minkä takia hän vaati - omista veloistaan huolimatta - paluuta takaisin kultakantaan. Hayes tuki aktiivisesti Specie Resumption Act -lakimuutosta, jonka myötä Yhdysvallat palasi kultakantaan 1. tammikuuta 1879.^[17]

Samaan aikaan kun Hayes ja valtiovarainministeri John Sherman olivat palauttamassa dollaria kultakantaan, vastustajat yrittivät estää sen ajamalla edustajainhuoneen Missourin ja Ohion edustajien Richard P. Blandin ja William B. Allisonin johdolla läpi Bland-Allison Act -lakiehdotuksen, joka salli hopeakolikoiden lyömisen niin, että niiden arvo suhteessa kultakolikoihin olisi 16:1. Koska kulta oli tuolloin kuitenkin yli 16 kertaa hopeaa arvokkaampaa, uskoivat kultakannan vastustajat hopeakolikoiden syrjäyttävän kultakantaan sidotun rahan. Hayes käytti veto-oikeuttaan lakiehdotuksen hylkäämiseksi, mutta kongressi kumosi sen niin kutsutulla veto-oikeuden ohituksella ja lakiehdotus hyväksyttiin.^[6][18] Laki kuitenkin epäonnistui, sillä hopean hinta laski lakimuutoksen jälkeen merkittävästi, minkä seurauksena kultakolikoiden arvoon sidottujen hopeakolikoiden todellinen arvo laski niiden nimellisarvon alapuolelle, kun taas kultakolikoiden arvo pysyi ennallaan. Lisäksi valtiovarainministeriö, jonka piti lain mukaan ostaa hopeaa vähintään kahdella miljoonalla dollarilla kuukaudessa, rajoitti hopeakolikoiden kysyntää ostamalla hopeaa vain minimimäärän.^[19][17]

Yhdysvaltain ulkopolitiikka oli Hayesin presidenttikaudella melko rauhallista. Ongelmat liittyivät meksikolaisiin rikollisiin, kiinalaisiin siirtolaisiin ja Ranskan yritykseen rakentaa Panaman läpi kulkeva kanava.^[20]

Meksikolaiset rosvot tulivat usein Yhdysvaltain puolelle, minkä takia Hayes antoi kesäkuussa 1877 armeijalle luvan ajaa rikollisia takaa tarvittaessa myös Meksikon rajan yli. Meksikon tuore presidentti Porfirio Diaz ei hyväksynyt maansa suvereniteetin loukkaamista ja määräsi Meksikon armeijan suojelemaan raja-aluetta yhdysvaltalaisilta joukoilta. Tilanne ratkesi kuitenkin rauhanomaisesti, kun Diaz suostui neuvottelujen jälkeen auttamaan Yhdysvaltoja rosvojen kiinnisaamisessa. Ryöstely loppui vuoteen 1880 mennessä, jolloin Hayes kumosi armeijalle antamansa luvan tunkeutua rajan yli.^[20]

Yhdysvaltoihin oli Kalifornian kultaryntäyksen alettua muuttanut valtava määrä kiinalaisia siirtolaisia, jotka suostuivat työskentelemään pienemmillä palkoilla kuin yhdysvaltalaiset. Varsinkin vuoden 1873 paniikin jälkeen tämä herätti suuttumusta yhdysvaltalaisissa, jotka kokivat kiinalaisten vievän heidän työpaikkansa. Tiukentuneet asenteet johtivat lopulta siihen, että Kalifornia päätti rajoittaa merkittävästi kiinalaisten maahantuloa ja elämää Kaliforniassa. Kalifornian päätös oli ristiriidassa Yhdysvaltain perustuslain ja kiinalaisten vapaan maahantulon sallineen Burlingamen sopimuksen kanssa, minkä takia Hayesin hallinto esti lakimuutosten täytäntöönpanon. Kalifornialaisten painostuksen takia Hayes päätti kuitenkin neuvotella Kiinan kanssa uudelleen. Uudessa sopimuksessa, joka ratifioitiin hieman Hayesin kauden päättymisen jälkeen, kiinalaisten maahantulo sallittiin edelleen mutta Yhdysvalloille annettiin oikeus rajoittaa sitä tarvittaessa. Lisäksi uudessa sopimuksessa sovittiin muun muassa, että oopiumia ei saanut enää kuljettaa Kiinasta Yhdysvaltoihin tai toisinpäin.^[20]

