Silmä

Silmä on aistinelin, joka vastaanottaa näköaistin tarvitseman informaation valosäteilynä ja lähettää sen aivoihin näköhermon kautta. Silmän kehitystä pidetään esimerkkinä yhdentyvästä lajinkehityksestä eli konvergentista evoluutiosta, jossa samankaltainen elin on kehittynyt elämän historian aikana riippumattomasti useita kertoja.

Joillaikin hyönteislajeilla on yksinkertaiset pistesilmät. Monella hyönteislajilla on suuret verkkosilmät. Ne koostuvat monesta pienestä osasta eli ommatidista, joissa on linssi. Esimerkiksi kärpäsen yhdessä verkkosilmässä on 4 000 linssiä, ja sudenkorennon silmässä on 10 000 linssiä. Jokainen ommatidi näkee yhden kuvan, jolloin hyönteinen näkee maailman vaaleiden ja tummien täplien kuviona. Hyönteisen näkemä kuva on epätarkka, mutta liikkeen se havaitsee hyvin, ja sillä on laaja näkökenttä. Hyönteiset eivät voi pyörittää silmiään.^[1]

Kalan silmät ovat sopeutuneet näkemään veden alla. Niiden silmien linssit ovat pallomaiset eivätkä litteät kuten ihmisellä. Kalan silmän linssi ei voi muuttaa muotoaan, vaan tarkentaakseen kuvaa se liikkuu eteen- tai taaksepäin. Kalan silmässä on värillinen iiris pupillin ympärillä kuten ihmiselläkin.^[2]

Useimpien kalojen silmät ovat eri puolilla päätä. Vasarahain silmät ovat kaukana toisistaan ulokkeiden päissä. Joidenkin kalojen silmät ovat pään yläpinnalla, etenkin sellaisten, jotka uivat pohjassa. Kampelan silmät siirtyvät sen aikuistuessa pään samalle puolelle, ja se ui kyljellään silmät ylöspäin. Suhteellisesti suurimmat silmät ovat päiväaktiivisilla kaloilla ja joillain syvänmeren kaloilla. Merihevonen voi liikuttaa kumpaakin silmäänsä itsenäisesti. Hai vetää silmänsä päänsä sisään hyökätessään saaliinsa kimppuun, jotta silmät eivät vahingoittuisi.^[2]

Salamanterin silmässä on iso pupilli mutta pieni iiris. Hämärässä salamanterin pupilli laajenee koko silmän levyiseksi, minkä ansiosta se voi nähdä saaliinsa lähes täysin pimeässä. Sammakoilla on yleensä isot silmät ja hyvä näkö, ja ne pystyvät yleensä näkemään värit. Niiden silmät ovat usein kirkkaan metallinvärisiä, ja pupillit ovat pystysuuntaiset. Sammakot käyttävät silmämuniaan myös nielemisen apuna painamalla niillä suussaan olevaa ruokaa kurkkuun.^[3]

Matelijoiden silmät ovat muuten samanlaiset kuin muillakin maaeläimillä, mutta ne pystyvät liikuttamaan vain alaluomeaan. Joillakin matelijoilla on pyöreät pupillit, joillakin vaakasuorat ja joillain pystysuorat. Monen liskon ja käärmeen silmää suojaa läpinäkyvä kalvo, jonka se vaihtaa nahanluonnin yhteydessä. Kilpikonnilla on yleensä suuret silmät päänsä etupuolella, mutta joillain vesikilpikonnilla silmät ovat ylempänä päässä. Kameleontti pystyy liikuttamaan silmiään itsenäisesti. Tuataralla on päälaellaan kolmas silmä, jossa on linssi ja verkkokalvo.^[4]

Lintujen silmät ovat rakenteeltaan paljon ihmisen silmän kaltaiset. Linnuilla on suuret silmät ja tarkka näkö, etenkin kotkilla. Jotkin linnut näkevät jopa ultraviolettia väriä, jolla ne havaitsevat saaliinsa virtsajäljet. Linnut eivät pysty pyörittämään silmiään. Petolintujen kuten pöllöjen silmät ovat pään etuosassa, mikä antaa niille hyvän syvyysnäön. Lehtokurpan silmät näkevät linnun selkäpuolelle paremmin kuin etupuolelle. Lintumaailman suurimmat silmät ovat strutsilla, halkaisijaltaan viisi senttimetriä. Huononäköisin lintu on kiivi, joka elää öisin ja saalistaa hajuaistinsa avulla.^[5]

Kissan pupillit ovat pystysuuntaiset, ja vuohien ja lampaiden pupillit vaakasuuntaiset. Kaikilla saalistajilla silmät ovat pään etuosassa, kuten myös apinoilla, sillä ne tarvitsevat syvyysnäköä puissa liikkuessaan. Saaliseläinten silmät puolestaan ovat eri puolilla päätä, jotta ne havaitsisivat vaaran joka suunnasta. Virtahevon silmät ovat pään yläosassa, jotta se näkisi vedestä pinnan yläpuolelle. Vesinisäkkäiden silmät ovat sopeutuneet vesielämään kuten kalojen silmät. Kamelien ja muiden aavikkonisäkkäiden silmissä on erityisen tuuheat kulmakarvat ja silmäripset sekä toiset silmäluomet, jotka suojaavat niitä hiekalta. Kissan silmissä on rakenne, joka heijastaa valoa ja antaa kissalle hyvän hämäränäön.^[6]

Huononäköisiä nisäkkäitä ovat esimerkiksi sarvikuonot, mursut, päästäiset ja myyrät, joilla on pienet silmät.^[6]

Pääartikkeli: Ihmissilmä

Ihmisen silmämuna on lievästi litistynyt pallo. Sen etuosassa on läpinäkyvä sarveiskalvo, joka taivuttaa silmään tulevan valon. Valo kulkee pupillin läpi, joka on värikalvon keskellä oleva aukko. Pupillin koko muuttuu valon voimakkuuden mukaan. Pupillia ympäröi värikalvo eli iiris. Pupillin jälkeen valo kulkee linssimäisen mykiön läpi, ja sen avulla silmä voi tarkentaa kuvaa kohteen etäisyyden mukaan. Mykiöstä valo kulkee silmämunan lasiaisen läpi silmän takaosaan verkkokalvolle valoreseptoreihin. Sauvasolut rekisteröivät valon voimakkuuden ja tappisolut sen aallonpituuden, mikä tekee värinäön mahdolliseksi. Näköhermo vie näköinformaation sähköimpulsseina aivojen näkökeskukseen, missä syntyy näköaistimus.^[7]

Silmämunaa suojelee ulkoapäin ihopoimujen muodostamat ylempi ja alempi silmäluomi, joiden vapaa reuna on silmäripsien reunustama. Kolmas silmäluomi on vilkkuluomi, joka on ihmisellä surkastunut. Se näkyy silmän sisäkulmassa vain pienenä punertavana jäänteenä. Silmäluomien sisäpintaa sekä silmän näkyvää osaa, "valkuaista" sarveiskalvoa lukuun ottamatta, peittää sidekalvo.

Lampaan silmiä käytetään ravintona Islannissa ja Lähi-idässä. Laosissa merikissan silmät ovat arvostettua ravintoa. Silmät sisältävät runsaasti proteiinia ja vitamiineja.^[8]

• Silmän evoluutio
• Googly eyes

• Miller, Sara Swan: Eyes. Marshall Cavendish Benchmark, 2008. ISBN 978-0-7614-2519-9
• Pieni tietosanakirja

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Silmä.

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Silmä.

• Mustuaisten puoliero, Terveyskirjasto.fi