Tuholaisuus

Tuholaisuus (ven. вреди́тельство, vreditelstvo, ’haittaaminen’) oli 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa Neuvostoliitossa Josif Stalinin kehittämä teoria, jonka mukaan luokkataistelu ei laannu proletariaatin saatua vallan käsiinsä. Porvariston antagonismi ilmenee vastarintana, jossa se käyttää taistelukeinonaan niin sanottua tuholaisuutta.^[1]

Tuholaisuus määriteltiin neuvostosanakirjoissa erityisen vaaralliseksi rikokseksi neuvostovaltion taloutta vastaan tavoitteenaan heikentää teollisuutta, maataloutta, kuljetuksia, rahajärjestelmää, kauppaa tai valtion toimintoja.^[2]

Vuosina 1937–1938 järjestettiin laaja kampanja tuholaisuutta vastaan osana Stalinin puhdistuksia. Syynä oli maatalouden kehno tila sen kollektivisoinnin jälkeen^selvennä. Heikko tuottavuus ja maatalouden rappioituminen ja kommunistijohdon pyrkimys lisätä maataloustuotteiden ottoja johtivat laajaan nälänhätään maaseudulla ja lisäsivät tyytymättömyyttä. Syyllisten etsimiseksi bolševikit aloittivat tuholaisten etsimisen ja rankaisun. Heitä syytettiin maatalouden tuotantovälineiden vahingoittamisesta ja viljan ja karjan tuhoamisesta.^[3]