Vuonna 1878 Chacon alueen hallinnasta kiistelleet Paraguay ja Argentiina päättivät antaa kiistansa Yhdysvaltojen ratkaistavaksi. Argentiina oli yhdessä Brasilian kanssa valloittanut muutamaa vuotta aiemmin ison osan Paraguaysta kolmoisliiton sodassa ja Chacon alueen menettäminen olisi vienyt yli puolet Paraguayn jäljellä olevasta maa-alueesta. Yhdysvallat päätti kiistan Paraguayn eduksi ja osapuolet tyytyivät ratkaisuun. Yhdysvaltoja kiista ei juuri kiinnostanut, sillä se annettiin Yhdysvaltain ulkoministeriössä tavallisen virkamiehen ratkaistavaksi, eikä Hayes ilmeisesti tehnyt muuta kuin allekirjoitti valmiin esityksen. Paraguaylle päätös oli kuitenkin suuri helpotus ja Hayes sai maassa maineen suurena sankarina.^[21][22][23]

Suezin kanavan rakentanut ranskalainen Ferdinand de Lesseps ryhtyi vuonna 1879 valmistelemaan hanketta, jonka tarkoituksena oli rakentaa kanava Panamaan. Monroen opin hengessä Hayes suhtautui hankkeeseen epäluuloisesti ja julisti, että Panamankannaksen läpi kulkevan kanavan pitää olla Yhdysvaltain hallinnassa tai siellä ei saa olla kanavaa ollenkaan. Hayesin jyrkästä vastustuksesta huolimatta Ranska jatkoi kanavahanketta de Lessepsin johdolla, mutta se epäonnistui myöhemmin. Panaman kanava saatiin rakennettua lopulta vasta vuonna 1912, jolloin se Hayesin vaatimuksen mukaisesti oli Yhdysvaltain hallinnassa.^[24][20]

Hayes ei vaalilupauksensa mukaisesti pyrkinyt enää toiselle presidenttikaudelle vaan vetäytyi politiikasta kautensa päätyttyä vuonna 1881.^[9] Hänen seuraajakseen nousi James Garfield, joka murhattiin vain puoli vuotta virkaanastujaisten jälkeen. Jätettyään Valkoisen talon Hayes muutti perheensä kanssa takaisin vanhalle Spiegel Grove -kotitilalleen Fremontiin. Fremontissa Hayes toimi aktiivisesti vankila- ja koulutusjärjestelmän uudistamisen puolesta. Hänestä tuli eläkkeellä kuolemantuomion vastustaja, joka uskoi rikollisuuden johtuvan ihmisten köyhyydestä ja epätoivosta. Julkisin varoin kustannettu koulutusjärjestelmä olisi hänen mielestään taannut kaikille yhdysvaltalaisille tasa-arvoiset lähtökohdat elämään. Hayes yrittikin parantaa erityisesti etelävaltioiden nuorten mustien miesten koulutusmahdollisuuksia muun muassa rahastojen avulla.^[18][25] Hayes toimi kolmessa yliopistossa, Ohio Wesleyanissa, Western Reservessa ja Ohio Statessa, luottamustehtävissä ja oli mustien koulutusta parantamaan pyrkineen Slater Fund -yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Vuonna 1883 Hayesista tuli uudelleenorganisoidun National Prison Reform Association -yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja, ja seuraavat lähes kymmenen vuotta hän kiersi ympäri Yhdysvaltoja puhumassa erilaisista poliittisista uudistuksista.^[6]

Lucy Hayesin kuoltua aivoinfarktiin kesäkuussa 1889 Rutherford Hayes vietti paljon aikaa ainoan tyttärensä Fannyn kanssa. Hän sairastui vakavaan sydäntautiin tammikuussa 1893 ollessaan liikeasioilla Clevelandissa. Hayes pyysi poikaansa Webb Hayesia saattamaan hänet takaisin kotitilalleen Fremontiin, jossa hän kuoli 70-vuotiaana 17. tammikuuta 1893.^[6] Hayesin hautajaissaattuetta johti vastavalittu presidentti Grover Cleveland sekä silloinen Ohion kuvernööri ja Hayesin palvelustoveri William McKinley.^[25]

Hayesin kuoleman jälkeen Webb Hayes perusti Fremontiin yhden Yhdysvaltain ensimmäisistä presidentin kirjastoista.^[6]

Hayes meni naimisiin Lucy Ware Webbin kanssa vuonna 1852. Webb oli 18-vuotiaana valmistunut naisille suunnatusta Cincinnatin Wesleyan Female College -collegesta. Naisen valmistuminen collegesta oli tuohon aikaan vielä harvinaista, ja Webb olikin ensimmäinen Yhdysvaltain presidentin vaimo, jolla oli college-tutkinto. Hayes ja Webb saivat yhteensä kahdeksan lasta, joista viisi selvisi aikuisikään asti.^[6][26]

Hayes piti itseään kristittynä muttei koskaan liittynyt virallisesti mihinkään kirkkokuntaan. Hänen vaimonsa oli kuitenkin metodisti, ja he kävivät yhdessä metodistikirkossa.^[2][3]

Nykyään Hayes on Yhdysvalloissa melko tuntematon presidentti, eikä hänen presidenttinä ajamiaan muutoksia juurikaan arvosteta. Presidenttien suorituksia arvioivilla listoilla Hayes on yleensä hieman keskitason alapuolella.^[21] Esimerkiksi Wall Street Journalin vuonna 2000 julkaisemalla listalla, jossa 78 historia, politiikan ja lakitieteiden akateemikkoa pisteytti kaikki siihenastiset 39 presidenttiä, Hayes oli sijalla 22 ja hänet arvioitiin keskimääräiseksi (average)^[27]. C-SPAN-televisiokanavan vuosituhannen vaihteessa historiantutkijoiden vastausten pohjalta tekemällä listalla Hayes oli vielä kaksi sijaa alempana.^[23]

Paraguayssa Hayesia pidetään yhä suurena sankarina, vaikka Hayesin todellinen rooli Chacon kiistassa olikin lähes olematon. Hayesilla on Paraguayssa muun muassa nimikkodepartementti ja 12. marraskuuta – Chacon luovuttamisen vuosipäivä – on osassa maata Hayesin kunniaksi yleinen vapaapäivä. Hayesin valtavan suosion takia paraguaylaiset usein yllättyvät kuullessaan, että Yhdysvalloissa Hayes on lähes tuntematon henkilö.^[21][22][23]

• Kane, Joseph Nathan: Facts about the Presidents. The H.W. Wilson Company, 2009. ISBN 978-0-8242-1087-8
• Nelson, Michael: Congressional Quarterly's Guide to the Presidency, Volume II. Washington, D.C.: Congressional Quarterly, 1996. ISBN 1-56802-018-x
• Rutherford B. Hayes History. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
• Rutherford Birchard Hayes - Striving For A Fresh Start (Archive) American Heritage. Arkistoitu 12.12.2010. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
• Rutherford B. Hayes Millercenter. Arkistoitu 2.8.2015. Viitattu 2.1.2015. (englanniksi)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rutherford B. Hayes.

• Rutherford B. Hayes Valkoinen talo (englanniksi)

n k m Yhdysvaltain presidentit Luettelo Yhdysvaltain presidenteistä Tietoja Yhdysvaltain presidenteistä Valkoinen talo Washington J. Adams Jefferson Madison Monroe J. Q. Adams Jackson Van Buren W. Harrison Tyler Polk Taylor Fillmore Pierce Buchanan Lincoln A. Johnson Grant Hayes Garfield Arthur Cleveland B. Harrison Cleveland McKinley T. Roosevelt Taft Wilson Harding Coolidge Hoover F. Roosevelt Truman Eisenhower Kennedy L. Johnson Nixon Ford Carter Reagan G. H. W. Bush Clinton G. W. Bush Obama Trump Biden

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Ranska BnF data Saksa Israel Belgia Yhdysvallat Tšekki Alankomaat Puola Tieteilijät CiNii Henkilöt Deutsche Biographie DDB US Congress Muut NARA SNAC 2 IdRef